Kipulääkeunohdus

Unohdin toissa iltana ottaa kipulääkkeet ja yöllä heräilinkin tasaisin välein kääntämään kylkeä ja katsomaan kelloa. Vasta aamulla oivalsin, mistä moinen johtui. Olin melko varma, että parantamalla tapani, seuraavat yöt helpottuvat.

Viimeyö kertoi kuitenkin toisen tarinan. Selkä oli ainakin lähes yhtä hankala kuin edeltävänä yönä. Tietenkään tilannetta ei helpota tuo riittämätön peruslääkitys ja edellisestä kortisonipiikistä kulunut aika. Silti olen aika yllättynyt, miten paljon ja pitkään yksi unohtunut tulehduskipulääke vaikuttaa. En haluaisi olla näin riippuvainen tulehduskipulääkkeistä, mutta tällä hetkellä ne taitavat olla erittäin oleellinen osa toimintakykyni säilyttämistä.

Luuloterve vai -sairas?

Eilen oli taas ravitsemusterapeutin tapaaminen ja lähdin vastaanotolta hyvin sekavissa tunnelmissa. Toisaalta vastaanottokäynnillä sai puhua hyödyllisistä asioista ja ehkä hedelmällinen keskustelu synnytti korvien välissä jotain. Jo ihan sen takia kannatti lähteä.

Toisaalta aihetta käsitellessä käsiteltiin myös asennetta ja ainakin osa sanoista satutti melko pahasti. Sinällään olen sitä mieltä, että asenteella voi muuttaa paljon ja se helpottaa monesta asiasta selviämistä. Kuitenkaan tämän vuoden sairaushistorialla en kamalasti kaipaa korostusta siitä, miten erilaisella asenteella asiat hoituvat helpommin.

Etenkin kun totesin, etten enää edes uskalla toivoa biologisen lääkityksen aloittamista, sain kuulla, suhtautuvani asiaan täysin väärin. Kuitenkin se toivominen ja sitä seuraavat pettymykset ovat henkisesti paljon raskaampia kuin jatkuva matalalento. Jos joka kerta sitä putoaa korkeammalta jalustalta ja syvemmälle suohon, niin miksi ehdoin tahdoin lähteä satuttamaan itseään turhalla toivolla?

Vastaanotolta kävellessäni mietin, että jälleen, että kuvittelenko kaikki oireet ja tekeydynkö vaan sairaaksi. Oli todella vaikea pakottaa itsensä reumapolin sihteeriltä varaamaan pistosaikaa, koska koin, että ongelmani ovat ainakin osin korvien välissä. Tämä tunne sai aikaan otsikon kysymyksen luulosairaudesta.

Nukuttuani yön yli totesin, että ravitsemusterapeutin sanoissa oli kuitenkin totuuden siemen. Päätin kokeilla, mihin saakka pelkkä asenne riittää. Niinpä aloitin aamun aamuhölkällä ja sen jälkeen rauhoituin kahvikupin ääressä aamiaiselle. Pitkäksi venyneen aamiaisen jälkeen lähdin käymään salilla ja kiusasinkin jalkoja oikein huolella. Ainakin tässä kohtaa asenne ratkaisi.

Illalla lähdin vielä ohjattuun vesijuoksuun, jossa otin treenin erityisesti käsille. Hieman altaassa tuntui selässä kipua, mutta se helpotti, joten päätin vain kuvitelleeni sen. Kotiin lähtiessäni vesijuoksuohjaaja huikkasi perääni, että ei kai vaan selkä ole kipeä. Ihmettelin, mitä hän horisee, mutta kuulemma kävelyni näytti siltä. Kielsin itselleni tyypillisesti moisen, mutta ohjaaja tuli hieman painamaan juuri SI-nivelen kohdalta. Meinasi lähteä jalat alta. Eli ilmiselvästi tämän päivän olen kuvitellut olevani luuloterve.

Jostain syystä on aina yhtä vaikeaa antaa itselleen periksi ja antaa lupa sairastaa. Kuvittelin, että tämän vuoden aikana olisi ollut riittävästi aikaa hyväksyä sairastaminen, mutta hyväksyminen lienee aika pinnallista, koska yhden ihmisen kommentit saavat minut epäilemään sairauttani ja oikeuttani sairastaa.

Pettymyksestä eteenpäin

Syyskuun lopussa poskiontelosta löytyi kysta ja aloitinkin viikon korvalääkärin vastaanotolla. Erikoistuva lääkäri tutki päätäni monelta eri kantilta ja lopulta tähysti nenääni. Kaikkien tutkimusten jälkeen hän kävi kysymässä neuvoa kokeneemmalta kolleegalta, joka tulikin sitten tapaamaan minua.

Tämä ylilääkäri sitten kertoi suoraan mielipiteensä, jonka mukaan en ole koskaan sairastanut yhtään poskiontelotulehdusta eikä minun poskionteloissani ole mitään vikaa. Sen lisäksi antibiootit eivät edes auta poskiontelovaivoihin, joten niiden määrääminen on ollut aivan turhaa. Varmasti totta ainakin osittain, eikä minusta ole asiasta väittelemään erikoislääkärin kanssa.

Hän kuitenkin mielestäni hyppäsi kuitenkin melko kauas omalta alueeltaan ja otti erittäin vahvasti kantaa reumalääkitykseeni. Hänen mukaansa reumalääkäri ei tiedä korvataudeista juuri mitään, eikä hänkään reumataudeista, mutta silti hänellä tuntui olevan oikeus opastaa reumalääkäriä uusimpien reumalääkkeiden käytössä.

Jatkoin päivääni käymällä pyytämässä soittoaikaa reumahoitajalle. Keskussairaalan uuden puhelinjärjestelmän myötä on helpompaa käydä naamakkain pyytämässä asiaa sihteeriltä kuin yrittää tavoittaa ihmistä puhelimella. Melko pian hoitaja soittikin ja kuultuaan korvapolin terveiset epäili, ettei reumalääkäri tule antamaan lääkkeille aloituslupaa.

Olimme yhtä mieltä siitä, että minä olen hankalassa välissä. Lääkäri, joka voisi tehdä ongelmalle jotain, ei ole halukas tekemään mitään ja ilman hänen tekemisiään en pääse käsiksi reumalääkkeisiin. Sitten minä yritän luovia tässä välissä ja toimin rikkinäisenä puhelimena kahden asiantuntijan välissä. Eikö olisi kaikille parempi, jos nämä asiantuntijat keskustelisivat keskenään ja pääsisivät yhteisymmärrykseen, jonka kertoisivat potilaalle.

Onneksi totuus on tarua ihmeellisempään ja reumalääkärin soittaessa minulle hän kuunteli asiani ja totesi, että aloitetaan kuitenkin toinen tauotetuista lääkkeistä pienellä annoksella ja katsotaan toisen lääkkeen tilannetta katsotaan sitten tarkempien poskiontelotutkimusten jälkeen. Vihdoinkin pääsee kuitenkin tekemään jotain konkreettista tämän reuman eteen.

Hyvän päivän kruunasi illalla kelan sähköisestä asiointipalvelusta löytynyt tieto, että minun kuntoutushakemukseni on hyväksytty. Tosin lääkäri suositti sopeutumisvalmennusta ja minä toivoin reumakurssia ja kela päätti lähettää minut yksilölliseen kuntoutukseen. En kuitenkaan valita. Odotan mielenkiinnolla, millaisen kirjeen posti tässä lähipäivinä tuo. Selvinnee monet nyt päässä pyörivät kysymykset.

Hyviä hetkiä

Taas on vierähtänyt luvattoman pitkään edellisestä päivityksestä. No päivitän kuulumiset nyt kahdessa osassa. Tänään kuulumisia eiliseen saakka ja toivottavasti huomenna tämän ja huomisen päivän kuulumiset. Tällainen jako sen takia, että tänään alkuun laitettu asia saanee huomenna ainakin jonkinlaisen päätöksen, joten tarinasta tullee yhtenäisempi, kun kirjoitan sen kerralla.

Viime viikon loppuun mahtuu paljon kokemuksia. Jotain päivänä nautin vesisadelenkkeilystä, kun sitä pääsi tekemään ilman vesisadetta inhoavaa koiraa. Sinällään lenkki ei ollut kamalan pitkä, vajaan puolituntia, mutta otin sen aikana ensimmäiset hölkkäaskeleet jalkavammojen jälkeen. Täytyy todeta, että hölkkäaskeleet tuntuivat taivaalliselle.

Kävin myös muutamaan kertaan uimahallilla salilla, uimassa ja vesijuoksemassa. Kaiken kaikkiaan viikon aikana huomasin löytäneeni ainakin pienen määrän liikunnan iloa. Oli todella ihanaa, kun pystyi ja jaksoi tehdä asioita eikä saanut pahaa romahdusta ololle. Liikkuessa pystyi myös melko hyvin unohtamaan reuman ja sen jylläämisen, mikä osaltaan lisäsi jaksamista.

Viikon kruunasi pyhänä tehty Helsingin reissu ja mukava iltapäivä siskon kanssa maailman huippuratsastuksen parissa. Reissu oli raskas eikä selkä pitänyt siitä, mutta kaiken sen tuskan ja vaivan arvoinen. Oli jälleen ihanaa päästä pois märehtimästä oman elämän kurjuutta ja surkeutta.

Saamattomuus

Otsikon saamattomuus näkyy ainakin tämän blogin päivitystahdissa. Siinä ei ole viimeaikoina ollut hurraamista, vaikka sinällään päivitettävää kesän tekemättömyyden jälkeen onkin reilusti. Ei vain tule aloitettua sitä päivän tekstiä ja jos ei aloita, ei saa valmistakaan.

Sunnuntaipäivä meni koiria ihmetellessä luonnekuvauksessa. Kotiin ajellessa kyllä huomasi, että on tullut oltua koko päivä jalkojen päällä ja käveltyä epätasaisella alustalla. Tietenkään useamman tunnin ajomatkakaan ei tilannetta helpottanut. Kuitenkin reissu oli kaiken sen vaivan arvoinen.

Maanantaina olin sosiaalinen kaverin kanssa ja kävin hakemassa lääkäriltä piikkejä. Ne piikit taisivat olla viimeiset vähään aikaan. Sen verran on piikitysten myötä olo parantunut, että uskon taas pärjääväni jonkin aikaa, vaikkei lääkityksiä päästäisikään aloittamaan.

Tiistaina kävin kiusaamassa itseäni jälleen uima-altaassa. Mukavasti vesijuoksu taas ohjatusti etenikin, vaikka vähän sekä selkä että polvi oireilivatkin. Tunnin juoksemisen jälkeen uni taas maistui.

Tänään puolestani kävin esittelemässä fysioterapeutille tekosiani ja kävimmekin hänen kanssaan läpi taas useamman liikkeen, joita olen tässä viimeaikoina treenaillut itseksenikin. Totesi kyllä, että paljon on lihaksissa tapahtunut kehitystä ja paljon on vielä tapahtumatta. Sain kuitenkin komennon jatkaa treenaamista itsenäisesti, kun hän on saattanut minut hyvään alkuun. Vähitellen jalka tuosta paranee ajan kanssa ja töitä tehden.

Lisää liikuntalajeja

Viikonlopun kunniaksi nappasin koiran matkaan ja lähdin Savoon. Koira yöpyy ensimmäistä kertaa hotellissa. Minä laajensin liikuntalajejani kävelemällä koiran kanssa noin tunnin lenkin. Kävely onnistui todella hyvin, vaikka alkuun epäilinkin kykyjäni. Kerran tuntui pientä  kipua nilkassa, mutta voisin kuitenkin lisätä liikuntavalikoimaani myös kävelyä.

Koiran tarpeiden täyttämisen jälkeen nautin hotellin palveluista ja kävin kylpemässä kylpylässä. Päätin vihdoin kokeilla myös uimista. Ensimmäistä kertaa polvivamman jälkeen pystyin potkimaan rintauinnin potkuja ilman kipua polvessa. Myös vapaauinti onnistui. Tosin fyysinen kunto on vielä niin heikko, ettei vaparia pysty uimaan kuin muutaman altaan mitan. Alku se on sekin.

Uupelo

Tiistaina hehkutin hyvää oloa ja energiapuuskaa. Hyvä, että hehkutin, oli mukava lukea sitä tekstiä jälkikäteen. Keskiviikkona minut valtasi jonkin näköinen uupumus ja ajoin autolla kahden uimahallin parkkipaikalle todetakseni, ettei huvita mennä pidemmälle. Olin itselleni armollinen, enkä pakottautunut uimaan.

Keskiviikon ja torstain välinen yö olikin sitten lähinnä kammottava. Jostain syystä hyvää asentoa nukkumiseen ei löytynyt millään ja lopulta nousin ylös laskemaan montako autoa läheiselle tehtaalle meni vuoronvaihtoon ja montako sieltä lähti pois. Joskus puolen päivän jälkeen möngin parin tunnin päiväunille.

Torstai on ohjatun vesijuoksun päivä ja sinne kävi tieni tälläkin kertaa. Vesijuoksun jälkeen ohjaaja teippasi selkäni kinesioteipillä. Suhtauduin teippaukseen erittäin epäilevästi, mutta suostuin kuitenkin kokeilemaan. Jo kotiin päästyäni selkä tuntui jotenkin rennommalta.

Yön nukuin hyvin ja aamulla herätessäni yllätyin todella paljon, miten vetreä selkä oli. Aamujäykistely ja hitaus tuntuivat olevan täysin poissa. Sama vaikutus on jatkunut pitkin päivää. Ainoana haittavaikutuksena on tuntunut pientä veren suhinaa korvissa ja muutamaan kertaan päässä on hieman pyörinyt. Ei kuitenkaan mitään häiritsevää, joten annan teippien olla. Nehän saa pois heti, kun haluaa.

Positiivisia asioita

Eiliset pienet päätökset toivat kovasti lisää henkistä energiaa. Olen jo useamman hetken miettinyt, että asunto pitäisi siivota, mutta en ole jaksanut edes uhrata ajatusta asian toteuttamiselle. Tänään aamulla uhrasin asialle useamman ajatuksen ja tartuin tuumasta toimeen. Parin tunnin ahertamisen jälkeen kämppä on taas ainakin jonkin aikaa siistin oloinen. Fyysisesti jotos ei ollut mitenkään raskas, mutta henkisesti sen aloittaminen on ollut viimeajat ylivoimaista.

Posti toi tullessaan parikin kirjettä vakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiö oli lopultakin päässyt ratkaisuun myös nilkkavamman osalta. Nilkkavamma todettiin työtapaturmaksi ja siitä aiheutuneet kulut ja ansionmenetykset korvattiin. Onhan tätä asiaa pyöriteltykin jo kolme ja puoli kuukautta. Positiivinen päätös sopikin päivän teemaan erinomaisesti.

Samalla innolla sain luuni liikkeelle ajoissa ja lähdin uimahallille hyvissä ajoin ja kävin pyöräilemässä puolisen tuntia ennen ohjattua vesijuoksua. Kunnon hiki ennen allasta teki todella hyvää. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin varmaan myös soutanut hetken matkaa. Siinä polkiessa mietin, miten alan vähitellen löytää liikunnasta taas sitä iloa, joka on ollut hukassa ainakin tämän vuoden.

Vesijuoksun alussa sitten kerroin ohjaajalle, miten viimeksi polvi kipeytyi. Hän ottikin juoksutekniikkani erityissyyniin ja paljon korjattavaa löytyikin. En tiedä, miten paljon yhdellä kerralla saa muutosta aikaan, mutta tiedän ainakin, mitä pitää tarkkailla ja miltä oikea tekniikka tuntuu.

Pieni päätös

Tänään aamulla ajellessani uusien tukipohjallisten sovitukseen keskustelin itseni kanssa melkoisen hedelmällisen keskustelun. Lopputuloksena päätin ottaa itseäni ystävällisesti niskasta ja aloittaa pienin askelin elämän hallinnan parantamisen. En yritäkään mitään suurta ja mahtavaa, vaan pieniä askeleita. Eiköhän niistä askeleista tule kirjoiteltua myöhemmin.

Koko päivän yritin saada itseäni salille ja uimaan, mutta lähteminen tuntui todella vaikealta. Iltapäivän vaihtuessa illaksi sain kuitenkin luuni liikkeelle. Päätin, että käyn ensin salilla ja teen sen verran, minkä viitsin tehdä. Tämä oli ilmeisen hyvä lähestymistapa, koska viitsin melko paljon.

Rääkkäsin soutulaitetta parikymmentä minuuttia ja koska laitteille ei ollut ruuhkaa, jatkoi polkemalla toisen mokoman. Sen jälkeen kiusasin jalkojen ja keskivartalon lihaksia sen verran räväkästi, että salilta pois kävellessä jalat tuntuivat vain tutisevan.

Saunan jälkeen päätin kuitenkin käydä pyörähtämässä myös uima-altaassa, jossa jaksoinkin vesijuosta koko määrätyn tunnin. Ensimmäistä kertaa pysyin altaassa koko tunnin ihan yksin. Tähän saakka tunnin pysyminen on onnistunut vain, jos minulla on ollut seuraa tai olen ollut ohjatussa vesijuoksussa.

Illalla oli hyvä olo. En ollut erityisen väsynyt, mutta pystyin onnittelemaan itseäni hyvin tehdystä treenistä. Näillä lajeilla ja tässä kunnossa on todella vaikea saada endorfiiniryöppyä, mutta saapa ainakin onnistumisen kokemuksia. Toivottavasti tämä linja jatkuu.

Juhlien ja juosten

Kaverilla ja kaverin koiralla on mennyt kesän kisakausi hyvin ja sen takia hän piti kauden päättäjäiset. Niitä juhliessa meni eilisilta. Vaikka reuman takia joudun olemaan melko kovalla lääkityksellä, enkä sen takia voinut juuri nauttia alkoholia, ilta venähti pitkäksi.

Kun myöhäiseen nukkumaanmenoon lisätään huonosti nukuttu yö ja aikainen herätys, voi todeta, että koko päivä on mennyt kuin usvassa. Sain kuitenkin raahattua itseni uimahallille ja vesijuoksin kolme varttia. Tavoittelin tuntia, mutta jostain syystä polvi alkoi taas hieman oirehtia, joten päätin lopettaa aikaisemmin. 

Palautetta kuntoutuksesta

Torstaina katsottiin fysioterapeutin kanssa uutta liikettä tuolle polvelle. Polkemisen lisäksi sain luvan myös soutaa soutulaitteella. Katsottiin myös yläkropalle liikkeitä ja polven hallintaan liittyviä harjoitteita. Edellispäiväinen polven vääntyminen tuntui hieman, mutta ei mielestäni mitenkään erityisen pahasti.

Illalla vesijuoksussa polvi sitten oirehti useampaan otteeseen. Jo alku juoksusta jätin nilkkapainot pois, koska polvessa tuntui tasaisin välein puukon iskuja. Myös monessa liikkeessä jouduin vähentämään tehoja, kun polvi ei vaan tuntunut kestävän. Kun nousin altaasta tuntui jalka pettävän alta. Ilta menikin sitten polvea kylmäten.

Tänään aamullakin polvi oli vielä melkoisen jäykkä ja arka, joten päätin pitää polven kuntoutuksesta lepopäivän ja nauttia kampaajakäynnistä. Silti illalla polven kylmääminen tuntui todella hyvältä idealta. Nyt pitäisi selvittää, mistä polvi hermostui, että osaan jatkossa varoa asiaa tai ainakin tehdä sen varovaisemmin.

Tosissaan salilla

Sain jo viikko sitten fysioterapeutilta luvan jumpata jalkojen lihaksia. Kävin alkuviikosta hieman kiusailemassa niitä, mutta tänään päätin kokeilla, mitä polvi kestää. Sen verran annoin sille kuitenkin periksi, että tein pitkiä sarjoja melko pienillä painoilla. Silti tällä menetelmällä sai jalkojen lihakset tärisemään. Yllättävän hyvin tuo polvi kesti treenin.

Polven osalta haastavin liike oli vatsalihasten tekeminen jumppapallolla. Pallolta noustessa polvelle tuli paino jotenkin huonosti ja tunsin melko ikävää kipua. Sen jälkeen polvi onkin ollut koko illan vähän arka ja hieman turvoksissakin, joten ei se hyvää tehnyt. Toivottavasti on kuitenkin polvi vain varoitteli.

Puhelimessa ja vedessä

Tämän päivän terveydenhoitokeskustelu jäi osaltani yhteen sairaanhoitajan kanssa käytyyn keskusteluun. Laitoin aamupäivällä terveyskeskukseen viestiä, mitä tehdään turvakokeiden kanssa ja reumahoitaja soitti kuullakseen päivityksen tilanteeseeni. Oli melkoisen ymmärtäväinen, etten enää jaksaisi näitä yllätyksiä.

Illalla lähdin sitten nauttimaan ohjatusta vesijuoksusta. Tällä erää meitä oli altaassa melko vähän, joten tunnin jumpalla ohjaaja kerkesi neuvomaan melkoisen monta kertaa. En yleensäkään lintsaile ohjatuissa jumpissa, mutta nyt se tuntui olevan aivan mahdotonta. Tunnin aikana sainkin sitten ilmeisesti vammajalan lihakset sen verran loppuun, että altaasta noustessa sekä polvi että nilkka oikuttelivat. Eilen pistetystä rintarangasta en edes viitsi mainita. Toivottavasti edes yön saa nukuttua.