Flunssa jatkuu aina vaan

Aloitin jälleen viikon käymällä reumahoitajan vastaanotolla mittauttamassa tulehdusarvoja, koska flunssa ei ole ohi vieläkään. Tälläkin erää tulehdusarvot olivat priimaa ja historiaa tarkastellessa todettiin, että normaaleita tulehdusarvoja minulta ei ole mitattu kertaakaan reumaan sairastumisen jälkeen. Nyt niitä on mitattu tämän flunssan aikana kolmesti. Tällä erää selvisin pelkällä hoitajan vastaanotolla enkä joutunut tapaamaan lääkäriä.

Olisin halunnut apua myös tapaninpäivästä kiusanneeseen niskaan, mutta sitä ei ollut terveyskeskuksesta saatavissa. Reumahoitaja komensi soittamaan reumapolille, koska sanoi suoraan, ettei heillä ole ketään lääkäriä, joka varmasti osaisi pistää kortisonia niskaan. Sen lisäksi minä olin todella vahvasti sitä mieltä, että en suostu kaularangan kanssa harjoituskappaleeksi.

Kun soitin reumapolille, sieltä reumahoitaja valitteli kovasti tilannetta ja antoi pistosajan tammikuun puoleen väliin. Kehotti kyllä tarvittaessa tulemaan päivystykseen, jos en niskani kanssa pärjää. Muutamaa tuntia myöhemmin hän soitti ja kertoi toisen lääkärin ehdottaneen, että tulisin vastaanotolle jo perjantaina. Otin tämän tarjouksen vastaan erittäin kiitollisena. Nyt siis pääsen tutustumaan jälleen uuteen lääkäriin.

Flunssa jatkuu

Kolme viikkoa flunssaa tuli täyteen eilen ja tauti vaan jatkuu. Vähän tuntuu, että taudin niska voisi olla taittunut, mutta en nyt vielä kamalasti suostu tuulettamaan. Olo on vieläkin sangen voimaton ja viikonloppu on mennyt neljän seinän sisällä. Niin hyvin tauti on vienyt voimat, että kolmio nojatuolin, vessan ja sängyn välillä on tullut melkoisen tutuksi.

Tänään kävin näin pyhäviikon kunniaksi kääntymässä terveyskeskuksessa tarkastuttamassa tulehdusarvoni. Ne olivat onneksi kunnossa ja sain taas luvan sairastaa viikon lisää. Lääkäri sanoi toivovansa, että vähitellen hiipuva biologisen lääkkeen vaikutus, auttaa kehoa taistelussa tautia vastaan ja flunssa ymmärtää nujertua. Siihen saakka hoitona on lepoa, kipulääkkeitä ja pitkää pinnaa.

En enää edes osaa laskea, monesko flunssa tämä tänä vuonna on. Niitä on kuitenkin ollut enemmän kuin riittävästi ja kovasti toivon, että ensi vuosi on tällä saralla parempaa aikaa. Kovasti tekisi mieli syyttää tuota biologista lääkitystä, mutta voihan tämä tietysti olla sattumaakin. Rehellisesti täytyy todeta, että hirvittää pistää seuraavaa annosta, jos lopputulos on jälleen tämä.

Voi lentsu

Vajaat kolme viikkoa sitten flunssa alkoi kiusailla. Alkuun se tosiaan oireili lähinnä sykkeiden nousuina ja siitä se on hitaasti, mutta varmasti kehittynyt. Tuntuu, että tauti on käynyt koko flunssan oirekirjon läpi todella verkkaiseen tahtiin. Tällä tahdilla saan potea tätä tautia jonnekin helmikuulle saakka, jos se aikoo samaan tahtiin kehittyä.

Taudin kehittymistä on nyt seurattu verikokein ja olen kerran viikossa käynyt ammattilaisen arviossa. Viime viikon arvion teki reumalääkäri, tällä viikolla kävin hakemassa avun terveyskeskuksesta. Vielä ei ole mitään bakteeritulehdukseen viittaavaa, mikä on erittäin positiivista, mutta lääketaukojahan tämä taudin pitkittyminen kuitenkin tietää.

Viime yönä tauti hyökkäsi keuhkoihin, mutta sieltä ei onneksi löytynyt mitään huolestuttavaa, joten taas sain luvan sairastaa viikon, kunhan kuume ei nouse. Nyt vaan ankaraa lepoa ja isosti peukaloita pystyyn, että tauti vähitellen alkaa helpottaa, eikä reuma pääse aktivoitumaan lääketauoilla.

Mielenterveys?

Mielenterveyskuvioita on tullut selviteltyä koko joulukuu. Kuun alussa käydystä terveydenhoitajakäynnistä jäi todella paha maku. Tuntui, että hoitaja vain väheksyi apuni tarvetta ja keskittyi selittelemään, miten terveyskeskuksella ei ole resursseja hoitaa asioita. Kaiken kaikkiaan suhtautuminen oli juuri sellainen, jota pahimmillaan pelkäsin.

Yllätyksekseni hän kuitenkin hoiti asioitani eteenpäin juuri kuten oli luvannut. Lääkäri oli luvannut kirjottaa uuden lähetteen, kunhan toimitan lisätietoja. Tämän lisäksi hän oli selvitellyt työvoimaviranomaisten kautta saatavaa apua. Eli vaikka käynnistä jäi huono maku, asiat kuitenkin etenivät ainakin lähes toivotusti.

Purkauduin asiasta ravitsemusterapeutilleni ja hän selvitti samantien, miten sairaalan psykiatriselle sairaanhoitajalle pääsee. Ainakin minulle aika järjestyi ihan yhdellä puhelinsoitolla. Sain ajan loppiaisen jälkeen, mikä on toki kaukana, mutta ensimmäinen konkreettinen asia, joka tällä saralla on edennyt.

Vein kuitenkin kuntoutuksesta saamani paperit terveyskeskukseen ja nyt odottelen kauhun sekaisin tuntein, mitä mielenterveystoimisto tällä erää päättää. En tiedä, miten reagoin, jos saan sieltä toisen kielteisen päätöksen. Jo ensimmäinen päätös oli riittävän kamala.

Vuositarkastus

Aloitin perjantain kolmannentoista päivän reumalääkärin vastaanotolta. Pääsin viimeinkin Simponin vastearvioon, joka olisi pitänyt tehdä alunperin jo loppukesästä, mutta venyneen lääketauon takia sitä siirrettiin kunnes lääke on ollut käytössä kolmesta neljään kuukauteen. Kuitenkin totuus on tarua ihmeellisempää ja tarkastus tehtiin kolme viikkoa lääkkeen aloituksesta.

Huolellisen tutkimisen jälkeen lääkäri päätyi lopputulokseen, että tämä nykyinen lääkitykseni näyttäisi olevan riittävä, kunhan vain sivuvaikutukset pysyvät kurissa. Hän ei ollut kovin luottavainen, että tämä nykyinenkään biologinen olisi sopiva, vaan näyttää ajavan minua flunssakierteeseen.

Yhteisymmärryksessä päädyttiin kuitenkin siihen, että näillä lääkkeillä mennään tämä talvi ja tarvittaessa poskionteloleikkauksen jälkeen palataan asiaan. Sitten on edessä tyystin vaikutustavan vaihto ja siirtyminen tiputettaviin lääkkeisiin. Toivon kuitenkin, että pystyttäisiin jatkamaan näillä nykyisillä lääkityksillä.

Apua henkiseen jaksamiseen?

Posti toi tullessaan tiedon, että mielenterveystoimisto ei ota minua potilaakseen. Kirje tuntui pudottavan minut täysin tyhjän päälle. Kuntoutuksessa useamman ammattilaisen toteama tuen tarve pyyhkäistiin pois muutamalla rivillä tekstiä. En ole riittävän sairas mieleltäni, että minun mielenterveyteeni pitäisi panostaa.

Purnasin tätä asiaa kaverille, joka ymmärsi voimattomuuteni tilanteen edessä täysin. Kynnys ylipäätään hakea apua pään kanssa, on ainakin minulla korkea ja jos sen jälkeen todetaan, etten tarvitse apua, se tuntuu kuin iskulta päin kasvoja.

Kaveri esittikin useamman hyvän idean, kuinka hoitaa asiaa eteenpäin. Ideoissa tärkeintä oli se, että ne eivät olisi juuri vaatineet minulta aktiivisuutta, vaan lähtökohtaisesti hän oli siirtämässä ongelmaa jollekin muulle. En vain keksinyt, mitään tahoa, jolta voisin asiaa kysyä ja jolta löytyisi niitä vaihtoehtoisia avun tarjoajia. Ympärilläni on melkoinen verkko terveydenhoidon ammattilaisia, mutta yhtään sopivaa tähän ongelmaan ei tuntunut löytyvän.

Viimeisenä oljenkortena päätin ainakin yrittää siirtää ongelman terveyskeskukselle. Tartuin heti puhelimeen, että saan kaiken loan niskaani samalla rytinällä. Yllätyin positiivisesti, kun puhelimeen vastannut hoitaja oli melkoisen yllättynyt lähetteen palautumisesta ja harmitteli, ettei pystynyt antamaan minulle lääkäriaikaa täksi päiväksi vaan se menee maanantaille.

Oli vielä kysynyt kollegoidensa mielipidettä järkevästä etenemistavasta ja soitti perään, että vaihdetaan aika hoitajalle, jotta saadaan minulle pidempi aika ja pystytään kartoittamaan tilannetta paremmin. Maanantaina menen siis keskustelemaan hoitajan kanssa, mitä apua tähän kuormitukseen on saatavilla ja miten asiassa edetään. Keskustelu ei taatusti ole helppo, mutta ainakin se vie asioita vähän eteenpäin.

Flunssa?

Jostain syystä blogiin kirjoittaminen on taas ollut kohtuuttoman vaikeaa. Ensin ei muka ollut mitään sanottavaa ja sen jälkeen on ollut tietoteknisiä ongelmia. Toivottavasti ainakin tietotekniset murheet ovat jääneet taakse.

Viime viikon sunnuntaina soudussa sykkeet olivat todella korkealla ja muutenkaan liikunta ei tuntunut hyvältä. Maanantaina oli muutenkin kipeä olo ja viikon alku onkin mennyt arpoessa, olenko flunssassa vai enkö ole. Kaiken kaikkiaan olo on ollut kuin flunssassa, mutta ilman flunssan selkeitä oireita. Siis samalla tavalla olen ollut väsynyt ja voimaton, mutta esimerkiksi räkää ei ole mailla eikä halmeilla.

Se hyvä puoli tästä pidempi vaikutteisesta biologisesta lääkkeestä on, että ei tarvitse viikoittain miettiä, uskallanko pistää vai en. Tämä pohdinta on edessä vain kuukausittain. Toisaalta tämäkin tuntuu vievän flunssan oireet melko huolella pois, joten näistä kummallisista voipumuskausista ei osaa sanoa, onko se flunssaa vai ei.

Lääkitys on flunssien suhteen myös veitsen terällä, joten olen ehkä myös yliherkkä. Toisaalta edellinen kokeilu oli melkoisen vaikea juuri tästä syytä, joten siltä kannalta herkkyys asialle on ymmärrettävää. En kuitenkaan jaksaisi huolehtia jatkuvasti olemattomista flunssista ja muista lähes oireettomista tulehduksista.

Kahvakuulaa paiskomassa

Keskiviikkoaamuna heräsin sen verran varhain, että päätin lähteä kokeilemaan polven kestävyyttä kahvakuulatunnille. Kahvakuulailu on liikuntalajina todella tehokas ja kaiken lisäksi mukava. Pitkän tauon jälkeen päätin ottaa rauhallisesti ja otin tarjolle melko pieniä kuulia.

Hyvän treenin sain kuitenkin tehtyä, eikä polvi siitä suuttunut lainkaan. Ihan muutaman kerran etenkin tunnin loppupuolella tuntui polvessa pientä kipua, mutta ei mitään, mikä olisi saanut keskeyttämään tekemisen. Onpa mukava, että polvi alkaa vähitellen kestää myös kyykkäilyä. Kovasti loi uskoa siihen, että polvesta tulee vielä oireeton.

Iltapäivä jatkui lääkärin vastaanotolla. Teemana oli työkyvyn arviointi ja sairausloman jatkaminen. Sen lisäksi siirsin osan kuntoutuksen kotitehtävistä terveyskeskukselle. Lääkäri lähetti liutaan verikokeita ja lupaisi kirjoittaa mielenterveyspuolelle lähetteen. Lisäksi hän esitti aiheellisen huolensa, että ammattitaitoni ruostuu ja työn saantini vaikeutuu. En vain tällä hetkellä kykene koulutustani vastaavaan työhön, koska en pääni ei toimi normaalisti.

Meninkin labraan tänään allasjumpan jälkeen. Pitkästä aikaa näytteenotto oli todella vaikeaa ja useampikin hoitaja kävi pistelemässä ennen kuin verinäytteet saatiin otettua. Seuraavaksi saankin keskittyä odottamaan tuloksia. Samalla erää otettiin reumalääkityksen turvakokeet, joten ihan lähitulevaisuudessa ei tarvitse mennä uudelleen verikokeisiin.

Eilinen kahvakuulatunti tuntui lihaksissa jo aamulla ja jäykkyys vain paheni päivän mittaan. On todella mukava, että pitkästä aikaa sain tehtyä hyvän lihastreenin ja etenkin jalat ja selkä tuli tehtyä kunnolla. Jossain kohti päivällä tuntui, etten yksinkertaisesti jaksa seisoa, koska lihakset ovat niin voimattomat. Kunhan lihakset tästä rauhoittuvat, lähden ehdottomasti uudestaan tunnille.

Sen verran raskas treeni eilinen kuitenkin oli, että tänään en jaksanut allasjumpan lisäksi edes ajatella liikkumista. Onneksi osasin olla itselleni armollinen ja olen tänään pääasiassa levännyt, että jaksan lähteä huomenna taas liikkeelle.

Paluu arkeen

Viime viikonloppu meni melko pitkälti toipuessa kuntoutusreissusta. Vaikka sinällään reissu ei tuntunut kovin raskaalta toipumiseen meni kaksi päivää. Sunnuntai-iltana ajattelin lähteä salille, mutten yksinkertaisesti jaksanut. Toisaalta lepopäivä teki ihan hyvää ja oli taatusti paljon oikeampi ratkaisu kuin väkisin liikkumaan lähteminen.

Maanantaina koitti sitten paluu arkeen ja heti aamusta lähdin salille ensin tekemään kuntosalitreeniä ja sen jälkeen venyttelemään. Pitkästä aikaa itsensä huhkiminen hikeen tuntui todella hyvältä ja kummasti tsemppiä riitti. Todella hyvä treeni tuli jälleen tehtyä.

Tänään oli puolestaan vesijuoksupäivä. Suunnittelin meneväni päivällä salille, mutta en saanut itsestäni irti. Uima-altaassa otinkin sitten takaisin päivän saamattomuuteni. Myös ryhmän vetäjä piiskasi minua oikein huolella, joten hyvä liikuntasuoritus tuli silti tehtyä.

Kuntoutusta

Viikon kirjoitustauko selittyy tällä erää kelan myöntämällä kuntoutuksella. Tämän viikon arkipäivät kuluivat 400 kilometriä pohjoisempana kuntoutuksen aloitusjaksolla.

Viikko oli todella avartava, hyödyllinen ja raskas. Tällä erää suurimmat rasitukset koituivat henkiselle puolelle. Tapasin viikon aikana noin kymmenen erialan ammattilaista ja kävin heidän kanssaan läpi tilannettani. Koska kyseessä oli yksilöllinen kuntoutus, olin melko vähän selkäryhmän matkassa, joten aikaa yksilöllisille tapaamisille jäi riittävästi.

Ainoa asia, johon viikon aikana olin pettynyt oli liikunnan vähäisyys. Joka päivälle oli kyllä tarjolla jotain ohjattua liikuntaa, mutta se oli pääsääntöisesti melkoisen kevyttä eikä juuri selälle toimivaa. Kuitenkin iltaisin oli aikaa ja mahdollisuus hankkiutua mm. uimahallille, joten liikkuminen oli pitkälti omasta aktiivisuudesta kiinni.

Henkiseen jaksamiseen puututtiin paljon enemmän kuin koko tähän astisen sairaushistoriani yhteydessä on puututtu yhteensä. Lopputuloksena pääsimme useamman henkilön kanssa yhteisymmärrykseen, että tarvitsen todellakin myös henkisen puolen hoitoa ja tukea. Tämä on asia, joka on ollut mielessäni tasaisin välein, mutta jonka hoitamiseksi en ole jaksanut tehdä mitään. Joskus selvittelin asioita, mutta en päässyt asiasta selvyyteen. Nyt asia selvitettiin minulle perusteellisesti ja sain jopa aihetta puoltavan suosituksen, joten eiköhän tämäkin suunta lähde vähitellen selkiämään.

Kaiken kaikkiaan viikko meni nopeasti ja reissu oli ehdottoman kannattava. Kotiläksyjä tuli paitsi minulle myös terveydenhuollolle, mutta ne ovat kaikki kohtalaisen helppoja ja selkeitä. Minun kotiläksyni ovat pääasiassa liikuntaa ja oman olon tunnustelua. Terveydenhuollolle tuli paitsi tuo mielenterveysasia myös muutama tutkimussuositus.

Arki rullaa

Keskiviikkona ajattelin pitää terveydenhuoltovapaan, mutta suunnitelmani menivät mönkään jo ensimetreillä. Toimintaterapeutti soitti ja kysyi, koska ennättäisin hänen luokseen sovittamaan rannetukia. Sainkin peruutusajan heti torstaiaamuksi. Jälleen kerran yksi terveydenhoitoasia, joka hoitui kivuttomasti ja nopeasti.

Keskiviikon liikuntasuorituksen tein kokeilemalla tanssillista tuntia. Vaikka tunsinkin olevani pihalla kuin lumiukko, tunnilla oli hauskaa. Hiki virtasi ja tuli liikuttua jälleen uudella tavalla. Tämä tunti jää ehdottomasti ohjelmaani. Pois lähtiessäni vastaanottohenkilö kehui myös toista tanssituntia, johon täytynee tutustua vielä.

Keskiviikkoaamu menikin sitten ensin tutusti allasjumpalla ja sieltä ajoin suoraan toimintaterapeutin luokse. Sain kokeilla varmaan kymmentä erilaista rannetukea ja lopulta kasasta löytyikin sopivan tuntuinen lasta. Valitettavasti heillä oli tarjolla vain yksi sopivan kokoinen lasta, joten toista joudun odottamaan vielä. Lasta on paitsi hyvä kädessä myös kivan näköinen, mikä on ehdottomasti plussaa.

Kaiken tämän jälkeen lähdin palauttamaan tietokonettani ja tapaamaan kaveriani pääkaupunkiseudulle. Oli todella mukavan erilainen päivä.

Tänään puolestani nautin mahdollisuudesta nukkua pitkään ja nukuinkin todella hyvin. Herätyskello yritti herättää minua, mutta päätin olla heräämättä. Päivän ainoa ohjelma oli kuntosaliohjelman läpikäynti salilla. Se tulikin tehtyä, mutta en saanut itseäni enää motivoitua tekemään kyseistä ohjelmaa. Katsotaan motivoidunko huomenna.

Tutkimuksia ja terapiaa

Viikko alkoi fysioterapeuttikäynnillä. Polven kuntoutuksen osalta tapasimme viimeisen kerran terveyskeskuksen fysioterapeutin kanssa. Kehuimme puolin ja toisin toisiamme. Fysioterapeutista on ollut oikeasti paljon iloa ja apua. Nyt sain kotiin viemisiksi hirvittävästi kannustavia ajatuksia. Viimeiseksi katseltiin juoksumatolla kävelemistä ja fysioterapeutti totesi, että käytän vammajalkaa hassusti. Niinpä siis jatkossa joudun opettelemaan myös kävelemistä.

Tänään puolestani aloitin aamun käymällä poskionteloiden tietokonetomografiassa. Pelkäsin tutkimusta täysin irrationaalisesti. Jalkaahan kuvattiin murtuman yhteydessä ja se oli melkoisen kivulias kokemus. Tiesin, että tuolloinkaan kipu ei ollut tutkimuksesta johtuvaa, vaan vamman aiheuttamaa, mutta silti sain tutkimukseen kammon.

Tällä erää tutkimus oli odotusten mukaan helppo ja nopea. Taisi kaikkiaan mennä aikaa kymmenen minuuttia. Olin sopinut samalle päivälle myös ravitsemusterapeuttikäynnin, joten väliaika piti käyttää jotenkin. Koska sali oli melkein vieressä päätin lähteä kuluttamaan aikaani sinne. Sattumalta tarjolla oli pilatestunti, joten päädyin kiusaamaan vatsalihaksiani.

Ravitsemusterapeutin kanssa kävimme sitten puolestaan läpi hyvän oloni taustaa ja sitä, miten moista oloa pidetään yllä. Lupauduin myös pitämään ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajan, jotta päästään kiinni esimerkiksi kalkin saantiini. Olen oikeastaan melko ruokapäiväkirjavastainen, mutta tällä erää kuitenkin päätin kokeilla sen tekemistä.

Juhlintaa ja soutua

Tänä viikonloppuna on tullut juhlittua isääni kaksi päivää. Ensin hänen syntymäpäiviään ja sen jälkeen isänpäivää. Tämä on siis tarkoittanut, että käytännössä hyvin syömistä, illan istumista ja nauttimista toisen seurasta. Tällä erää istujaiset tuntuivat poikkeuksellisen raskailta.

Päädyin purkamaan ylenmääräistä sosiaalisuutta soutusalille ja soudinkin hyvän tunnin treenin. Jälki käteen katsottuna sykkeet pysyivät aivan liian korkealla tasolla koko tunnin, mutta se ei tuntunut todellakaan pahalta, vaan oikeasti todella hyvältä. Soutamalla on hyvä päättää mennyt viikko ja se antaa hyvät yöunet viikon alkuun.

Onnistuminen

Aloitin päiväni luuntiheysmittauksella. Vihdoinkin nilkkamurtuman taustoja aletaan selvittää. Onneksi varasin aikaa riittävästi, koska tutusta ostoskeskuksesta lääkäriaseman löytäminen osoittautui todella haastavaksi. Lopulta löysin perille muutaman vartijan ohjeiden avulla.

Puolentunnin pötköttelyn jälkeen hoitaja kertoi, mitä kone sanoi luuntiheydestäni. Oli melkoinen yllätys, että selkärangasta löytyi jotain normaalista poikkeavaa. Nyt sitten odottelen röntgenlääkärin lausuntoa ja joskus myöhemmin sitten lääkäri kertoo, mitä moinen löydös tarkoittaa.

Kun lähdin pois lääkäriasemalta tunnistin itsessäni ajatusketjun, joka päätyy siihen, että käy ostamassa kaupan tyhjäksi herkuista ja ahmin itselleni fyysisesti ja henkisesti pahan olon. Ajatusketjun tunnistamisen jälkeen mietin, miten estän sen toteutumisen. Päätin poistua ostoskeskuksesta ja suunnata autoni kaupan sijasta kuntosalille.

Salilla teinkin sitten alkuverryttelyn pitkän kaavan mukaan juoksumatolla. Tein kävelyn oheen myös kevyitä hölkkäpätkiä ja kokeilin myös, miten kovaa jaksan juosta. Kolmen vartin alkuverryttelyn jälkeen olin tyytyväinen paitsi salille tulemiseen myös siihen oloon, joka verryttelystä seurasi.

Koska päädyin salille, jatkoin tietysti treenillä. Jalkatreenit ovat viime aikoina jääneet turhan vähiin, mutta nyt päätin kokeilla uuden salin tarjoamia mahdollisuuksia. Tsemppi riittikin melkein treenin loppuun saakka. Saunan lauteilla jälkikäteen kehuin itseäni hyvin tehdystä työstä ja oikeista valinnoista.

Hoitoa ja kuntoutusta

Viikko tuli taas aloitettua tuttuun tapaan reumalääkärin luota piikkikäynniltä. Tällä erää tuli neljä piikkiä eri puolille kroppaa ja komento levätä pari päivää. Arvatahan saattaa kuinka pitkään maltoin levätä. Juuri sen piikkipäivän ja vähän seuraavaa aamua. Sitä on nyt sitten erityisesti tuon ranteen kanssa joutunut pohtimaan, miten elämä tästä eteenpäin, kun olen kipeyttänyt sen liialla rasituksella.

Maanantaihin liittyi myös erittäin positiivinen puhelu. Sain soiton kelan myöntämän kuntoutuksen järjestäjältä ja he kyselivät, miten pian pääsen aloittamaan. Sovimme aloituksen parin viikon päähän, joten silläkin saralla tapahtuu edistystä. Nyt voi vähitellen alkaa miettiä, mitä tavaroita otan mukaan.

Muuten olen pääasiassa liikkunut tämän viikon. Selkä alkaa olla vähän parempi piikkien ansiosta. Selkä ei ole kamalasti hidastanut menoa kuitenkaan. Yllättävät lajit ovat olleet selälle sopivia ja sitten toisaalta tutuista lajeista on tullut isoja yllätyksiä. Esimerkiksi kävely, hölkkä ja salitreeni ovat pääasiassa suututtaneet selkää lisää ja toisaalta soutu soutulaitteella on sopinut selälle erinomaisesti.

Jotenkin aikaisempaan kokemukseeni vedoten epäilin tuota soutua todella vahvasti, koska siinä ollaan hyvinkin linkussa asennossa ja selällä tehdään laajaa liikettä. Kuitenkin selkä tykkäsi siitä todella paljon ja lähdin soutusalista lähes hyppelehtien pois. Sitä lajia haluan siis harrastaa vielä paljon lisää.

Itsepäisyyden hinta

Viimeksi käydessäni reumalääkärin vastaanotolla pisteltävänä vastaan otto ei ollut erityisen lämmin. Päätin näyttää itselleni ja lääkärilleni, että kyllä minä ilmankin pärjään. Tässä itsepäisyyden vimmassa peruin seuraavan jo sovitun pistosajan. Tästä päätöksestä tuli palautetta lääkäriltäni, kun hän soitti lääkityksen aloituslupaa.

Siitä huolimatta päätin, että en halua olla tämän viikon Savon reissulla juuri pistetyllä selällä ja varasin häpeillen ajan vasta huomiseksi. Varatessani mietin, että varaan nyt, vaikka tuskin silloinkaan olen valmis nielemään ylpeyteni ja menemään lääkärille.

Miten väärässä sitä ihminen voikaan olla. Selkä olisi ollut jo viikko sitten hyvin vahvasti piikkiä vastaan ja viimeistään nyt viikonloppuna on käynyt selväksi, ettei selkä todellakaan ole kunnossa. Hammasta purren sain aamulla hoidettua aamutoimet, koska SI-nivelet olivat niin kipeät, että jo sängynlaidalta nouseminen vaati vartin suunnittelun ja rohkaistumisen.

Sitä ei aina usko, miten alas itsensä kanssa on valmis vaipumaan ja miten vaikea on myöntää, että on kipeä ja hakeutua hoitoon, vaikka se hoito onkin ihan ovella odottamassa. No ehkä tästäkin kipuepisodista opin jotain. Toivottavasti, koska viimeksi selkäni on ollut näin kipeä aika tarkkaan kaksi vuotta sitten.

Rautakanki jumppailee

Terveyskeskuksen fysioterapeutti laittoi minut allasjumppaan heti ensimmäisellä käynnilläni. Kyseinen jumppa alkoi torstaina. En ollut erityisen innostunut asiasta jo kuullessani, että kyseessä on aamujumppa, mutta päätin kuitenkin kokeilla. Ensimmäisen kerran jälkeen täytyy todeta, että olin oikeassa ajoituksen suhteen.

Viimeaikoina reuma on muutenkin riehunut niin aktiivisena, että aamulla liikkeelle lähtö on kaikkea muuta kuin helppoa. Sitten pitäisi lähteä lähes heti heräämisen jälkeen liikkumaan väkisin ja vielä lämpimään uima-altaaseen. Lähtökohtaisesti ei kuulosta hyvältä. Aika näyttää, millaisia ovat jatkokokemukset, mutta ensimmäisestä kerrasta jäi todella huono fiilis, eikä kyse ollut todellakaan jumpan huonoudesta.

Tänään kävin puolestani tekemässä kahden vuoden sopimuksen liikuntakeskuksen kanssa. Nyt minulla on mahdollisuus liikkua juuri niin paljon kuin tauti antaa periksi. Noin ylipäätään minulla on käytössäni laajempi kuntosalilaitevalikoima ja lisänä siihen iso liuta ohjattuja tunteja.

Aloitin uuden kuntoilu-urani liikkuvuutta lisäävällä jumpalla ja jouduin vastakkain tosiasioiden kanssa. Korpan liikkuvuus on melkoisen huono ja sen lisäksi monet joogaliikkeet jäivät tekemättä, koska nivelet eivät tuntuneet kestävän asentoja. Etenkin käsille treeni kävi huomattavasti pahemmin kuin osasin pelätä. Ei siis joogaa reuman tässä vaiheessa. Alkoi ärsyttää melkoisen pahasti mokoma tauti.

Kipulääkeunohdus

Unohdin toissa iltana ottaa kipulääkkeet ja yöllä heräilinkin tasaisin välein kääntämään kylkeä ja katsomaan kelloa. Vasta aamulla oivalsin, mistä moinen johtui. Olin melko varma, että parantamalla tapani, seuraavat yöt helpottuvat.

Viimeyö kertoi kuitenkin toisen tarinan. Selkä oli ainakin lähes yhtä hankala kuin edeltävänä yönä. Tietenkään tilannetta ei helpota tuo riittämätön peruslääkitys ja edellisestä kortisonipiikistä kulunut aika. Silti olen aika yllättynyt, miten paljon ja pitkään yksi unohtunut tulehduskipulääke vaikuttaa. En haluaisi olla näin riippuvainen tulehduskipulääkkeistä, mutta tällä hetkellä ne taitavat olla erittäin oleellinen osa toimintakykyni säilyttämistä.

Luuloterve vai -sairas?

Eilen oli taas ravitsemusterapeutin tapaaminen ja lähdin vastaanotolta hyvin sekavissa tunnelmissa. Toisaalta vastaanottokäynnillä sai puhua hyödyllisistä asioista ja ehkä hedelmällinen keskustelu synnytti korvien välissä jotain. Jo ihan sen takia kannatti lähteä.

Toisaalta aihetta käsitellessä käsiteltiin myös asennetta ja ainakin osa sanoista satutti melko pahasti. Sinällään olen sitä mieltä, että asenteella voi muuttaa paljon ja se helpottaa monesta asiasta selviämistä. Kuitenkaan tämän vuoden sairaushistorialla en kamalasti kaipaa korostusta siitä, miten erilaisella asenteella asiat hoituvat helpommin.

Etenkin kun totesin, etten enää edes uskalla toivoa biologisen lääkityksen aloittamista, sain kuulla, suhtautuvani asiaan täysin väärin. Kuitenkin se toivominen ja sitä seuraavat pettymykset ovat henkisesti paljon raskaampia kuin jatkuva matalalento. Jos joka kerta sitä putoaa korkeammalta jalustalta ja syvemmälle suohon, niin miksi ehdoin tahdoin lähteä satuttamaan itseään turhalla toivolla?

Vastaanotolta kävellessäni mietin, että jälleen, että kuvittelenko kaikki oireet ja tekeydynkö vaan sairaaksi. Oli todella vaikea pakottaa itsensä reumapolin sihteeriltä varaamaan pistosaikaa, koska koin, että ongelmani ovat ainakin osin korvien välissä. Tämä tunne sai aikaan otsikon kysymyksen luulosairaudesta.

Nukuttuani yön yli totesin, että ravitsemusterapeutin sanoissa oli kuitenkin totuuden siemen. Päätin kokeilla, mihin saakka pelkkä asenne riittää. Niinpä aloitin aamun aamuhölkällä ja sen jälkeen rauhoituin kahvikupin ääressä aamiaiselle. Pitkäksi venyneen aamiaisen jälkeen lähdin käymään salilla ja kiusasinkin jalkoja oikein huolella. Ainakin tässä kohtaa asenne ratkaisi.

Illalla lähdin vielä ohjattuun vesijuoksuun, jossa otin treenin erityisesti käsille. Hieman altaassa tuntui selässä kipua, mutta se helpotti, joten päätin vain kuvitelleeni sen. Kotiin lähtiessäni vesijuoksuohjaaja huikkasi perääni, että ei kai vaan selkä ole kipeä. Ihmettelin, mitä hän horisee, mutta kuulemma kävelyni näytti siltä. Kielsin itselleni tyypillisesti moisen, mutta ohjaaja tuli hieman painamaan juuri SI-nivelen kohdalta. Meinasi lähteä jalat alta. Eli ilmiselvästi tämän päivän olen kuvitellut olevani luuloterve.

Jostain syystä on aina yhtä vaikeaa antaa itselleen periksi ja antaa lupa sairastaa. Kuvittelin, että tämän vuoden aikana olisi ollut riittävästi aikaa hyväksyä sairastaminen, mutta hyväksyminen lienee aika pinnallista, koska yhden ihmisen kommentit saavat minut epäilemään sairauttani ja oikeuttani sairastaa.

Pettymyksestä eteenpäin

Syyskuun lopussa poskiontelosta löytyi kysta ja aloitinkin viikon korvalääkärin vastaanotolla. Erikoistuva lääkäri tutki päätäni monelta eri kantilta ja lopulta tähysti nenääni. Kaikkien tutkimusten jälkeen hän kävi kysymässä neuvoa kokeneemmalta kolleegalta, joka tulikin sitten tapaamaan minua.

Tämä ylilääkäri sitten kertoi suoraan mielipiteensä, jonka mukaan en ole koskaan sairastanut yhtään poskiontelotulehdusta eikä minun poskionteloissani ole mitään vikaa. Sen lisäksi antibiootit eivät edes auta poskiontelovaivoihin, joten niiden määrääminen on ollut aivan turhaa. Varmasti totta ainakin osittain, eikä minusta ole asiasta väittelemään erikoislääkärin kanssa.

Hän kuitenkin mielestäni hyppäsi kuitenkin melko kauas omalta alueeltaan ja otti erittäin vahvasti kantaa reumalääkitykseeni. Hänen mukaansa reumalääkäri ei tiedä korvataudeista juuri mitään, eikä hänkään reumataudeista, mutta silti hänellä tuntui olevan oikeus opastaa reumalääkäriä uusimpien reumalääkkeiden käytössä.

Jatkoin päivääni käymällä pyytämässä soittoaikaa reumahoitajalle. Keskussairaalan uuden puhelinjärjestelmän myötä on helpompaa käydä naamakkain pyytämässä asiaa sihteeriltä kuin yrittää tavoittaa ihmistä puhelimella. Melko pian hoitaja soittikin ja kuultuaan korvapolin terveiset epäili, ettei reumalääkäri tule antamaan lääkkeille aloituslupaa.

Olimme yhtä mieltä siitä, että minä olen hankalassa välissä. Lääkäri, joka voisi tehdä ongelmalle jotain, ei ole halukas tekemään mitään ja ilman hänen tekemisiään en pääse käsiksi reumalääkkeisiin. Sitten minä yritän luovia tässä välissä ja toimin rikkinäisenä puhelimena kahden asiantuntijan välissä. Eikö olisi kaikille parempi, jos nämä asiantuntijat keskustelisivat keskenään ja pääsisivät yhteisymmärrykseen, jonka kertoisivat potilaalle.

Onneksi totuus on tarua ihmeellisempään ja reumalääkärin soittaessa minulle hän kuunteli asiani ja totesi, että aloitetaan kuitenkin toinen tauotetuista lääkkeistä pienellä annoksella ja katsotaan toisen lääkkeen tilannetta katsotaan sitten tarkempien poskiontelotutkimusten jälkeen. Vihdoinkin pääsee kuitenkin tekemään jotain konkreettista tämän reuman eteen.

Hyvän päivän kruunasi illalla kelan sähköisestä asiointipalvelusta löytynyt tieto, että minun kuntoutushakemukseni on hyväksytty. Tosin lääkäri suositti sopeutumisvalmennusta ja minä toivoin reumakurssia ja kela päätti lähettää minut yksilölliseen kuntoutukseen. En kuitenkaan valita. Odotan mielenkiinnolla, millaisen kirjeen posti tässä lähipäivinä tuo. Selvinnee monet nyt päässä pyörivät kysymykset.

Hyviä hetkiä

Taas on vierähtänyt luvattoman pitkään edellisestä päivityksestä. No päivitän kuulumiset nyt kahdessa osassa. Tänään kuulumisia eiliseen saakka ja toivottavasti huomenna tämän ja huomisen päivän kuulumiset. Tällainen jako sen takia, että tänään alkuun laitettu asia saanee huomenna ainakin jonkinlaisen päätöksen, joten tarinasta tullee yhtenäisempi, kun kirjoitan sen kerralla.

Viime viikon loppuun mahtuu paljon kokemuksia. Jotain päivänä nautin vesisadelenkkeilystä, kun sitä pääsi tekemään ilman vesisadetta inhoavaa koiraa. Sinällään lenkki ei ollut kamalan pitkä, vajaan puolituntia, mutta otin sen aikana ensimmäiset hölkkäaskeleet jalkavammojen jälkeen. Täytyy todeta, että hölkkäaskeleet tuntuivat taivaalliselle.

Kävin myös muutamaan kertaan uimahallilla salilla, uimassa ja vesijuoksemassa. Kaiken kaikkiaan viikon aikana huomasin löytäneeni ainakin pienen määrän liikunnan iloa. Oli todella ihanaa, kun pystyi ja jaksoi tehdä asioita eikä saanut pahaa romahdusta ololle. Liikkuessa pystyi myös melko hyvin unohtamaan reuman ja sen jylläämisen, mikä osaltaan lisäsi jaksamista.

Viikon kruunasi pyhänä tehty Helsingin reissu ja mukava iltapäivä siskon kanssa maailman huippuratsastuksen parissa. Reissu oli raskas eikä selkä pitänyt siitä, mutta kaiken sen tuskan ja vaivan arvoinen. Oli jälleen ihanaa päästä pois märehtimästä oman elämän kurjuutta ja surkeutta.

Saamattomuus

Otsikon saamattomuus näkyy ainakin tämän blogin päivitystahdissa. Siinä ei ole viimeaikoina ollut hurraamista, vaikka sinällään päivitettävää kesän tekemättömyyden jälkeen onkin reilusti. Ei vain tule aloitettua sitä päivän tekstiä ja jos ei aloita, ei saa valmistakaan.

Sunnuntaipäivä meni koiria ihmetellessä luonnekuvauksessa. Kotiin ajellessa kyllä huomasi, että on tullut oltua koko päivä jalkojen päällä ja käveltyä epätasaisella alustalla. Tietenkään useamman tunnin ajomatkakaan ei tilannetta helpottanut. Kuitenkin reissu oli kaiken sen vaivan arvoinen.

Maanantaina olin sosiaalinen kaverin kanssa ja kävin hakemassa lääkäriltä piikkejä. Ne piikit taisivat olla viimeiset vähään aikaan. Sen verran on piikitysten myötä olo parantunut, että uskon taas pärjääväni jonkin aikaa, vaikkei lääkityksiä päästäisikään aloittamaan.

Tiistaina kävin kiusaamassa itseäni jälleen uima-altaassa. Mukavasti vesijuoksu taas ohjatusti etenikin, vaikka vähän sekä selkä että polvi oireilivatkin. Tunnin juoksemisen jälkeen uni taas maistui.

Tänään puolestani kävin esittelemässä fysioterapeutille tekosiani ja kävimmekin hänen kanssaan läpi taas useamman liikkeen, joita olen tässä viimeaikoina treenaillut itseksenikin. Totesi kyllä, että paljon on lihaksissa tapahtunut kehitystä ja paljon on vielä tapahtumatta. Sain kuitenkin komennon jatkaa treenaamista itsenäisesti, kun hän on saattanut minut hyvään alkuun. Vähitellen jalka tuosta paranee ajan kanssa ja töitä tehden.

Lisää liikuntalajeja

Viikonlopun kunniaksi nappasin koiran matkaan ja lähdin Savoon. Koira yöpyy ensimmäistä kertaa hotellissa. Minä laajensin liikuntalajejani kävelemällä koiran kanssa noin tunnin lenkin. Kävely onnistui todella hyvin, vaikka alkuun epäilinkin kykyjäni. Kerran tuntui pientä  kipua nilkassa, mutta voisin kuitenkin lisätä liikuntavalikoimaani myös kävelyä.

Koiran tarpeiden täyttämisen jälkeen nautin hotellin palveluista ja kävin kylpemässä kylpylässä. Päätin vihdoin kokeilla myös uimista. Ensimmäistä kertaa polvivamman jälkeen pystyin potkimaan rintauinnin potkuja ilman kipua polvessa. Myös vapaauinti onnistui. Tosin fyysinen kunto on vielä niin heikko, ettei vaparia pysty uimaan kuin muutaman altaan mitan. Alku se on sekin.

Uupelo

Tiistaina hehkutin hyvää oloa ja energiapuuskaa. Hyvä, että hehkutin, oli mukava lukea sitä tekstiä jälkikäteen. Keskiviikkona minut valtasi jonkin näköinen uupumus ja ajoin autolla kahden uimahallin parkkipaikalle todetakseni, ettei huvita mennä pidemmälle. Olin itselleni armollinen, enkä pakottautunut uimaan.

Keskiviikon ja torstain välinen yö olikin sitten lähinnä kammottava. Jostain syystä hyvää asentoa nukkumiseen ei löytynyt millään ja lopulta nousin ylös laskemaan montako autoa läheiselle tehtaalle meni vuoronvaihtoon ja montako sieltä lähti pois. Joskus puolen päivän jälkeen möngin parin tunnin päiväunille.

Torstai on ohjatun vesijuoksun päivä ja sinne kävi tieni tälläkin kertaa. Vesijuoksun jälkeen ohjaaja teippasi selkäni kinesioteipillä. Suhtauduin teippaukseen erittäin epäilevästi, mutta suostuin kuitenkin kokeilemaan. Jo kotiin päästyäni selkä tuntui jotenkin rennommalta.

Yön nukuin hyvin ja aamulla herätessäni yllätyin todella paljon, miten vetreä selkä oli. Aamujäykistely ja hitaus tuntuivat olevan täysin poissa. Sama vaikutus on jatkunut pitkin päivää. Ainoana haittavaikutuksena on tuntunut pientä veren suhinaa korvissa ja muutamaan kertaan päässä on hieman pyörinyt. Ei kuitenkaan mitään häiritsevää, joten annan teippien olla. Nehän saa pois heti, kun haluaa.

Positiivisia asioita

Eiliset pienet päätökset toivat kovasti lisää henkistä energiaa. Olen jo useamman hetken miettinyt, että asunto pitäisi siivota, mutta en ole jaksanut edes uhrata ajatusta asian toteuttamiselle. Tänään aamulla uhrasin asialle useamman ajatuksen ja tartuin tuumasta toimeen. Parin tunnin ahertamisen jälkeen kämppä on taas ainakin jonkin aikaa siistin oloinen. Fyysisesti jotos ei ollut mitenkään raskas, mutta henkisesti sen aloittaminen on ollut viimeajat ylivoimaista.

Posti toi tullessaan parikin kirjettä vakuutusyhtiöstä. Vakuutusyhtiö oli lopultakin päässyt ratkaisuun myös nilkkavamman osalta. Nilkkavamma todettiin työtapaturmaksi ja siitä aiheutuneet kulut ja ansionmenetykset korvattiin. Onhan tätä asiaa pyöriteltykin jo kolme ja puoli kuukautta. Positiivinen päätös sopikin päivän teemaan erinomaisesti.

Samalla innolla sain luuni liikkeelle ajoissa ja lähdin uimahallille hyvissä ajoin ja kävin pyöräilemässä puolisen tuntia ennen ohjattua vesijuoksua. Kunnon hiki ennen allasta teki todella hyvää. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin varmaan myös soutanut hetken matkaa. Siinä polkiessa mietin, miten alan vähitellen löytää liikunnasta taas sitä iloa, joka on ollut hukassa ainakin tämän vuoden.

Vesijuoksun alussa sitten kerroin ohjaajalle, miten viimeksi polvi kipeytyi. Hän ottikin juoksutekniikkani erityissyyniin ja paljon korjattavaa löytyikin. En tiedä, miten paljon yhdellä kerralla saa muutosta aikaan, mutta tiedän ainakin, mitä pitää tarkkailla ja miltä oikea tekniikka tuntuu.

Pieni päätös

Tänään aamulla ajellessani uusien tukipohjallisten sovitukseen keskustelin itseni kanssa melkoisen hedelmällisen keskustelun. Lopputuloksena päätin ottaa itseäni ystävällisesti niskasta ja aloittaa pienin askelin elämän hallinnan parantamisen. En yritäkään mitään suurta ja mahtavaa, vaan pieniä askeleita. Eiköhän niistä askeleista tule kirjoiteltua myöhemmin.

Koko päivän yritin saada itseäni salille ja uimaan, mutta lähteminen tuntui todella vaikealta. Iltapäivän vaihtuessa illaksi sain kuitenkin luuni liikkeelle. Päätin, että käyn ensin salilla ja teen sen verran, minkä viitsin tehdä. Tämä oli ilmeisen hyvä lähestymistapa, koska viitsin melko paljon.

Rääkkäsin soutulaitetta parikymmentä minuuttia ja koska laitteille ei ollut ruuhkaa, jatkoi polkemalla toisen mokoman. Sen jälkeen kiusasin jalkojen ja keskivartalon lihaksia sen verran räväkästi, että salilta pois kävellessä jalat tuntuivat vain tutisevan.

Saunan jälkeen päätin kuitenkin käydä pyörähtämässä myös uima-altaassa, jossa jaksoinkin vesijuosta koko määrätyn tunnin. Ensimmäistä kertaa pysyin altaassa koko tunnin ihan yksin. Tähän saakka tunnin pysyminen on onnistunut vain, jos minulla on ollut seuraa tai olen ollut ohjatussa vesijuoksussa.

Illalla oli hyvä olo. En ollut erityisen väsynyt, mutta pystyin onnittelemaan itseäni hyvin tehdystä treenistä. Näillä lajeilla ja tässä kunnossa on todella vaikea saada endorfiiniryöppyä, mutta saapa ainakin onnistumisen kokemuksia. Toivottavasti tämä linja jatkuu.

Juhlien ja juosten

Kaverilla ja kaverin koiralla on mennyt kesän kisakausi hyvin ja sen takia hän piti kauden päättäjäiset. Niitä juhliessa meni eilisilta. Vaikka reuman takia joudun olemaan melko kovalla lääkityksellä, enkä sen takia voinut juuri nauttia alkoholia, ilta venähti pitkäksi.

Kun myöhäiseen nukkumaanmenoon lisätään huonosti nukuttu yö ja aikainen herätys, voi todeta, että koko päivä on mennyt kuin usvassa. Sain kuitenkin raahattua itseni uimahallille ja vesijuoksin kolme varttia. Tavoittelin tuntia, mutta jostain syystä polvi alkoi taas hieman oirehtia, joten päätin lopettaa aikaisemmin. 

Palautetta kuntoutuksesta

Torstaina katsottiin fysioterapeutin kanssa uutta liikettä tuolle polvelle. Polkemisen lisäksi sain luvan myös soutaa soutulaitteella. Katsottiin myös yläkropalle liikkeitä ja polven hallintaan liittyviä harjoitteita. Edellispäiväinen polven vääntyminen tuntui hieman, mutta ei mielestäni mitenkään erityisen pahasti.

Illalla vesijuoksussa polvi sitten oirehti useampaan otteeseen. Jo alku juoksusta jätin nilkkapainot pois, koska polvessa tuntui tasaisin välein puukon iskuja. Myös monessa liikkeessä jouduin vähentämään tehoja, kun polvi ei vaan tuntunut kestävän. Kun nousin altaasta tuntui jalka pettävän alta. Ilta menikin sitten polvea kylmäten.

Tänään aamullakin polvi oli vielä melkoisen jäykkä ja arka, joten päätin pitää polven kuntoutuksesta lepopäivän ja nauttia kampaajakäynnistä. Silti illalla polven kylmääminen tuntui todella hyvältä idealta. Nyt pitäisi selvittää, mistä polvi hermostui, että osaan jatkossa varoa asiaa tai ainakin tehdä sen varovaisemmin.

Tosissaan salilla

Sain jo viikko sitten fysioterapeutilta luvan jumpata jalkojen lihaksia. Kävin alkuviikosta hieman kiusailemassa niitä, mutta tänään päätin kokeilla, mitä polvi kestää. Sen verran annoin sille kuitenkin periksi, että tein pitkiä sarjoja melko pienillä painoilla. Silti tällä menetelmällä sai jalkojen lihakset tärisemään. Yllättävän hyvin tuo polvi kesti treenin.

Polven osalta haastavin liike oli vatsalihasten tekeminen jumppapallolla. Pallolta noustessa polvelle tuli paino jotenkin huonosti ja tunsin melko ikävää kipua. Sen jälkeen polvi onkin ollut koko illan vähän arka ja hieman turvoksissakin, joten ei se hyvää tehnyt. Toivottavasti on kuitenkin polvi vain varoitteli.

Puhelimessa ja vedessä

Tämän päivän terveydenhoitokeskustelu jäi osaltani yhteen sairaanhoitajan kanssa käytyyn keskusteluun. Laitoin aamupäivällä terveyskeskukseen viestiä, mitä tehdään turvakokeiden kanssa ja reumahoitaja soitti kuullakseen päivityksen tilanteeseeni. Oli melkoisen ymmärtäväinen, etten enää jaksaisi näitä yllätyksiä.

Illalla lähdin sitten nauttimaan ohjatusta vesijuoksusta. Tällä erää meitä oli altaassa melko vähän, joten tunnin jumpalla ohjaaja kerkesi neuvomaan melkoisen monta kertaa. En yleensäkään lintsaile ohjatuissa jumpissa, mutta nyt se tuntui olevan aivan mahdotonta. Tunnin aikana sainkin sitten ilmeisesti vammajalan lihakset sen verran loppuun, että altaasta noustessa sekä polvi että nilkka oikuttelivat. Eilen pistetystä rintarangasta en edes viitsi mainita. Toivottavasti edes yön saa nukuttua.

Lääkäreiden pakeilla

Viikonloppu meni sitten itsesäälissä rypiessä. Tänään aamulla jaksoin henkisesti paljon paremmin kuin muutamana edellisenä aamuna. Ei se olo silti liian hyvä ollut, mutta olin kuitenkin jollain tapaa tolpillani. En oikein osaa päättää, oliko tilanne kaikilta osin hyvä, koska tänään kävin kahdella lääkärillä.

Aamulla oli sairausloman jatkokäynti, jonka lopputuloksena lääkäri lupasi kirjoittaa jatkolausunnon ja toimittaa sen suoraan kelaan. Epäselväksi jäi, kuinka pitkän sairausloman hän minulle kirjoittaa, mutta eiköhän se selviä viimeistään kelan päätöksestä. Olin kuitenkin erittäin yllättynyt, ettei lääkäri kyseenalaistanut sairausloman tarvettani, vaikka olin varautunut selvittämään asioita pitkän kaavan mukaan. Tutki nivelet ja totesi asian tilan.

Iltapäivällä oli vuorossa selän piikitys ja reumalääkärin näkemyksen kuuntelu. Hänellä oli sinäänsä hyvät perustelut lääketauon jatkamiselle, eikä hänellä toisaalta ollut selkeitä keinoja lääkityksen nopeaan tehostamiseen. Päädyttiin yhteisymmärryksessä lopputulokseen, että toistaiseksi tehokkain hoitokeino on oireilevien nivelten kortisonipistokset. Niinpä varailin jo suosiolla useamman pistosajan ennen kuin poistuin polilta.

Ei vaan nyt onnistu

Eilisen aloitin käymällä röntgenkuvissa ja sen jälkeen olin ajatellut käyväni kuntosalilla, mutta unohdin ottaa sopivat vaatteet mukaan, joten tyydyin vesijuoksuun. Vesijuoksukaan ei onnistunut kovin hyvin, koska samassa altaassa oli bussilastillinen vesijumppaajia ja uimakouluryhmä. En siis viihtynyt altaassa kovin pitkään.

Päivän ohjelma jatkui paikallisella proteesipajalla, jossa kävin antamassa mitat uusiin tukipohjallisiin. Edelliset ovat palvelleet kaksi vuotta ja hyvät ovat olleetkin. Nämä vaan eivät ole ikuisia, joten uusiminen on välillä tarpeen. Toisaalta halusin tarkistaa nilkkamurtuman mahdolliset vaikutukset tukipohjallisen tarpeeseen.

Juuri, kun jalkamallit oli saatu otettua, soi puhelimeni ja terveyskeskuksen reumahoitaja soitti kertoakseen poskionteloröntgenkuvien näkymät. Sieltä löytyi kuulemma kysta, joka aiheuttaa nämä oireet. Hoito-ohjeeksi avaavia lääkkeitä ja lääkäri kirjoitti lähetteen korvalääkärille. Google kertoi sen jälkeen, että kyseessä on melko tavanomainen ja harmiton vaiva, jollainen löytyy todella monelta sattumalöydöksenä.

Sinällään ei mitään vakavaa, mutta reumalääkkeiden osalta asiaa piti jälleen kysyä reumalääkäriltä. En jaksanut eilen soittaa, koska jo kystalöydöksessä ja mahdollisessa uudessa operaatiossa oli sulattelemista. Soittelin siis tänään sairaalan sisätautipolille ja kysyin asiaa. Kolmas tavoittamani henkilö osasi tehdä asialle jotain, eli kysyä reumalääkäriltä ohjeita.

Reumalääkärin kanta oli juuri se pelätty: niin pitkään kun poskiontelossa on kysta, en saa aloittaa lääkityksiä. Käytännössä reumalääkitys on taas määrittelemättömän pitkällä tauolla eivätkä sairaalan tilastot lupaa asialle kovin nopeaa hoitumista. Ohjeeksi sain, että asioita pitää mahdollisuuksien mukaan kiirehtiä ja yrittää pitää hoitoviive mahdollisimman lyhyenä, mutta aika näyttää, miten asia lopulta hoituu.

Tänään olen sitten lähinnä vollottanut ja rypenyt itsesäälissä. Onneksi kaveri puoliksi pakotti lähtemään istumaan iltaa heille, joten en ihan tyystin voi jäädä neljän seinän sisälle asiaa murehtimaan. Osasin jo eilen aavistaa, ettei tämän tiedon saaminen tule olemaan helppoa, mutta en arvannut, että se olisi näin vaikeaa.

Palaute ja varmistelua

Eilen sain melko välittömän palautteen edellispäivän valinnoista. Iltaa kohti kortisonin vaikutukset pääsivät oikein vauhtiin ja kohtuullinen olo löytyi vain sikiöasennosta. Siinä tulikin sitten kärvisteltyä kipulääkkeiden kanssa lähes koko ilta.

Aamulla olo olikin sitten ihan eri maata SI-nivelet olivat paljon paremmat kuin koko kesänä. Liikkumisen vapaus on aina yhtä häkellyttävää, vaikka sitä tietyllä tapaa osaakin odottaa.

Uutta selkää ihmeteltiin fysioterapeutin kanssa ja samalla kokeiltiin saliliikkeitä tuolle jalalle. Yllättävän monta liikettä polvella onnistuikin ja kotiläksyksi tulikin niiden treenaamista kuten myös nilkan liikuttelua ja tasapainoharjoituksia. On ihana havaita, miten vähitellen pääsee tekemään enemmän tuolla jalalla ja yhä useammat asiat onnistuvat.

Otsikon varmistelua liittyy noihin poskionteloihin. En ole ollut täysin tyytyväinen tulehduksen paranemiseen ja pyysinkin varmuuden vuoksi aikaa kontrollille. Hoitajan suhtautuminen puhelimessa oli melkoisen nuiva, mutta ymmärsi kuitenkin tilanteeni lopulta ja sain ajan. Vaikka olo oli parantunut huomattavasti edellisestä kerrasta, poskiontelosta löytyi kuitenkin ultralla selkeä tulehdukseen sopiva kaiku.

Aika pitkän tovin lääkäri ja hoitaja asiasta puhuivat ja lopputuloksena lääkäri päätti ottaa poskionteloistani röntgenkuvat, joiden perusteella tehdään sitten hoitopäätökset. Kello oli kuitenkin niin paljon, etten päässyt kuviin tänään vaan lisätietoa asiaan saadaan vasta huomenna.

Tilannetta ei helpota mitenkään mahdollisuus googletella asioita. Olen löytänyt jo puolen kymmentä eri diagnoosia, jotka voisivat moisen aiheuttaa. Valitettavasti vain pieni osa niistä on harmittomia tai muuten helposti hoidettavia.

Elämä on valintoja

Eilen olin kovin väsähtänyt, mutta menin kuitenkin uimahallille ja poljin vartin verran. Sen jälkeen päätin äärimmäisen rauhallisesti ja keveillä painoilla vähän kiusailla jalkojen lihaksia. Treeni meni pitkälti staattisiin pitoihin, koska voiman kanssa liikuttaminen tuntui ikävältä. En tiedä oliko treenistä loppupeleissä mitään iloa, ainakin siitä jäi huono fiilis.

Tämän päivän ohjelma olikin sitten täysin järjetön. Ensin kävin reumalääkärillä hakemassa kortisonipiikkejä. Kaikkia paikkoja hän ei voinut pistää, mutta pahimmat paikat pisti kuitenkin ja kehotti tulemaan toistekin. Nyt on kuitenkin odotettavissa helpotusta toiseen käteen ja alaselkään. Tuli lääkäriltä myös komento lopettaa sairastaminen ja aloittaa reumalääkitys, tässä järjestyksessä.

Reumapolilta ajoin suoraan bussipysäkille ja lähdin köröttelemään kohti pääkaupunkia. Tiesin jo lähtiessäni, ettei selkä tästä kuviosta tule pitämään. Eikä se pitänytkään. Paluumatka oli melkoista tuskaa. Ainoa hyvä puoli asiassa oli, ettei tarvinnut itse ajaa.

Tylsistymistä

Eilen kävin tekemässä ihan fysioterapeutin ohjeen mukaisen harjoituksen, vaikkei juuri olisi huvittanut. Vesijuoksussa olisi voinut olla tehoja huomattavasti enemmän, mutta ei vaan yksinkertaisesti viitsinyt ja toisaalta luulen, että edellispäiväinen ohjattu vesijuoksukin hieman väsytti.  Pysyin kuitenkin altaassa koko tunnin ja yritin olla itselleni armollinen.

Tänään ei sitten huvittanut sitäkään vähää lähteä hallille. Keskusteltuani itseni kanssa puoli päivää, päätin tehdä kompromissin ja menin vaan vesijuoksemaan hetkeksi aikaa. Hetkeksi se vesijuoksu jäikin. Reilun vartin jälkeen iski kyllästys ja sen lisäksi selkä alkoi kertoa asiasta mielipidettään, joten jätin homman kesken.

Saunalauteilla jälkikäteen mietin, että selkähän oli tuossa välillä jo ihan hyvä, mutta on nyt tämän fysioterapeuttikäynnin jälkeen ollut taas hankalampi. Saunassa en ole käynyt kuin tänään, joten sillä ei voi selittää selän äksyilyä. Jos on huomennakin äkäinen, kokeilen hetken aikaa vain pyöräilyä, jos se helpottaisi. Ainakaan pyöräillessä selkä ei ole kertaakaan vihlaissut.

Ohjatusti juoksemassa

Tänään jatkoin vesiliikuntaa, kun kerran niin käskettiin. Tänään tosin jätin pyöräilyn alusta pois ja menin suosiolla ohjattuun vesijuoksuun, kun siihen kerrankin oli mahdollisuus. Tunnin verran kierrettiin hotellin uima-allasta ja tehtiin erinäisiä jumppaliikkeitä. Vieläkään en suunnattomasti ihastunut, mutta onhan tuo ohjattuna kuitenkin ainakin osin miellyttävämpää ja vähemmän tylsää.

Selkä onkin sitten kiusaillut riittävästi. Se kipuili pitkin päivää ja vielä vesijuoksuun lähtiessä selkä jäykisteli oikein huolella. Osaa liikkeistäkin joutui hieman rajoittamaan, koska sattuivat tuonne selkään oikein huolella.

Ohjeilla liikkumassa

Kun fysioterapeutti käskee, pitäähän sitä totella. Niinpä aamiaisen jälkeen suuntasin uimahallille polkemaan ja vesijuoksemaan. Poljin vartin ja sain mukavasti hien pintaan. Suurin ongelma oli, että salille pitää kävellä monet kapeat portaat alas. Polkeminen tuntui melko hyvältä, vaikka kevyelläkin vastuksella jalan lihakset väsyivät.

Pyöräilyn jälkeen pulahdin saunan kautta uima-altaaseen. Ihan sitä määrättyä tuntia en altaassa viihtynyt, mutta reilun kolme varttia silti juoksin. Olen edelleen sitä mieltä, että laji on tylsä, mutta ehkä tässä vielä oppii nauttimaan ko lajista. 

Sitten oli pakko tulla pois altaasta, että ennätin syömään ennen terveyskeskuskäyntiä. Syömisen osalta olen erittäin ylpeä itsestäni. Aikataulullisesti olisin voinut hyvin juosta tunnin ja käydä sen jälkeen syömässä jossakin ihmisten ilmoilla ennen kuin menen terveydenhoitajalle. Olin kuitenkin fiksu ja tulin kotiin syömään. Kerrankin söin hyvin ja terveellisesti, hampurilaisaterian sijaan.

Terveyskeskuksessa terveydenhoitaja ultrasi poskiontelot ja löysi toisesta tulehduksen. Lääkärin kanssa sitten pohdittiin, mitä sille tulehdukselle tehdään seuraavaksi. Lopputuloksena oli melkoisen tymäkkä antibioottikuuri ja sitä myöten myös reumalääkityksen aloittamisen siirtyminen taas jonnekin tulevaisuuteen. 

Terapiapäivä

Tuntuu, että pääasiassa päivien täyttäminen vaatii aktiivista työtä ja silti luppoaikaa on vähintään riittävästi. Tänään pääsinkin sitten ihmettelemään muiden minulle järjestämiä aikatauluja. Kummallisesti viikon ainoat menot sattuivat kaikki samalle päivälle. Fysioterapia ja ravitsemusterapia olivat vielä jopa turhan lähekkäin.

Vihdoinkin aloitettiin todenteolla tuon jalan kuntouttaminen ja sainkin tutkimuksen jälkeen heti kotiläksyjä. Tiesin jo ennakolta, että polvi liikkuu hyvin, mutta nilkka on jäykkä ja turvoksissa. Yllätyksekseni jo melko lyhyen pyöräilyn jälkeen turvotus väheni nilkasta melko paljon ja kävelin melkein ontumatta. Tuli komento jatkaa kuntopyöräilyä. Lisäksi selän kannalta vesijuoksu on kuulemma kokeilemisen arvoinen laji. Pitää siis hankkiutua taas uimahallille.

Päivän toinen terapia olikin sitten ravitsemusterapeutin tapaaminen. Siltä suunnalta tuli melko paljon pureskeltavaa. Niistä asioista ehkä jonain toisena päivänä.

Salilla pitkästä aikaa

Olen luullut, että reuma on kaikki metkunsa näyttänyt, mutta tänään se kaivoi varastosta ihan uusia. Ennenkin rintaranka on kipuillut, mutta nyt kipu oli sellaisessa paikassa, että käsien nostaminen oli melko mahdotonta. Erikseen käden sai ylös, mutta yhtä aikaa ei. Kun kuvioon vielä lisättiin käsien normaali aamujäykkyys lopputuloksena imuroin kilon kaurahiutaleita keittiön lattialta.

Tästä suivaantuneena päätin lähteä kokeilemaan, miltä polkeminen tuntuu. Se sujui yllättävän hyvin, mitä nyt vamma jalka yritti lintsata tehtävistään. Kun kerran salilla olin, päätin treenata samaa rytinää yläselän. Yllätyin, miten vähän voima lihaksista on kadonnut, vaikka edellisestä salitreenistä onkin aikaa. Toinen yllätyksen aihe oli, että vahvempi puoleni on tämän jalkavamman vuoksi ilmiselvästi ollut vähemmällä käytöllä, koska lihaskunto oli huomattavasti heikompi kuin toisella puolella.

Välttämättä salitreeni ei ollut hyvä idea. Ainakin sekä ylä- että alaselkä kertoivat asiasta vahvan mielipiteensä melko pian kotiin pääsemisen jälkeen. Toivottavasti eivät nyt kohtuuttomasti äidy, koska salitreeni oli oikeasti mukavaa ja pääsin kiinni siitä hyvästä fiiliksestä, joka sinne salille todellakin vetää.

Salitreeni kertoi myös sen karun tosiasian, että flunssa ei vielä ole täysin parantunut. Vaikka normaalioloissa sitä ei juuri huomaa, sai kevyt polkeminen liman liikkeelle ja yskimisestä ei meinannut tulla loppua. Annetaan siis lentsulle vielä muutama hetki aikaa parantua.

Kärvistellen

Olen monena aamuna kärvistellyt, kun selkä ei tunnu taipuvan mihinkään. Tänään aamulla selkä pääsi ihan uusiin ulottuvuuksiin. Asialla oli varmasti tekemistä huonosti nukutun yön kanssa. Muutaman tunnin pötköttelyn jälkeen nousin ylös tekemään käsitöitä. Nukahdin sitten sujuvasti nojatuoliin ja heräsin siitä kymmenen tunnin yöunien jälkeen.

No tänään aamulla ei sitten ollut ongelmia saada käsiä polven korkeudelle, koska selkä päätti jumahtaa nimenomaan etukenoon. Suoraksi en sitten meinannutkaan päästä ja kun kuvioon lisätään vielä kipuileva vammajalka oli liikkuminen todella vaikeaa. Onneksi selkä jälleen kerran vertyi päivän mittaan ja illalla se olikin jopa hyvän tuntuinen.

Alkaa vähitellen oleman hermo aika loppu tämän jatkuvan ongelmavyyhdin kanssa. Tuntuu, että tulevaisuuden suunnittelu on melkoisen haastavaa, kun en tiedä, miten helppo tai vaikea aamu seuraava aamu on. Tiedän, että tämä on väliaikaista ja tiedän, että jääkaapissa odottaa piikki, joka tuo melko nopeasti helpotuksen tähän tilanteeseen. En vain tiedä, koska uskallan sen pistää.

Vapaus liikkua

Kahden viikon autojen lainailu on onneksi historiaa ja oma pirssi on korjattuna pihalla. Nyt on poistunut sekin tekosyy uimahallikäynneiltä. Flunssa toki vielä hieman vaivaa, mutta vähitellen pitää kyllä hankkiutua liikkumaan, jos se helpottaisi tuon selänkin kanssa elämistä.

Yllättäen selkä päätti pelästyä tuota pistosaikaa ja on ollut tänään melko siedettävä. Ei se kunnossa ole vieläkään, mutta tällaisena sen kanssa pärjäisi. Siinä missä selkä oli aamulla helpompi tuo vammajalka päätti kiukutella senkin edestä. Sekä polvi että nilkka olivat melkoisen kipeät ja ylösnoustessa piti useampi hetki tunnustella kestääkö jalka alla vai ei.

Mokoma selkä

Selkä on taas kiusaillut vähintään riittävästi. Yöunet tuntuvat loistavan poissaolollaan ja niistä vähistä unista, jotka öisin tulee nukuttua, tuntuu tulevan vain äkäiseksi. Muutaman huonon yön jälkeen alkaa jo pelätä nukkumaan menoa. Tänään aamulla otin sitten härkää sarvista ja soitin reumapolille piikkiaikaa. Nyt on sentään tiedossa helpotusta puolentoista viikon päästä.

Tänään tuli myös viesti, että minut on otettu erään kännykkäapsin koekäyttäjäryhmään. Hieman hirvittää, mitä moinen tuo tullessaan, mutta yritän lähteä mukaan avoimin mielin. Toivon todella, että minusta on iloa sovelluksen kehittäjille.

Kiitoksia

Juhannuksen jälkeen on tullut hoideltua asioita useamman tahon kanssa ja toisissa paikoissa asiat hoituvat hyvin ja toisessa paikassa ne tuntuvat olevan tervan juontia. Kun on kokenut monenlaista kohtelua ja kuullut, miten eri tavalla asiat voi ilmaista, osaa arvostaa myös toimivaa palvelua. Suomalaisessa kulttuurissa kiitosta annetaan liian harvoin, joten päätin kiittää ihmisiä, jotka ovat kiitoksen ansainneet.

Tästä syystä ostin eilen kaksi rasiaa suklaata ja marssin tänään Kelan toimistolle viemään kiitoksia hyvästä palvelusta. Virkailijan ilme näytti aidosti yllättyneeltä, kun ilmaisin asiani. Hän lupasi myös välittää terveiseni puhelinpalvelun henkilökunnalle. Valitettavasti suklaani eivät sinne saakka pääse, vaikka sitä toivoinkin.

Vuosikatsastus

Vuositarkastus suoritettu. En tiedä, onko tämä vain oman terveyskeskukseni tapa käyttää reumaatikot kerran vuodessa perussyynissä. Otetaan normaalia laajemmat verikokeet - lähinnä kolesteroli, sokerit ja kilpirauhanen - ja sitten terveydenhoitajan vastaanotolla painot ja paineet. Samalla tulee sitten käytyä mm. apuvälineiden tila ja uusimistarve jne. Varmaan jatkuisi sitten lääkärikäynnillä ja reseptien uusimisella, jos tarve olisi. Minulla ei ole moiseen tarvetta, kun olen reumapolin hoidossa.

Tänään kyselin lisäksi lupaa jatkaa flunssan potemista. No eipä lupaa suoraan hellinnytkään, kun poskionteloista löytyi taas tulehdus.´Tuli komento lääkärille, joka löysi myös keuhkoputkentulehduksen. Eipä jäänyt paljon vaihtoehtoja antibioottikuurille. Taas siirtyy reumalääkealoitus jonnekin antibioottikuurin jälkeiseen aikaan.

Varailin jo kuun loppuun lääkäriaikaa, että jatketaan sairauslomaa, tällä erää selän takia. Omalle lääkärilleni en tietenkään saanut aikaa, vaan joudun jollekin vieraalle. En edes muista, koska olisin hänelle saanut vastaanottoaikaa muuten kuin vahingossa tai pöydän alta. Välillä mietin, että olisikohan hyötyä vaihtaa lääkäri toiseen, kun tälle en kuitenkaan saa aikaa, vaikka miten terveyskeskus hehkuttaa keskittävänsä kroonisesti sairaiden hoidon yhdelle lääkärille.

Arkkitehtuurikävelyllä

Asuntoni sijaitsee eräässä arkkitehtoonisesti merkittävässä lähiössä ja kauniin lauantain kunniaksi kaupunginosayhdistys järjesti tilaisuuden, jossa ihailtiin taloja ja kuultiin niiden arkkitehtuurista. Kävelymatka ei ollut erityisen paha, mutta reilun kahden tunnin jalkojen päällä olemisen kyllä tunsi. Flunssa ei helpottanut asiaa millään tavalla, vaan hiki lensi.

Jalan kanssa huomasi selvästi, miten eri laiset ärsykkeet käyvät eri paikkoihin. Nilkka kipeytyi etenkin epätasaisesta tai kaltevasta alustasta. Polvi ei taas arvostanut äkkinäisiä liikkeitä kuten koiran nykimistä. Lopussa nilkka myös oireili reippaassa kävelyssä.

Reissun jälkeen illalla jalkaa särki ihan huolella. Tuntui kuin kaikki jalan lihakset olisivat kipuilleet yhtäaikaa. Kipuilu oli hyvin fibrotyyppistä, mutta rauhottui kuitenkin kipulääkkeellä. Selkeästi jalan lihakset ovat päässeet aivan liian helpolla.

Tauti kehittyy

Flunssa on äärettömän hankalan äkäinen. Sen verran sillä on voimia, että jo pienikin touhuilu saa hien virtaamaan ja kuumeen nousemaan. Toisaalta pelkkä löhöily ja sängyssä makoilu käy pian tylsäksi eikä selkäkään pidä siitä. Välillä sitä toivoo, että nostaisi nyt edes sen verran kuumetta, että saisi nukuttua. Nyt vaan pitää keskittyä aktiivisesti malttamaan ja jättää kaikki turhat touhuilut tekemättä.

Uutisia flunssan keskelle

Kyllä se kuumekin löytyi, kun vaihtoi kuumemittaria samoin flunssaan oleellisesti kuuluva räkä löysi tiensä päähäni. Poskiontelot ovat vielä pysyneet kohtalaisesti auki, mutta eiköhän tämäkin ole korjautuva asian tila. Hain jo valmiiksi nenää avaavan suihkeen, jos onnistuisin sen avulla välttämään poskionteloiden tulehtumisen.

Flunssassahan pitäisi levätä, mutta aina se ei ole mahdollista. Niinpä jouduin lähtemään aamulla viemään koiraa eläinlääkärille hampaan poiston jälkitarkastukseen. Reissu venyikin koiran iho-ongelmien vuoksi. Kun puolen päivän jälkeen pääsin palauttamaan koiraa hoitopaikkaansa olin paitsi aivan poikki myös yltä päältä hiessä. Kuumemittarikin kertoi karua tarinaansa levon tarpeellisuudesta.

No nyt on  tämän viikon osalta pakolliset menot hoidettu ja pääsen parantelemaan itseäni rauhassa loppuviikon. Tosiaan toivottavasti tauti helpottaa pian, koska estää reumalääkkeiden aloittamisen.

Mahtui päivään hyvääkin. Eilen selvittelin fysioterapiakuvioita ja julkiselta puolelta ne jäivät pahasti vaiheeseen. Vakuutusyhtiö ei tapansa mukaan osannut sanoa mitään, asia on lääkärin pöydällä. Tänään fysioterapian osastonhoitaja soitti ja kertoi selvittelyiden jälkeen päätyneensä siihen, että minut otetaan julkiselle puolelle jonoon. Kun saan vakuutusyhtiön päätöksen, siirryn tarvittaessa yksityiselle puolelle. Huojentavaa, että tämäkin asia otti askeleen eteenpäin.

Toinen positiivinen yllätys löytyi Kelan asiointipalvelusta. Kävin piruuttani katsomassa, onko sairauspäiväraha-anomukseeni tehty mitään lisämuutoksia. Yllätys oli melkoinen, kun asiasta olikin jo päätös. Sairauspäivärahaa maksetaan, kuten olen hakenutkin. Hieman toki iloa hälventää tieto, että sairauspäiväraha pitää maksaa takaisin, kunhan vakuutusyhtiö saa viimein päätöksiä tehtyä.

Flunssa tulee

Eilinen kaktus oli todellakin alkava flunssa. Kaktus kasvoi yön aikana niin reippaasti, että herätti kesken unien kurkkukipuun. Kipulääkettä naamariin ja lisää unta. Vahvimmat talosta löytyvät kipulääkkeet tarjosivat vielä 4 tuntia lisäunta. Aikaisesta aamuherätyksestä vastasi jälleen kurkku.

Aamulla suuntasin turvakoelabrojen kautta apteekkiin hakemaan kurkkutabletteja. Auton palautuksen jälkeen pääsin omaan sänkyyn potemaan. Päivän mittaan tauti alkoi päästä vauhtiin. Kuumeisesta olosta huolimatta kuumetta ei tauti ilmeisesti nosta. Kuitenkin flunssa alkaa vähitellen jyllätä täydellä voimalla ja pitää keskittyä lepäilemään ja välttelemään jälkitauteja.

Viimeiset tikit

Vihdoin koitti päivä, jolloin sain poistattaa jalasta tikit. Päätinkin olla hurja ja kävelin terveyskeskukseen. Olin kuitenkin pyytänyt kyydin kotiin, joten järjettömän urheilulliseksi en kuitenkaan ruvennut.

Haavat tuomittiin siisteiksi ja hyvin parantuneiksi. Niiden puolesta sain siis aloitusluvan reumalääkkeille. Valitettavasti jo hoitajalle pääsyä odotellessa kurkkuun alkoi kasvaa kaktus kuten flunssan edellä. Onneksi oli kyyti kotiin.

Samalla käynnillä sain hoidettua myös muita asioita. Nilkkamurtuman jatkoselvittelyt sain potkaistua alulle tai ainakin siirrettyä ongelmani jonkun muun murheeksi. Samalla sovittiin myös vuositarkastuksesta ensiviikolle. Ihana kun edes joku pitää huolta.

Öitä laidasta toiseen

Lääkityksen tehostaminen auttoi tasan yhdeksi yöksi. Sen yön nukuinkin hyvin ja heräsin aamulla melko virkeänä vaikkakin kankeana. Päivä menikin sitten liikkuvuutta lisäävien harrasteiden parissa ja selkää lepuuttamalla. Illalla selkä olikin melko vetreä. Tosin vertymisen myötä tulivat myös kivut ja illalla jouduin ottamaan ylimääräistäkin kipulääkettä.

Kipulääkkeen jälkeen väsymys iski vauhdilla ja otinkin iltalääkkeet lähes samaa rytinää. En kuitenkaan mennyt saman tien nukkumaan vaan ajattelin lukea hetken, mikä osoittautui virheeksi. En sitten löytänyt hyvää asentoa ja yö menikin sitten pyöriessä. Joskus kolmen jälkeen otin lisää kipulääkettä ja viimeisen lihasrelaksantin. Niiden avulla sain nukuttua muutaman tunnin.

Päivä onkin mennyt hieman väsyneenä. En kuitenkaan ole kärsinyt samanlaisesta totaalisesta uupumuksesta kuin aiempien huonojen yöunien jälkeen tällä nykyisellä lääkityksellä. Tänään olen kuitenkin pystynyt jossain määrin säilyttämään toimintakyvyn.

Selkä vai rautakanki?

Sujuvasti sitä unohtaa, miten kelju tämä reuma voi olla halutessaan. Jo muutama yö on mennyt selän kanssa pyöriessä. Tänään aamulla totesin sitten selän olevan todella jäykkä ja löysin selästä kolme selkeästi jäykkää kohtaa, jotka yhdessä jäykistivät lähes koko rangan. Aamulla noustessa tuntui, etten saa selkää suoraksi.

Pitihän selän liikkuvuutta sitten kokeilla ihan virallisilla mittareilla. Seinää vasten seistessäni en saanut takaraivoa seinään eli selkä ei todellakaan suoristunut. Sen jälkeen päätin kokeilla eteentaivutuksen, jossa en yltänyt koskettamaan edes polviini. Taivutuksen kokeileminen oli ehkä virhe, koska ylös pääseminen oli kankeaa.

Hetken pohdin asiaa ja sitten soitin terveyskeskukseen, että mitä tehdään. Lopputulos oli, että kokeillaan alkuun tuon kipulääkkeen annoksen nostoa. Jos se ei auta, niin ensi viikolla pitää pohtia jotain muuta hoitoa. Polven ja nilkan tikkien poisto on edessä ensi viikolla ja toivottavasti sen jälkeen päästään taas aloittamaan noita tauotettuja lääkkeitä.

Virastoasioita ja vastoinkäymisiä

Kuten blogin lukijat tietävät olen ollut sairauslomalla juhannuksesta asti. Sama aika on vakuutusyhtiöllä mennyt selvitellessä kuviota. Tai siis eiväthän he ole varsinaisesti aktiivisesti asioita selvitelleet, mutta asia kuitenkin ollut heillä käsittelyssä. Tämä siitä huolimatta, että olen useampaan otteeseen tehnyt tiettäväksi, ettei minulla ole sairausloman ajalta muita tuloja kuin heidän maksamansa ansionmenetyskorvaus, siis korvaus, josta he eivät ole saaneet aikaan mitään päätöstä.

Eilen marssin sitten todistusten kanssa Kelaan kysymään, onko minun mahdollista saada siltä suunnalta jotain rahaa elämiseen. Kuulemma sairauspäivärahaa voidaan ehkä maksaa, jos saan vakuutusyhtiöltä todistuksen, että heidän käsittelynsä viivästyy. Tästä asiasta en saanut mitään tietoa vakuutusyhtiöstä, vaikka asia taatusti oli heidän tiedossaan tai ainakin asia oli aivan selvä ihmiselle, joka eilen illalla vakuutusyhtiöstä vastasi puhelimeen.

No joku asia ainakin eteni. Kävin myös tapaamassa työvoimaviranomaisia ja he uusivat työnhakuni. Sain myös muuten hyvää palvelua, vaikken varsinaisesti heidän ongelmansa olekaan, koska olen sairauslomalla. No on kuitenkin työnhakua taas jatkettu, kyllä tästä vielä terveiden kirjoihin päästää.

Tänään aamulla asian tiimoilta soitti myös asian käsittelijä. Oli pyytänyt joitakin uusia selvityksiä ja kyseli minulta tietoa tapaturman sattumisesta. Oli kuulemma laittamassa asiaa heidän lääkärilleen lähitulevaisuudessa. Kysyin, miksi asia menee vasta nyt lääkärille, en saanut vastausta. Kuulemma tapaturmaan liittyviä dokumentteja on tullut vielä tälläkin viikolla. No totta kai on, kun jalan hoitoa on jatkettu vakuutusyhtiön näkemystä odottamatta. Ainakaan minä en ymmärrä, miten kaksi kuukautta vamman jälkeen tehtävät hoidot vaikuttavat siihen, onko lähtötapahtuma korvattava.

No tältä osin asia etenee siis kahdella sektorilla. Täytyy todeta, että Kelan osalta uskon asian etenevän, mutta vakuutusyhtiöön en kamalasti luota. No Kelan tavoite aika asian käsittelylle on kolme viikkoa, joten toivottavasti ainakin sieltä tulee hieman rahaa joskus.

Jotta elämän kurjuus olisi lähes täydellistä, joku oli hajottanut autostani ikkunan viime yönä. Päivä menikin sitten tätä kuviota selvitellessä. Valitettavasti autoon ei löytynyt uutta lasia tästä maasta, joten auto on ikkunapuoli ainakin pari viikkoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei autolla voi kamalasti mennä ihmisten ilmoille, kun on niin helppo tunkeutua sisälle. Nyt olen siis paitsi rahaton myös autoton, eikä se auton korjauskaan ole ihan ilmaista.

Koiran hammaslääkäri

Kun omat taudit ovat vaihtelevasti hallinnassa, on aika hoitaa koiraa. Koira polo oli jossain yhteydessä halkaissut hampaansa ja tänään se siis pääsi hammaslääkärille. Koiran olo oli varmasti melko vastaava kuin minun vajaa viikko sitten. Pökkyrässä se oli pitkälle iltaan, mutta tyylilleen uskollisena ei voinut käydä nukkumaan vaan piti itseään väkisin hereillä. Ehkäpä aika tekee tässäkin kohti tehtävänsä ja huumeet häviävät koiran elimistöstä.

Se aika, jonka koira pääsi nauttimaan sairaalan palveluista, jäi minulle omaksi vapaa-ajaksi. Kun olin jo aloittanut siirtymisen kohti pääkaupunkia, jatkoin samaa matkaan Heurekaan ihmettelemään ihmisruumiita. Näyttely oli oikeasti kiinnostava ja opettavainen. Harmitti, kun seurassani ei ollut yhtään anatomian ammattilaista. Näyttelyssä olisi mennyt useampi mokoma lisää. Varmasti paljon jäi huomaamatta ja oivaltamatta, mutta paljon myös näin.

Yksi mieleenpainuvimmista asioista oli selkärankareumaatikon luuranko. Selän luutuneen kaaren nähtyäni kummasti oma ryhti oikeni ja tuli loppunäyttelyn aikana tehtyä aika paljon selän liikkuvuutta lisääviä liikkeitä. Minusta olisi ollut erittäin kiinnostavaa nähdä myös pahasti tulehduksen runtelema nivel. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada ja jo tälläkin näyttelyllä oli taatusti vaikutuksia minuun. 

Rakkulaa näyttämässä

Aina välillä sitä miettii, olenko luulosairas ja otanko asiat liian vakavasti. Nyt kuitenkin leikattuun polveen on ilmaantunut vesirakkula, jota kävin näyttämässä terveyskeskuksessa. Oli sen verran kummallinen rakkula, että kaksi sairaanhoitajaa ihmetteli yhtä pientä rakkulaa. Lopputuloksena oli, että seuraillaan. Pitää tulla uudelleen näytille, jos tuosta äityy tai tulee lisää.

Terveyskeskuksesta lähtiessäni mietin, että oliko käynti turha. Rakkulan vaarallisuus tai vaarattomuus ei selvinnyt yhtään. Käytin parin hoitajan aikaa ihmettelyyn. Toisaalta sain ammattilaisen arvion, että ainakaan vielä ei ole huolta. Onko tämä mielenrauhan hakeminen sitten turha käynti?

Siipi maassa

Tuntuu, etten osaa koskaan odottaa fyysisen terveyden mukanaan tuomaa henkistä alakuloa. Niin kävi tälläkin kerralla. Jotenkin sitä on tähän saakka mennyt vain odottaen ja peläten tulevaa. Selkeästi on ollut aina jokin tuleva tapahtuma, jota on odottanut. Polven tähystyksen jälkeen ei enää ole mitään isoa ja selkeää, vaan edessä on kuntoutusta ja toipumista.

Loistava väli siis henkiselle romahdukselle. Niinhän se romahdus sitten tulikin. Aina yhtä yllättäen ja lamaavana. Viimeinen laukaiseva tekijä oli, että luin lauantaina ajatuksella läpi ortopedin tekstit ja niissä väheksyttiin minun ymmärryskykyäni.

Tänään olen sitten viettänyt koko päivän sängynpohjalla välillä itkeskellen. Jos jääkaapissa ei olisi ollut valmista ruokaa, en todennäköisesti olisi jaksanut edes miettiä syömistä. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

Polveen tutustumista

Vaikka tiesin, että minulla on taustalla useampia huonosti nukuttuja öitä eikä sairaalassakaan tullut nukuttua kunnolla, yllätyin, miten kevyesti nukuin viime yönä melkein kellon ympäri. Varmasti vahvojen kipulääkkeiden takia selkä ei ottanut asiasta nokkiinsa ja polvi vain nautti, kun sai olla levossa pitkään.

Tämä päivä onkin sitten mennyt asioita hoitaessa ja tutustumisessa jalan rajoitteisiin. Polven rajoitteet ovat kovin erilaiset kuin nilkan olivat. Jotenkin tuntuu, että polvi häiritsee elämää enemmän kuin nilkan kipsi. Siis siitä huolimatta että jalalle saa astua eikä se ole kovin kivulias. Kuitenkin jalan lihakset ovat heikentyneet tässä sairastaessa ja nyt jo jalan nostaminen tuntuu vaikealta. Tilannetta ei tietenkään helpota polven kipu ja turvotus.

Sain myös selvitettyä reumalääkkeiden aloitusta ja muita polveen liittyviä asioita. Tikkien poistaminen on sovittu ja samalla kyselin kyselin myös fysioterapiasta ja painonhallintaryhmästä. Fysioterapiaan pitäisi tulla aika postissa ja painonhallintaryhmästä ei ollut mitää tietoa. Pääsin kuitenkin listalle, että pääsen mukaan, jos ryhmä aloittaa. Vakuutusyhtiön kanssa myös keskustelin.

Tähystelty

Eilen aamulla tieni kävi keskussairaalaan paljon normaalia heräämisaikaani aikaisemmin. Kuitenkin sain luuni liikkeelle ja olin seitsemän jälkeen jonottamassa ilmoittautumiseen. Pienen odotuksen jälkeen hoitaja tuli tekemään alkuvalmistelut ja alkoi odottelu, koska pääsen leikkaussaliin. Tästä odottelusta varoiteltiin, että se voi olla pitkä.

Minun osaltani pitkä odotus tarkoitti reilun puolen tunnin odottamista. Anestesiahoitaja tuli hakemaan leikkaussaliin ja melko pian lääkäri tuli toivottamaan hyviä unia ja lääkitsi tajun kankaalle. Muutaman tunnin päästä heräilin heräämössä polvi ja nilkka paketissa. Ortopedi tuli pyörähtämään siinä sängynlaidalla ja kertoi, mitä oli tehnyt. Siinä lääkepöllyssä en kyllä ihan ymmärtänyt läheskään kaikkea, mitä hän minulle kertoi, mutta jotain ainakin. Polvessa oli ollut siivottavaa ja puhdistustoimet oli tehty. Nilkasta poistettiin nilkan toimintaa häiritsevä ruuvi.

Loppupäivä menikin sitten torkkuessa ja nukutuksesta toipuessa. Minulla oli lupa lähteä kotiin illalla, mutta polvi oli sen verran kipeä, että jäin vielä yöksi. Yhdeksän aikaan illalla, minut olisi laskettu kotiin, joten ilmoitin, että jään yöksi, koska siinä kohti paperitöiden hoitaminen olisi vienyt vielä useamman hetken.

Aamulla lääkäri oli ajoissa kierrolla ja käytännössä herätti. Hänen mielipiteensä oli, että kotiin vaan, joten koko aamupäivä meni kotiutusta odotellessa. Kyllä sitä sai useamman hetken odotellakin ennen kuin sain paperit kouraan ja pääsin lähtemään kohti ravitsemusterapeutin vastaanottoa.

Ravitsemusterapeutilla käytiin läpi kootut selitykset ja hän oikeasti kyseli, miten voisi minua vielä auttaa. Sain minä jotain uusia työkaluja itseni motivointiin ja neuvoja, miten jatkaa eteenpäin. Sovittiin suosiolla, että jatkossa käyn vastaanotolla tiheämmin, niin saadaan parempaa jatkuvuutta painonpudotukseen. Toivottavasti se auttaa.

Loppupäivä onkin sitten mennyt kotona jalan kanssa taistellessa. Polvi on melkoisen turvoksissa eikä oikein taivu. Muutenkin se tuntuu häiritsevän elämää huomattavasti enemmän kuin kipsi koko kipsausaikana. Toivottavasti turvotus vähenee ja polven liikkuvuus paranee pian, koska näin jalan kanssa on hankala elää. Onneksi jalassa ei ole leposärkyä, vaan kipu liittyy polven liikuttamiseen.

Nyt on sitten edessä pitkällinen jalan kuntoutus. Jalan tilannetta ei todellakaan helpota peräkkäiset nilkka- ja polvileikkaukset, koska lihaskunto pääsee melko heikoksi. Tämän kanssa on nyt vain elettävä ja tehtävä tosissaan töitä, että jalan lihakset löytyvät taas. Toisaalta nyt on kaikki tiedossa olevat operaatiot tehty ja pääsen keskittymään kuntoutumiseen ja tiedän, että suunta on vain ylöspäin.

Jännitys tiivistyy

Enpä arvannut maaliskuussa polven teloessani, että mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Paljon on kuitenkin nähty ja tapahtunut. Ensin oli kuukausien tutkimusrumba polven kanssa. Kun se oli valmis, tuli jonotusvaihe. Kun jonotuksen suhteen oli viimein päästy hyvään vauhtiin, mursin nilkkani. Nilkkaa on nyt paranneltu juhannuksesta saakka.

Huomenna on näillä näkymin kuitenkin se suuri päivä, polvi leikataan. Täytyy todeta, että suunniteltuun leikkaukseen meneminen on paljon raastavampaa kuin tuo nilkan operaatio. Silloin kaikki vain tapahtui ja yritin pysyä mukana mahdollisuuksien mukaan. Nyt on ollut paljon enemmän aikaa ajatella ja pelätä asioita.

Maauimalassa vielä kerran

Ostin uuden vedenpitävän mp3-soittimen, koska oletan joutuvani viettämään uima-altaassa ja vesijuoksemassa tänä syksynä useamman hetken. Pitihän sitä lähteä kokeilemaan, kun viikonloppuna löysin kuunneltavaksi koukuttavan dekkarin. Niinpä tänään menin nauttimaan maauimalasta viimeisen kerran tänä kesänä. En olisi malttanut tulla pois altaasta, kun dekkari oli sen verran jännässä vaiheessa.

Ihmisten ilmoilla

Tänään oli melkoisen toiminnan täyteinen lauantai. Paikallinen lentokenttä täytti pyöreitä ja sitä juhlisti Hornetin ylilento. Sitähän piti tietenkin lähteä katsomaan. Toisaalla oli vielä harrasteautotapahtuma, joten tekeminen ei loppunut kesken.

Lentokentällä oli paljon muutakin nähtävää ja siellä menikin melko pitkään. Hornetin lisäksi nähtiin jos jonkin kokoista lentävää konetta. Kamerankin otin matkaa ja kennolle tallentuikin aika monta hyvää otosta. Matkaan lähdin kahdella kepillä, mikä ei ollut huono ajatus, vaikka kuvatessa kepit tuntuivatkin olevan vain tiellä.

Harrasteautotapahtumassa kepit olivatkin sitten enemmän kuin tarpeeseen. Nilkka kesti reissun yllättävän hyvin, mutta sekä selkä että polvi olivat sitä mieltä, ettei reissusta olisi tullut mitään ilman apujalkoja. Toki nilkkakin rasittui ja oli illalla turvoksissa, mutta huomattavasti vähemmän kuin pelkäsin. Illalla se oli hieman turvoksissa, muttei juuri kipeä. Vähitellen sekin paranee.

Liikuntasuorituksia

Olen eilen ja tänään ylittänyt raja-aitoja ja toisaalta päässyt vähitellen oikeasti liikkumaan. Nilkka ei kovin suurta rasitusta kestä, eikä tuo polvikaan ole kunnossa, mutta olen kuitenkin aloitellut liikkuvaa elämäntapaa.

Eilen päätin kävellä lähikauppaan hakemaan jäätelöä. Matkaa on vajaa kilometri ja luotin sanontaan, ettei matka tapa vaan vauhti. Valitettavasti lähikaupan pakasteallas oli sanonut sopimuksensa irti ja jouduin palaamaan kotiin ilman jäätelöä. Vajaan kahden kilometrin matkaan meni aikaa kuitenkin reilu tunti, joten kävelykuntoni ei ole huipussaan.

Nilkka hieman ärtyi eilisestä, joten tämän päivän liikuntasuorituksen toteutin uima-altaassa. Alkaa olla viimeisiä hetkiä päästä maauimalaan, joten auton keula suuntautui sinne. Ennen lähtöä kaivoin kaapista vielä uimalasit ja muut lelut. Tein alkuverryttelyn vesijuoksemalla ja sen jälkeen sahasin pitkää allasta edestakaisin puolen kilometrin verran.

Uiminen tuntui pitkästä aikaa hyvältä, vaikka menikin lähinnä käsitreeniin. Rintauinnin potkuja ei pystynyt tekemään tuon polven kanssa. Jokainen potku tuntui todella ikävältä nivelessä, joten jätin rintauinti potkut muutamaan potkuun. Vapaauinnissa puolestaan huomasi hyvin, miten rajoittuneet nuo nilkan liikkeet ovat. Sinällään potkiminen ei tuntunut pahalta, mutten kuitenkaan uskaltanut altaan mittaa enempää nilkan kiusaamista.

Vaikka liikuntasuoritukset suorituksina ovat aika mitättömiä, niillä on iso henkinen merkitys. Pääsen liikkeelle ja liikkuminen on hauskaa. Nyt vaan pitää malttaa aloittaa rauhallisesti eikä ahnehtia liian isoja paloja kerralla.

Löhöpäivä

Koko alku viikon olen kaivannut totaalista kotipäivää. Siis päivää, jonka aikana ei tarvitse pistää nenää ulos saati etsiä päälleen siistejä vaatteita. Tänään vihdoin maltoin viettää moisen.

Eilen illalla otin vähemmän tuota väsyttävää kipulääkettä ja sehän näkyi heti unen laadussa. Odottelin unta melko pitkään ja yö meni pitkälle pyöriessä. Toisaalta tänään en ole ollut ollenkaan niin pöhnäinen kuin parina edellisenä päivänä. Siitä huolimatta päätin pitää pään nollauspäivän ja olenkin pääasiassa pötkötellyt sängyssä ja lukenut hyvää romaania.

Laiskottelupäivä tuntuu tulleen todella tarpeeseen. Vaikka selkä ei erityisesti moista arvostanutkaan, päälle moinen oli erittäin tarpeeseen. En edes muista, koska olen viimeksi viettänyt päivän, jonka aikana minun ei ole pakko tehdä mitään. Toki tuon jalan kanssa ensimmäiset viikot olivat sitä, mutta silloin ei pystynyt. Nyt olisi pystynyt, mutta ei silti ollut pakko tehdä. Piristää kummasti.

Väsymystä ilmassa

Nukuin viime yönä 12 tuntia niin, että heräsin kerran käymään vessassa. Herättyäni sain komentaa itseni hereille, muuten olisin voinut jatkaa nukkumista varmaan rajatta. Sain kuitenkin itseni liikkeelle. Koko päivä on kuitenkin mennyt kuin sumussa.

Selkeästi tämä nykyinen lääkitys väsyttää eikä kestä kovin montaa vähäunista yötä, että koko kroppa sekoaa ja palautumiseen menee paljon normaalia pidempään. Onneksi tämä lääke on vain väliaikainen ystävä. Ei käy kateeksi heitä, jotka joutuvat syömään vuosia, vaikka tottumistakin tapahtuu. Kivun lääke on kuitenkin vienyt, joten näin sairauslomalla se on virkansa täyttänyt hyvin.

Sain kuitenkin itseni uima-altaaseen ja juoksin noin vartin. Kokeilin uimistakin, mutta se ei oikein onnistunut, koska uintipotkut olivat tosi hankalat. Muutenkin nilkka tuntui ärtyvän melko helposti, joten tulin pois altaasta melko nopeasti. Tuli kuitenkin lähdettyä ja vesijuoksu tuntui aivan erilaiselta kuin viimeksi.

Piikillä

Tämä päivä onkin mennyt reissusta selviämiseen. Olisin luultavasti nukkunut lähes koko päivän, jos en olisi varannut viime viikolla lääkäriaikaa. Selkä oirehti jo silloin siihen malliin, että kortisonia olisi syytä pistää lähitulevaisuudessa. Normaalista poiketen en venyttänyt piikkiaikaa mahdollisimman pitkään vaan otin puhelimen ajoissa kauniiseen käteen ja pyysin aikaa.

Lääkäri oli melko kiireinen ja hänelle olisi saanut ajanvasta loppukuulle. Hoitaja kävi kuitenkin kysymässä lääkäriltä, mitä minun kanssani tehdään ja lääkäri lupasi pistää minut jollakin puhelinajalla. Näinpä sain ajan melko pian ja sain vielä kokeneen lääkärin pistämään SI-niveliin.

Niinpä jouduin heräämään aamulla melko aikaisin ja ihan kesken unia, että pääsin lääkäriin. Lääkäri oli tapansa mukaan myöhässä, mutta pisti kuitenkin kaksi piikkiä ja kirjoitti sairauslomatodistuksen, etten pääse lähtemään huomenna seminaarireissulle. Selaili lyhyesti sairaushistoriaa ja löysi aika monta syytä kirjoittaa sairauslomalappu.

Loppupäivän olenkin sitten yrittänyt nukkua päiväunia, että saisin kuitattua hieman univelkaa, mutta puhelimeni on estänyt moisen toiminnan melko huolella. Se on soinut tasaisin väliajoin ja onnistunut aina karistamaan unen silmistäni. Toivottavasti se pysyy kuitenkin yön hiljaa.

Reissaten

Tällä erää lähdin kiertämään Savoa ja Karjalaa kaksin koiran kanssa. Ilmoitin koirani vaihteeksi näyttelyyn ja sehän tarkoitti ensin trimmausreissua kasvattajalle ja sen jälkeen siirtymistä näyttelypaikalle ja kahden päivän näyttelyissä pyörimistä. Jalan kannalta reissu ei ollut kovin järkevä, mutta pitääkö sitä aina olla täysin järkevä.

Päälle reissu puolestaan oli erittäin tärkeä. Nyt tiedän, että pääsen halutessani liikkeelle, eikä jalka juuri rajoita tämän tyyppisiä menoja. Ei se kestä rajattomasti tekemistä ja paljon on asioita, joita ei pysty tekemään, mutta tätäkään reissua ei olisi viikko sitten pystynyt tekemään.

Vesijumppaa ja jalkahoitoa

Jatkoin itseni hemmotteluteemalla ja menin aamusta jalkahoitoon. Puolentoista tunnin hemmottelun jälkeen pääsin pehmeillä jaloilla viemään autoni huoltoon. Elämäni ensimmäinen jalkahoitokokemus tuskin jää viimeiseksi niin mukavalta moinen tuntui.

Illalla houkuttelin äitini nauttimaan maauimalan tarjoamista mahdollisuuksista ja menimme vesijumppaan. Yllättävän hyvin nilkka kesti, vaikka monessa hyppy- ja juoksuliikkeessä jouduinkin soveltamaan. Kuitenkin vedessä osallistuminen oli mahdollista, jumppasalissa en olisi pystynyt juuri mihinkään. On ihanaa kun viimein pääsee hieman liikkeelle.

Hemmottelua

Varasin jo joku aika sitten itselleni kampaaja-ajan kipsin poistoa seuraavaksi päiväksi. Se päivä oli sitten edessä tänään ja sainkin taas huomattavasti siistimmän hiuskuontalon. Viimeksi olin käynyt huhtikuussa, joten kyllä nyt todellakin oli aika.

Koska heräsin aamulla ajoissa, kävin aamulla maauimalassa vesijuoksemassa. Vaikka juokseminen onkin tuskaisen tylsää, siinä sai melko hyvin jumpattua sekä nilkan että polven liikkeitä. Lisäksi maauimalassa on pitkä matala osa, jolla sai harjoiteltua melko hyvin nilkan liikkeitä kävellessä.

Vedestä noustessa nilkka tuntui huomattavasti paremmalta kuin veteen mennessä. Valitettavasti parannus oli jossain määrin vain väliaikainen, mutta se kuitenkin antoi uskoa tulevaan. Ahkeraa jumppaamista ja vesijuoksua, niin eiköhän jalasta vielä peli tule.

Jälkitarkastus

Aamulla jouduin heräämään kellon avulla, jotta pääsin seikkailemaan keskussairaalaan. Päivä alkoi röntgenkuvauksella. Kuvattiin nilkka. Keskussairaalan röntgenosasto esitti jälleen omaa parasta osaamistaan. Pääsin pois kuvaushuoneesta viisi minuuttia ennen minulle ilmoitettua aikaa. Hammaskuvaus on ollut toistaiseksi ainoa kuvaus, joka on toteutettu ajallaan, kaikki muut on kuvattu ilmoitettua aikaa aiemmin.

Jatkoin päivää jonottamalla labraan. Muistin taas miksi laboratorioon ei kannata mennä heti aamusta eikä varsinkaan maanantaiaamuna. Jonotinkin sitten kolme varttia. Mietin jo, että minun pitää kertoa vastaanottoon, että tulen jossain kohti myöhemmin. Ennätin kuitenkin hoitaa asian ennen lääkäriaikaa.

Lääkärille menin siis labrasta kiireellä. Ihan turhaan kiirehdin, koska lääkäri oli reilusti myöhässä. Ihmettelin puoli tuntia aikani jälkeen ääneen, missä lääkäri ylipäätään on.  En tiedä, mitä sihteeri teki, mutta hetken kuluttua lääkäreitä marssi liuta vastaanottohuoneisiin. Pääsin sitten lääkärille, jonka kanssa keskusteltiinkin useampi hetki. Lopputuloksena oli, että nilkka on luutunut hyvin ja kipsi voidaan poistaa.

Päivän farssista vastasi sitten nilkan syndesmoosiruuvi, joka on poistettava, koska se häiritsee nilkan toimintaa. Alkuun lääkäri oli sitä mieltä, että nilkasta ei tarvitse poistaa mitään, kun kysyin tuosta ruuvista, lääkäri vasta äkkäsi moisen.

Olimme lääkärin kanssa yhtä mieltä, että poistetaan polvileikkauksen yhteydessä. Lääkäri kuitenkin varmisti asian ja lopputulos oli, että ruuvi pitää poistaa kahden viikon kuluttua. Eipä siinä sitten muuta kuin ruuvin poistoaikaa varmaan, koska minulle sanottiin monelta taholta, että polvioperaatio menee hamaan tulevaisuuteen.

Hain vielä fysioterapeutilta jumppaohjeet ja lähdin sen jälkeen vanhemmilleni soittelemaan tietoa nilkan kipsin poistosta leikkaavalle yksikölle. Hoitaja totesi tekevänsä kaiken voitavansa leikkauksen eteen, jotta saadaan biologinen lääke taas aloitettua. Niin hoitaja tekikin ja reilun kahden viikon kuluttua on edessä polven tähystys.

Eipä siinä sitten muuta kuin puhelin jälleen kauniiseen käteen ja soittamaan sairaalaan, voidaanko ruuvi poistaa polvileikkauksen yhteydessä vai poistetaanko se kahta päivää aiemmin. Hoitajan mukaan tuskin tarvitsee poistaa, mutta varmistaa asian kuitenkin lääkäriltä. Niin varma oli asiastaan, että peruutti ruuvin poistoajan.

Eli summa summarum seuraavat kaksi viikkoa saan olla melko rauhassa jalan hoitoon liittyvissä asioissa. Itse maksettuun jalkahoitoon menen ja sen lisäksi hankkiudun ensi viikolla joku aamu labraan verikokeisiin leikkausta edeltävästi.

Selän mielipide

Eilisestä saunomisesta ei tullut palautetta välittömästi. Usein saunan jälkeen seuraavana aamuna sängystä nouseminen on jäykkää, mutta tänään se onnistui vallan mainiosti. Selkä osoitti hermostumisen merkkejä vasta illalla. En ymmärrä, mikä sen suututti, mutta sen oikaiseminen on todella vaikeaa.

Selkä ei erityisesti arvosta paikalla oloa ja toisaalta nilkka kertoo, että sitä on rasitettu tänään vähintäänkin riittävästi. Pakko oli ottaa sisälläkin käyttöön kaksi keppiä, jotta saan selkää rauhoitettua hieman. Tällä selällä nukkuminen tuskin onnistuu.

Aluevaltauksia jalan kanssa

Tänään olen taas laajentanut elinpiiriäni. Mökiltä järvelle johtaa portaikko, jonka käveleminen keppien varassa on haaste. Portaita on toista sataa, joten ihan pieni jotos niiden kävely ei ole. Tänään kauniina päivänä päätin kuitenkin käydä kokeilemass, onko järvivesi kylmää. Laiturilla kokeilin moista ja totesin veden olevan mukavan lämmintä. Hetken pohdinnan jälkeen päätin kokeilla, mitä jalka tykkää uimisesta ja pulahdinkin veteen.

Vesi oli lämmintä kuin linnun maito ja muutenkin uiminen tuntui hyvältä. Oli todella mukavaa päästä oikeasti liikkumaan melkein kuuden viikon paikalla olon jälkeen. Uintipotkuja jalalla ei oikein vielä voi ottaa, mutta jo käsivedoilla sai itsensä mukavasti hengästymään ja pieni hikin nousi pintaan. Tätä haluan ehdottomasti lisää.

Illalla tarjoutui uusi tilaisuus uimiseen ja käytin sen hyväkseni. Uinnin jälkeen pääsin vielä saunaan, joten pääsin tekemään jalan kanssa melkoisia uusia aluevaltauksia. Saunassa vammajalasta irtosi hirmuiset määrät vanhaa ihoa, mikä ei yllätä, koska onhan jalka ollut toista kuukautta kipsin sisällä lähes koko ajan.

Reviiri laajenee

Painorajoitusten poistuminen on helpottanut jo ihan arkiaskareita merkittävästi. Vaikkei jalka vielä olekaan kunnossa, sen kanssa eläminen helpottuu päivä päivältä. Nyt jo uskaltaa hoitaa asioitaan esimerkiksi keittiössä ilman keppiä ja sisätiloissakin tulee pääasiassa liikuttua yhdellä kepillä.

Sen lisäksi, että sisällä liikkuminen on helpompaa, pääsee kahden kepin kanssa myös ulkona pidemmälle. Eilen askelmittari näytti yli kahta tuhatta askelta. Kävely koostui melko pienistä pätkistä, mutta kuitenkin pääsen taas liikkeelle.

Ilman kipsiä en ole vielä kamalasti astua jalalle. Juuri tänään suihkussa käydessäni kokeilin hieman varata, eikä se ollut kivuliasta. Jalan uudelleen rikkominen kuitenkin pelottaa, joten ilman kipsiä asiat ottaa melkoisen paljon rauhallisemmin. Vähitellen on takaraivoon hiipinyt pelko myös kipsin poistosta. Miten jalan kanssa sitten pärjää?

Jalka on myös särkenyt useampana iltana. Ei mitään sietämätöntä, mutta sen verran, että olen joutunut ottamaan mietoa kipulääkettä saadakseni unen päästä kiinni. Ilmiselvästi jalka siis rasittuu päivän mittaan. No on ainakin käytetty.

Käyttämisestä kertoo myös kipsin kantapää, joka on melko hyvin kulunut. Ei se vielä puhki ole, mutta näkee siitä, että jalalle on astuttu. Fysioterapeutti yritti opettaa minua kävelemään varpaiden varassa, mutta minusta se tuntui epänormaalilta, joten jo vastaanotolla minulle neuvottiin enemmän kävelyä muistuttava liikkumistapa ja sitä olenkin noudattanut. Nyt täyspainovarauksella nilkka (ja kipsi) ei taivu niin paljoa, että jalkaan saisi normaalin rullaavan askeleen, joten kävely on melko tönkköä.

Selkä pitää selkeästi tästä reilummasta liikkumisesta. Se ei ole oireillut ollenkaan niin paljoa kuin vielä muutama viikko sitten. En tiedä, mikä vaikutus on tuolla kipulääkityksellä. Kädet oireilevat kuitenkin jonkun verran, mutta niidenkin kanssa pärjää. Vähitellen on lääkeannosta joutunut nostamaan, mutta vielä on nostovaraa lääkärin ohjeen enimmäisannokseen. Tämä tosin olikin tiedossa

Sukulaisuussuhteiden hoitoa

Koska sairauslomalla on aikaa ja samaan yhteyteen oli useampikin sukulainen Turussa, päätin lähteä isäni kanssa tervehtimään heitä. Reissussa tulikin sitten oltua yksi yö. Käveltyäkin tuli melkoisen paljon enemmän kuin edelliseen viiteen viikkoon. Olen melko yllättynyt, miten hyvin jalka kesti reissun rasitukset. Se oli kyllä sekä eilen että tänään melko turvoksissa, mutta vain hieman arka.

Tuo kipsi on aika hyvä mittari turvotukselle. Eilen ja tänään aamulla kipsi meni hyvin kiinni, mutta päivän mittaan jalka turposi sen verran, että kipsiin jäi reilun sentin rako. Onneksi on ortoosi, niin turvotukselle pääsee antamaan tilaa ja toisaalta saa kylmää heti turvotuksen päälle.

Sukulaisia oli mukava nähdä ja tuli käytyä ihan asiallistakin keskustelua reumaatikkosukulaiseni kanssa. Tähän saakka keskustelu hänen kanssaan on ollut lähinnä voivottelua ja kauhistelua siitä, miten surkeaa elämäni täytyy olla, kun olen melko nuorena sairastunut näin ikävään sairauteen.

Kävelemään opettelua

Tänään poistuivat viimeiset painorajoitteet tuon nilkan kanssa. Nyt pitää siis vain oppia taas luottamaan siihen ja opetella kävelemään. Kipsi on kuvioissa mukana vielä reilun viikon, mutta kipsin poistoa odotellessa kävellään kipsin kanssa ja kiusataan jalkaa painolla. Kuulemma astuminen on välttämätöntä paranemiselle, joten fysioterapeutin ohjeen mukaan varovasti kohti täyspainovarausta.

Kuvittelin, että täyspainovaraus olisi henkisesti vaikeaa, mutta astumiseen liittyvän henkisen taistelun kävin jo osapainovarauksen kanssa, joten painon lisääminen jalalle ei ollut kovin vaikeaa. Aika näyttää, miten jalka kipeytyy rasituksesta.

Reuman alku

Havahduin tosiasiaan, että en ole blogissani kertonut reumani alkuvaiheista juuri mitään. Alun alkaen tämän blogin piti olla pääasiassa liikuntablogi, mutta reuma hallitsee elämääni kuitenkin sen verran, että blogikin on muuttunut reumablogiksi.

Reumani alku oli todella nopea. Muistan, miten kävin laittamassa takkia narikkaan yliopistolla ja lähdin kävelemään kohti luentosalia. Aulassa päkiässä tuntui painetta. Kuin joku olisi painanut viivoittimella päkiään. En siinä kohti kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota, kunhan havahduin asiaan. Kipu kiusasi tyypillisesti niin, että liikkeelle lähtiessä muutama ensimmäinen askel oli hankala ja sitten kipu hävisi.

Reilun viikon jälkeen ajattelin käydä kysymässä yths:n terveydenhoitajalta, kauan jalka saa olla tällä tavalla kipeä, ennen kuin asiasta tarvitsee huolestua. Sain lääkäriajan samalle päivälle, koska niitä sattui olemaan vapaana. Lääkäri tutki jalan, pisti sinne useamman piikin kortisonia ja määräsi tulehduskipulääkekuurille ja verikokeisiin. En muista mainitsiko hän, että epäilee reumaa tai kihtiä, sukurasitteet ainakin kyseli.

Oireisto helpotti hetkeksi, mutta kävin kuitenkin kuulemassa verikokeiden tulokset. Silloin ei selvinnyt mitään selkeää, kihtiarvot olivat vähän koholla, samoin tulehdusarvot. Sain ohjeet kihtidietille ja tulehduskipulääkettä varastoon. Tuli kesä ja tauti loisti poissaolollaan. Ajattelin, että kyseessä oli kihtikohtaus, joka ei uusi.

Syksyn tullen päkiä kipeytyi uudelleen ja samoja aikoja ärtyivät myös ranteet. Alku ei ollut ollenkaan niin vauhdikas kuin ensimmäisellä kerralla, mutta oireet eivät noin vain hävinnetkään. Sen syksyn ravasin säännöllisesti lääkärillä valittamassa asiaa. Turvotusta ei löytänyt yksikään lääkäri, mutta muutamasta kortisonipiikistä oli merkittävästi apua. Jossain kohti syksyllä kävin myös yksityisellä reumalääkärillä, jonka mielestä oireistoni saattoi olla alkavaa nivelreumaa, mutta varmuutta ei ollut. Hän kuitenkin aloitti ensimmäisen reumalääkkeen varmuuden vuoksi.

Tilannetta seurailtiin taas perusterveydenhuollossa jonkin aikaa, mutta joulun lähestyessä lääkäri laittoi lähetettä reumapolille, koska hänen oli pakko nostaa kädet pystyyn taudin hoidon kanssa. Reumapolilla minut otti vastaan sama lääkäri kuin yksityiselläkin ja hän suhtautui tautiini melko ynseästi. Tutki jokusen aineenvaihduntasairauden ja ehdotti sen jälkeen tulehduskipulääkkeiden syömistä ja valittamisen lopettamista. En alistunut tähän, joten tällä erää pysyin vielä reumapolin hoidossa.

Reumalääkärini vaihtui tämän jälkeen ja uusi jatkoi tutkimuksia. Hän sulki nivelreuman melko varmasti pois diagnoosilistalta, mutta lähti selvittämään selkärankareuman mahdollisuutta. Tämän lisäksi aloitti toisen reumalääkkeen diagnostiseksi kokeeksi. Koe ei tuottanut selkeää tulosta, mutta lääke jäi repertuaariini.

Muuton myötä vaihdoin hoitavaa sairaalaa ja uudesta sairaalasta sain ensikäynnillä lausunnon, että tauti on tulehduksellista. Tämä lausunto oli minulle yllättävän tärkeä. Ensimmäisen kerran joku lääkäri uskoi, etten kuvittele oireitani, vaikka mitään konkreettista ei lääkärin sormiin tuntunutkaan.

Vapauden tunteita

Sain kipsin vaihdossa ja hakasten poistossa jalkaani ortoosin, jonka saa pois halutessaan. Käytännössä sen poistaminen vaatii kuitenkin sen verran akropatiaa ja kehon hallintaa, että toistaiseksi en ole saanut tai uskaltanut ottaa sitä itse pois.

Alkuun nilkka oli niin herkkä kaikelle liikkeelle, että vaati jo kaiken keskittymisen saada se lähes kivuttomasti kipsistä pois tai kipsiin, eikä millään kyennyt samalla avaamaan kipsiä. Tarvitsin siis aina apua, jos halusin jalan pois kipsistä esimerkiksi suihkun ajaksi.

Jo jokusen päivän on päässäni hautunut idea, että voisin saada ortoosin itsekin pois ja tänään päätin kokeilla sitä valvovan silmän alla. Onnistuin! Eli käytännössä pääsen halutessani suihkuun vaikka keskellä yötä ja muutenkin pääsen jumppailemaan tuota nilkkaa oman aikatauluni mukaan enkä silloin, kun joku on minua auttamassa.

Tänään kokeilin myös jalan rasittamista ja kävin juoksuttamassa koiraani kaverin pennun kanssa. Vaikka pääasiassa istuin ja siirryin muutaman kerran paikasta toiseen, kotiin päästyäni jalka oli turvoksissa ja jopa hieman kipeä. Onneksi tilanne helpotti kun nosti jalan ylös. Kuitenkin tämänkin päivän reissu loi uskoa siihen, että jalka joskus paranee ja sillä pääsee kävelemään.

Varausharjoittelua

Olen äärettömän yllättynyt, miten vaikeaa on laittaa painoa tuolle jalalle. Kun on lähes kuukauden välttänyt sille astumista, on henkisesti todella hankalaa astua sille. Varaus ei satu lainkaan, mutta silti sitä jalkaa varoo jatkuvasti ja pitää oikein aktiivisesti joka askeleella astua, ettei se kulje vapaamatkustajana mukana. Toivottavasti astuminen ajan myötä helpottuu.

Muutenkin kävelemään opettelu tulee olemaan vielä melkoinen projekti. En tiedä kauan menee, että jalalle osaa astua normaalisti asiaa ajattelematta. Toisaalta nyt kuitenkin alkaa vähitellen löytymään uskoa, että jalka tervehtyy. Pitkä tie on varmasti vielä edessä, mutta eteenpäin mennään.

Tänään olen selvitellyt myös tuon uuden kipulääkkeen kuvioita. Liian helposti sekään ei näytä menevän, mutta toivottavasti se selviää ajan kanssa. Lääkäri oli kirjoittanut tekstiin yhtä, sairaanhoitajan sanojen mukaan tehnyt toista ja minun reseptini näyttävät kolmatta. Pitänee huomenna soitella perään, että miten tämä kuvio lopulta menee.

Painoyllätys

Viikon reissu Savoon on vihdoin takana ja pääsen ensi yöksi omaan sänkyyn nukkumaan. Reissu oli kokonaisuudessaan mukava, vaikka olikin melkoisen rankka etenkin henkisesti. Nyt saan olla yön ihan yksin ja omassa rauhassa ja kaiken huipuksi hyvässä sängyssä.

Tänään tuli myös 4 viikkoa nilkkamurtumasta ja hipaisuvaraukset ovat nyt historiaa tuon nilkan osalta. Jatkossa jalalle laitetaan enenevässä määrin painoa. Tämä viikko nyt alkuun noin 15 kilon varauksella ja ensi viikolla kokopainolla.

Aamusta liikuin niin, että laitoin painoa arviolta sen sallitun, koska vaakani oli kotona. Vasta illalla pääsin kokeilemaan 15 kilon varausta ja sen suurus yllätti. Nyt olenkin yrittänyt hakea tuntumaa moiseen painoon.

Positiivisen päivän päätös

Eilen vietin mukavan, mutta raskaan päivän työpaikalla. Oli mukava nähdä työkavereita ja todeta olevansa toivottu vieras, vaikka juhannuksena vauhdilla lähdinkin. Täytyy todeta, että on todella mukava työyhteisö. Matka jatkui esimiehen kodin kautta palauttamaan seutukunnalta lainattuja kyynärsauvoja. Nyt kaikki lainassa olevat apuvälineet ovat kotikunnastani.

Illalla pääsin nukkumaan melko hyvissä ajoin. Kuitenkin yöllä jouduin valvomaan yli kolme tuntia ja kuuntelemaan humalaisen mekastusta. Ihan koko aikaa henkilö ei mekastanut, mutta kuitenkin sen verran, että nukkumisesta ei tullut mitään. Sitten valvoin ja luin ihan suosiolla. Valvomisen jälkeen sain nukuttua vielä muutaman tunnin, mutta ne aamuyön parhaat tunnit jäivät tyystin nukkumatta.

Kun huonoihin yöuniin lisätään tuo väsyttävä lääkitys, olen ollut koko päivän todella väsynyt. Koko viikon olen yrittänyt löytää aikaa selvitellä tuota lääkitystä terveyskeskuksen kanssa ja tänään vihdoin sain soitettua. Soittaessani en arvannut, ettei asia ollutkaan ihan läpihuutojuttu vaan jo puhelimeen vastannut hoitaja totesi keskustelevansa asiasta reumahoitajan kanssa ja soittavansa kohta takaisin.

Eipä soittanut tämä hoitaja vaan reumahoitaja, joka kyseli tarkentavia tietoja ja omia kokemuksia ja kirjoitteli samalla lääkärille viestiä. Lupasi laittaa asian lääkärin listalle ja soittaa, kun on saanut ohjeet. Totesi soittavansa viimeistään maanantaina.

En kuitenkaan arvannut käydä päiväunille, koska minun tuurillani hoitaja tai lääkäri olisi soittanut juuri silloin. No eipä sieltä kukaan soittanutkaan. Neljän jälkeen on kuitenkin hieman myöhäistä käydä päiväunille, jos meinaa nukkua seuraavana yönä, joten päätin ottaa puolen tunnin päiväunet, mikä osoittautui virheeksi. Nukahdin juuri sen verran, että herätessä olo oli paitsi pökkyräinen myös päänsärkyinen. Piti ottaa suosiolla kipulääkettä, että selvisin seuraan syömään.

Tätä kirjoittaessani mietin, että kuinka pitkään pitää valvoa, ennen kuin uskallan käydä ihan yöunille. En kuitenkaan välittäisi herätä aamun pikkutunneilla pirteänä. Niinpä yritän pysyä hereillä edes muutaman hetken.

Toipumishavaintoja

Tänään havahduin, miten paljon ketterämmin liikun noilla kepeillä kuin vajaat neljä viikkoa sitten. Pakko on ilmeisen hyvä opettaja ja sen edessä olen saanut paljon paremman tasapainon sekä luottoa kykyyn tehdä asioita. En tietenkään ole yhtä ketterä kuin kahdella jalalla, mutta asioiden tekeminen on kuitenkin paljon helpompaa. Mitenköhän paljon elämä helpottaa, kun saan luvan varata tuolle jalalle.

Kun nilkka vammautui ja sain tietää, että se on kipsissä 6 viikkoa, aika tuntui hirmuisen pitkältä. Kuitenkin aika on mennyt yllättävän nopeasti ja nyt on neljäs kipsiviikko jo melkein puolessa välissä. Saman kokeneet kertovat kyllä, että kipsin jälkeinen kuntoutus on se isompi urakka. Sitä odotellessa.