Aamulenkki

Tein kuten suunnittelin, eli kello soi viideltä ja muutaman torkutuksen jälkeen nousin ylös ja lähdin lenkille. Ohjelmassa oli siis vitonen vaihtelevalla tempolla. Koska kroppa tuntui pistävän hanttiin kovilla sykkeillä, vaihtelin tempoa lähinnä normaalivauhdin ja hitaan hölkän välillä. Näin sainkin pudotettua koko lenkin vauhdin n. 9 min/km, joka on ihan oikeasti tosi lönköttelytahtia jopa minulle. Tosin oli siellä sitten nopeampiakin pätkiä - nopein 500 m taisi mennä vauhdilla 7,5 min/km. Mutta kiitos hitaan tahdin sykkeet pysyivät kerrankin järkirajoissa, keskisyke oli 157.

Kokeneemmat juoksijat sanoivat, että ensimmäisen 5 km:n lenkin jälkeen on todellinen voittajafiilis, mutta hyvin äkkiä vitosesta tulee sellainen peruslenkki. Silloin mietin, että voiko moinen oikeasti olla mahdollista, mutta näin ainakin minulle on käynyt. Tämän päivän vitonen tuntui juuri sellaiselta helpolta perusjutulta, joka ei enää oikein säväytä. Kunhan nyt vajaan tunnin hölköttelen. En tiedä, mitä mieltä olen tästä tunteesta. Toisaalta on hienoa, että kunto on kohonnut niin paljon, ettei vitosen lenkkiä pidä mitenkään kummallisena, toisaalta miettii taas, että tuleeko tämä olemaan tätä koko loppuikä. Eli ensimmäisellä kerralla todella iloitset siitä matkasuorituksesta ja sen jälkeen lenkistä tulee äkkiä peruskauraa. Eli pitääkö aina vain juosta pidemmälle saadakseen sen voittajafiiliksen.

Puhtaita mattoja ja muuta käsirääkiä

Tänään olisi periaatteessa pitänyt olla lepopäivä, joskin olin budjetoinut tälle päivälle salitreenin ja treenin kohteena kädet, joilla normaalisti aloitan viikon, mutta juoksutreenien sijoittelusta johtuen päätin vaihtaa päittäin jalkatreenin kanssa  - ja tällä kertaa jopa muistin päätöksen.

Aamulla ikään kuin verryttelynä kävin pesemässä lähes kaikki mattoni. Eihän se mattojen hinkkaaminen tai nostelu nyt tietenkään vedä vertoja kunnon salitreenille, mutta kyllä se ainakin sormia rasitti, siispä hyvä treeni puristusvoimille. Ja samalla tuli nautittua vähitellen lämpenevästä päivästä. Aggressioita mattoihin purettavaksi ei tällä erää riittänyt, joten henkisen puolen hoito jäi lähinnä muiden matonpesijöiden kanssa keskusteluun. Kiinnostavia keskusteluita voi joenvarressa käydä ventovieraiden kanssa.

Iltapäivällä sitten suuntasin maauimalan salille ja oli ajatuksissa käydä uimassakin. Salilla sain tehtyä käsitreenin kohtalaisesti. Tai siis huolella tuli paikat treenattua, mutta eipä treenistä mitään ihmeellistä voinut sanoa, sellainen kiva perusharjoite. Mikään ei mennyt erityisen hyvin tai huonosti. Tosin siinä kun vertailin omia painojani kanssakuntoilijoiden painoihin, totesin, että ei minun tarvitse omia painojani juuri hävetä - vähemmän minulla toki käytössä oli, kuin 25-vuotiailla urheilijanuorukaisilla, mutta ero oli oikeasti yllättävän pieni.

Salilta painuin sitten suihkun kautta uimaan. No jos ulkolämpötila lähentelee 30 astetta ja koululaiset ovat kesälomilla, niin arvata saattaa, ettei altaassa ollut kauheasti ylimääräistä tilaa. Päätin vaihtaa uintitreenin puolen tunnin vesijuoksuun. Ajattelin vielä, että ulkoaltaassa sen olevan vähemmän tylsää, koska allas on pitkä ja ympärillä tapahtuu. No ehkä se ei ollut niin tylsää kuin sisäaltaassa pahimmillaan, mutta kyllä se tylsää oli silti. Lisäksi uima-allas on matala melkein puoleen väliin saakka, joten tehokasta juoksemista saattoi harrastaa ehkä 20 - 25 metrin matkalla. Joten tehollinen matkakaan ei juuri eronnut sisäaltaasta (jossa se lienee n. 15 - 20 m). Puolen tunnin juoksupätkän loppupuolella uimavalvoja sentään avasi hyppytornin ja saatoin ihailla nuoria huimapäitä ja ennen kaikkea uimavalvojan loistavaa systeemiä antaa lupa hypätä. Hänellä oli numeroidut laput (5, 7 ja 10), joita näyttämällä antoi luvan hypätä. Loisto-oivallus, toivottavasti keksijää on kiitetty.

Huomenna olisi taasen vuorossa 5 km hölkkä. Hulluna ajatuksena tässä mietin, että jos laittaisi kellon soimaan viideltä ja yrittäisi lähteä viimeistään kuudelta lenkille, niin sen saattaisi kyetä juoksemaan. Hullulta kuulostaa, mutta kova into sinne lenkille on, joten enköhän minä kellon soimaan laita, voihan sen sitten sulkea, jos tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta.

Jalkarääkkiä salilla

Päivän juoksuharjoitus oli 45 minuutin kävely. Tästä vähän luistin tai oikeastaan suoritin kävelyn hyötyliikuntana. Ensin talsin terveyskeskuksen labraan verikokeisiin ja verikokeiden jälkeen kiersin kotiin punttisalin kautta. Yhteensä kävelyä tuli hieman vajaa tunti, mutta tosiaan kolmessa pätkässä. Niin lämmintä oli päivällä, ettei koira juurikaan innostunut lenkkeilyajatuksesta, joten sen kanssa liikkuminen jäi hyvin vähiin.

Salilla oli yllättäen muitakin ja ensimmäistä kehtasin tehdä treenin kunnolla, vaikka paikalla oli muitakin. Aikaisemmin olen jostain syystä vähän säästellyt ja tehnyt pienemmillä painoilla, jottei tarvitsisi hikoilla ja puuskuttaa niin paljoa. Nyt kuitenkin tein rääkin ihan kunnolla ja välittämättä siitä, että muut saattaisivat, vaikka katsoa. Tosiasiassa eiköhän jokainen salilla keskity omaan treeniinsä ja auttaa toista oikeastaan vain pyydettäessä. Tai näin ainakin kuvio toimii tuolla "kotisalillani".

Kaiken kaikkiaan sain tehtyä täysipainoisen jalkarääkin ja lähes joka liikkeessä suuremmalla vastuksella kuin aikaisemmin. Ja taisin viimeisen sarjan joutua joka laitteessa keskeyttämään hetkeksi, koska en olisi jaksanut loppuun muuten. Eli vähitellen rupeavat löytymään ne "rajapainot". Tähän saakka olen jonkin verran tehnyt säästellen ja oikeaa suoritustapaa etsien. Toisaalta taatusti myös lihaksisto on kehittynyt - nyt jalan ojentajatreenin maksimipainot olivat 25 kg, kun aloituksessa 10 kg tuntui paljolta. Ja samoin muissakin liikkeissä kehitystä tapahtuu vähitellen.

Ehkä hienoin fiilis tuli treenin jälkeen. Kroppa oli rääkätyn tuntuinen, mutta palautui todella äkkiä. Parin tunnin jälkeen ei ollut ollenkaan niin väsähtänyt olo kuin vielä kuukausi sitten. Siis pystyy ottamaan lyhyehkössä treenissä kropasta irti jopa enemmän kuin aikaisemmin, mutta silti palautuminen on nopeampaa. Pikku hiljaa sitä varmasti oppii monessa muussakin kohdassa vaatimaan elimistöltä oikeasti hyviä suorituksia, kun pystyy luottamaan siihen, että palautuminenkin tapahtuu kohtalaisessa ajassa.

Laskutaidottomuus

Tänään piti juosta 5 km lenkki. No suunnitelma meni muuten hyvin, mutta tuo laskutaito ei selvästi ole vahvimpia ominaisuuksiani, en osannut laskea kännykän 500 metrin piippauksia oikein. Tarkoitus oli siis juosta 2,5 km yhteen suuntaan ja sitten kääntyä ympäri ja juosta kotiin. No käännyin ympäri vasta 3 km:n kohdalla eli en ilmeisesti huomannut jotain piippausta. Erheen huomasin vasta takaisin tullessa, kun rupesin ihmettelemään, miten ihmeessä aikaa menee näin paljon. Kaivoin puhelimen esille - ja totesin juosseeni jo 5,6 km.

Tänään ensimmäinen 2 kilometriä oli jotenkin todella hankalia. Ainakin osittain kyse oli lähinnä psyykkisestä ongelmasta. Lähinnä olo oli sellainen, että juokseminen on tylsää ja puuduttavaa. Siis kropassa kaikki tuntui hyvältä ja juoksu kulki. Ei vaan olisi huvittanut.  Parin kilsan jälkeen pääkin suostui lopettamaan juoksemisen vastustamisen ja loppuaika meni mukavasti omia juttuja mietiskellen.

Tosiaan matka ei tuntunut pitkältä, vaikka ylitinkin sen 5 km. Kaiken kaikkiaan hirmu helpon oloisesti koko lenkki meni. Lenkin jälkeen olin voipuneempi kuin edellisen vitosen, mutta kelikin oli aika paljon lämpimämpi. Tällä erää otin mukaan urheilujuomaa 7,5 dl ja kaikki meni. Taisi ihan tippa jäädä juotavaksi juoksun jälkeen kotiin kävellessä. Kyllä se juominenkin lenkillä siis onnistuu, kunhan muistaa vaan välillä ottaa sen hörpyn tai pari.

Kylläpä oli ihanaa päästä taas juoksemaan kunnon lenkki.

Pikkuhölkkä

Eilisestä lenkistä rohkaistuneena päätin tänään kokeilla hölkkää. Lenkille lähteissäni ajattelin juosta vartin verran, jos tuntuu hyvältä. Reittisuunnitelma oli sellainen, että aikaisemmalla vauhdilla sen hölköttelyyn olisi mennytkin se 15 minuuttia. Tänään oli jostain syystä vauhti päällä ja juoksinkin lenkin noin kahdessatoista minuutissa. Ei napannut enää juosta pidemmälle, joten lopetin siihen, kun tuntui niin hyvältä. Myöhemmin kellosta katseltuani totesin, että olin juossut sellaista 8 min/km vauhtia, joka on kovempaa kuin ennen.

Vaikka aamulla lämpömittari näytti +13 astetta, tuli lenkillä tosi kuuma. Aurinko lämmitti sateen jälkeen kosteaa maata, joten ilman suhteellinen kosteus lähenteli varmasti 100 %:a ja paksu gollagepusero oli selvästi liikaa. Toisaalta se on hyvä suoja itikoita vastaan. Niitä tuolla metsissä tuntuu riittävän. Ei niitä muuten huomaa, mutta pysähdyksissä tulevat syömään ihan välittömästi.

Huomenna ajattelin palata keskeytyneeseen juoksuohjelmaan - harjoitteena 5 km tahtia vaihdellen. Rauhakseen on tarkoitus mennä, mutta eiköhän sinne tahtivaihteluitakin saada mukaan. Jos keli on samanlainen kuin tänään aamulla, niin taitaa koira jäädä matkasta. Sen verran se väsähti jo tämän päivän lenkistä.

Ihmeparantuminen

Kerrankin voi sanoa, että kokemukseen perustunut arvaus toipumisesta meni metsään. Tänään aamulla jalat olivat enää hieman jäykän oloiset ja päätin kokeilla, miltä käveleminen tuntuu. No käveleminen tuntui hyvältä ja kävelinkin vajaan 7 kilometrin lenkin. Muutamassa kohdassa pistellyt nivelet ilmoittelivat olemassa olostaan muutaman askeleen ajan, mutteivät reagoineet sen enempää. Eivätkä ole kipuilleet lenkin jälkeenkään, joten lenkki oli varmasti oikea ratkaisu.

Iltapäivällä innostuin vielä lähtemään salille ajatuksena treenata vähän reisilihaksia sekä ylävartalon lihakset. Suosiolla jätin kuviosta pois ne harjoitteet, joissa nilkat tai päkiät joutuvat liikkeeseen eli käytännössä jalkaprässin ja pohjelihakset. Myös ylävartalon treeniä kevensin vinojen penkkipunnerrusten osalta, koska ne lihakset tulevat treenattua myös muiden liikkeiden yhteydessä ja treenistä olisi tullut turhan pitkä, jos olisin tehnyt kaikki mahdolliset harjoitteet. Tällaisenään treenin jälkeen oli mukavan raukea olo, mutta kaikki treenit sai kuitenkin tehtyä huolellisesti loppuun saakka.

Kyllä teki hyvää omalle päälle, että pääsin vihdoin liikkumaan. Mieli piristyi kovasti ja alkava selkäjäykkyyskin jäi viimeistään punttisalille. Huomenna ajattelin kokeilla, miltä muutama juoksuaskel tuntuu. Todella mukavaa, jos tästä selvittiin tällä erää näin vähällä.

Selkäjumppa

Koska lepäily jatkuu, enkä jaksa sen tylsyydestä valittaa, ajattelin availla vähän venyttelyohjelmaani. Tässä on esittelyssä selän osuus. Muita niveliä koskevan jumppaohjelman saan elokuussa. Siihen saakka sovellan tätä ohjelmaa.

Kaikki alkoi joulukuussa, kun reumalääkäri esitti arvauksen ehkäreumani syvimmästä olemuksesta. Hänen valistunut veikkauksensa oli jonkun sortin spondyloartropatia, lähinnä joko selkärankareuma tai nivelpsori. No tietysti nettisukupolven ihmisenä kirjoitin moiset hakusanat googleen heti, kun pääsin kotiin. Hirmuisesti löytyi tietoa suomeksi ja lontooksi vielä enemmän. Aika alkuvaiheessa törmäsin selkärankareumaatikolle suunnattuun voimisteluohjelmaan, joka ohjeen mukaan pitäisi tehdä päivittäin.

Hitaasti lämpiävänä ihmisenä lueskelin sitä ohjelmaa joitakin kuukausia, kunnes päätin kokeilla muutaman liikkeen. Ne tuntuivat hyvältä ja uskalsin kokeilla lisää. Vähitellen huomasin, että erityisesti rintaranka tykkäsi moisesta vääntelystä ja toisaalta, että jos jumpan jätti monena peräkkäisenä iltana tekemättä, niin aamuisin oli paljon jäykempi. Niinpä ohjelmasta tuli vähitellen osa iltarutiineitani - en edes yritä väittää tekeväni sitä joka ilta, mutta olen päättänyt tehdä sen vähintään viitenä iltana viikossa (tai ainakin ne selkärangan vääntelyosat, jotka tällä hetkellä tuntuvat tärkeimmiltä).

Voimisteluohjelma koostuu lähinnä selän liikkuvuutta parantavista liikkeistä sekä isojen selkään vaikuttavien lihasryhmien venyttelystä. Sinällään aikaa koko ohjelman tekemiseen ajatuksella ja rauhassa menee sellainen 20 minuuttia ja ne välttämättömät liikkeet tekee helposti vartissa. Eli ajan puutetta ei voi syyttää. Lisäksi apuvälineinä jumpassa tarvitaan seinää ja tuolia - nämä ovat helposti saatavilla ja ilman tuoliakin pärjää mainiosti.

Sinällään tuossa muodossa ohjelma on minusta erittäin epälooginen suorittaa - tasaisin välein könytään ylös lattialta ja toisaalta hetken päästä ollaan taas lattian tasossa. Siispä olen ottanut vapauden liikkeiden suoritusjärjestyksessä.

Yleensä aloitan jumpan konttausasennossa tehtävillä liikkeillä eli selän pyöristyksillä ja sivutaivutuksilla. Siitä onkin sitten helppo painua alas venyttämään selkää ja käsiä. Seuraavaksi kierähdän selälleni ja teen sekä rintarangan että lannerangan kierrot. Toisinaan jään korkkiruuville venyttämään lihaksia, jos se tuntuu tarpeelliselta.

Pakaralihakset venytän selälläni, koska ohjeen mukaista liikettä en ole ikinä saanut tuntumaan. Tämän suoritan yksinkertaisesti niin, että makaan selälläni jalat koukussa ja nostan toisen jalan nilkan toisen polven päälle. Jos tämä ei riitä, niin otan toisella kädellä kiinni polvitaipeesta ja toisella nilkasta ja vedän itseäni kohti. Vähän ehkä joutuu jalan asentoa vekslaamaan, mutta kyllä se venytys sieltä löytyy.

Pakaroiden jälkeen venytän takareidet. Jälleen poikkean ohjeesta, koska koen ohjeen mukaisen oviaukossa venyttelyn hankalaksi, enkä sitä oikein saanut tuntumaankaan. Venyttelen takareidet siis perinteisesti lattialla hajareisin istuen. Lonkan koukistajat venytän, jos muistan niin ihan ohjeen mukaan. Yleensä osuvat ohjelmassa juuri tähän kohti. Sitten nousen seisomaan ja venyttelen etureiden lihakset ja pohkeet (eivät taida olla tuossa ohjelmassa) etenkin, jos olen käynyt juoksemassa tai tehnyt salilla jalkalihaksia. Tämän jälkeen venyttelen rintalihakset ohjeen mukaan ja lopuksi oikaisen itseni seinää vasten ja teen nuo kaularangan tukilihakset.

Kaulan kääntelyitä ja vääntelyitä tulee tehtyä usein ihan koneella istuessa tai muuten vaan muistaessa, joten niitä teen todella harvoin iltajumpan yhteydessä. Samoin venyttelen niska-hartiaseudun lihaksia useaan otteeseen päivän mittaan. Tuon ohjelman mukaiseen rintarangan taakse taivutukseen minulla ei ole sopivaa tuolia, joten se jää yleensä tekemättä, joskus kaverin jumppapallon päällä makoilen niin, että rintaranka taipuu "väärinpäin", mutta en ole huomannut siitä mainittavaa apua.

Tosiaan salipäivinä ja juoksupäivinä lisään venyttelyitä niille lihaksille, joita olen päivän aikana rasittanut. Ja mahdollisesti vielä seuraavanakin päivänä, jos lihakset tuntuvat kiristävän. Samoin, jos tenniskyynärpäät alkavat oireilla, niin otan ohjelmaan pari oireita helpottavaa venytystä. Eli venytellään sieltä mistä kroppa tuntuu moista tarvitsevan, tai mitä on rasitettu.

Silloin tällöin löydän jonkun uuden venyttelyä kaipaavan paikan ja etsin siihen venyttelyohjeita netistä tai kehitän venyttelyitä itse nettiliikkeiden pohjalta. Ilmeisesti yliliikkuvien nivelten takia minun on vaikea saada joitakin venytyksiä tuntumaan, joten niitä joutuu modifioimaan.

Siihen en osaa ottaa kantaa auttaako venyttely ehkäreumaani vai ei. Ei se ainakaan ole sitä pahentanut ja tosiaan venyttelyn unohtaminen usein tuntuu jonkin näköisellä viiveellä selän liikkuvuudessa - onko se sitten taudin aiheuttamaa vai jotain muuta, siihen en osaa ottaa kantaa. Ja onko sillä niin väliäkään, jos olo helpottuu yksinkertaisella jumpalla.

Lepoa - lääkärin määräyksestä

Meni sitten tämä viikko vahvasti lepäilyksi. En edes viitsi tarkistaa, mitä juoksuohjelmassa on tälle päivälle. Aloitetaan ensi viikolla siitä, mihin tällä viikolla jäätiin. Esim. 15 min lenkki on varmasti ihan hyvää herättelyä kropalle ennen kovempaa rääkkiä. Tälle viikolle oli kuitenkin laitettu ainakin toinen vitonen juostavaksi.

Aamupäivällä kävin sitten lääkärin vastaanotolla näyttämässä noita jalkoja ja hän totesi, että toisen jalan oireistosta valtaosa on lihaskipua, löysi kuitenkin muutaman tulehduksenkin ja pisti niihin hoidoksi kortisonia. Kortisonihoidon "sivujuonteena" tuleekin sitten vähintään 24 tuntia lepoa mahdollisuuksien mukaan ja sen jälkeen rasitusta kivun mukaan. Kokemus puolestaan kertoo, että piikin jälkeinen päivä on se pahin ja sitten vähitellen helpottaa.

Eli lääkärin määräykseen ja omaan kokemukseen pohjautuen väitän, että juhannuskin tulee lähinnä lepäiltyä. Aikaisintaan sunnuntaina voi kokeilla jalkojen kestokykyä ja käydä tekemässä pienen kävelylenkin. Ja saatanpa eksyä salille tekemään selänkin. Mutta pääsääntöisesti tämä viikko on nyt lopullisesti pyhitetty rentoutumiselle ja levolle. Kovasti toivon, että reuma periksi ja voin taas pukea lenkkarit jalkaan. Jos tauti ei anna periksi, niin ensi viikolla hankkiudun uima-altaaseen.

Lepäillen

Tänään ei ole ollut ehkä ihan niin hurja päivä kuin eilen, mutta eivät nivelet silti kunnossa ole. Tilanteen helpottuminen voi johtua ihan siitä, että olen syönyt reilusti enemmän kipulääkkeitä kuin eilen ja oikeasti levännyt. Lenkkeilyä on tullut harrastettua sen verran, että koiraa on kävelytetty muutamaan otteeseen yhteensä vajaa tunti ja tahti on ollut hyvin rauhallista. Silti jalat ovat kipuilleet ja liikuntaa ei paljon ole tarvinnut miettiä, vaikka pää kovasti lenkille jo haluaisikin.

Vielä 2 kuukautta sitten olisin ollut jopa iloinen päivistä, jotka saa lorvia ihan hyvällä omalla tunnolla. Vaikka siis yritin käydä uimassa tai kävelemässä 3-4 kertaa viikossa, ei ylimääräisen lepopäivän pitäminen tuntunut mitenkään ikävältä. Nyt tilanne on ihan toinen. Vaikka eilen tein ihan merkittävän mittaisen lenkin ja tänään on treeniohjelmankin mukainen vapaapäivä, pää haluaisi lenkille - edes ihan lyhyelle hölkälle tai muuten suorittamaan joku mukava liikuntatehtävä.

On ollut todella jännä huomata, miten suhtautuminen liikuntaan on muuttunut vajaassa parissa kuukaudessa. Ja toisaalta muistaa taas, miten vaikeaa on antaa periksi ja levätä. Keväällä tuli annettua periksi taudin kanssa todella paljon - ja sitä tauti ehdottomasti vaatikin. Nyt, kun on taas päässyt jaloilleen, niin saa käydä itsensä kanssa samat kamppailut jaksamisesta. Yllättävän vaikeaa on sanoa edes itselleen, ettei pysty tai jaksa. Vielä pirusti vaikeampaa sen sanominen on muille. Kaverille mennään kahville, vaikka pää kainalossa ja englannin kurssin tunnille vääntäydytään, vaikka henki ei kuljekaan.

Tämäkin on opettelua. Omaa kroppaa pitää kuunnella ja sen viestejä kunnioittaa. Kun kroppa sanoo, että nyt pitää levätä, niin se lepo pitää sille suoda.

Voi reuma

Tänään piti siis juosta rauhallinen ja rento 15 min juoksulenkki. Aamulla varustauduinkin niin, että käydään koiran kanssa lenkillä ja jopa kävelin pururadan alkuun, vaikka jalat tuntuivat puupökkelöiltä. Otin jopa muutamia juoksuaskeleita (olisinkohan juossut 8 min). Ensimmäiseksi tekivät keuhkot tenän. Siitä tenästä selvittiin rauhoittamalla tahtia lähes paikallaan hölköttelyksi. Sen jälkeen mielipiteensä asiaan sanoi vasen päkiä, jonka sanaan uskoin ja kävelin loppumatkan.

Kotiin päästyäni istuin hetkeksi tietokoneelle kirjaamaan päivän treenin ja kun lähdin sitten aamupalan tekoon ja suihkuun ensimmäisellä askeleella tuntui koko oikea jalka pettävän alta. Seuraavalla askeleella kipu paikantui pääasiassa lonkkaan, mutta polvellakin oli mielipiteensä. Eikä tilannetta helpottanut vasen päkiä, jonka mielestä kaikenlainen taivuttelu on aivan yliarvostettua.

Päätin sitten tämän kokemuksen jälkeen pitää lorvimispäivän. Kävin jopa autolla kirjastossa kilometrin päässä ihastelemassa omaa kuvaani lehdestä. (Oli muuten toimittaja kirjoittanut juuri sen, mitä sanoin.) ja yritin löytää kaupasta jotain salaatin tynkää huomiselle. En kuitenkaan löytänyt ja jaloilla oli jo mielipide moisesta kävelemisestä, joten tulin kotiin.

Kovaa kamppailua olen käynyt itseni kanssa siitä, että tänään olisi pitänyt mennä salille (jalkapäivä) ja tehdä miljoonaa muutakin juttua. Järki ja kokemus sanovat, että kropalle ainoa oikea ratkaisu on levätä, se suuttuu vaan entistä enemmän rasituksesta. Kuitenkin pieni mieli väittää, että jos tänään lepään, lepään huomennakin ja vielä ensi viikolla. Eli on hirvittävän vaikea antaa keholleen mahdollisuutta saada se riittävä lepo, koska pelkää, että jää sinne sängynpohjalle. Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin.

Nyt kuitenkin ainakin tänään lepäilen, huomenna ehkä kokeilen hivenen kävelyä ja jos olo ei tästä parane niin painun torstaina lääkärin juttusille. Ei tämä kuvio nyt näin voi mennä, että kun saa lisää lääkkeitä, niin olo kummallisesti alkaa heiketä lääkkeiden aloituksen yhteydessä. Saa lääkäri sanoa mielipiteensä ja ehkä juoksennella kortisonipiikin kanssa ainakin tuonne päkiään.

Hyötyliikuntaa ja salirääkkiä

Tänään oli taas juoksuohjelmassa vapaapäivä - ei varmastikaan yllätä eilisen 5 km:n lenkin jälkeen. Tyydyin siis kävelemään salille vähän pidemmän reitin kautta ja käydä matkalla hoitamassa asioita. Ensin kävin vapaa-aikatoimistossa (tai mikä se nyt ikinä onkaan) ostamassa itselleni loppuvuodeksi salikortin. Että ei voi jatkossakaan vedota siihen, ettei pääse salille. Nyt on kyse sitten omasta aktiivisuudesta salille lähtemisen suhteen.

Vapaa-aikatoimistosta kävelin kelan toimistolle viemään matkakorvaushakemusta viime viikon Helsingin reissusta. Matkalla minut pysäytti kaksi Uudenmaan toimittajaa, jotka olivat kyselemässä paikkakuntalaisten näkemyksiä uudesta hallitusohjelmasta ja erityisesti päätöksestä olla myöntämättä ydinvoimalaa Fortumille. No heidän kanssaan jutustelin hetken ja jatkoin kelan toimiston kautta punttisalille.

Salilla oli vuorossa käsitreeni ja ensimmäistä kertaa sain siihen kunnon tsempin päälle. Tuli tehtyä huomattavasti kovemmilla painoilla ja tehokkaammin kuin kertaakaan tähän saakka. Kyllä oli hieno fiilis, kun kerrankin tuli kädet tehtyä kunnolla, eikä homma ollut sellaista pakollista puurtamista, kuten yleensä. Melkein kaikkiin liikkeisiin sai lisätä painoja edellisestä treenistä melko reilusti ja silti tuntui, että jaksaa. Ja kotiin kävellessä kädet olivat sellaiset mukavan voimattoman oloiset.

Valitettavasti kotimatkalla vasen päkiä suuttui jostain ja viimeiset sadat metrit kävelin lähes kyyneleet silmissä. Lepo ja kylmä helpottivat hieman, mutta kunnossa tuo jalka ei vieläkään ole. Toivottavasti on sellainen yhden yön ihme eikä jää pahemmin vaivaamaan. Toisaalta iltasella, kun käytin koiraa iltapisulla, kunnon kengässä ei kipua ensimmäisten askelten jälkeen tuntunut, joten saattaisi mennä ohi ihan itsestään. Tämä on näitä reuman ikäviä puolia - pikkuvaivoihin ei osaa suhtautua pikkuvaivoina vaan kovasti takaraivossa hakkaa pieni pelko uudesta niveltulehduskierteestä.

Nyt illalla tuntuu eilinen juoksu jaloissa. Tähän saakka jalat ovat olleet ihan normaalin tuntuiset, eivät edes väsyneet, mutta nyt tuntuu lihaksissa pientä kireyttä. No tänään oli muutenkin tarkoitus venytellä koko kroppa huolella läpi, joten lisävenyttelyitä pieni kireys ei tiedä. Tuntuvatpa venytykset joltain.

Huomenna olisi tiedossa palauttava rauhallinen 15 minuutin hölkkä. Pitää katsoa, miltä tuo jalka aamusella tuntuu - jos se vielä kipuilee, niin lepoon se on laitettava. Kovin kuitenkin toivoisin, että lenkille pääsisin. Olisi kiva päästä kokeilemaan, miten jumissa kroppa vitosen hölkästä on.

Elämäni eka vitonen - nautiskellen

Tänään oli sitten se suuri päivä, mihin tuo Porin kaupungin juoksukoulu tähtää. Eli 5 km lenkki.

Hieman hirvitti lähteä lenkille, koska kaksi edellistä päivää olivat urheilun suhteen suorastaan surkuhupaisia - kokonaan puuttui se fiilis ja kroppa tuntui olevan unessa tai muutoin haluton liikkumaan. Lisäksi toinen polvi kipuili varsinkin perjantaina ja kipupiste oli pikaisen googlettelun perusteella ennemmin nivelrikon aiheuttamaa kuin rasitusvammaa. No eilisillan perusteellisen jalkojen venyttelyn jälkeen vähäinenkin kipu hävisi, joten liekö sittenkin ollut jonkun jänteen kiinnityspaikka. Saattaa se polven kipuilun syykin löytyä siitä, että unohdin viikko sitten uuden lenkkarit vanhemmilleni ja juoksin vanhoilla pari lenkkiä.

Aamulla, kun olo kuitenkin oli kohtalaisen hyvä (eli päkiät, nilkat ja rystyset jäykät, mutta isot nivelet kunnossa) päätin lähteä kokeilemaan sitä lenkkiä. Voihan sen aina keskeyttää. Suunnittelin vielä uudenlaisen reitin, joka kiersi enintään kilometrin päässä tukikohdasta - eli jos polvi oikeasti prakaa, niin kävelymatka kotiin ei ole kohtuuton. Samalla päätin ottaa koekäyttöön uuden juoksuvyöni, kun kuitenkin tiedossa toistaiseksi pisin lenkkini ja vähitellen pitäisi opetella juomaan lenkin aikana.

Tänään jostain syystä sykkeet olivat todella korkealla. Jo koiran pissityskävelyn aikana sydän hakkasi 150 kertaa minuutissa ja kauhistelin, mitähän juoksemisesta tulee. Jos olisin lenkin aikana sykemittariin tuijotellut, niin eipä siitä juoksemisesta olisi mitään tullutkaan, mutta päätin kuitenkin jatkaa, koska juokseminen ei tuntunut pahalta - vaikka sykkeet pyörivät 170 tuntumassa (keskisyke juoksuosuudelta 172). Kuitenkin vain kerran lenkin aikana tuli olo, että nyt on menty liian kovaa ja piti hiljennellä ja hengitellä tosissaan - silloin sykemittari näytti 188 lyöntiä minuutissa. Ennen sama olo on tullut jo viimeistään 180 tienovilla. Heräsi kyllä epäilys, että onko sykemittarin näyttämä muuttunut, kun vaihdoin siihen ennen lenkkiä patterit, mutta en jaksanut tehdä yksinkertaista testiä (laskea "käsin" ne sykkeet).

Kokonaisuudessa olin todella yllättynyt miten helposti lenkki meni ja miten nopealta aika tuntui. Alkumatkasta keskityin katselemaan kelloa, koska se oli huomattavasti helpompaa kuin matkan tarkastaminen. Ajan näkee suoraan sykemittarista, mutta matkan tarkasteluun tarvitsee kaivaa puhelin. Ensimmäisen kerran taisin matkan tarkastaa 2,6 kilsan kohdilla ja silloin olin todella yllättynyt, miten pitkällä jo olen. Viimeiset sadat metrit tulikin sitten juostua puhelin kädessä, ettei lenkistä vahingossakaan tule "liian pitkää". Siinä kohti kun 5 km tuli täyteen, niin olisin vielä jaksanut helposti jatkaa, en tiedä kuinka pitkälle, mutta vajaan kilometrin kotimatka kävellen oli ihan passeli loppuverkka - eikä tuntunut pahalta.

Vauhti ei ollut kovin hurja - aikaa vitoselle meni 44 minuuttia, mutta minulle suurempi voitto oli, että jaksoin ylipäätään juosta koko matkan. Ajasta varmasti olisi voinut nytkin puristaa pois jonkin verran, mutta nopeuden lisäämisen aika on myöhemmin. Mielummin juoksen vähän hitaammin ja pääsen perille nautiskellen kuin voitan sen minuutin tai kaksi ja tulen perille uupuneena.

Se asia, mitä lenkki paljasti oli, että minun pitää opetella juomaan lenkillä. Tuon 44 minuutin aikana vesipullo oli vajentunut reilulla desillä ja senkin join yhdellä kertaa. Määränä se oli sillä rajalla, ettei olisi tullut paha olo. Parempi olisi varmasti ollut ottaa hörppy silloin tällöin. Tämä on asia, mikä pitää opetella, koska pidemmillä lenkeillä on pakko saada sitä nestetankkausta myös suorituksen aikana. Eli juoksuvyö vaan mukaan lenkille useammin ja vähitellen opettelemaan sitä juomista. Nyt on vielä helppo moista opetella.

Ja toinen vätyspäivä

Tänäänkään en saanut juuri mitään aikaan. Aamulla kävin juoksemassa lyhyen lenkin treeniohjelman mukaan. En tiedä tarkoittiko "lyhyt lenkki, älä yritä suorittaa mitään" 20 minuutin lenkkiä, johon kuuluu 4-5 lyhyehköä kovavauhtista juoksupätkää. No tarkoitti tai ei, niin tein sellaisen treenin. Tuntui vaan siltä, että haluan mennä vähän kovempaa ja lyhyempiä matkoja. Ja hirmu kovaa jaksoinkin juosta, tuli oikein tunne, että jalat eivät pysy vauhdissa mukana ja oli pakko hidastaa. Mutta hieno fiilis, vois kokeilla joskus uudestaankin.

Huomenna on sitten h-hetki ja tarkoitus olisi hölkkäillä 5 km. Pariakin vaihtoehtoista reittiä olen tässä katsellut ja katselen, mikä on aamun fiilis ja valitsen sen mukaan haluanko juosta asfaltilla vai hiekalla ja miten mäkiseen maastoon lähden. Juoksun kannalta kevein reitti menisi varmasti asfalttiteitä pitkin, mutten ole aikoihin juossut asfaltilla, niin en tiedä mitä jalat moisesta tykkäävät. Tuon reitin hyviä puolia olisi, että siinä on useampi vaihtoehto kääntyä takaisin kotiin, jos juokseminen tuntuu pahalta. Pururadalla kun joutuu juoksemaan 2,5 km ja sitten kääntymään ympäri.

Jännityksellä odotan huomista.