Aamulenkki

Tein kuten suunnittelin, eli kello soi viideltä ja muutaman torkutuksen jälkeen nousin ylös ja lähdin lenkille. Ohjelmassa oli siis vitonen vaihtelevalla tempolla. Koska kroppa tuntui pistävän hanttiin kovilla sykkeillä, vaihtelin tempoa lähinnä normaalivauhdin ja hitaan hölkän välillä. Näin sainkin pudotettua koko lenkin vauhdin n. 9 min/km, joka on ihan oikeasti tosi lönköttelytahtia jopa minulle. Tosin oli siellä sitten nopeampiakin pätkiä - nopein 500 m taisi mennä vauhdilla 7,5 min/km. Mutta kiitos hitaan tahdin sykkeet pysyivät kerrankin järkirajoissa, keskisyke oli 157.

Kokeneemmat juoksijat sanoivat, että ensimmäisen 5 km:n lenkin jälkeen on todellinen voittajafiilis, mutta hyvin äkkiä vitosesta tulee sellainen peruslenkki. Silloin mietin, että voiko moinen oikeasti olla mahdollista, mutta näin ainakin minulle on käynyt. Tämän päivän vitonen tuntui juuri sellaiselta helpolta perusjutulta, joka ei enää oikein säväytä. Kunhan nyt vajaan tunnin hölköttelen. En tiedä, mitä mieltä olen tästä tunteesta. Toisaalta on hienoa, että kunto on kohonnut niin paljon, ettei vitosen lenkkiä pidä mitenkään kummallisena, toisaalta miettii taas, että tuleeko tämä olemaan tätä koko loppuikä. Eli ensimmäisellä kerralla todella iloitset siitä matkasuorituksesta ja sen jälkeen lenkistä tulee äkkiä peruskauraa. Eli pitääkö aina vain juosta pidemmälle saadakseen sen voittajafiiliksen.