Voi lentsu

Sen jälkeen, kun tammikuussa päätin lopettaa silloisen biologisen lääkkeen, flunssa on kiusaillut huomattavasti vähemmän. En ole sairastanut poskionteloiden operoinnin jälkeen yhtään flunssaa ja koko kesä pystyttiin lääkitsemään Orencialla.

No nyt päätti flunssa sitten tulla kiusaamaan senkin edestä. Jokainen tietää flunssan normaalin kulun. Se alkaa kurkkukivulla ja jatkuu siitä sitten kertakaikkisen sairaalla ololla. Lopulta flunssa päätyy sellaiseen tervehtymisen tilaan, jossa olo on muuten normaali, mutta suorituskyky on laskenut.

Biologisesti lääkitylle minälleni tuttuun tapaan kaikki tämä tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Ensin kurkkukipu kesti viitisen päivää ja sen jälkeen olo jatkui jossain määrin kipeänä ja voimattomana. Viikon kohdalla menin ohjeistetusti sairaanhoitajan vastaanotolle ja yllätys oli melkoinen, kun tulehdusarvot olivatkin reilusti koholla. Ei siinä muuta kuin keuhko- ja poskiontelokuvien kautta apteekkiin hakemaan antibioottikuuria.

Opinpa ainakin, että ohjeistus tarkastuskäynneistä ei ole turha. Ärsytti suunnattomasti hankkiutua terveyskeskukseen näyttämään hoitajalle, että kurkku näyttää tältä ja korvat tältä. Kuumetta ei ole. Kuitenkaan tällä erää olo ei kertonut kokototuutta.

Ihottumaa ihmettelemässä

Viikonloppu oli ja meni, mutta ihottuma jäi. Maanantainaamuna soittelin sitten terveyskeskukseen ja vastannut hoitaja oli todella ynseän kuuloinen. Miksi ihmeessä pitäisi moisen vaivan takia päästä hoitajalle näytille. Pitkin hampain antoi sitten ajan allergiahoitajalle. En tiennytkään, että tk:ssa on sellainenkin, mutta hänen ovensa taakse tuli komento.

Menin sitten ajallani sinne terveyskeskukseen odottelemaan, mutta eipä kukaan kutsunut minua siitä ovesta sisälle. Mietin jo, että pitääkö minun lähteä kyselemään vastaanotosta, että missä minun pitäisi olla. En kuitenkaan ehtinyt, vaan viereisestä huoneesta hoitaja kutsui minut näytille. Tietenkin juuri minun tuurillani tämä oli se ainoa hoitaja, jonka kanssa en haluaisi olla missään tekemisissä huonojen kokemusten vuoksi. 

Tälläkin erää yritti tarjota selitykseksi hänen kannaltaan helppoja ratkaisuita kuten märkärupea. Mikään näistä ei kuitenkaan sopinut oireisiin ja hän joutui jopa hieman nöyrtymään asian edessä ja kuuntelemaan minun näkemykseni. Lopulta kävi pyytämässä apua minua hoitaneelta lääkäriltä ja yhteisymmärryksessä päädyttiin jättämään verenpainelääkkeet tauolle. Nyt sitten toivotaan, että ihottuma helpottaa. 

Kutinaa ja raapimista

Taisin havaita viikon puolessa välissä ensimmäisen punertavan laikun käsivarressa. Hyvin samantyyppisen kuin saan alkukesän ensimmäistä hyttysistä, mutta näissä ei ole pistä purureikää. Ne myös kutisevat melko samalla tavalla. Ihmettelin asiaa hieman, mutta lopulta unohdin sen.

Kunnes lauantaiaamuna hieroskelin toista olkavarttani ja huomasin, että kas näitä paukamiahan on lisää. Kyselin asiasta parilta kaverilta, jotka kuvan nähtyään ja kuvauksen kuultuaan konsultoivat puolestani tohtori Googlea. Tohtori Googlehan antaa aina kamalimman mahdollisen vaihtoehdon, joten tälläkin erää sellainen löytyi. 

Syylliseksi epäilin heti itsekin jompaakumpaa viime viikolla aloitettua lääkettä, koska muuten en ole allergisuuteen taipuvainen ja nämä selkeästi vaikuttavat allergisilta oireilta. Sillä sarallahan pahimpana on tarjolla Stevens-Johnson oireyhtymä (SJS), joka on henkeä uhkaava. Siitä tosin useammassa lähteessä mainitaan, että sen sairastamista harvoin tarvitsee epäillä, sen kyllä tietää, että hoitoon on hakeuduttava.

Huolella peloteltuna sitten soitin päivystykseen ja kysyin, miten toimitaan. Kuunneltuaan tilanteeni hoitaja antoi minun jäädä kotiin kahdella ehdolla. Ensiksikin näytille pitää tulla heti, jos eteen tulee mitään hengitysvaikeuksia tai kutina menee sietämättömäksi, eivätkä kotona olevat allergialääkkeet tehoa. Muuten saa odotella maanantaille.

Tätä kirjoittaessani valvon, koska mielikuvitus laukkaa ja sen takia nukkumisesta ei meinaa tulla mitään. Unet ovat taas vaihteeksi sen verran villejä, että on helpompi valvoa kuin herätä nähdäkseen, että ei ole raapinut kättään irti tai tukehdu nukkuessaan.

Mielenterveyden hoitoa

Tänään minulla oli sovittu puhelinkontrolli psykiatrin kanssa. Pohdittiin masennuslääkityksen jatkoa. Viimeksi käydessäni vastaanotolla hän ehdotti annoksen nostoa maksimiinsa. Se ei tuonut kuitenkaan toivottua vastetta vaan tehoa ei löytynyt enää. Päätimme siis pudottaa annoksen vanhaan ja hyväksi havaittuun.

Saman puhelun aikana lääkäri ehdotti, että mietittäisiin myös masennuslääkityksen vaihtoa. Tällä erää kieltäydyin, joten sovittiin että palataan asiaan myöhemmin. Muuttuvia asioita on tällä hetkellä niin paljoa, että en kaipaa lisäksi masennuslääkekokeiluita.

Jälkeenpäin olen kyllä ruoskinut itseäni siitä, että olen kovasti tehnyt töitä luottaakseni lääkäreihin ja nyt olen jälleen torppaamassa yhden lääkärin ammatillista näkemystä ja vahvasti eri mieltä hoitolinjoista. Yritän kuitenkin painottaa itselleni, että ensisijainen tuntemus - ei muutoksia nyt - on aivan oikea ja sen perusteella on aivan järkeenkäyvää ainakin vaatia itselleen lisäaikaa.

Luottolääkärin päätös

Reumalääkäri soittikin päivää ilmoitettua aikaisemmin. Hän kertoi pitkin loppukesää tehtyjen tutkimusten tuloksista omat näkemyksensä. Niskan oireilun osalta hänellä oli erittäin positiivisia uutisia. Siellä on pieni välilevytyrä, joka ei kuvien perusteella paina hermoa, mutta voi aiheuttaa silti hermoärsytystä. Niskan alueen kipuilun se kuitenkin selittää. Hienoa tässä oli, että sen paraneminen kestää aikansa, mutta sen pitäisi kuitenkin parantua ihan itse.

Hermoratatutkimuksessahan löytyi hermopinne ja siitä reumalääkäri oli sitä mieltä, että käsikirurgi saa tutkia ja sanoa mielipiteensä. Aikaa odotellessa hän lupasi pistää kortisonia rannekanavaan. Valitettavasti pistosaika meni kuukauden päähän, joten tässä saanee kärsiä vaivasta useamman hetken.

Lääkärillä lepoa metsästämässä

Sairauslomalaisen arkeen kuuluu säännöllisen epäsäännölliset lääkärikäynnit. Eilen kävin jälleen lääkärin luona työkykyarviossa ja päivittämässä tilannettani sinne päin. Lopputulemana hän ehdotti loppuvuotta sairauslomalla. No sehän minulle kävi etenkin, kun vastaava sairausloma oli kirjoitettu jo mielenterveyspuolelta. 

Lisäksi heitin hänelle puolen kymmentä palloa omaan tilanteeseeni liittyen. Verenpaineisiin hän kommentoi sen verran, että aloitti pienen annoksen verenpainelääkettä. Niskaoireisiin hän totesi, että on se oikeasti kipeä ja yöuniin keksi ehdottaa yhtä lisälääkettä.

Muista lääkkeistä en vielä osaa sanoa mitään, mutta yöunta parantamaan hän määräsi erästä väsyttävää allergialääkettä, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu. Nukuin viime yönä 11 tuntia ja olen ollut koko päivän todella energinen. Selvästi yöuni vaikuttaa niin moneen asiaan ja on ihana saada nukuttua jälleen hyvin. Toivottavasti tämä on pysyvä olotila.

Ystävien tuella

Viime syksynä, kun poskionteloista löytyi kysta, koin elämäni ensimmäisen henkisen romahduksen. Silloin taisi mennä useampi päivä vain itkien ahdistuspaniikissa. Sinällään kokemus oli oikeasti pelottava, mutta se oli myös ensimmäinen hetki, kun aloin vakavasti miettiä, että tarvitsen apua myös henkiseen pärjäämiseen.

Sen jälkeen vastaavaa oloa ei ole tullut ennen kuin nyt tämän leikkauspäätöksen jälkeen. Siinä mielessä oppimista on tapahtunut, että kun tunnistin nämä ahdistusoireet, en järkyttynyt niistä, vaan lähdin aktiivisesti etsimään apua oloon. Tälläerää tukeuduin paljon muihin ihmisiin. Kun tunnistin oireet, tiesin, että tarvitsen muuta ajattelemista, koska panikointi ei helpota asiaa yhtään. Varsinkin kun seuraavat päätökset tehdään ensi viikolla. 

Ensimmäisen yön vietin keskustelemalla netin välityksellä ihmisten kanssa ja purkamalla tuntemuksiani. Seuraavana päivänä kutsuin itseni kaverille kylään ihan vaan katselemaan lapsiperhearkea ja unohtamaan omat murheet ainakin hetkeksi. Vietin siellä sitten melko pitkään ihan vaan, koska en uskaltanut olla yksin, eikä kaverikaan tuntunut pistävän pahakseen leipomisapua. 

Kun sitten kotiuduin, avauduin asiasta parillekin kaverille, joista toinen osasi mitä ilmeisimmin esittää pari oikeaa kysymystä, jotka auttoivat työstämään ahditusta eteenpäin. Sen jälkeen, kun olin saanut asiaa hieman selväksi päässäni, alkoi sen työstäminen olla helpompaa. Sen jälkeen en olekaan saanut noita pahoja ahdistuskohtauksia.

Pitää vaan selvästi luottaa ihmisiin.

Hermot on

Viikko alkoi yhdellä inhokkitutkimuksellani, nimittäin hermoratatutkimuksella. Tällä erää tutkimus tehtiin käsiin. Aiempi kokemus jalkojen tutkimisesta oli melkoisen inhottava, mutta tällä erää tutkimus oli huomattavasti mukavampi.

Valitettavasti löydöksistä ei voi sanoa samaa. Varsinaisesti mitään selvyyttä ei niskan ongelmiin tullut, mutta toisesta kädestä löytyi rannekanavan ahtaumaan sopivat oireet. Tutkinut lääkäri ei nähnyt hoidollisesti muita vaihtoehtoja kuin leikkauksen ja samaa rytinää epäili, että toisessakin kädessä olisi alkavaa ahtaumaa, vaikkei se vielä näkynytkään tutkimuksissa. Kehotti siis varautumaan, että sekin leikataan lähitulevaisuudesta.

Tokihan asiat etenevät tästä niin, että tulokset menevät ensin reumalääkärille, joka muodostaa kuvan kokonaistilanteestani ja sen perusteella tekee päätökset jatkohoidoista. Kovasti toivoisin, että en joudu leikkauspöydälle, mutta aika näyttää, mihin tämä päätyy. Reumalääkäri soittelee minulle ensiviikolla ja kertoo, miten edetään.