Sukulaisuussuhteiden hoitoa

Koska sairauslomalla on aikaa ja samaan yhteyteen oli useampikin sukulainen Turussa, päätin lähteä isäni kanssa tervehtimään heitä. Reissussa tulikin sitten oltua yksi yö. Käveltyäkin tuli melkoisen paljon enemmän kuin edelliseen viiteen viikkoon. Olen melko yllättynyt, miten hyvin jalka kesti reissun rasitukset. Se oli kyllä sekä eilen että tänään melko turvoksissa, mutta vain hieman arka.

Tuo kipsi on aika hyvä mittari turvotukselle. Eilen ja tänään aamulla kipsi meni hyvin kiinni, mutta päivän mittaan jalka turposi sen verran, että kipsiin jäi reilun sentin rako. Onneksi on ortoosi, niin turvotukselle pääsee antamaan tilaa ja toisaalta saa kylmää heti turvotuksen päälle.

Sukulaisia oli mukava nähdä ja tuli käytyä ihan asiallistakin keskustelua reumaatikkosukulaiseni kanssa. Tähän saakka keskustelu hänen kanssaan on ollut lähinnä voivottelua ja kauhistelua siitä, miten surkeaa elämäni täytyy olla, kun olen melko nuorena sairastunut näin ikävään sairauteen.

Kävelemään opettelua

Tänään poistuivat viimeiset painorajoitteet tuon nilkan kanssa. Nyt pitää siis vain oppia taas luottamaan siihen ja opetella kävelemään. Kipsi on kuvioissa mukana vielä reilun viikon, mutta kipsin poistoa odotellessa kävellään kipsin kanssa ja kiusataan jalkaa painolla. Kuulemma astuminen on välttämätöntä paranemiselle, joten fysioterapeutin ohjeen mukaan varovasti kohti täyspainovarausta.

Kuvittelin, että täyspainovaraus olisi henkisesti vaikeaa, mutta astumiseen liittyvän henkisen taistelun kävin jo osapainovarauksen kanssa, joten painon lisääminen jalalle ei ollut kovin vaikeaa. Aika näyttää, miten jalka kipeytyy rasituksesta.

Reuman alku

Havahduin tosiasiaan, että en ole blogissani kertonut reumani alkuvaiheista juuri mitään. Alun alkaen tämän blogin piti olla pääasiassa liikuntablogi, mutta reuma hallitsee elämääni kuitenkin sen verran, että blogikin on muuttunut reumablogiksi.

Reumani alku oli todella nopea. Muistan, miten kävin laittamassa takkia narikkaan yliopistolla ja lähdin kävelemään kohti luentosalia. Aulassa päkiässä tuntui painetta. Kuin joku olisi painanut viivoittimella päkiään. En siinä kohti kiinnittänyt asiaan sen enempää huomiota, kunhan havahduin asiaan. Kipu kiusasi tyypillisesti niin, että liikkeelle lähtiessä muutama ensimmäinen askel oli hankala ja sitten kipu hävisi.

Reilun viikon jälkeen ajattelin käydä kysymässä yths:n terveydenhoitajalta, kauan jalka saa olla tällä tavalla kipeä, ennen kuin asiasta tarvitsee huolestua. Sain lääkäriajan samalle päivälle, koska niitä sattui olemaan vapaana. Lääkäri tutki jalan, pisti sinne useamman piikin kortisonia ja määräsi tulehduskipulääkekuurille ja verikokeisiin. En muista mainitsiko hän, että epäilee reumaa tai kihtiä, sukurasitteet ainakin kyseli.

Oireisto helpotti hetkeksi, mutta kävin kuitenkin kuulemassa verikokeiden tulokset. Silloin ei selvinnyt mitään selkeää, kihtiarvot olivat vähän koholla, samoin tulehdusarvot. Sain ohjeet kihtidietille ja tulehduskipulääkettä varastoon. Tuli kesä ja tauti loisti poissaolollaan. Ajattelin, että kyseessä oli kihtikohtaus, joka ei uusi.

Syksyn tullen päkiä kipeytyi uudelleen ja samoja aikoja ärtyivät myös ranteet. Alku ei ollut ollenkaan niin vauhdikas kuin ensimmäisellä kerralla, mutta oireet eivät noin vain hävinnetkään. Sen syksyn ravasin säännöllisesti lääkärillä valittamassa asiaa. Turvotusta ei löytänyt yksikään lääkäri, mutta muutamasta kortisonipiikistä oli merkittävästi apua. Jossain kohti syksyllä kävin myös yksityisellä reumalääkärillä, jonka mielestä oireistoni saattoi olla alkavaa nivelreumaa, mutta varmuutta ei ollut. Hän kuitenkin aloitti ensimmäisen reumalääkkeen varmuuden vuoksi.

Tilannetta seurailtiin taas perusterveydenhuollossa jonkin aikaa, mutta joulun lähestyessä lääkäri laittoi lähetettä reumapolille, koska hänen oli pakko nostaa kädet pystyyn taudin hoidon kanssa. Reumapolilla minut otti vastaan sama lääkäri kuin yksityiselläkin ja hän suhtautui tautiini melko ynseästi. Tutki jokusen aineenvaihduntasairauden ja ehdotti sen jälkeen tulehduskipulääkkeiden syömistä ja valittamisen lopettamista. En alistunut tähän, joten tällä erää pysyin vielä reumapolin hoidossa.

Reumalääkärini vaihtui tämän jälkeen ja uusi jatkoi tutkimuksia. Hän sulki nivelreuman melko varmasti pois diagnoosilistalta, mutta lähti selvittämään selkärankareuman mahdollisuutta. Tämän lisäksi aloitti toisen reumalääkkeen diagnostiseksi kokeeksi. Koe ei tuottanut selkeää tulosta, mutta lääke jäi repertuaariini.

Muuton myötä vaihdoin hoitavaa sairaalaa ja uudesta sairaalasta sain ensikäynnillä lausunnon, että tauti on tulehduksellista. Tämä lausunto oli minulle yllättävän tärkeä. Ensimmäisen kerran joku lääkäri uskoi, etten kuvittele oireitani, vaikka mitään konkreettista ei lääkärin sormiin tuntunutkaan.

Vapauden tunteita

Sain kipsin vaihdossa ja hakasten poistossa jalkaani ortoosin, jonka saa pois halutessaan. Käytännössä sen poistaminen vaatii kuitenkin sen verran akropatiaa ja kehon hallintaa, että toistaiseksi en ole saanut tai uskaltanut ottaa sitä itse pois.

Alkuun nilkka oli niin herkkä kaikelle liikkeelle, että vaati jo kaiken keskittymisen saada se lähes kivuttomasti kipsistä pois tai kipsiin, eikä millään kyennyt samalla avaamaan kipsiä. Tarvitsin siis aina apua, jos halusin jalan pois kipsistä esimerkiksi suihkun ajaksi.

Jo jokusen päivän on päässäni hautunut idea, että voisin saada ortoosin itsekin pois ja tänään päätin kokeilla sitä valvovan silmän alla. Onnistuin! Eli käytännössä pääsen halutessani suihkuun vaikka keskellä yötä ja muutenkin pääsen jumppailemaan tuota nilkkaa oman aikatauluni mukaan enkä silloin, kun joku on minua auttamassa.

Tänään kokeilin myös jalan rasittamista ja kävin juoksuttamassa koiraani kaverin pennun kanssa. Vaikka pääasiassa istuin ja siirryin muutaman kerran paikasta toiseen, kotiin päästyäni jalka oli turvoksissa ja jopa hieman kipeä. Onneksi tilanne helpotti kun nosti jalan ylös. Kuitenkin tämänkin päivän reissu loi uskoa siihen, että jalka joskus paranee ja sillä pääsee kävelemään.

Varausharjoittelua

Olen äärettömän yllättynyt, miten vaikeaa on laittaa painoa tuolle jalalle. Kun on lähes kuukauden välttänyt sille astumista, on henkisesti todella hankalaa astua sille. Varaus ei satu lainkaan, mutta silti sitä jalkaa varoo jatkuvasti ja pitää oikein aktiivisesti joka askeleella astua, ettei se kulje vapaamatkustajana mukana. Toivottavasti astuminen ajan myötä helpottuu.

Muutenkin kävelemään opettelu tulee olemaan vielä melkoinen projekti. En tiedä kauan menee, että jalalle osaa astua normaalisti asiaa ajattelematta. Toisaalta nyt kuitenkin alkaa vähitellen löytymään uskoa, että jalka tervehtyy. Pitkä tie on varmasti vielä edessä, mutta eteenpäin mennään.

Tänään olen selvitellyt myös tuon uuden kipulääkkeen kuvioita. Liian helposti sekään ei näytä menevän, mutta toivottavasti se selviää ajan kanssa. Lääkäri oli kirjoittanut tekstiin yhtä, sairaanhoitajan sanojen mukaan tehnyt toista ja minun reseptini näyttävät kolmatta. Pitänee huomenna soitella perään, että miten tämä kuvio lopulta menee.

Painoyllätys

Viikon reissu Savoon on vihdoin takana ja pääsen ensi yöksi omaan sänkyyn nukkumaan. Reissu oli kokonaisuudessaan mukava, vaikka olikin melkoisen rankka etenkin henkisesti. Nyt saan olla yön ihan yksin ja omassa rauhassa ja kaiken huipuksi hyvässä sängyssä.

Tänään tuli myös 4 viikkoa nilkkamurtumasta ja hipaisuvaraukset ovat nyt historiaa tuon nilkan osalta. Jatkossa jalalle laitetaan enenevässä määrin painoa. Tämä viikko nyt alkuun noin 15 kilon varauksella ja ensi viikolla kokopainolla.

Aamusta liikuin niin, että laitoin painoa arviolta sen sallitun, koska vaakani oli kotona. Vasta illalla pääsin kokeilemaan 15 kilon varausta ja sen suurus yllätti. Nyt olenkin yrittänyt hakea tuntumaa moiseen painoon.

Positiivisen päivän päätös

Eilen vietin mukavan, mutta raskaan päivän työpaikalla. Oli mukava nähdä työkavereita ja todeta olevansa toivottu vieras, vaikka juhannuksena vauhdilla lähdinkin. Täytyy todeta, että on todella mukava työyhteisö. Matka jatkui esimiehen kodin kautta palauttamaan seutukunnalta lainattuja kyynärsauvoja. Nyt kaikki lainassa olevat apuvälineet ovat kotikunnastani.

Illalla pääsin nukkumaan melko hyvissä ajoin. Kuitenkin yöllä jouduin valvomaan yli kolme tuntia ja kuuntelemaan humalaisen mekastusta. Ihan koko aikaa henkilö ei mekastanut, mutta kuitenkin sen verran, että nukkumisesta ei tullut mitään. Sitten valvoin ja luin ihan suosiolla. Valvomisen jälkeen sain nukuttua vielä muutaman tunnin, mutta ne aamuyön parhaat tunnit jäivät tyystin nukkumatta.

Kun huonoihin yöuniin lisätään tuo väsyttävä lääkitys, olen ollut koko päivän todella väsynyt. Koko viikon olen yrittänyt löytää aikaa selvitellä tuota lääkitystä terveyskeskuksen kanssa ja tänään vihdoin sain soitettua. Soittaessani en arvannut, ettei asia ollutkaan ihan läpihuutojuttu vaan jo puhelimeen vastannut hoitaja totesi keskustelevansa asiasta reumahoitajan kanssa ja soittavansa kohta takaisin.

Eipä soittanut tämä hoitaja vaan reumahoitaja, joka kyseli tarkentavia tietoja ja omia kokemuksia ja kirjoitteli samalla lääkärille viestiä. Lupasi laittaa asian lääkärin listalle ja soittaa, kun on saanut ohjeet. Totesi soittavansa viimeistään maanantaina.

En kuitenkaan arvannut käydä päiväunille, koska minun tuurillani hoitaja tai lääkäri olisi soittanut juuri silloin. No eipä sieltä kukaan soittanutkaan. Neljän jälkeen on kuitenkin hieman myöhäistä käydä päiväunille, jos meinaa nukkua seuraavana yönä, joten päätin ottaa puolen tunnin päiväunet, mikä osoittautui virheeksi. Nukahdin juuri sen verran, että herätessä olo oli paitsi pökkyräinen myös päänsärkyinen. Piti ottaa suosiolla kipulääkettä, että selvisin seuraan syömään.

Tätä kirjoittaessani mietin, että kuinka pitkään pitää valvoa, ennen kuin uskallan käydä ihan yöunille. En kuitenkaan välittäisi herätä aamun pikkutunneilla pirteänä. Niinpä yritän pysyä hereillä edes muutaman hetken.

Toipumishavaintoja

Tänään havahduin, miten paljon ketterämmin liikun noilla kepeillä kuin vajaat neljä viikkoa sitten. Pakko on ilmeisen hyvä opettaja ja sen edessä olen saanut paljon paremman tasapainon sekä luottoa kykyyn tehdä asioita. En tietenkään ole yhtä ketterä kuin kahdella jalalla, mutta asioiden tekeminen on kuitenkin paljon helpompaa. Mitenköhän paljon elämä helpottaa, kun saan luvan varata tuolle jalalle.

Kun nilkka vammautui ja sain tietää, että se on kipsissä 6 viikkoa, aika tuntui hirmuisen pitkältä. Kuitenkin aika on mennyt yllättävän nopeasti ja nyt on neljäs kipsiviikko jo melkein puolessa välissä. Saman kokeneet kertovat kyllä, että kipsin jälkeinen kuntoutus on se isompi urakka. Sitä odotellessa.

Lomamatka

Koska sairauslomalla on aikaa, päätin lähteä sukulaisten kanssa mökille. Valinta oli jossain määrin pakon sanelema, koska huoltojoukkoni lähtivät samaiselle mökille. Olisi voinut olla melkoisen ankea viikko yksin pienessä yksiössä.

Mikään ilo ei tietenkään ole täysin ilmaista ja joudun tästä riemusta maksamaan mm. kuuntelemalla tätini tarinoita omasta nilkkavammastaan. Sinällään on ihan mukavaa, että löytyy joku saman kokenut, mutta välttämättä en jaksaisi ihan jatkuvasti sitä sääliä, mitä tuntuu olevan tarjolla vähintään riittävästi. Onneksi mökissä on kaksi puolta ja pääsen tarvittaessa omaan rauhaani ihan omaan huoneeseen.

Uusi kipulääkitys on taannut ainakin hyvät yöunet. Tänään uskalsin ottaa ensimmäisen kerran iltapäivänapin, enkä ainakaan vielä ole sammunut. Lääke väsyttää selvästi, mutta toivottavasti elimistö tottuu edes hieman. Tosin pienen pöhnän siedän, kun tiedän saavani nukkua hyvin. Hyvillä yöunilla on niin merkittävä osuus jaksamisessa ylipäätään.

Aamupöhnä

Taistelin eilen itseni kanssa pitkään tuosta uudesta lääkkeestä ja päätin kuitenkin kokeilla. Kokeilu toi todella hyvät kahdeksan tunnin yöunet, mutta aamulla olo oli melko pitkään tokkurainen. Aamun tokkuran takia en uskaltanut ainakaan vielä suurentaa annosta. Huomenna pitää kuitenkin melko aikaisin lähteä liikkeelle, joten olisi suotavaa olla ainakin melko skarppina.

Vaikka lääkäri huimauksesta varoitteli, ei sitä ainakaan tänään esiintynyt. Sitä en tiedä, miten tilanne muuttuu, kun annosta kasvatetaan. Hillitöntä hinkua minulla ei vielä ole isoja annoksia kokeilla. Odotan mieluusti, että tuo jalka on paremmassa kunnossa. Aamun kokemuksen perusteella päätin, että otan nyt ainakin alkuun vain tuon yhden annoksen illalla ja soittelen tarvittaessa ensi viikolla terveyskeskukseen kysyäkseni uusia neuvoja.

Kipulääkitysmuutoksia

Tiedetään, että tulehduskipulääkkeet hidastavat luutumista. Kuitenkin tulehduskipulääkkeet ovat huomattavasti tehokkaampia reumaa kuin esimerkiksi Panadol. Tämän dilemman edessä soitin reumapolille ja siirsin ongelman ammattilaisten ratkaistavaksi.

Ammattilaiset ratkoivatkin ongelmaa. Hoitaja ei sanonut asiaan juuta eikä jaata, mutta laittoi soittopyynnön lääkärille. Lääkäri soitti ja ratkaisi ongelman aivan yllättävällä tavalla. Nimittäin sen sijaan, että olisi antanut luvan syödä tulehduskipulääkkeitä, kielsi niiden syömisen ja halusi aloittaa erään kroonisen kivun hoidossa käytetyn lääkkeen. Varoitteli vielä erikseen, että saattaa aiheuttaa heitehuimausta.

Hiukan hirvittää moisen lääkityksen aloitus. Heitehuimaus ei välttämättä ole mukava kaveri, etenkin kun toinen jalka on jo käyttökelvoton. Pohdinnan jälkeen päätin kuitenkin kokeilla, miten lääke vaikuttaa minuun. Oletettavasti reumaoireet kuitenkin pahenevat, kun biologinen lääke haihtuu elimistöstä.

Reumakin herää

Aamulla reuma teki taas pientä kiusaa. Kiusa ei ollut mitenkään erityisen haastavaa, mutta sängystä nouseminen tapahtui sangen kankeasti. Ajattelin myös hieman neuloa ennen ylösnousemista, mutta kädet olivat sen verran jäykät, ettei neulomisesta meinannut tulla mitään. Pitkään aikaan kädet eivät ole haitanneet neulomista. Toisaalta harvemmin olen neulonut ihan aamusta.

Illalla iltalääkkeitä ottaessani havaitsin, että en ole koko päivänä ottanut yhtään kipulääkettä. Ilmiselvästi tuon jalan kivut ovat häviämään päin. Yöksi kuitenkin varmuuden vuoksi otin kipulääkettä, jos se helpottaa nukkumista.

Ylipäätään kipulääkityksen suhteen pitäisi muistaa kysyä lääkärin näkemystä asiasta. Leikkauksen jälkeen varoittelivat, että kannattaa yrittää välttää tulehduskipulääkkeitä, koska se hidastaa luutumista. Toisaalta reumaan tulehduskipulääkkeet ovat huomattavasti tehokkaampia kuin vaihtoehdot. Pitäisi jonkun lääkärin kanssa päästä keskustelemaan, mikä on tässä tilanteessa paras vaihtoehto.

Fysioterapiaa

Tänään kävin näyttämässä sekä polveani että nilkkaani fysioterapeutille. Polvi sai luvan rauhallisiin ja hallittuihin taivutuksiin. Lisäksi tuli ehdoton komento vahvistaa jalan lihaksia staattisilla harjoitteilla. Niitä olen tehnytkin jo ja teen siis jatkossa lisää. Muuta ei polvelle tässä kohti pystytä tekemään, joten keskitytään välttämään lisävaurioita.

Fysioterapeutti neuvoi myös kyynärsauvojen käytössä ja kävelemisessä. Taidan ymmärtää, mitä huonetoverini sairaalassa tarkoitti, kun mainitsi, että hänelle opetettiin toinen tekniikka eri sairaalassa. Taisin minäkin törmätä tähän tekniikkaan. No sain kuitenkin hyviä vinkkejä ja ainakin opettelen kävelemään toisin. Rasitusta jalalle ei pitäisi tulla yhtään lisää, mutta askellus on kuitenkin lähempänä luonnollista.

Sinällään fysioterapeuttikäynti ei tuntunut kovin hyödylliseltä, mutta tuli kuitenkin olo, että minusta huolehditaan ja tarvittaessa saan apua ja neuvoja myös kuntoutusyksiköstä. Seuraava tapaaminen sovittiin kipsinpoiston yhteyteen. Siinä kohti aletaan ihmetellä nilkan liikkeitä ja muuta kuntoutusta.

Nyt ei ole sovittuja terveydenhuoltokäyntejä ennen kuin kipsin poiston yhteydessä. Toivottavasti suunnittelemattomiakaan ei tule.

Kipsauksessa

Aika kuluu melkoisen äkkiä ja tänään olikin aika poistaa jalasta hakaset ja vaihtaa kipsi. Tuli samalla laskettua, montako niittiä kirurgi jalkaan oli laittanut. Tiesin, että haavat olivat pitkät, mutta silti 19 hakasta yllätti. Muita yllätyksiä haavojen näkemisessä ei sitten ollutkaan. Kipsari sanoi, että harvoin näkee näin siistejä haavoja.

Päivän haasteet löytyivätkin sitten uuden kipsin tekemisestä. Nimittäin kukaan ei ollut tehnyt jalalle mitään kipsaussuunnitelmaa, joten kipsari etsi sitten useamman hetken lääkäriä, joka pystyi kertomaan, millainen kipsi jalkaan laitetaan. Lopputulos oli ortoosi eikä varsinainen perinteinen kipsi eli pääsen vihdoin pesemään jalan.

Viimeksi sairaalareissu vei lähes kaiken energian, mutta tänään pääsin paljon vähemmällä. Ilmeisesti paraneminen etenkin alkuvaiheessa vei huomattavasti enemmän energiaa. Tämä on hyvä suunta, koska huomenna minulla on fysioterapia-aika, joten joudun olemaan toisenkin päivän liikkeellä.

Rankka reissu

Eilinen sairaalassa seikkailu on tuntunut tänäänkin. Olkalihakset saivat hyvää harjoitusta keppikävelyssä ja ovat tänään kertoneet rasittuneensa. Sellaista tervettä lihaskipua, mutta melko ärsyttävää kuitenkin, kun tuntuu aina kun kepeillä liikkuu mihinkään suuntaan.

Muutenkin tänään olen ollut melko väsyksissä. Eilisen reippailun lisäksi selän takia huonosti nukuttu yö ei ainakaan virkistänyt tänään. Selkeästi alkaa selässä tuntumaan tämä jatkuva paikoillaan olo. Pitäisi keksiä selälle sopivaa liikuntaa, jota tuo jalkakaan ei estäisi.

Toistaiseksi kaikki keksimäni liikunta on torppautunut joko polven taivutusrajoituksiin tai vaateeseen pitää jalkaa alaspäin. Tänään tosin jumppailin hieman selkää muokatuilla jumppaliikkeillä, jos se helpottaisi ensi yötä. Ajattelin myös kokeilla vahvempaa kipulääkitystä ensi yöksi. Toivottavasti auttaa.

Ihmisten ilmoilla

Tänään en päässyt jatkamaan elämääni jo totuttuun tapaan, koska minulla oli ravitsemusterapeutin tapaaminen ja kävin samalla reissulla labrassa turvakokeissa. Niinpä aamupäivällä lähdin ulkoilemaan paikalliseen sairaalaan. Vaikka matka ulko-ovelta vastaan otolle ei ollut pitkä, se kävi kuitenkin melko paljon kunnon päälle. Puolimatkassa piti pitää tauko, että pääsin perille. Joko yleiskuntoni on tosiaan heikko tai yhdellä jalalla liikkuminen on raskasta. No tulipa kuitenkin liikuttua.

Ravitsemusterapeutin tapaaminen oli erittäin hyödyllinen, vaikka kovin paljon hyviä asioita minulla ei ollutkaan kertoa. Kuitenkin pystyin kertomaan, että hänen vinkkinsä olivat auttaneet. Viimeisen viikon Savossa pystyin kuitenkin elämään käsitykseni mukaan terveellisesti. Valitettavasti tämä aika jäi turhan lyhyeksi. Antoi kuitenkin hyväksynnän nykyiselle syömiselleni ja sairausajan tavoitteelle, ettei paino nouse.

Melko yllättäen tässä täyslevossa ruokailurytmini on muotoutunut siten, että syön käytännössä kolmesti päivässä; aamupalan, lämpimän ruuan ja iltapalan. Välipalaksi sitten jotain hedelmiä tai marjoja. Kun kulutus on vähäisempää, niin hyvä ettei ole nälkäkään. Nyt kun en pääse edes kauppansa, joku muu hakee minulle herkutkin, joten niitä ei talossa ole kiusaksi saakka.

Ei uutta kerrottavaa

Minulla ei ole mitään uutta kerrottavaa. Päivät vierivät eteenpäin yksi kerrallaan. Kamalasti en keksi kirjoitettavaa, kun elinpiiri on pitkälti rajoittunut pieneen yksiöön ja tässäkin lähinnä sänky-vessa välille. Yllättävän hyvin aika on kulunut, vaikka alkuun pelkäsin, että miten tästä selviän. Katsotaan, miten pitkään pää kestää tätä jatkuvaa makoilua. 

Asiat hoituvat ajallaan

Tänään olen potkinut viimeisiä nilkkavamman järjestämiä asioita eteenpäin. Valitettavasti samaa ei voi sanoa kaikista muista asiaan sotkeutuneista, joten tänään ei juuri mitään selvinnyt, mutta sainpa asiat pois omilta harteiltani ainakin hetkeksi aikaa.

Muuten päivä on mennyt tutuissa kuvioissa. Pääasiassa pötkötellen jalka ylhäällä. Siitä huolimatta jalka oli illalla tosi kipeä ja minun mietikin jo, pitääkö siirtyä kovempiin kipulääkkeisiin. Alaspäin se ei kestänyt edes sitä aikaa, että olisin saanut iltapalan tehtyä, joten tyydyin syömään pirtelöainekset erikseen.