Faktojen äärellä

Aloitin aamun tekemällä noin tunnin aamulenkin kävellen. Lääkäri antoi komennon liikkua, vaikka polvi turpoaisikin, joten päätin nauttia kevätaamusta kiertää tutun lenkin. Aiemmin tuohon lenkkiin on mennyt noin kolme varttia normaalia lenkkivauhtia. Nyt kävelin mielestäni reippaasti ja sain kuitenkin aikaa kulumaan tunnin. Sykemittaria ei ollut matkassa, mutta väitän sykkeen kuitenkin olleen melko korkealla.

Lenkin jälkeen päätin tehdä jotain toimimattomalle sykemittarilleni ja ajelin tuonne isompaan kaupunkiin mittarin korjaukseen ja vaatekaupoille. Päädyin kuitenkin ostamaan tyystin uuden sykevyön, jonka saa yhdistettyä puhelimeen. Sykemittari menee nyt alkuun kokeiluun yöksi, mutta eiköhän sitä huomenna ulkoiluteta ihan kävelylenkilläkin.

Kaupungilla pyöriessäni näin vielä työkaverin. Emme vaihtaneet yhtään sanaa, mutta minulle jäi kuitenkin olo, että olisin jäänyt kiinni jostain väärästä. Oikeasti en tehnyt mitään kiellettyä, mutta silti työkaveriin törmääminen kaupungilla tuntuu väärältä.

Mökin rauhaan

Vaikka polvilääkäri kirjoitti sairauslomaa helatorstaihin saakka, päätin kuitenkin ajaa takaisin Savoon. Sitä vaan kaipaa omaa aikaa ja omia rutiineita. Lisäksi kevätpäivät luonnon keskellä eivät missään nimessä olleet vastenmielinen ajatus.

Niinpä ajelin tänään taas vajaan neljäsataa kilometriä. Torstaisesta piikistä oli siinä mielessä apua, että selkä ei vaatinut kovin paljoa taukoja. Pidin yhden tauon, kun selkä alkoi tuntua epämiellyttävältä. Seuraavan kerran selkä kertoikin mielipiteensä pari kilometriä ennen määränpäätä. Enpä muista, koska tämän välin ajaminen olisi ollut näin kivutonta.

Tylsää toipumista

Kun eilen ja toissa päivänä sain luvan rasittaa polvea ihan oman mielen mukaan, en ole tänään erityisesti edes yrittänyt säästää polvea. Polvi selkeästi rasittui ja kipuilikin illalla, mutta ei siitä kuitenkaan tullut ihan mahdoton. Polvituki varmasti vähentää näitäkin kipuiluita ja pääsen liikkeelle paljon paremmin.

Kun julkinen terveydenhuolto toimii

Terveysteema jatkui tänäänkin. Kävin tänään fysioterapeutilla, koska hänellä ei ollut antaa aikaa eiliselle. Päivä se oli tänäänkin ja tunnin verran ihmeteltiin sekä SI-nivelien ympäristöä että polvea. SI-niveliin sain taas hyviä liikkeitä, joiden voi olettaa auttavan selkäoireisiin, kunhan selkä on siinä kunnossa, että niitä pystyy tekemään kivuttomasti. Myös polvi huomioitiin hyvin harjoituksissa ja liikkeet pitää tehdä polven ehdoilla.

Eilen ortopedi antoi liikkumisluvan, joten nyt vain pitää löytää ne polvea kipeyttämättömät tavat liikkua. Sain kokeilla vähän väärän kokoista polvitukea ja se helpottikin esimerkiksi portaiden kulkemista melkoisesti. Yhdellä puhelulla fysioterapeutti varmisti maksusitoumuksen lääkäriltä ja alle tunti kyseisestä keskustelusta sopiva polvituki oli valittu paikallisen apuvälineyrityksen valikoimista. Valitettavasti oikeaa kokoa ei ollut hyllyssä, joten saan tukeni vasta ensi viikolla postitse.

Kävin itseni kanssa eilen ja tänään väittelyn. Ortopedi kirjoitti eilen minulle kaksi viikkoa sairauslomaa polven takia. Jostain syystä minun on kuitenkin todella vaikea antaa itselleni periksi ja olla polven takia poissa puolitoista kuukautta vammasta. Olen kuitenkin ollut useampaan otteeseen henkisesti niin loppu, että jo sen takia sairausloma olisi tarpeeseen. Reilun vuorokauden moraalisen kamppailun jälkeen soitin töihin ja kerroin, että olen ainakin vappuun saakka poissa.

Lääkäreitä ja tutkimuksia

Otin tämän päivän vapaaksi töistä alun perin, koska illalla selkäni magneettikuvattiin. Sittemmin samalle päivälle tuli myös ortopediaika. Selkäkin oireili sen verran, että kysyin terveyskeskuksesta, mitä sille tehdään. Kysymys poiki toisen lääkäriajan. Koska Savosta on pitkä matka kotipaikalleni, järjestin myös huomisen vapaaksi, ettei tänään tarvitse ajaa yötä myöten mökille.

Ortopedi tutki polven ja totesi, ettei suoraan löydä mitään, mikä vaatisi selkeästi leikkausta. Asian varmistamiseksi laittoi kuitenkin magneettikuvalähetteen, jotta asiasta saadaan varmuus. Totesi kyllä, että mitään kovin pientä vammaa ei lähdetä leikkaamaan, koska on oletettavaa, että kuntoutumiseni leikkauksesta tulee olemaan melko hankala. Löysi heti ensivilkaisulla polven röntgen kuvista alkavaa nivelrikkoa, mikä osaltaan nostaa leikkauskynnystä, koska on oletettavaa, että rusto kuitenkin vaurioituu leikkauksessa.

Ortopedikäynnin jälkeen ajoin hetkeksi kotiin ennen terveyskeskuslääkäriaikaa. Terveyskeskuksessa minut otti vastaan minulle uusi lääkäri, joka ei otteistaan päätellen ollut pistänyt koskaan SI-niveleen kortisonia, mutta pisti kuitenkin näyttämääni kipupisteeseen. Ikinä ennen ei kortisonipistos ole sattunut niin paljoa, mutta toisaalta melko pian piikin jälkeen selkäkipu helpotti hieman. Kauhulla jään odottamaan huomista päivää ja nivelen ärtymistä piikistä.

Illan viimeinen terveydenhuoltoon liittyvä meno oli lannerangan magneettikuvaus. Ajatuskin puolen tunnin paikallaan makaamisesta hirvitti, mutta yllättävän helposti se meni. Nyt sitten jännitetään tuloksia. Jälleen kerran tehtiin henkisesti todella raskas tutkimus. Jos kuvat ovat normaalit, se on taas isku vasten kasvoja ja lisää vaan omaa uskoa, että koko reuma on korvien välissä. Toisaalta eipä se kiva ole, jos kuvista löytyy jotain parantumatonta muutosta.

Illalla kotona odotti vielä kutsu hermoratatutkimukseen, jottei totuus pääsisi unohtumaan. Todennäköisesti nämä tutkimukset tarkoittavat, että joudun reissaamaan melko paljon Savon ja kotipaikkakunnan väliä lähitulevaisuudessakin.

Koulunpenkillä

Yö meni pyöriessä vieraassa ja liian pehmeässä sängyssä. Jostain syystä selkä oli kuitenkin aamulla melko hyvän oloinen, eikä ollenkaan niin jäykkä  kuin muutamana edellisenä aamuna. Valitettavasti selän tilanne ei pysynyt näin hyvänä koko päivää, vaan istuminen koulunpenkillä sai selän anelemaan armoa.

Päivän aikana sain aika monta kertaa selittää tuota polven tilannetta. Sympatiaa tuli opiskelukavereilta ja yllättävän helposti apuakin pieniin käytännön juttuihin, kuten tarjottimen kantamiseen ruokalassa. Oikeastaan ainoa ihminen, jonka reaktioihin en ollut tyytyväinen, oli koulutuksen koordinaattori, joka sai tiedon polvivammastani tapaturmapäivänä. Hän ei kysynyt lainkaan polven kohtalosta. Luulisi moisen kuuluvan hyviin käytöstapoihin.

Päivän pahin koitos tuntui olevan kotiin ajeleminen. Vajaan kahden tunnin ajomatka oli melkoisen tuskan takana. Noin lyhyellä matkalla en viitsisi kamalasti pitää taukoja, mutta pakko oli kuitenkin kertaalleen nousta autosta, koska selkä ei vaan kestänyt istumista.

Tänään olen taas huomannut, miten paljon enemmän tuo selkä tällä hetkellä rajoittaa elämää. Polven kipuilun on saanut lähes unohtaa. Portaissa kävellessä kivun tuntee, mutta muuten polvi on ollut selän kipulääkkeiden takia lähes kivuton. Hyvä mennä huomenna esittelemään sitä ammattilaiselle.

Auton ratissa asiointia

Nukuin yöni tosi huonosti, mutta aamulla selkä oli parempi kuin pitkään aikaan. Päivän mittaan selkä kuitenkin kertoi jälleen mielipiteensä asioista. Selän tilannetta ei tietenkään helpottanut pääkaupunkiseudulle ajelu, joten illalla jouduin ottamaan lihasrelaksantin tavanomaisten kipulääkkeiden lisäksi.

Tänään autossa tuli hoidettua melkoisesti puhelinasioita. Sain sovittua itselleni fysioterapeuttiajan ja selvitettyä polveni röntgenkuvien kohtaloa. Kortisonipistosta selkään en saanut sovittua, koska terveyskeskus ei soittanut takaisin lupailustaan huolimatta. Tämän asian selvittelyä pitää jatkaa huomenna.

Unohdettu polvi

Tänään on ollut ensimmäisen kerran polvivamman jälkeen päivä, jolloin en ole juurikaan ajatellut polvea. Syy tähän polven huomioimattomuuteen on ollut selkä, joka on vienyt huomiota vähintään riittävästi. Jos olisin ollut fiksu, olisin hakenut hoitoa eilen, mutta en ollut, joten kärvistelin tämän päivän töissä lääkepöllyssä.

Illalla puhelin toi kuitenkin erittäin positiivisia uutisia. Reumalääkärin kirjoittama lähete polvesta vaikutti huomattavasti ortopediaikaan. Tuli sairaalasta valitteleva kirje, että joutuvat muuttamaan lääkäriaikaa ja uusi aika on tämän viikon torstaina. Reumalääkärin lähete siis nopeutti kuviota melkoisesti, mikä on hyvä juttu, koska selkä ei tätä könkkäämistä enää kovin pitkään kestä.

Vaihteeksi selkä

Kahdentoista tunnin yöunet tekivät ihmeitä päänsärylle. Aamulla särystä ei ollut tietoakaan, mutta selkä kertoi vahvasti oman mielipiteensä pitkästä paikallaan olosta. Koko päivän olen taas tuskaillut jäykistelevän selän kanssa. Tällä erää kiertoliikkeet ovat olleet niitä kaikista tuskaisimpia.

Huolimatta perjantain päätöksestä en tänään hankkiutunut lääkärin pakeille. Perustelin asian itselleni niin, että tällä viikolla minulla on vain yksi kokonainen työpäivä ja sen lisäksi liuta reissuja, joista en oikein pysty luistamaan. Ei tämä jääräpäisyys ainakaan nopeuta selän hoitoa, mutta niillä korteilla on pelattava, jotka on jaossa saanut.

Jälleen näyttelypäivä

Ilmoitin koiran tämän päivän näyttelyyn aamulla ja aamupäivällä teloin polveni. No kyllähän se koira oli näyttelyyn vietävä, joten tämä päivä meni jäähallissa kehän laidalla jännittäessä. Yllättävän vähän selkä ja polvi tykkäsivät kyttyrää seisoskelusta. Minulla tosin oli oma tuoli mukana, joten istuin poikkeuksellisen paljon säästääkseni polvea.

Päivän ongelma onkin sitten ollut päänsärky. Ajattelin säryn olevan kropan viesti huonosta syömisestä, mutta se ei parantunut, kun pääsin ruuan ääreen. Seuraava ajatus oli kofeiinin puute, mutta kahvihetki työpaikalla ei auttanut kuten ei särkylääkekään. Viimeisenä oljen kortena ajattelin kokeilla nukkumista. Otin iltalääkkeet kohtalaisen aikaisin ja niiden alkaessa vaikuttaa nukun niin pitkään kuin nukuttaa. Toivottavasti edes se auttaa.

Yllättävä nopeus

Jostain syystä selkä on tänään ollut taas todella hankala. Sain kroppani helposti suoraksi vasta illalla. Siihen saakka vähiten pahalta tuntuva asento oli etukeno. Selän sai kyllä suoraksi, kun oikein keskittyi oikaisemaan, mutta melko pian asento kallistui uudelleen. Etenkin istuminen oli ihan vihoviimeistä, mutta ei kävelykään suunnattomasti helpottanut oloa.

Mietin jo mielessäni, että kuinka kipeä minun pitää olla, että saan järjestettyä itseni lääkärille hakemaan apua. Tein itseni kanssa sopimuksen, että kärvistelen tämän päivän töissä ja lähden huomenna näyttelyyn. Jos vielä sunnuntaina selkä oireilee, menen sen kanssa päivystykseen.

Illalla sain positiivisia uutisia. Sain ajan selän magneettitutkimukseen ensi torstaille. Lääkärihän lupasi moisen tutkia mahdollisimman pian, mutta en silti edes haaveillut ajasta näin pian. No hyvä, että tutkitaan ja toivottavasti selästä löytyy jotain, joka auttaisi nimeämään nämä reumaoireet.

Kipulääkityksen säätöä

Sain eilen lääkäriltä ohjeen ottaa tulehduskipulääkkeen siten, että otan ensimmäisen annoksen aamun sijaan iltapäivällä ja toisen sitten normaaliaikaan illalla. Ajatteli, että tällainen annostus helpottaisi aamuyötä ja aamua tuon selän osalta.

Tämän päivän kokemuksen perusteella en ole aivan varma, oliko muutos hyvä. Aamun tilanne selviää vasta huomenna, mutta nyt illalla on selkä tuntunut melko ikävältä. Alkuillasta tuntui, että koko selkä jumahti pieneen etukenoon. Sai taistella ihan tosissaan, että selkä lähti oikenemaan melkoisen työn jälkeen. Pitää seurata tilannetta. Jos selkä alkaa oireilla näin iltaisin, pitää palata kipulääkkeen kanssa edelliseen annosteluun.

Flunssakin jaksaa edelleen hyvin. Sain terveyskeskuksesta limakalvoja supistavaa nenäsuihketta. Tukkoisuus on vähentynyt selvästi, mutta en tiedä, onko flunssa antamassa periksi vai auttaako lääke. Kuitenkaan enää ei ole sellainen olo, että ainakaan vielä tarvitsisi akuutisti pelätä poskiontelotulehdusta. Toivottavasti tästä flunssasta selviää ilman mitään jälkitautia.

Korttitalo huojuu

Eilinen kirje poiki minulle tänään melko monta puhelua. Ensin soitin ortopediajan perään, että onko tuo aika todella totta. Kuulemma näin on tilanne. Aikaisemmin ei ole yhtään aikaa, joten näillä eväin on mentävä. Antoi kyllä ohjeeksi, että jos tilanne on muuttunut, asiasta kannattaa lähettää kiirehtimislähete.

Tuon lausunnon jälkeen alkoi tuntua, että työkykyni korttitalo uhkaa kaatua. Soitin reumapolille kertoakseni asiasta ja päädyinkin keskustelemaan lääkärin kanssa. Mitään ihmeratkaisua hänellä ei ollut, mutta ehdotti tulehduskipulääkityksen ottamista iltapainotteisemmin. Pitää kokeilla heti huomenna.

Toisaalta kehotti minua ottamaan jo kerran lopetetun biologisen lääkkeen käyttöön. Sen osalta käyn itseni kanssa taistelua. Epäilyttää aloittaa se uudelleen kahdesta syystä: jatkuuko flunssakierre ja mitä jalkapöydille tapahtuu. Nyt on sen verran flunssa vielä päällänsä, etten vielä voi edes pistää, joten joudun miettimään ainakin pari päivää tuota aloittamista.

Pitkälti tässä biologisen lääkkeen uudelleen aloituksessa on kyse siitä, että uskallanko luottaa lääkäriin ja lääkärin arvioon lääkityksen hyödyistä ja haitoista. Toisaalta pelkään, että tuo hermo-oire pahenee tai tulee jonnekin muualle. Lääkäri epäili vahvasti, että se on selästä johtuvaa ja täysin sattumalta osui biologisen lääkkeen aloitukseen.

Samaa rytinää lääkäri laittoi minut selän magneettikuvaukseen, koska edellisestä on aikaa ja selkä on nyt oireillut jonkin verran. Tähänkin tuli lähete kommentilla "mahdollisimman pian", mutta tuskin sitä ihan heti kohta kuvataan. Samalla kommentilla laitetusta hermoratatutkimuksesta ei ole kuulunut vielä mitään.

No nyt keskitytään toivomaan, että korttitalo tyytyy huojumaan eikä kaadu ihan vielä. Yhteistyössä selkä ja polvi tuntuvat kykenevän talon kaatamiseen melko helposti. Hetken minua kuunneltuaan reumalääkärini totesi, että hän laittaa omalta osaltaan polvesta lähetteen, jos se nopeuttaisi sen tulevaisuuden selvittelyä. Ymmärsi kyllä polven vaikutuksen selän kuntoon.

Ortopediaikapettymys

Kauan odotettu kirje putkahti postilaatikosta tänään - ortopediaika. Kirje oli todellinen pettymys. Aika on vasta 6.6. eli sinne saakka pitäisi jollain tavalla pärjätä tämän selän kanssa ja yrittää jumpata tuota jalkaa, ettei lihakset häviäisi tyystin. Tänäänkin olen kulkenut ulkona kahdella kepillä ja siitä huolimatta polvi on nyt turvoksissa.

Pitää huomenna soittaa polille ja kysyä, että oikeastiko tilanne on näin, koska tuohan tarkoittaisi, että minulla menee myös koko kesä polven kanssa tenutessa. Kovasti toivon, että kyseessä olisi joku virhe tai ymmärryskatko. Pitää vaan saada itsensä riittävän rauhalliseen mielentilaan, että asian saa hoidettua aikuismaisesti.

Selkäkin oireilee taas melkoisesti, eikä tuo jalka ainakaan helpota tilannetta. Istuminen alkaa olla melko vaikeaa eikä yöunenkaan laadulla pysty kehumaan. Yöunelle pitäisi pystyä tekemään jotain, mutta omat keinot alkavat olla aika vähissä. Pitäisi vaan jaksaa hakea apua jostain suunnasta.

Flunssa volume monta

Viime viikolla työyhteisössäni kiersi flunssapöpö ja kamalan suuria ennustajan lahjoja ei tarvinnut, että pystyi ennustamaan sen tarttumisen minuunkin. Tänään aamulla nenä oli sitten aivan tukossa ja muutenkin olo oli melkoisen kipeä. Aamulla lähes ensitöikseni mittasin kuumeen, mutta koska sitä ei ollut, lähdin töihin.

Päivän mittaan räkä vaan lisääntyi ja koko päivän lämpö pyöri hieman koholla, muttei kuitenkaan noussut lähellekään kuumeen rajaa. Niinpä tein päätöksen, että pyysin hoitavasta terveyskeskuksesta nenää avaavia lääkkeitä ja pysyin muuten töissä. Koiran kanssa lenkkeilyn jätin kuitenkin melko lyhyeksi lenkiksi ja loppuillan keskityin lepäämään.

Liukastellen

Tänään on ollut koko päivän olo, että pitäisi lähteä uimaan. Kuitenkin eilinen havainto tien kunnosta piti minut kotosalla ja päivän liikuntasuoritukset suoritin kävelemällä koiran kanssa. Viime päivien lämpimät kelit ja sateet ovat liukastuttaneet kaikki tiet ja kaksi keppiä oli erittäin tarpeeseen mukana. Kummasti vaan ottaa selkään keppien kanssa kävelykin, en edes halua tietää, mitä selkä tykkäisi kepittä kävelystä.

Koska en päässyt uimaan, päädyin siivoamaan mökin. Totesin, että lattioiden moppaaminen keppi toisessa kädessä on hankalaa. Niinpä moppailin lattiat ilman keppiä. Polvi riemastui tästä ja kipuilikin sitten koko loppu päivän.

Toisaalta siinä tuntui olevan poikkeuksellisen paljon liikkuvuutta, joten päätin venyttää myös etureiden. Kuitenkin venytyksessä polvi päätti jäädä lukkoon ja sain kinkkailla hetken aikaa, ennen kuin sain lukon auki. Eipä se viimeaikoina olekaan kunnolla lukkoillut, joten ehkä olen oppinut välttämään sille haitallisia asentoja tai se on paranemaan päin.

Yllätyksellinen päivä

Aloitin aamun ajelemalla koiran kasvattajalle, jotta koira pääsi taas kaunistautumaan. Siinä koiraa trimmatessa tuli puheeksi, että lähistöllä on MH-kuvaus, jossa kuvataan kahden tutun koirat. Niinpä päätin lähteä katsomaan, miten koirat suoriutuvat. Käytännössä tämä tarkoitti melko paljoa kävelyä vaihtelevassa maastossa.

Mukava reissu oli, vaikka polvi ei moista kamalasti arvostanut. Polvea varoakseni kävelin lähinnä kahdella kepillä, mutta silti polvi kipeytyi ja oli illalla vähän turvoksissa. Huomenna pitänee ottaa polven kanssa huomattavasti rauhallisemmin.

Kotiin ajellessa vastassa oli melko ikävä yllätys. Puolentoista kilometrin mökkitie oli melko hurjassa kunnossa. Tie on pääasiassa varjossa ja hiekan päällä on vielä helposti kolmekymmentä senttiä kovaksi tampattua lunta. Yöpakkasten lakattua ja tämän päivän sateen jälkeen lumikerros oli alkanut pettää useammastakin paikasta. Tänään vielä pääsin tietä pitkin lähes mökilleni, mutta viimeistä mäkeä en päässyt läpi. Pelkään, että maanantaina töihin pääseminen voi olla tekemätön paikka.

Yllätyksiä vaa'alla

Löysin tänään työpaikalta henkilövaa'an ja päätin suuremmin miettimättä hypätä siihen. Tulos yllätti minut täysin. En voi sanoa yllättyneeni positiivisesti, mutta kyllä se yllätys kuitenkin oli positiiviseen suuntaan. Tämän vaa'an mukaan matkaa parin vuoden takaiseen alimpaan painoon oli vain muutamia kiloja. Olin odottanut paljon pahempaa tilannetta. Totuus paljastui kuitenkin työhousuja sovittaessa. Ehkä paino on pudonnut, mutta vyötärön ympärys ei juurikaan.

Iltapäivällä olen sitten miettinyt, miten saisin painoa alas terveellisesti ja helposti. Jokainen hävitetty gramma helpottaa mahdollisesta polvileikkauksesta toipumista, joten laskusuunta olisi melkoisen tarpeellinen. Toivon, että järkevä tapa hahmottuu mahdollisimman pian ja löydän itsestäni sen pienen määrän energiaa, mikä järkevästi syömiseen tarvitaan.

Polvi mielessä

Kotiin tullessa onnistuin sitten liukastumaan autoa piuhaan laittaessani. Polvi otti siitä ilmeisesti nokkiinsa ja turpoilikin. Illaksi otin käyttöön varmuuden vuoksi kaksi sauvaa, ettei polvi ainakaan turhan rasittuisi lisää. Kylmähoitoakin sille annoin muutamaan otteeseen, jos se helpottaisi polven tilannetta.

Päivällä jutustelin töissä työkaverin kanssa, joka on juuri toipumassa polvileikkauksesta eikä hän nyt varsinaisesti maalannut kovin ruusuista kuvaa koko projektista. Olisin ehkä mieluummin ollut tietämätön siitä, mitä tässä vielä vastaan tulee. Minusta tuntuu, että on vain helpompi ottaa asiat vastaan sellaisina kuin ne tulevat ilman ennakko arvailuita.

Asiat etenevät

Aamulla olo oli suorastaan loistava, jos sitä vertaa eiliseen. Ei se kunnossa ollut, mutta sen kanssa pystyi hyvinkin elämään ja liikkeelle pääsykin onnistui kohtalaisen helposti. Mikä lie mielenhäiriö sillä eilen oli. Todella paljon mieluummin nautin tästä olosta.

Illalla täyttelin kirurgian polille esitietokyselyä. Katsotaan, mitä se poikii. Mukana tulleessa kirjeessä todettiin, että kyselyn perusteella päätetään tarvitseeko minun tulla polille vai ei. Kyselyssä ei kuitenkaan kysytty oikeastaan millään tapaa mitään tuohon polveen liittyvää. Ilmeisesti päätös asiasta on siis tehty, mutta sitä ei vielä voida kertoa minulle.

Hurja aamu

Nukuin viime yönä todella huonosti. Aamulla heräsin aivan ihmeellisestä mykkyrästä ja ylös pääseminen oli todella vaikeaa. Jouduin kamppailemaan sängyssä vartin ennen kuin uskalsin edes nousta. Aamutoimet olivat melkoisen hankalat ja etenin etukumarassa kepin kanssa kuin vanhukset. Kenkien sivuvetoketjun sain irvistellen kiinni, joten en joutunut lähtemään töihin kumisaappaissa.

Selkä alkoi olla kohtalaisessa kunnossa viitisen tuntia heräämisestä. Siinä kohti sain sen ensimmäisen kerran kunnolla suoraksi. Sen jälkeenkään se ei kestänyt kovin pitkää istumista ja rajoitti liikettä, mutta tuskaisin vaihe oli kuitenkin takana päin.

Työpäivän jälkeen kävin lenkillä koiran kanssa. Tällä erää käveleminen on paljon paremman tuntuista eikä lenkkeily tuntunut ollenkaan niin ahdistavalta kuin eilen. Ei siinä nyt hiki tullut eikä vauhti päätä huimannut, mutta tunnin verran talsimme kuitenkin metsätietä.

Iltaa kohti polvi kipeytyi jälleen. Selkeästi se ei pidä päivän rasituksista ja vaikka sitä miten yrittää varoa. Päivässä on ilmeisesti kohtalaisen kivutonta aikaa iltapäivällä muutama tunti. Pitäisi vaan muistaa nauttia niistä hetkistä.

Jaksamisen äärirajoilla

Ajolupani työpaikalla päättyi torstaina ja jouduinkin tänään kävelemään työpaikalle parkkipaikalta. Aamulla käveleminen ei ollut mikään ongelma, mutta päivän mittaan polvi rasittui kepin käytöstä huolimatta ja autolle kävellessä polvi vihloi jo melko ikävästi.

Koska otin viikonloppuna koiran matkaani, minun piti lenkittää vielä sekin. Teimme melkoisen lyhyen lenkin. Normaalilla vauhdilla sen kävelemiseen on yleensä mennyt noin vartti, mutta hitaan könkkäämiseni takia teimme matkaa tällä erää kolmisen varttia. Liukkaalla kulkeminen rasittaa selkeästi enemmän selkää ja polvea.

Loppu ilta menikin sitten polvea hautoessa ja omaa hölmöyttä kirotessa. Huomisen ohjelmassa taitaa olla uuden ajoluvan hankkiminen ja illalla tarvinnee ajella koiran kanssa koirapuistoon, että koira saa vähän juoksennellakin. Toivottavasti sattuisi mukavia kavereita.

Iltaa kohti henkinen selkäranka on ollut aika koetuksella. Mitään yksittäistä syytä romahdukselle ei ole, mutta kokonaisuus alkaa olla liikaa. Pelkään ainakin alitajuisesti polven puolesta, hermoratatutkimus tuloksineen pelottaa, selkä on ollut hankala ja painoasioitakin pitäisi jaksaa ajatella. Vyyhti tuntuu sellaiselta, etten oikein tiedä, mistä kohti sitä pitäisi alkaa purkaa ja missä kohti saa sanoa, ettei enää jaksa. Pitäisi vaan selvittää kenelle tuo jaksamattomuus pitäisi ilmaista.

Lahopää matkustaa

Paluu Savoon koitti ja tämä lahopää lähti hyvissä ajoin ajelemaan. Hyvä, että lähdin, koska käännyin matkalta kahdesti takaisin. Ensimmäisellä kerralla muistin 50 kilometrin päässä, että jätin työtietokoneeni matkasta. No ei siinä auttanut kuin kääntää auto ympäri ja lähteä hakemaan konetta.

Kävin mielessäni läpi kaiken, mitä minulla piti olla matkassa ja totesin, että kaikki on mukana. Tankatessani 20 kilometrin päässä totesin, ettei minulla ole lompakkoa matkassani. Eli jälleen kerran rattaat ympäri ja kotia kohti. Onneksi autossa oli sen verran bensaa, ettei sen kanssa tullut ongelmia. Alunperinkin tankkasin vain kohtalaisen vähän kalliin hinnan takia. Tankilla olisi päässyt lähes perille.

Kolmannen lähdön jälkeen pääsin perille. Tosin selkä ei suuresti pitänyt istumisesta. Selkä ei missään vaiheessa ollut kipeä, mutta autosta noustessa se jäykisteli todella pahasti. Suoristautuminen tuntui olevan mahdotonta ja polven kanssa könkätessäni olo oli kuin vanhalla raihnaisella akalla. No akka pääsi kuitenkin perille, joten tämäkin tuskien taival on takana päin. Saa nähdä, koska ajan reissun seuraavan kerran.

Laihdutuskehotuksen käsittelystä

Olen ollut muutamaan otteeseen tilanteessa, jossa lääkäri ottaa painoni puheeksi. Näistä tilanteista muutamassa lääkäri on onnistunut kylvämään painonpudotuksen siemenen. Ainakin yhtä usein lääkäri on saanut minut vain kohauttamaan olkiani. Selkeästi tilanteissa vaaditaan myös otollista hetkeä eikä pelkästään oikeita sanoja.

Kerroilla, joilla lääkärin sanat eivät ole saaneet aikaan mitään, yhdistää muutamakin seikka. Niissä kaikissa lääkärin oletuksena on ollut, että painon pudottaminen on tietyllä tapaa itseisarvo. Lisäksi asiat on ilmaistu kuin sivulauseessa tai jopa loukkaavasti. Pahimmillaan viime syksyisen ripuliepisodin aikana lääkäri kehotti olemaan iloinen, kun paino putoaa ilman vaivaa.

Nämä vaikuttaneet keskustelut on käyty aivan eri hengessä. Yleensä lääkärillä on ollut joku konkreettisen tuntuinen syy, miksi painoa kannattaisi katsoa. Syy on ollut selkeä terveydellinen ongelma, johon painon pudotus vaikuttaa joko suoraan tai välillisesti. Lisäksi asia on otettu puheeksi minun lähtökohdistani ja jollain tapaa vetoamalla ja olettamatta. Asia on vain otettu faktana pöytään ja jätetty siihen. Toki maaperäkin on ollut otollista.

Ihan järjestään ajatuskulkuni on noudattanut samaa kaavaa. Jokaisen vaiheen kesto on vaihdellut kertojen mukaan, mutta kaikki vaiheet on kuitenkin tullut käytyä läpi. Joskus prosessointi on kokonaisuudessaan kestänyt kuukausia, nopeimmillaan on ollut kyse muutamasta päivästä.

Ensimmäinen vaihe on olkien kohautus. Tässä vaiheessa ajattelen ehkä, että helppohan se lääkärin on sanoa, kun ei joudu sitä työtä tekemään. Toisaalta tässä vaiheessa yritän jättää sanat omaan arvoonsa ja työntää koko ajatuksen taka-alalle. Tämä vaihe tulee käytyä riippumatta siitä, poikiiko keskustelu yhtään mitään muutosta.

Toinen vaihe on selkeää kapinaa koko asian suhteen. Tulee tietynlainen kieltoreaktio. Totean, etten todellakaan ala tähän kuvioon ja toisaalta uskon etten pysty. Paljon riippuu tässä vaiheessa koetusta reaktiosta, mikä on lääkärin sanojen lopputulos. Viimeistään tässä vaiheessa ne tulosta tuottamattomat keskustelut unohtuvat.

Kolmannessa vaiheessa alan vähitellen ottaa niskalenkkiä aiheesta ja hieman lapsellisesti ajattelen vielä näyttäväni näille lääkärille, että minusta on moiseen. Tosin ne ensimmäiseksi mieleen tulevat keinot ovat usein täydellistä syömättömyyttä tai kaalisoppadiettiä. Tässä kohti kuitenkin usko omaan kykenemättömyyteen alkaa heiketä, joten tämäkin on askel eteenpäin.

Viimeinen vaihe on edelleen tietty näyttämisen halu, mutta kuitenkin terveellisemmällä tavalla. Tässä vaiheessa usein etsin jotain ennen kokeilematonta painonhallinta ideologiaa. Viime aikoina olen tässä vaiheessa lähestynyt asiaa niin, että otan alkuun hieman tiukemman lähdön. En tarkoita mitään täydellistä ruokavalioremonttia, vaan muutaman viikon tarkempaa ruokavaliota. Tässä vaiheessa kuitenkin on motivaatiota jonkin verran, joten on myös mahdollisuus hieman suurempiin muutoksiin.

Hoitosuunnitelmia

Vihdoin koitti se päivä, kun pääsin reumalääkärin vastaanotolle. Kyseistä aikaa on siirretty ainakin kahdesti ja matkustamisen vähentämiseksi olen sopinut samalle päivälle fysioterapeuttiajan, jota olen sitten joutunut siirtämään useita kertoja. No viimein aika kuitenkin koitti ja pääsin potkaisemaan hoitoani ainakin vähän eteenpäin.

Reumalääkäri tutkikin minut normaaleiden rutiinien mukaan ja ymmärsi, kun kieltäydyin kyykkäämisestä tuon polven kanssa. Sain häneltä myös pistoksen SI-niveleen ja arvion polven vammasta. Kierukkavammaa hänkin epäili, joten tuskin veikkaukset ovat aivan pielessä.

Biologista lääkettä ei aloiteta vielä, koska lääkäri haluaa tutkia ensin tuon edellisen aiheuttaman jalkapöytäoireen. Lääkitysmuutoksia tehtiin siis melko vähän, ainoastaan yhden lääkkeen annosta nostettiin hieman. Muissa ei nostovaraa ollut, joten toivotaan, että nämä muutokset riittävät, kunnes biologinen lääke saadaan taas käyttöön.

Fysioterapeutin kanssa keskityimme lähinnä tuon polven mukanaan tuomiin tarpeisiin. Sain muutaman liikkeen, joilla vahvistaa jalan lihaksia ja vinkin muutamaan selkälihasliikkeeseen, jotka eivät ärsytä polvea. Sain myös ensimmäisen kerran hoito-ohjeet tuolle polvelle. Turvotus pitää saada laskemaan ja klenkkaaminen pitää lopettaa. Eli käytännössä pitää käyttää tuota kyynärsauvaa reilusti enemmän ja sen lisäksi antaa polvelle kylmähoitoa. Liikkuvuus pitäisi sieltä löytää.

Loppupäivä on sitten mennyt uutisia sulatellessa ja selkää säästäessä. Ainakaan vielä selkä ei ole ollut erityisen arka ja toivonkin, ettei se suutukaan piikistä. Huomenna olen selän suhteen hieman viisaampi.

Nenä kohti etelää

Kun selkä on kipeä, kannattaa ehdottomasti lähteä ajamaan useampaa sataa kilometriä. No tällä erää ei ollut vaihtoehtoja, joten rauhakseen ja riittävillä tauoilla ajelin. Pisin yhtäjaksoinen ajomatka taisi olla 100 kilometriä, joten tiheään sitä taukoja tuli pidettyä. Silti perillä sekä selkä että polvi olivat äkäisiä.

Perillä pääsin kokeilemaan porraskävelyä vähän reilummin, koska kaksikerroksisessa talossa vaan joutuu kiipeämään. Yllättäen normaaliin savolaiselämääni ei juuri portaita kuulu, joten tarkkaa käsitystä polven kunnosta ei tältä osin saa ihan arjessa. No nyt tuli tehtyä kokeita ja totesin, että ylöspäin kertaalleen portaat menevät melko hyvin vuoroaskelein, mutta alaspäin on syytä tulla porras kerrallaan. Toisella yrittämällä joutui rauhoittamaan kiipeämistäkin.

Pääsin samalla postin ääreen ja kirjoitinkin polven tapaturmasta selvityksiä vakuutusyhtiölle. Melkoisen epämääräisiä kysymyksiä minulta kysyttiin, mutta sain niihin kuitenkin vastattua. Minusta tuntuu, että olen täyttänyt nuo samat asiat ainakin viidessä paikassa. No toivotaan, että vähitellen vakuutusyhtiökin saa aikaan päätöksiä.

Kyllä ne niveletkin tulehtuu

Pitkästä aikaa ranteeni ovat kipuilleet. Ne ovat melko pitkään olleet rauhalliset, mutta ilmeisesti tuo biologisen lääkkeen tauko ja samalla liikunnan vähyys ovat suututtaneet kädet. Etenkin oikea käsi tuntuu olevan melko hankala. Ei siellä varsinaista tulehdusta vielä ole, mutta on oireita kuitenkin. Turvotusta sinne tuskin ilmaantuu, joten moni lääkäri sanoo helposti, ettei siellä ole mitään tulehdustakaan.

Reumalääkäri laittoi viime syksynä useammankin kipuiluoireen yliliikkuvuuden piikkiin, mutta kummasti oireet hävisivät, kun biologinen lääke aloitettiin. Nyt nämä epämääräiset säryt ovat palanneet. Väitän, että nekin ovat reumaan liittyviä.

Totuuden äärellä

Työpäivän jälkeen päätin lähteä uimaan ja tällä erää kokeilinkin ihan uimista vesijuoksun sijaan. Uiminen jäi kuitenkin hyvin lyhyeksi. Polvi ei kestänyt rintauinnin potkuja ja vapaauinnin potkut saivat biologisen lääkkeen aiheuttamat jalkapöydän hermo-oireet hyvinkin aktiivisiksi. Tietysti pullari oli kotona, joten uimisesta ei tullut oikein mitään. Päätin siis jatkaa vesijuoksun parissa, mutta polvi oli suuttunut rintauinnista sen verran, ettei juoksemisestakaan oikein tullut mitään.

Epäonnistuminen uima-altaassa tuntui vain kruunaavan päiväni. Jostain syystä olen ollut alamaissa ja pieni ääni pääni sisällä hokee, ettei tuosta polvesta tule ikinä kunnollista. Sama ääni tosin hokee, että kuvittelen kaikki vaivat ja liioittelen niitä. Toivottavasti se seuraava lääkäriaika tulee pian, jotta pääsen tästä jatkuvasta epätietoisuudesta. On vaan yllättävän raskasta pelkästään odottaa.

Polven paluu

Polvi oli eilen jossain mielenhäiriössä. Tänään se on ollut paljon tutumman oloinen. Aamulla se oli vahvasti turvoksissa ja jäykkä. Iltaa kohti turvotus hävisi ja polvi aloitti jälleen lukkoilun. Ei se ihan järjettömän kipeä ole ollut, mutta hankala kuitenkin. Tasaisin välein polvi tuntuu olevan epäjärjestyksessä. Kuitenkin päivä päivältä sen kanssa oppii elämään paremmin.

Olen nyt muutamana päivänä vähentänyt kipulääkkeitä ja yhden lääkkeen sivuvaikutuksena on ummetus. Minulle se ei varsinaisesti aiheuta ummetusta, mutta lopetuksen yhteydessä kärsin ripulista aina muutaman päivän. Ripuli tulee lähes aina yllätyksenä ja on aina yhtä rasittavaa.