Yö meni pyöriessä vieraassa ja liian pehmeässä sängyssä. Jostain syystä selkä oli kuitenkin aamulla melko hyvän oloinen, eikä ollenkaan niin jäykkä kuin muutamana edellisenä aamuna. Valitettavasti selän tilanne ei pysynyt näin hyvänä koko päivää, vaan istuminen koulunpenkillä sai selän anelemaan armoa.
Päivän aikana sain aika monta kertaa selittää tuota polven tilannetta. Sympatiaa tuli opiskelukavereilta ja yllättävän helposti apuakin pieniin käytännön juttuihin, kuten tarjottimen kantamiseen ruokalassa. Oikeastaan ainoa ihminen, jonka reaktioihin en ollut tyytyväinen, oli koulutuksen koordinaattori, joka sai tiedon polvivammastani tapaturmapäivänä. Hän ei kysynyt lainkaan polven kohtalosta. Luulisi moisen kuuluvan hyviin käytöstapoihin.
Päivän pahin koitos tuntui olevan kotiin ajeleminen. Vajaan kahden tunnin ajomatka oli melkoisen tuskan takana. Noin lyhyellä matkalla en viitsisi kamalasti pitää taukoja, mutta pakko oli kuitenkin kertaalleen nousta autosta, koska selkä ei vaan kestänyt istumista.
Tänään olen taas huomannut, miten paljon enemmän tuo selkä tällä hetkellä rajoittaa elämää. Polven kipuilun on saanut lähes unohtaa. Portaissa kävellessä kivun tuntee, mutta muuten polvi on ollut selän kipulääkkeiden takia lähes kivuton. Hyvä mennä huomenna esittelemään sitä ammattilaiselle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti