Olen ollut muutamaan otteeseen tilanteessa, jossa lääkäri ottaa painoni puheeksi. Näistä tilanteista muutamassa lääkäri on onnistunut kylvämään painonpudotuksen siemenen. Ainakin yhtä usein lääkäri on saanut minut vain kohauttamaan olkiani. Selkeästi tilanteissa vaaditaan myös otollista hetkeä eikä pelkästään oikeita sanoja.
Kerroilla, joilla lääkärin sanat eivät ole saaneet aikaan mitään, yhdistää muutamakin seikka. Niissä kaikissa lääkärin oletuksena on ollut, että painon pudottaminen on tietyllä tapaa itseisarvo. Lisäksi asiat on ilmaistu kuin sivulauseessa tai jopa loukkaavasti. Pahimmillaan viime syksyisen ripuliepisodin aikana lääkäri kehotti olemaan iloinen, kun paino putoaa ilman vaivaa.
Nämä vaikuttaneet keskustelut on käyty aivan eri hengessä. Yleensä lääkärillä on ollut joku konkreettisen tuntuinen syy, miksi painoa kannattaisi katsoa. Syy on ollut selkeä terveydellinen ongelma, johon painon pudotus vaikuttaa joko suoraan tai välillisesti. Lisäksi asia on otettu puheeksi minun lähtökohdistani ja jollain tapaa vetoamalla ja olettamatta. Asia on vain otettu faktana pöytään ja jätetty siihen. Toki maaperäkin on ollut otollista.
Ihan järjestään ajatuskulkuni on noudattanut samaa kaavaa. Jokaisen vaiheen kesto on vaihdellut kertojen mukaan, mutta kaikki vaiheet on kuitenkin tullut käytyä läpi. Joskus prosessointi on kokonaisuudessaan kestänyt kuukausia, nopeimmillaan on ollut kyse muutamasta päivästä.
Ensimmäinen vaihe on olkien kohautus. Tässä vaiheessa ajattelen ehkä, että helppohan se lääkärin on sanoa, kun ei joudu sitä työtä tekemään. Toisaalta tässä vaiheessa yritän jättää sanat omaan arvoonsa ja työntää koko ajatuksen taka-alalle. Tämä vaihe tulee käytyä riippumatta siitä, poikiiko keskustelu yhtään mitään muutosta.
Toinen vaihe on selkeää kapinaa koko asian suhteen. Tulee tietynlainen kieltoreaktio. Totean, etten todellakaan ala tähän kuvioon ja toisaalta uskon etten pysty. Paljon riippuu tässä vaiheessa koetusta reaktiosta, mikä on lääkärin sanojen lopputulos. Viimeistään tässä vaiheessa ne tulosta tuottamattomat keskustelut unohtuvat.
Kolmannessa vaiheessa alan vähitellen ottaa niskalenkkiä aiheesta ja hieman lapsellisesti ajattelen vielä näyttäväni näille lääkärille, että minusta on moiseen. Tosin ne ensimmäiseksi mieleen tulevat keinot ovat usein täydellistä syömättömyyttä tai kaalisoppadiettiä. Tässä kohti kuitenkin usko omaan kykenemättömyyteen alkaa heiketä, joten tämäkin on askel eteenpäin.
Viimeinen vaihe on edelleen tietty näyttämisen halu, mutta kuitenkin terveellisemmällä tavalla. Tässä vaiheessa usein etsin jotain ennen kokeilematonta painonhallinta ideologiaa. Viime aikoina olen tässä vaiheessa lähestynyt asiaa niin, että otan alkuun hieman tiukemman lähdön. En tarkoita mitään täydellistä ruokavalioremonttia, vaan muutaman viikon tarkempaa ruokavaliota. Tässä vaiheessa kuitenkin on motivaatiota jonkin verran, joten on myös mahdollisuus hieman suurempiin muutoksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti