Vauhdikasta vesijumppaa

Olin ajatellut meneväni tänään combattiin, mutta koska lonkka jatkoi eilisen tyyppistä oireiluaan, päätin vaihtaa kuntonyrkkeilyn nivelystävällisempään vesijumppaan. Kokemus on opettanut, että vesijumpat ovat yleensä kevyitä, joten otin niitä samoin tein kaksi peräkkäin. Ensin hydrobiciä matalassa ja sitten syvässä vedessä.

Tällä kertaa molemmat jumpat olivatkin melkoisia tehopakkauksia. Musiikki oli mukaansa tempaavaa ja vetäjä positiivinen piiskuri. Jo ensimmäisen viiden minuutin aikana nousi väkisin hymy huulille ja hymy pysyi koko puolen tunnin jumpan. Helpolla ei päässyt missään kohti, hiki virtasi ja lihakset huusivat armoa. Tunnin jälkeen jäi todella hyvä fiilis. Kerrankin räväkkää vesijumppaa.

Kun kerran olin ilmoittautunut toiseenkin jumppaan, niin sinnehän se oli mentävä. Sama vetäjä rääkkäsi meitä tällä erää uimasyvyisessä vedessä. Helpolla ei päässyt tälläkään tunnilla, vaikka itselleni välillä armoa annoinkin. Tunnin jälkeen altaasta noustessa jalat tuntuivat keitetyltä makaronilta ja saunan lauteilla palautusjuoma hupeni huomaamatta. Ohjaajan nimi on mielessä, tähän rääkkiin haluan uudelleenkin.

Lusmu olo

Aamulla herätessäni ihmettelin, miten hyvä aamu olikaan. Pitkään aikaan yksikään aamu ei ole ollut näin helppo. No aamun ilo oli melko turhan aikaista. Jo aamiaispöydässä lonkkaa alkoi pakottaa melkoisesti ja bussipysäkille kävely oli todella tuskaista. Sellaisia töpöttäviä askeleita pystyi ottamaan.

Koko päivä meni vähän vastaavissa merkeissä. Istuminen oli välillä melko ikävää ja liikkeelle lähteminen vielä ikävämpää. Päivän mittaan lonkka hieman vertyi, mutta ei se kunnossa ollut koulupäivän jälkeenkään. Kipulääkkeillä kivun sai kyllä piiloon, mutta jäykkyys jäi.

Otsikon lusmu olo puolestaan johtui siitä, että peruutin viimetipassa kahvakuulajumpan tältä illalta. En tiedä, mitä kahvakuulailu olisi tehnyt lonkalle. Se olisi joko pitänyt siitä tai suuttunut lisää. Ei kuitenkaan ollut yhtään sellainen olo, että haluaisin harrastaa mitään hikiliikuntaa. Nyt illalla sitten miettii, että olisiko sittenkin pitänyt. Jos ei olisi käynyt kahvakuulailemassa, olisi voinut käydä salilla tekemässä käsitreenin tai uida matkaa. No päätös on kuitenkin tehnyt ja tänään lepäsin.

Positiivinen yllätys

Tänään pääsin taas nauttimaan tiistain vääntelyistä, eli peräkanaa 50 minuuttia joogaa ja venyttelyä. Sellainen kankean unelma, melkein kaksituntia kropan vääntelyä höystettynä tukilihasharjoitteilla. Hieman pelotti mennä kesän venyttelemättömyyden jälkeen tunneille, mutta yllätyin todella positiivisesti. Hiukan nivelet vaivasivat, mutta eivät haitanneet kokonaisuuden positiivisuutta.

Vesijumppapäivä

Eilen illalla selvisin Helsinkiin ja muuttoruljanssi loppui. Päätin juhlistaa asiaa aamuvesijumpalla. Niinpä jumppailin tunnin verran ennen aamupalaa. Onneksi valitsin tällaisen pehmeän laskun. Jo kevyessä jumpassa tuntui muutamaan otteeseen nivelissä ikävältä.

Joko nämä oireet voivat johtua liikkumattomuudesta tai liikkumattomuus on oireiden syytä. Koko kesä on tullut lepäiltyä enemmän tai vähemmän, joten nyt lienee aika siirtyä liikunnan kokeiluun. Ei kamalasti kyllä motivoi liikkumaan, jos jatkuvasti tuntuu kipua, mutta toisaalta ainakin ennen liikunta on hävittänyt fibro-oireet.

Ruokavaliohoidoista

Kun reumasairauksista etsii tietoa netistä, ei yleensä kovinkaan kauaa mene, ennen kuin löytää jonkun kokemuspohjaisen kertomuksen reumasta ja ruokavaliosta. Tämän hetken trendi tuntuu olevan, että lähteestä riippuen vähähiilihydraattinen, gluteeniton tai tärkkelyksetön ruokavalio parantaa kaikki reuman oireet. Kun vielä rajoittavaan ruokavalioon lisätään liuta erilaisia lisäravinteita ja super foodeja, reuman paraneminen on lähes varmaa.

Kaikista reumalääkkeistä pääsee eroon erittäin nopeasti ja samalla sivuvaikutukset lakkaavat. Esimerkiksi sosiaaliset rajoitteet eivät ole sivuvaikutuksia. Onhan ihan normaalia, ettei esimerkiksi kahvireissulla pysty syömään mitään tarjottavaa.

Nettiin voi kirjoittaa kuka vaan ja oikeastaan juuri sitä, mistä haluaa kirjoittaa. Niinpä netti tuntuu olevan pullollaan niitä ihmisiä, jotka ovat parantuneet uuden ruokavalion myötä. Toisaalta ne, jotka ovat ruokavaliota kokeilleet ja todenneet sen toimimattomaksi, eivät yleensä jaksa osallistua aiheesta käytävään keskusteluun ainakaan kovin pitkään kokeilun jälkeen.

Reumani puhkeamisen aikoihin koin karppauksen hyväksi tavaksi pudottaa painoa ja olin useampaan otteeseen melko vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sairastumisen myötä ote ruokavaliosta lipsui pahemman kerran ja jaksoin panostaa syömisiini seuraavan kerran ehkä puolen vuoden kuluttua. Silloin aloitin aiemmin hyväksi havaitulla karppauksella. Jo kolmantena päivänä oireilevien nivelten määrä lisääntyi huomattavasti ja kokeilu jäi siihen.

Olen myöhemminkin muutamaan otteeseen kokeillut erilaisia vähähiilihydraattisia tai -tärkkelyksisiä ruokavalioita samalla tuloksella. Kun syön ravitsemussuositusten mukaista ruokaa, olo pysyy kohtalaisena. Kun ruokavalioon lisää enemmän joko hiilihydraatteja tai rasvaa, niin reuma aktivoituu. Tilannetta ei tietenkään helpota ruokavaliomuutoksesta seuraava henkinen stressi. Asia pitää omaksua ja se kuluttaa melko paljon henkisiä voimavaroja.

Lisäksi koen erittäin epämiellyttävinä elämääni rajoittavat asiat. Jos ruokavaliosta jättää pois jonkin merkittävän osan, se yleensä tuottaa tilanteita, joissa ei voi ottaa haluamaansa herkkua. Vaikken päivittäin käykään kahvilla kavereiden kanssa, haluan niillä kerroilla syödä sitä, mitä tekee mieli, enkä vain tyytyä mustaan kahviin.

Jos joku saa avun ruokavaliosta reuman hoidossa, niin ei se minulta ole pois. Minä kuitenkin mieluummin syön lääkkeeni ja nautin ruuan mukanaan tuomista pienistä iloista, kuin elän kovin rajoittavalla ruokavaliolla. Oli tässä kyse medikalisoitumisesta tai lääketehtaiden edun puolustamisesta, luotan mieluummin hoitoihin, joista on tieteellisesti todistettua näyttöä.

Autoilun loppu

Viikon saldo on noin 1500 kilometriä autossa. On kyllä pitkälti sellainen olo, että moisen suorituksen huomaa. Tänään ajelin vain 160 kilometriä ja olin ihan ihmisten aikoihin perillä. Ennätin jopa hoitaa asioita iltapäivästä. Ei muuttaminen toki tähän lopu, mutta viimeinen 140 kilometriä on niin tuttua reittiä, ettei sitä lasketa.

Tänään selvisin metsälenkillekin. Käveleskeltiin tunnin verran tattien perässä. Saaliiksi saatiin 3 tattia, mutta tulipa käveltyä. Selkäkin piti moisesta. Valitettavasti lonkka ei erityisesti pitänyt ja se onkin keljuillut lähes koko illan.

Kauas on pitkä matka

Koska sunnuntaina ajelin pohjoiseen, piti tänään ajella sieltä pois. Lähes täyden työpäivän jälkeinen viiden tunnin ajorupeama ei koskaan ole erityisen helppo. Ajamista ei ainakaan helpottanut kipuillut selkä ja viikon huonot yöunet. Onneksi sain kuitenkin mukavaa matkaseuraa, ettei tarvinnut yksin ajella.

Ajomatkan jälkeen sain nähdä koiran viikon tauon jälkeen. Olisin odottanut hieman riehakkaampaa vastaanottoa kuin paria hännän heilautusta ja kainaloon pyrkimistä. Onkohan tuosta koirasta tullut viimein sivistynyt ja aikuinen.

Tänään tein myös tämän viikon toistaiseksi suurimman urheilusuorituksen. Kävelin koirien kanssa noin kolmen vartin lenkin, mikä teki todella hyvää jäykistyneelle selälle. Vielä parit kunnon yöunet ja sen jälkeen maailma näyttäytynee melko erilaisena.

Jäykkä

Tänään koko päivä on ollut yhtä taistelua. Olisi tehnyt mieli käpertyä sikiöasentoon peiton alle, muttei siihen ollut mahdollisuutta, koska piti opiskella aktiivisesti ja toisaalta paikalla oleminen tuntui olevan myrkkyä selälle. Aamulla olo oli todella kankea. En taipunut juuri mihinkään ja muutamakin opiskelukaveri kommentoi kävelemistäni. Näytin kuulemma lähinnä ankalta, enkä yhtään ihmettele.

Päivä ei juuri parantanut oloa. Vähitellen aamujäykkyys perifeerisissä nivelissä helpotti, mutta tilalle tuli rintarangan mielipide ergonomisesti onnettomasta työasennosta. Illalla oli siis koko selkä kuin teräslevystä tehty.

Tämä jatkuva kipuilu ja huonoista yöunista johtuva väsymys kiristävät pinnaa. Eikä varsinaisesti stressikään helpota tilannetta, joten olen varmasti ollut turhan äkkipikainen ja inhottava opiskelutovereille. Itselleen asiaa voi selittää väsymyksellä ja kivuilla, mutta minusta se ei silti oikeuta huonoon käytökseen puolituttuja kohtaan.

Huono patja

Olen aina pitänyt periaatteenani, että en valita turhasta, ja olenkin melko vähään tyytyväinen. Nytkin majoitun siistissä ja mukavassa paikassa, josta en juuri keksi muuta valittamista kuin sängyt. Sängyistä sen sijaan löytyykin reippaasti kerrottavaa. Ovat allekirjoittaneen massalle ja selälle aivan liian pehmeitä.

Aamut eivät ole viimeaikoina olleet erityisen helppoja, mutta tältä patjalta herätessä olo on vielä karmeampi. Tuntuu, että koko aamupäivän kroppa on ihan umpijuntturassa eikä taivuttelusta tule mitään. Juuri kropan vertyessä pitää painua uudelleen nukkumaan.

Huonolla patjalla nukkuminenkaan ei ole erityisen virkistävää. Yöllä tulee heräiltyä noin kerran tunnissa. Kipulääkkeillä voi tilannetta hieman helpottaa, mutta silti uni on katkonaista ja aamulla on fyysisen jäykkyyden lisäksi myös henkisesti hidas.

Onneksi edessä on enää kaksi yötä näissä sängyissä ja sen jälkeen voi painua toisaalle kauhistelemaan huonoja sänkyjä.

Lääkärikäytös

Huonetoverillani oli matkalukemisena joku terveysaiheinen naistenlehti, jossa oli artikkeli siitä, miten saada lääkäriltä hyvää hoitoa. Ohjeista muutama jäi kaivelemaan. Yhdessä kehotettiin huolehtimaan hoitosuhteen jatkuvuudesta. Tämä koski erityisesti kroonisesti sairaita.

Totesin, että jos muuttaa vuoden tai parin välein, on aika vaikea luoda pitkää hoitosuhdetta lääkäriin. Ratkaisuksi jatkuvasti vaihtuvien lääkäreiden ongelmaan ehdotettiin yksityislääkäriä, joka seuraa kroonista sairautta. Ainakaan minulla moiseen ei oikein ole varaa, koska turvakokeita on otettava kuitenkin säännöllisesti.

Toinen tunteita herättänyt ohje koski hoitotietojen tarkistusta. Siinä oli erikseen mainittu, että korjausta voi pyytää, mutta hoito-ohjeita ei korjata. Ainoa korjaus, joka koskaan on minun hoitotietoihini korjattu, oli juuri muutos hoito-ohjeeseen. Lääkäri sanoi vastaanotolla minulle yhtä ja oli kirjoittanut toista.

Muutoin ohjeet olivat melko selkeitä ja voin niihin yhtyä. Tosin olen osannut moisia ohjeita noudattaa, vaikken olekaan niihin aikaisemmin törmännyt. Osaa asioista pidin jopa itsestään selvyyksinä. Tottahan toki lääkärille kerrotaan kaikki lääkitykset ja kysytään, jos jokin asia on epäselvä. Oman hoidon toteutumista seurataan ja tarvittaessa asioita selvitellään itsenäisesti. Ihmisiä terveydenhuollossakin on töissä ja usein jopa melko kiireisiä ihmisiä.

En tiedä, kuinka paljon omaan asiointiini lääkäreiden kanssa vaikuttaa minun akateeminen koulutukseni. Osaan osin puhua lääkäreiden kanssa ja uskallan kysyä itselleni vieraita termejä. En sinällään osaa nähdä lääkäriä kovin suurena auktoriteettina. Ennemmin näen, että meillä on yhteinen päämäärä, jossa lääkäri on lääketieteen asiantuntija ja minä omien tuntemuksieni ja oireideni. Yhteistyöllä päästään parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.

Koulutuspäivä

Hyvä oli eilinen ennustus lyhyiksi jäävistä yöunista. Nukkumaan käydessäni, siinä kahden maissa, en uskaltanut enää ottaa vahvoja kipulääkkeitä, koska en olisin ollut aamulla todella väsynyt. Lopputuloksena olikin sitten todella huonosti nukuttu yö. Aikaa nukkumiselle olisi ollut viitisen tuntia, mutta heräilin vajaan tunnin välein. En taaskaan tiennyt syytä, mutta olettaisin selän keljuilleen ja kyljen kääntämisen auttaneen.

Kuten arvata saattaa aamulla olo ei ollut kovin hyvä ja muutenkin olo oli kuin katujyrän alle jääneellä. Tilannetta ei tietenkään helpottanut, että koko päivä meni neuvotteluhuoneessa istuessa. Välillä tuntui, että haluan oikeasti käyttäytyä kuin häirikköoppilas - pyörimällä kuin väkkärä ja mahdollisesti ravaamalla edestakaisin. Ruokatauolla totesin vielä, että en ollut ottanut mukaan yhtään kipulääkkeitä, joten iltapäiväkin oli samaa piinaa.

Selän kanssa olisi pitänyt lähteä harrastamaan liikuntaa, mutta päädyin opiskelukavereiden kanssa syömään ulos ja sen jälkeen parantamaan maailmaa. Oli kyllä hyödyllistä päälle, mutta ei taatusti ainakaan helpota ensi yötä. No nyt pääsin kuitenkin ottamaan kovempia kipulääkkeitä ja toivon, että saan nukuttua paremmin.

Epäonnistumisia ja autoilua

Koska ihminen arvottaa elämässään asioita, päätin lähteä koiran kanssa rotumestaruuskisoihin Etelä-Suomeen, vaikka Savosta olisi ollut huomattavasti lyhyempi matka seuraavalle laitospaikkakunnalle. Reissu olisi ollut parempi jättää tekemättä, sen verran penkin alle koe meni. No rotumestaruuspronssia kuitenkin tuli.

Kokeen jälkeen loppupäivä menikin autossa istumiseksi. Mittariin kertyi reilu 400 kilometriä ja selän mielestä istumista riittävästi. Lupasin vielä hakea kaverin bussilta keskellä yötä, joten yöunet jäänevät erittäin lyhyiksi.

Keskeltä etelään

Aamulla heräsin huonosti nukutun yön jälkeen heti viiden jälkeen. Jonkun tovin pyörin sängyssä, mutta aika pian totesin, ettei uni tule ja nousin ylös. Pakkailin savolaiselämäni ja olin jo kahdeksan aikaan melko valmis jättämään Savon taakseni.

Päivä menikin sitten ajellessa pääradan varteen. Selkä oli taas mieltä istumisesta ja taukoja tulikin pidettyä vähintään riittävästi. Perillä lyhyet ja huonot yöunet tuntuivat väsymyksenä, mutta siitä huolimatta päiväunille ei oikein löytynyt aikaa. Toivottavasti ensi yö on helpompi ja saan nukuttua edes jokusen tunnin hyvin.

Reuman kosto

Eilen hehkuttelin sitä, miten työn tohinassa reuman unohtaa tyystin ja olo on kuin terveellä. Tänään aamulla olin valmis perumaan sanani. En muista, koska olisi viimeksi ollut näin haastava aamu. Nilkat olivat kuin jalkapallot ja käveleminenkin tuntui jalkapalloilla kävelemiseltä. Selkä oli lähes yhteistyökyvytön eivätkä kädetkään näyttäneet parhaita puoliaan.

Aamujäykkyys toki helpotti ajan mittaan, muttei koko päivänä päässyt unohtamaan, olevansa reumaatikko. Kipulääkkeitä on mennyt taas maksimiannos ja silti olo on ollut välillä melko kurja. Illalla kävin kokeilemassa auttaisiko liikunta ja uiminen tähän oloon. Yritin sekä uida että vesijuosta, mutta kumpikaan ei tuntunut mukavalta, joten lilluin altaassa vartin verran ja lähdin kotiin. Liikunta ei selvästi auta tähän oloon.

Työnarkomaanin tauti

Kuten blogistakin voi lukea, reumani on ollut viimeaikoina melko aktiivinen. Tänään tuli kuitenkin töissä tehtyä melko työntäyteinen päivä. Aamulla töihin kävellessäni pohdiskelin, miten kädet tuntuvat melkoisen hankalilta. Seuraavan kerran tauti vaivasi kotiin lähdön yhteydessä. Vaikka aamulla tuntui, ettei käsillä tee juuri mitään, niin työ tuntui parantavan ne. Se ei ole välttämättä pelkästään hyvä asia, koska tunnetusti liialla työnteolla on haittapuolensa.

Museo

Tänäänkään en mainittavasti harrastanut liikuntaa. Viimeaikoina on muutenkin tullut liikuttua melko vähän. En tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus, mutta ei aktiivinen reuma nyt erityisesti patista liikkumaan. Tiedän hyvin, että liikunta voisi olla hyvä apu olon kohentamiseen. Ei vaan huvita kokeilla, koska kävely on epämiellyttävää ja uimaan ei oikein pääse kuin luonnon vesiin.

Koko kesälle asetin kaksi projektia. Pitää käydä Kolilla ja kaivosmuseossa. Ensimmäinen tuli suoritettua jo toukokuussa ja tänään oli museon vuoro. Seuraksi sain muutaman opiskelukaverin ja mukavasti pari tuntia vierähtikin. Sinällään kaivoskäynti oli ihan kokemisen arvoinen, vaikka minua kiinnostavasta aiheesta eli rikastamisesta oli turhan vähän tietoa. No kerran viiteentoista vuoteen on hyvä käydä tuossakin museossa.

Verikokeet

Aloitin työviikon verikokeilla. Jo aiemmin reumahoitaja kommentoi verikoelähetelistaa hämmästyneenä. Kuulemma ei ole noin laajaa listaa hetkeen nähnytkään. Hymähtelin kommentille mielessäni. Tänään labrassa totuus sitten iski päin näköä. Virtsapurkista meinasi loppua pinta-ala kesken, kun kaikki lähetenumerot kirjoitettiin siihen.

Seuraava järkytys iski, kun bioanalyytikko-opiskelija alkoi kerätä verikoeputkia. Näytelistan mukaisesti putkia ilmaantui pöydälle 20, joista muutama saatiin vähennettyä, koska samat näytteet toistuivat. Lopputuloksena otettavaksi jäi vain 16 putkea. Verisuoneni eivät tyypillisesti ole kovin yhteistyöhaluiset, joten katselin putkipinoa melkoisella kunnioituksella.

Opiskelijaraukka yritti etsiä suonta hetken aikaa ja pistikin kerran, eikä löytänyt suonta. Siinä kohti totesin, että en jaksa olla neulatyynynä ja pyysin jotakuta toista ottamaan näytettä. Näytteen tulikin ottamaan kokenut hoitaja, joka löysi suonen ensimmäisellä piikillä ja sai kaikki putket täyteen ja otti vielä varmuuden vuoksi yhden varaputken. Niinpä siis verta otettiin kevyet 17 putkea yhdellä istumalla. Nyt vain toivotaan, että niistä selviäisi jotain.

Elämyksiä

Kun valmistuin viime syksynä, sain lahjaksi kuumailmapallolennon. Tänään pääsin vihdoin käyttämään tuon lahjan ja oli todella upea kokemus. Kaikkiaan koko hommaan meni aikaa kolmisen tuntia. Iso osa ajasta meni pallon purkamiseen ja kasaamiseen, mutta lento oli todellakin kaiken sen vaivan väärtti. Oli todella mahtavaa päästä ihailemaan maisemia lintuperspektiivistä ja nauttia ilta-auringosta. Kyselemättä voin suositella lentoa, jos vaan moiseen syntyy mahdollisuus. Minäkin lähtisin uudestaan vaikka heti.

Tänään on reuma elellyt samaa tuttua tahtiaan. Eli oireita on ollut vähintäänkin riittävästi ja ennen lentoa piti kyllä ottaa varoiksi kipulääkkeitä, koska halusin nauttia siitä lennosta täysillä. Lonkan seudun lihakset ovat tänään melko ikävästi kramppailleet, enkä tiedä, onko kipu ollut enemmän tulehduksen vai lihaskivun aiheuttamaa.

Nukahdus ja autoilua

Eilinen ilta menikin totaalisen uuvahduksen parissa. Ajattelin käydä hetkeksi pitkälleni työpäivän jälkeen ja heräsin puolilta öin. Eipä siinä sitten paljon lenkkeilty tai tehty muuta hyödyllistä. Käytin koiran ja riisuin päivävaatteet. Pitkistä päiväunista huolimatta unta riitti koko yöksi ja heräsin umpiunesta herätyskelloon seitsemän aikaan.

Pakkasin sitten tavarat ja lähdin ajamaan etelään. Reissu oli todella tuskainen ja sain 350 kilometrin matkaan kulumaan yli kuusi tuntia, koska taukoja piti pitää lähes jatkuvasti ja otin parit minitorkutkin, kun silmät tuntuivat painuvan väkisin umpeen. Lisäksi selkä ja kädet olivat kipeät ja vaativat omat taukonsa. Kolmen vartin ajamisen jälkeen tuntui, ettei saa selkää enää suoraksi millään.

Olen ennenkin huomannut, että selkä seuraa perifeerisiä niveliä jälkijunassa. Pahimmat oireet nivelissä ovat jo takanapäin ja nyt selkä alkaa muistutella olemassa olostaan. Joko tuo selkä on hidas reagoimaan tai perifeeristen nivelten kivut häiritsevät enemmän elämää. Joka tapauksessa ei ole ensimmäinen kerta, kun selkä pahenee nivelten jo toipuessa. Nyt vaan pidetään peukkuja, että selän kipuilun jälkeen tulee taas rauhallinen vaihe.

Hullu päivä

Tänään oli töissä taas sen suuntainen hulinapäivä, että työpäivä venyi loppupäästä parilla tunnilla. Töistä kotiuduttua oven takana odotti koira, jossa oli virtaa keskikokoisen kaupungin tarpeisiin. Siinä ei ollut oikein muuta vaihtoehtoa, kuin ottaa koira narunpäähän ja lähteä lenkille heti vaatteiden vaihdon jälkeen. Harhailtiin pitkin metsiä puolisentoista tuntia melko rauhalliseen tahtiin. Sen jälkeen otettiin vielä pitkäkähkö tottistreeni.

Päivän hikoilun ja melko viileän lenkin jälkeen sauna tuntui todella hyvältä. Vaikka aamu olikin vaikea eilisen saunan jäljiltä, päätin kuitenkin saunoa myös toisena päivänä peräjälkeen. Ainakin osa työpaineista jäi mukavasti lauteille. Todellakin toivon, että pääsen aamulla ylös sängystä.

Sadelenkki

Koko päivän on satanut ja sääennuste lupasi sateen jatkuvan koko päivän. Päätin siis lähteä juoksemaan, koska pidän sadesäässä juoksemisesta eikä tasaisen sateen aikana pitäisi tulla liian kuuma. Jälleen lähdin lenkille ajatuksena hölkkäillä fiiliksen mukaan. No tänään fiilis oli noin tunnin rauhallinen hölkkä. Tuntui todella mukavalta ja helpolta, vaikkei vauhti päätä huimannutkaan.

Lenkin jälkeen menin lämmittelemään saunaan. Kyllä moinen tuntui taivaalliselta. Tosin jo aikaisemmin olen havainnut, ettei rentoutuminen saunassa tee välttämättä hyvää taudille ja seuraavan aamun ololle. Hetkellisesti siitä kuitenkin tulee hyvä olo.

Kuin suihkussa

Olen tässä jo jonkin aikaa havainnut hikoilevani aivan kohtuuttomasti. En tiedä johtuuko se huonosta kunnosta vai jostain muusta, mutta tänäänkin pienehkön työrupeaman jälkeen olo oli kuin olisin käynyt vaatteet päällä suihkussa ja kaikki vaan hikoiltuna. Olin sen verran märkä, että useampikin epäili jonkun vahingossa lattiaa pestessään pesseen myös minut.

Muuten tästä päivästä ei juuri löydy mainittavaa. Kävelin koiran kanssa lenkin ja venyttelin. Reumakin on aiheuttanut vain pientä kiusaa. Aamu oli pitkästä aikaa todella helppo, mutta valitettavasti päivä ei jatkunut ihan samaan malliin. Kuitenkin päivä pysyi hyvän päivän puolella.

Pientä liikuntaintoa

Tänään olen ollut yllättävän virkeä, vaikka yöuneni jäivätkin melko olemattomiksi. Pyörittelin yön koetta ja omia toilailuitani. Eipä pähkiminen juuri mitään ratkaisuita asiaan tuonut, mutta minkä sitä ihminen päälleen voi. Toivottavasti ensiyönä nukuttaa paremmin.

Päivän liikunnat koostuivat kevyehköstä hölkkä/kävelylenkistä ja koiran kanssa tehdystä palauttavasta treenistä. Tänään olisi ehkä jaksanut liikkua enemmänkin, mutta en vaan saanut aikaan. Toisaalta hyvä, että vähitellen alkaa tuntua, että liikkuminen olisi mukavaa. Siitä ei ole kovin pitkä matka liikkumaan. Ehkä viileämmät kelit taas saavat aikaan liikuntainnostusta.

Itseruoskintaa

Tänään oli jälleen koiraharrastuspäivä ja kävimme koiran kanssa tokokokeessa. Lääkitsin itseni ennen koetta siten, ettei kipua juuri tuntunut. Tilanne oli koiralle ilmeisen outo, koska se meni aivan hämilleen allekirjoittaneen ripeästä liikkumisesta. Pitäisi varmaan joskus treenata kivuttomana. Tämän päivän tyrimiset olivat hyvin pitkälti minun aikaansaannostani, koira teki töitä loistavasti.

Siispä käytin tämän illan itseni henkiseen ruoskimiseen ja autolla ajamiseen. Huomenna aloitetaan treenien kanssa uusi lähestymistapa ja parin viikon päästä katsotaan, tuottaako se tulosta. Voin kertoa, että ottaa päähän kaikki omat hölmöilyt. Olisi ehkä helpompaa, jos koiran tekemisellä voisi selittää jotain.

Penkkiurheilua

Tänään en ole vaihteeksi saanut aikaan juuri mitään. Nukuin aamulla pitkään ja kävin pyörähtämässä alennusmyynneissä. En ostanut mitään, eikä oikeastaan ollut edes fiilistä vaatteiden ostamiseen. No tuli kuitenkin katsastettua tilanne. Muu päivä menikin penkkiurheillessa.

Kipuilua

Vaihteeksi päivä on mennyt autoillessa. Ajelin tällä erää Savosta kotikonnuille, eli reilut kolmesataa kilometriä tuli jälleen autonmittariin. Olo oli jo lähtiessä melkoisen hankala, eikä ajelu suoranaisesti helpottanut tilannetta. Tällä hetkellä kipuilu on enemmän fibrotyyppistä ja voi hyvinkin johtua liian vähästä unesta ja liikunnasta. Toisaalta ei paljon huvita liikkua, kun väsyttää ja sattuu.

Kaiken kaikkiaan tänään olo on ollut harvinaisen hankala. Niin paljoa ei ole sattunut, että olisin edes harkinnut sairastamaan jäämistä. Toisaalta eipä sitä saanut aikaan oikein mitään järkevää. Hyvä olo oli oikeastaan vain, kun käveli hissukseen paikasta toiseen. Jos käveli kovaa, hengitys kävi ahtaaksi ja jos oli paikallaan selkä ja isot nivelet ärtyivät.

Ärsytyspäivä

Taas kirjoitan oirepäiväkirjatyyppisesti luetteloa kipeistä paikoista. Alkaa olla melko yksitoikkoinen tämä blogi. Alkuperäiseen aiheeseen ei juuri ole kerrottavaa - liikun niin vähän, ettei Teräs-Kaislan rakentamisesta tällä hetkellä juuri voi puhua.

Tänään päätti sitten toinenkin lonkka sanoa mielipiteensä. Ensimmäistä kertaa siinä tuntuu jotain tulehduksen tapaista. Lihaskipuja siinä on ollut jopa enemmän kuin tuon toisen lonkan seudussa, muttei tulehduskipua. Tänään siinä on kuitenkin ollut jotain epämääräistä tulehduskivulta vaikuttavaa. Alkaa vähitellen paitsi ärsyttämään myös pelottamaan tilanne. Pienet nivelet tuntuvat lähinnä harmittavilta, mutta isojen nivelten soisi pysyvän kunnossa.

Syöty kortisonikin turvottaa ihan riittävästi. En tiedä mikä osa turvotuksesta on kortisonin aiheuttamaa ja mikä normaalia vaihtelua. Kuitenkin sukkien rannut pysyvät pitkään jaloissa, samoin työtakin hihoista on jatkuvasti jälki jossain kohti käsiä. Kädet eivät tunnu menevän kunnolla nyrkkiin, koska eivät mahdu. Netissä vielä väittävät, ettei näin pienillä annoksilla juuri tule sivuvaikutuksia ja turvotusta. En todellakaan halua tietää mitä isot annokset tarkoittaisivat.

Tänään on kaiken kaikkiaan ollut päivä, jolloin lähinnä vihaan tätä tautia. Yleensä sen kanssa vaan elää ja yrittää sopeutua sen aiheuttamiin ongelmiin. Vaihtoehtoisesti on niin kipeä, että keskittyy vaan siihen, mitä on tekemässä. Tällä hetkellä olen riittävän terve ärsyyntyäkseni kaikista niistä asioista, jotka tarvitsee huomioida. Lisäksi olen taas siinä ikävässä epästabiilissa vaiheessa, jossa kivun pelko kiusaa pahiten.

Hidas käynnistys

Olen nyt päässyt nauttimaan kohtalaisen mukavista aamuista jo pidemmän aikaa. Tänään kuitekin totuus iski taas vasten näköä. Herätessä mihinkään ei varsinaisesti sattunut, mutta olo oli jotain rautakangen ja näkkileivän väliltä. Oli melkoinen taistelu, että sain itseni töihin.

Päivän mittaan olo helpotti ja työpäivän jälkeen sain raahattua itseni pitkästä aikaa hölkkälenkille. Lenkistä ei paljoa jää jälkipolville kerrottavaa. Hölkkäilin kaksi ja puoli kilometriä intervallityyppisesti. Ajatuksena oli hölkkäillä viitisen kilometriä, mutta puolessa välissä totesin, ettei huvita ja jos ei huvita, niin ei ole pakko. Toivotaan, että lenkki oli riittävä helpottamaan huomisaamun oloa.