Lääkärikäytös

Huonetoverillani oli matkalukemisena joku terveysaiheinen naistenlehti, jossa oli artikkeli siitä, miten saada lääkäriltä hyvää hoitoa. Ohjeista muutama jäi kaivelemaan. Yhdessä kehotettiin huolehtimaan hoitosuhteen jatkuvuudesta. Tämä koski erityisesti kroonisesti sairaita.

Totesin, että jos muuttaa vuoden tai parin välein, on aika vaikea luoda pitkää hoitosuhdetta lääkäriin. Ratkaisuksi jatkuvasti vaihtuvien lääkäreiden ongelmaan ehdotettiin yksityislääkäriä, joka seuraa kroonista sairautta. Ainakaan minulla moiseen ei oikein ole varaa, koska turvakokeita on otettava kuitenkin säännöllisesti.

Toinen tunteita herättänyt ohje koski hoitotietojen tarkistusta. Siinä oli erikseen mainittu, että korjausta voi pyytää, mutta hoito-ohjeita ei korjata. Ainoa korjaus, joka koskaan on minun hoitotietoihini korjattu, oli juuri muutos hoito-ohjeeseen. Lääkäri sanoi vastaanotolla minulle yhtä ja oli kirjoittanut toista.

Muutoin ohjeet olivat melko selkeitä ja voin niihin yhtyä. Tosin olen osannut moisia ohjeita noudattaa, vaikken olekaan niihin aikaisemmin törmännyt. Osaa asioista pidin jopa itsestään selvyyksinä. Tottahan toki lääkärille kerrotaan kaikki lääkitykset ja kysytään, jos jokin asia on epäselvä. Oman hoidon toteutumista seurataan ja tarvittaessa asioita selvitellään itsenäisesti. Ihmisiä terveydenhuollossakin on töissä ja usein jopa melko kiireisiä ihmisiä.

En tiedä, kuinka paljon omaan asiointiini lääkäreiden kanssa vaikuttaa minun akateeminen koulutukseni. Osaan osin puhua lääkäreiden kanssa ja uskallan kysyä itselleni vieraita termejä. En sinällään osaa nähdä lääkäriä kovin suurena auktoriteettina. Ennemmin näen, että meillä on yhteinen päämäärä, jossa lääkäri on lääketieteen asiantuntija ja minä omien tuntemuksieni ja oireideni. Yhteistyöllä päästään parhaaseen mahdolliseen ratkaisuun.