Kävellen ja hieman hölkäten

Tänään alkoi jo juoksu poltella sen verran, että kävin aamupäivällä tekemässä puolen tunnin lenkin, jolla hölkkäsin rauhallisesti muutaman lyhyehkön pätkän. Kivalta tuntui hölköttely, vaikka terävin puhti puuttuikin ja lämmin vähän rasitti. Lisäksi nesteitä oli tullut nautittua selvästi liian vähän ja sekin tuntui olossa.

Illalla kävin sitten reilun kilometrin päässä katsomassa palavaa rekkaa. Siinä tuli lisää rauhallista kävelyä ja kotimatkalla mietin, että enpä ole taas hetkeen kokenut näin hyvää oloa. Tai siis viimepäivät ovat olleet sen verran kivuliaampia, että huomasi, millaisen eron liikunta oloon tekee. Kummasti motivoi taas jaksamaan.

Pitkä kävelylenkki

Koska säät antoivat vähän periksi ja päivä ei ollut tuskaisen kuuma, sain äitini houkuteltua kävelemään lenkille jokivarteen. Käveltiin rauhakseen noin vajaan 10 kilometrin lenkki. Aikaa saatiin siihen kulumaan parisen tuntia, eli kävelytahti ei ollut päätä huimaava, mutta tulipa kuitenkin tehtyä pitkä liikuntasuoritus. Ne kun ovat tällä viikolla olleet melko vähissä.

Lepopäivä

Tämä päivä on mennyt pitkälti samaan tahtiin kuin koko viikko. Käveltyä on tullut jonkin verran, mutta muuten liikunta on jäänyt olemattomiin. Ei vaan ole huvittanut lähteä ja kroppa on tuntunut huutavan lepoa. Siis olen keskittynyt lähinnä lepäämään.

Loppuviikkokin menee varmasti lepäilyn merkeissä. Jos nyt parisen kävelylenkkiä saisi tehtyä, niin hyvä olisi. En todellakaan meinaa ottaa paiseita yhdestä rauhallisesta ja vähäliikuntaisesta viikosta tähän väliin. Toisaalta viikko voi venyä melko helposti. Maanantaina on edessä ainakin salitreeni ja mahdollisesti otan jokusen juoksuaskeleen. Juoksu riippuu kovasti kropan tuntemuksista. Jos juoksu ei maistu, niin ensi viikolla pitää joku päivä hankkiutua uima-altaaseen ja liikkua siellä. Liikuntaa en jätä, mutta voin soveltaa sitä.

Rauhallista käveleskelyä

Tänään oli sellainen päivä, että oikein mikään liikunta ei kiinnostanut tai tuntunut hyvältä. Iltapäivällä jyrkähkön mäen kiipeäminen ylös tuntui lähes mahdottomalta ja ystäväni hengenahdistus tuli jälleen tervehtimään. Tämä päivä tuli sitten otettua rauhallisesti. Pyörin keskustassa kolmisen tuntia rauhallisesti käveleskelen.

Kaiken kaikkiaan reuma on nostanut päätään tässä viimepäivinä. Kipulääkkeitä on saanut syödä lähes maksimiannoksilla ja väsymys on vaivannut. Taaskaan kymmenen tunnin yöunet eivät tunnu riittävän ja unen laatu on palannut entiselleen, eli yön aikana tulee katsottua joitakin kertoja kelloa. Ehkä osa syyllinen tähän oloon löytyy kortisoniannoksen pienentämisestä - kortisonikuuri on ylittänyt jo puolen välin.

Kovasti tässä yrittää positiivisesti ajatella, että sain kuitenkin vajaan pari viikkoa oireetonta aikaa. Mutta menneisyydestä iloitseminen on melko vaikeaa, kun samalla mieltä kaihertaa pelko tulevaisuudesta ja kivuista. Kovin hienoa olisi, jos hyvät kaudet osaisi ennustaa ja sitä kautta nauttimaan niistä täysin siemauksin.

Hyvin huomaa, että kivun pelko on jopa pahempi kestää kuin itse kipu. Kipu on kuitenkin selkeä oire ja sitä pystyy välttämään, mutta sitä henkistä rasitusta, jonka kivun pelko aiheuttaa, on paljon vaikeampi hallita. Siihen kuitenkin liittyy myös pelko toimintakyvyn menetyksestä ja epävarmuus tulevaisuudesta. Varsinaisen kivun kanssa on pakko elää vain siinä hetkessä. Lisäksi kipu on melko hyvin hallittavissa erilaisin keinoin, kuten lääkkeillä ja kylmällä, mutta pelon hallinta on paljon vaikeampaa.

Rentoutumista

Tänään en ole uhrannut ajatustakaan liikunnalle. Toki päivän mittaan on tullut käveltyä pääkaupunkiamme ristiin rastiin rauhalliseen tahtiin, mutta liikuntaa en ole liikunnan vuoksi harrastanut. Siinä mielessä täydellinen lepo- ja rentoutumispäivä. Etenkin mieli, mutta myös ruumis, on selvästi tarvinnut tälläistä päivää. Ihanaa kun ei ole tarvinnut stressata riittävästä liikunnasta ja sopivista sykealueista.

Lyhyt hölkkä lenkki

Ajattelin, että juoksen aamulla vähintään puolen tunnin lenkin ja kello herättikin kuudelta. Tosin edellinen yö meni lähinnä pyöriessä, joten kuudelta en todellakaan saanut luitani liikkeelle ja lopulta lenkki typistyi 15 minuutin pikkuhölkäksi. Toisaalta jostain syystä olo oli melko tukkoinen, enkä olisi paljon pidempää lenkkiä varmaan jaksanutkaan juosta.

Päivällä selkä kipeytyi ja illan hoitelinkin selkää kävelemällä ja tutustumalla Helsinkiin julkisilla. Siis ajatuksena oli, että rauhakseen kävellen paikasta toiseen ja sitten hyppy bussiin ja kävelemään jonnekin toisaalle. Yllättävän kiinnostaviin paikkoihin sitä päätyi tällaisella metodilla. Rintarankakin tykkäsi rauhallisesta liikkeestä.

Kävellen uudessa ympäristössä

Olen kurssilla Helsingissä ja sukulaisilta löytyi tyhjä asunto kohtalaisen matkan päässä Helsingin keskustasta. Tänään kävin tutustumassa tämän viikon asuinympäristööni ja hämmästyin, miten hyvät lenkkeilymahdollisuudet löytyvät erittäin läheltä. Kävelin noin seitsemän kilometrin lenkin ja siitä oli hiekkapohjalla reilusti yli puolet. Kotona saa tehdä tarkan suunnitelman lenkkireitistä, jos ei halua juosta samaa hiekkatien pätkää edestakaisin ja haluaa lenkille hiekka pohjaa enemmän kuin neljänneksen.

Tämän päivän istuminen oppitunnilla kävi selän päälle. Selvästi pitkäaikainen paikalla istuminen tuntuu olevan tuolle selälle pahasta. Huomisaamuna voisi yrittää vetreytellä sitä aamulenkillä ennen koulunpenkille joutumista, jos se helpottaisi päivästä selviämistä.

Vauhdikas lenkki

Aamulla lähdin juoksemaan ajatuksella, että juoksen niin pitkälle kuin tuntuu hyvältä. Takaraivossa poltteli ajatus ainakin 5 km:n lenkistä. No edellisen intervallilenkin jäänteenä minusta rauhalliselta tuntuva vauhti nosti sykkeitä kohtalaisen korkealle ja muutenkin tuntui melko raskaalta. Juoksin vähän vajaan 2 kilometriä ja sitten alkoi pistämään rintaan, jolloin hidastin vauhtia entisestään, mutta koska pistos ei helpottanut, siirryin kävelemään ja kävelin reilun kilometrin kotiin.

Hiukan ihmetytti, että miten ihmeessä 2 kilometriä oli niin raskas, ettei pidemmälle päässyt. Kotiin päästyäni rupesin tarkastelemaan tarkemmin harjoituksiani ja huomasin juosseeni juoksupätkän vauhdilla 7,6 min/km, kun tähän saakka nopeimman vitosen keskivauhti on ollut 8,5 min/km. Eipä ihmetyttänyt enää, miksi sykkeet nousivat ja lenkki tuntui raskaalta. Enemmän ihmettelen sitä, että jaksoin juosta tuolla vauhdilla melkein 2 kilometriä.

Penkkiurheilua

Tänään pidin sitten lepopäivän ja nautiskelin suomalaisesta kesästä naisten itä-länsiottelua katsellen. Kaveri oli saanut liput ja tarjosi minulle mahdollisuuden nauttia kansallispelistämme ja samalla opasti minua lajin hienouksiin. Oma kokemushan pesäpallosta rajoittuu koulun liikuntatunteihin. Tosin silloinkin pidin pelistä, vaikken ollut siinä erityisen hyvä.

Kumman paljon on pelin säännöissä tapahtunut 15 vuoden aikana, mutta perusajatus oli kuitenkin edelleen sama ja kovin hyvin sitä peliä ymmärsi. Kaveri joutui lähinnä kertomaan minulle uusista säännöistä ja taktisista kuvioista. Kaiken kaikkiaan oli opettavainen päivä. Ehkä päädyn seuraavaan pesispeliin lähitulevaisuudessa - tai ainakin nopeammin kuin 15 vuoden kuluttua.

Niin ja Länsi voitti - ansaitusti.

Jalat rääkissä

Menivät taas viikon liikuntasuunnitelmat ihan putkeen. Olen yrittänyt sijoittaa salitreenit ja juoksulenkit eri päiville. Jos kuitenkin olen joutunut salitreenin ottamaan juoksupäivälle, niin teen sitten yläkroppaa tai käsiä enkä juoksemalla rääkättyjä jalkoja. No tänään kävin aamulla juoksemassa intervallilenkin ja päivällä salilla tekemässä jalkatreenin.

Intervallilenkin otin tarkoituksella kevyesti, eli kävelin kovien juoksupätkien välit rauhallisesti. Muutenkin ajatuksena oli tehdä kevyehkö harjoitus, koska edellinen päätyi vatsan sisällön tyhjentämiseen ja tosi heikkoon oloon. No ei se lenkki tänään paljon vahvemmin päättynyt, tosin nyt vasta kuudennen kovan juoksupätkän jälkeen. Tiedän, että intervallilenkit ovat kovia ja niissä on tarkoituskin juosta kovaa, mutta opinkohan ikinä tekemään järkevämmän vauhtista intervallia. No kai sitä jossain kohti tulee fyysinen este vastaan - en voi vaan juosta kovempaa sotkeutumatta jalkoihini.

Salilla puolestaan tein todella sähäkän jalkatreenin. Jostain ihmeestä löytyi paukkuja repiä lihaksista viimeisetkin voimien rippeet. Jälleen kerran pääsin lisäämään painoja jokaisessa liikkeessä ja silti salilta kotiin kävellessä oli sellainen liikkuneen tyytyväinen olo. Kotimatkan lähes löntystelin, mutta lähinnä vain nauttiakseni siitä olosta, joka salilta lähtiessä oli. Voitin itseni taas.

Hellettä salilla

Aamupäivällä kävelin salille vähän mutkien kautta ja tein salilla yläkropan treenin. Oli jälleen hyvän tuntuinen treeni. Kumman paljon sitä taas jaksoi ja treenistä tuli tosi hyvä fiilis. Pois kävellessä tuntui kuin olisi jättänyt viimeisetkin murheet painojen nosteluun. Olo oli jotensakin tyynen seesteinen.

Tuo yläkropan treeni on sen verran kevyt ja lyhyt, että en saa sillä vedettyä itseäni samalla tavalla piippuun kuin jalkatreenillä. Tänään mietin, että pitäisi ottaa ohjelmaan varmaan muutama muukin liike, koska voimia on näiden liikkeiden jälkeen vielä piisaa. Toisinaan olen tehnyt jatkoksi myös pitkät selkälihakset ja vatsalihakset, mutta niiden siirtäminen kroppapäivään taas lyhentää jalkapäivää reilusti. Muutenkin olisi ehkä syytä käydä vähitellen koko treeniohjelma läpi ja muuttaa hieman.

Illalla kävin koiran kanssa lenkillä. Ajatus oli tehdä reilun tunnin kävelylenkki, mutta kuuma sää rajoitti sen verran, että tyydyin kävelemään reilun puolituntia. Kotiin palatessa paidasta olisi voinut kiertää vettä ja koiran kieli roikkui polvissa. Oli siis varmasti molempien kannalta ihan viisas ratkaisu tyytyä lyhyempään lenkkiin. Tämän päivän muutenkin suunnittelin aerobisen liikunnan osalta lepopäiväksi.

Nautittavaa juoksua

Tälle päivälle olin varovasti suunnitellut 5 kilometrin juoksulenkkiä. Kuitenkin ajatuksella, että juoksen sen mikä on kivaa, enkä yritä suorittaa mitään. Lähdin hölkkäilemään ihan uuteen suuntaan - kohti kaupungin keskustaa ja muutenkin ihmisten ilmoille. Tähän saakka lenkkini ovat suuntautuneet rauhallisemmille alueille - osittain sen takia, että en ole halunnut juosta ihmisten keskellä. Tänään aamulla kuitenkin kaipasin vaihtelua normaalin edestakaisin juoksemiseen sijaan.

Oli todella mukava lenkki. Reilun 5 km juoksin ja käytännössä kiersin kaupungin. Alusta saakka olo oli sellainen, että tänään haluan juosta vaan rauhallisen lenkin ja nauttia liikkumisesta. Tästä asenteesta lopputuloksena oli melko matalasykkeinen lenkki, joka ei kuitenkaan ollut mikään yltiöhidas, vaan keskivauhti pyöri samoissa lukemissa kuin tähänkin saakka. Kaikki vain tuntui astetta kevyemmältä.

Osa syyllinen tähän taitaa olla hengenahdistus, joka loisti poissaolollaan ja muutenkin koko kroppa tuntui olevan hyvässä vireessä. Rauhallinen kävely Tallinnassa ja kortisonikuuri ovat selvästi tehneet tehtävänsä. Selkä oli todella vetreän tuntuinen jo sängystä noustessa, eikä mihinkään muuallekaan ole sattunut. Tai no etureidet ovat mieltä kirkon torniin kiipeämisestä, mutta se on tervettä kipua. En pysty edes muistamaan, koska olo olisi ollut näin hyvä. Tähän voisi melkein tottua.

Mietinkin tänään lenkillä, että mikä on se, mitä juoksemiselta haluan. Kun aloitin, tavoitteena oli, että haluan oppia juoksemaan ja löytää siitä sen hyvän olon. Tämän päivän lenkillä tuli selväksi, että tämän olen nyt löytänyt. Kun aloitin juoksemisen Porin juoksukoulussa, luonnolliseksi tavoitteeksi muodostui 10 km:n lenkki. Nyt parin viimeisen viikon aikana juoksuharjoitteiden tekeminen on tuntunut liikaa suorittamiselta, kun edistymistä ei tapahdu samalla tavalla kuin juoksukoulun alussa.

Tänään ajattelinkin, että lopetan juoksukoulun seuraamisen ja tyydyn nauttimaan juoksemisesta. Yritän juosta ainakin kaksi viiden kilometrin lenkkiä viikossa ja sen lisäksi ehkä pari lyhyempää lenkkiä. Kuitenkaan en tavoitteellisesti enää lähde nostamaan juoksukuntoani. Luultavasti kunto kuitenkin nousee vähitellen ja lenkit pitenevät tai nopeutuvat, mutta teen tämän oman fiiliksen mukaan, en suorittamalla vaan nauttimalla.

Unta ja vesijuoksua

Hiukan Tallinnan matka vielä painaa väsymyksenä. Lähinnä kyse on tällä kertaa liian lyhyiden yöunien vaikutuksesta eikä sinänsä reumaväsymyksestä. Viime yönä ehdin kuitenkin nukkua vajaan kuusi tuntia, joten päivällä oli pakko ottaa päiväunet. Nyt tätä kirjoittaessa tuntuu, että olen aivan valmis yöunille. Teen vielä puolen tunnin venyttelyt ja sitten yritän nukkua pitkät ja rentouttavat yöunet.

Tämän päivän liikunta koostui vesiliikunnasta. Aamulla kävin uittamassa koiran ja samalla tuli itsekin pulikoitua vedessä. Iltapäivällä puolestaan kävin hölkkäämässä uima-altaassa puolisen tuntia. Siinä juostessani mietin, että puoli vuotta sitten vesijuoksu tuntui rankalta liikunnalta, vaikka tein sitä rauhallisemmin kuin nyt. Tänään fiilis oli lähinnä puuduttava ja tylsä. Altaassa juoksentelu vaan on tylsää, kun juoksee teitä pitkin maisemat sentään vaihtuvat. Altaassa joutuu tuijottelemaan samaa ympäristöä jatkuvasti. Ainakin tänään liikuntaan tuli vähän pakonomainen maku. Siis liikun liikunnan vuoksi, en nauttiakseni siitä.

Tallinnan valloitus

Äitini on kesälomalla ja hänen mielestään lomalla pitää päästä johonkin reissunpäälle. Matkaseuraa hän yritti saada isästäni, joka ei suuremmin innostunut. Ovelana naisena hän kuitenkin päätyi kiristys linjalle "jos et lähde Tallinnaan, niin vahditko Kaislan koiraa, kun me mennään". Yllättäen isäni suostui koiravahdiksi, vaikka viisi vuotta sitten tylysti ilmoittikin, ettei hän tule laittamaan tikkua ristiin koiran eteen.

Eipä siinä sitten muuta kuin tavarat kassiin ja nokka kohti etelänaapuria. Tällä reissulla päätettiin yrittää olla sortumatta hamstraukseen ja keskityttiin Tallinnan historialliseen kaupunkiin ja muutenkin nauttimaan tunnelmasta. Käveltiin siis kaksi päivää Tallinnan vanhaa kaupunkia ristiin rastiin, ihailtiin taloja ja löydettiin 4 erityyppistä kirkkoa, joihin pääsimme tutustumaan. Kiivettiin Pyhän Olavin kirkon torniin ja sieltä avautuivat upeat näköalat ympäri kaupungin. Näköalojen takia todellakin kannatti kiivetä 250 porrasta.

Kokonaisuudessaan tuli tehtyä hyvin erilainen Tallinnan matka. Kaupungista jäi ihan erilainen vaikutelma kuin aikaisemmin. Blogin aiheeseen sopien, liikuttuakin tuli. Askelmittaria ei tullut matkaan, mutta kun kaksi päivää tallustelee rauhalliseen tahtiin ympäri kaupunkia, niin taatusti askeleita kertyy.

Hyötyliikuntaa ja turha salitreeni

Tämän päivän liikunnat jäivät aika torsoiksi. Päivällä kävin salilla ajatuksena treenata jalat. Jotenkin en vaan saanut treeniin sitä tsemppiä, mikä kuuluu hyvään treeniin. Lähinnä oli sellainen vetämätön olo ja tyydyinkin tekemään kevyehkön treenin. Toisaalta eivät kaikki treenit vaan voi olla niitä huippuhyviä, joista jää hieno onnistumisen fiilis. Tarvitaan sinne joukkoon myös peruspuurtamista.

Iltasella kävin sitten parissakin kaupassa etsimässä eväsleipiä. Matkahan tietysti hoitui jalan ja koira remmin päässä. Mukava oli kävellä pitkin hiljaisia lauantai-iltaisia katuja. Montaa ihmistä ei tullut vastaan eikä heilläkään tuntunut olevan kiire mihinkään. Sellainen mukava rauha omakotitalolähiössä.

Liikunnan täytteinen päivä

Tänään pääsin vihdoin juoksemaan 5 km + 10 minuuttia lenkin. Kyllä oli mukava päästä hölkkäilemään, vaikka vauhdin pidin tarkoituksella hyvin hiljaisena ja silti lenkki oli raskas. Huomasi selvästi, että viikkoon ei ole tullut juostua ja tämä viikko on mennyt muutenkin hyvin kevyellä aerobisella liikunnalla. Juokseminen oli todella vaikean oloista ensimmäisen vajaan 2 km. Sen jälkeen meni omalla painollaan noin viiteen kilometriin ja viimeinen reilu kilometri puolestaan tuntui taas melko hankalalta, koska voimat loppuivat.

Iltapäivällä kävin salilla rääkkäämässä keskivartalon lihakset. Treeni tuntui hyvältä ja kaikkiin liikkeisiin sain tehtyä täydet sarjat jopa edellisiä treenejä isommilla painoilla. Pientä jäykkyyttä selässä vielä tuntui, muttei mitään verrattuna alkuviikkoon.

Toivottavasti olo tästä jatkaa paranemista ja kelit pysyvät tällaisina viileinä.

Ylimääräistä energiaa

Tänään on ollut sellainen päivä, että olen saanut hurjasti aikaan asioita. Ostin pakastimen ja löysin kierrätyskeskuksesta ruokapöydän. Lisäksi sain tehtyä varmaan puolen kymmentä asiaa, jotka ovat olleet tekemättömien töiden listalla pidempään. Muutenkin virtaa on ollut jopa melkein ylimäärin.

Lepoa tämäkin päivä on pääsääntöisesti ollut. Varsinaisesti en ole liikuntaa harrastanut, mutta kova hinku olisi jo päästä liikkeelle. Huomisaamuna ajattelin hölkkäillä pitkän rauhallisen lenkin ja iltapäivällä käyn salilla, siis oikein teholiikuntapäivä taas tulossa. Mutta johan tässä on taas puolen viikkoa lepäiltykin.

Lepoa ja lääkkeitä

Nyt se on sitten tämän akan menoa. Yli kaksi vuotta olen vältellyt kortisonia syötynä, mutta tänään sitten aloitettiin. 4 viikon kuuri hengenahdistukseen. Päädyttiin lääkärin kanssa epäilemään, että ahdistus johtuisi siitä, että reuma on päättänyt iskeä rintarankaan. Hoitolinjaksi otettiin sitten kortisonikuuri. Toivotaan että auttaa eikä aiheuta kovasti sivuvaikutuksia.

Tänään keskityin liikunnan osalta rauhalliseen kävelyyn. Se selvästi helpottaa oireita ja parantaa oloa. Siispä kävin terveyskeskuksessa kävellen ja hoidin samalla muita asioita kaupungilla. Parisen tuntia meni aikaa ja kummasti olo parani. Huominen mennään samalla ajatuksella, mutta näillä suunnitelmin kaivan perjantaina lenkkarit ja painun hölkkäämään. Rauhallisen pitkän lenkin kun kävisi tekemässä, niin taatusti olo olisi aivan erilainen.

Ystävällinen vaaka

Tänään aamulla vaaka yllätti minut täysin. Se näytti sellaisia lukemia, että viimeksi olen moisia nähnyt kolmisen vuotta sitten. Lähes valmiina insinöörinä tein sitten laskelmia. Tavoitepainosta riippuen olen toteuttanut kilomääräisesti urakastani 20-25 %. Tarkoittaa sitä, että tasaisen vauhdin taulukon mukaan, minä olen ihannepainossa 2-2,5 vuoden kuluttua. Se on huima tahti, kun huomaa, että ainakin 15 vuotta on painoa hankittu.

Koska vaaka oli näinkin ystävällinen, iski illalla tuttu herkutteluhinku. Yleensä olen tässä kohden lähtenyt kauppaan ja ostanut "kaikkea mitä tekee mieli". Muutama viikko sitten luin jonkun laihduttajan blogipostauksen, jossa hän oli todennut, että mielihaluista pääsee yleensä eroon määrittelemällä halun tarkemmin ja jos ei pääse, niin määritelty halu on helpompi hakea kaupasta. Tätä päätin kokeilla ja määrittelin herkkuhimoni kohteeksi sipsit, katkaravut ja perunasalaatin. Näistä viimeisintä ei ollut kaupassa, joten herkuttelen aurinkosalaatilla, katkaravuilla ja pikku pussilla sipsejä.

Hengittely oli tänäänkin sen verran raskasta, että hölkkäilin kymmenisen minuuttia tosi hitaasti. Se ei tuntunut hyvältä, joten kävelin kotiin ja soitin terveyskeskukseen, miten moiseen pitää suhtautua. Komensivat näytille ja huomenna kuulen tutkimusten tuloksista lääkäriltä. Muuten lääkäri käski lepäillä ja olla hengästymättä, jos siitä kerran tulee paha olo.

Koska lääkäri kielsi hengästymisen, talsin salille rääkkäämään jalat - en pääse huomennakaan lenkille, joten lihaksilla on hyvää aikaa palautua. Jälleen kerran salitreeni oli sellainen tavallisen tylsä. Kiva on kroppaa rääkätä, mutta eipä siitä paljon blogattavaa jää. Nyt pienet painojen lisäykset eivät juuri enää tunnu. Esimerkiksi tänään meni jalkaprässissä 120 kg kohtalaisen mukavasti. Edellisen treenin suurin paino oli 115 kg, eli kehitystä tapahtuu, vaikkei sitä enää samalla tavalla huomaa.

Kävelyn ihmeellinen voima

Tänään oli taas niitä aamuja, että viiden tunnin yöunien jälkeen lenkille herättävä kello tuntui pelastavalta enkeliltä. Saattoi hyvällä omatunnolla nousta ylös ja lopettaa sängyssä pyörimisen. Lähdin lenkille ajatuksella, että teen vähintään tunnin lenkin, vauhdin määritän sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. No tänään se hyvältä tuntuva vauhti oli hidasta kävelyä. Rintaranka oli vieläkin niin jäykkä, että yhtään syvempään hengittäminen sattui.

Lenkin edetessä selkä lähti paremmin liikkeelle ja loppulenkistä saattoi kävellä jo hieman reippaammin. Vielä kun aamupalan yhteydessä nappasi napaan kipulääkkeen, ei salille lähteminen tuntunut ylivoimaiselta ajatukselta. Päätin treenata kädet, koska käsitreeni on treeneistä koko kropalle kaikista kevyin ja ei juurikaan rasita selkää. Treeni meni todella hyvin ja takaisin kävellessä ei huomannut selässä mitään ihmeellistä. Pitää yrittää muistaa seuraavan kipuepisodin aikana moinen.

Kipuillen

Tänään olisi juoksuohjelman mukaan pitänyt juosta 5 km + 10 min. Jätin juoksematta monestakin syystä. Ensiksikin eilen meni sen verran myöhään, etten aamulla olisi saanut itseäni millään viileään aikaan aamulenkille. Toisekseen syystä jostain rintarankani päätti jumahtaa. Aamulla heräsin siihen, että hengittäminen oli vaikeaa ja jokaisella sisään hengityksellä sattui selkään. Ei paljoa tehnyt mieli harrastaa mitään hengästyttävää.

Selkä kipuili koko päivän. Jotta päivä ei olisi mennyt ihan lepäilyksi, niin kävin pienellä vesihölkällä, tosin hölkkä oli tosi kevyt - sykkeet pyörivät hädin tuskin yli 100 lyönnin. Vähän liikkuminen tuntui selkään auttavan, mutta jo kotimatkalla tunsin, miten lihakset jumahtivat uudelleen. Ensimmäistä kertaa aikoihin venyttely sattui niin paljon, että oli pakko jättää tekemättä ja kaikki rangan kiertoliikkeet ovat mahdottomia.

Iltapäivä ja ilta menivätkin sitten lääketokkurassa - en muistakaan koska olen viimeksi mennyt maksimikipulääkeannoksella. Huomisaamuna kokeilen lenkkiä. Jos juokseminen tuntuu hyvältä, niin saatan juosta tuon tämän päivän lenkin. Jos ei tunnu, niin yritän ainakin kävellä tunnin verran. Kovasti toivoisin, että helteiden loppuminen ja liikunta helpottaisivat oloa.

Lepopäivä

Kroppa rupesi loppuviikosta tuntumaan siltä, että lepopäivä olisi paikallaan. Päätin ottaa todellisen rötväyspäivän lauantain kunniaksi. Päätin, että nukun juuri niin paljon kun huvittaa. Nukuin sitten mukavasti yhdet muutaman tunnin päiväunet ja muuten keskityin pääasiassa katselemaan nettitelevisioista jo miljoonaan kertaan nähtyjä puolidokumentaarisia sarjoja. Illalla kaveri ilmaisi olevansa ongelmissa boolin kanssa. Pitihän sitä mennä auttamaan naista hädässä ja lähteä istumaan iltaa boolilasin seurassa.

Eli liikuntasaralla ei mitään mainittavaa, mutta päänhoidollisesti loistava päivä. Ja kyllähän liikkumiseen ja treenaamiseen kuuluu oleellisena osana lepo. Kroppaa on tässäkin asiassa kuunneltava ja kunniotettava.

Torso lenkki ja "kevyt" salitreeni

Tänään piti käydä rauhallisella 20 minuutin juoksulenkillä. Kello soi kuudelta, mutta siihen aikaan jaksoin kääntää vain kylkeä ja heräsin vasta puoli kahdeksan maissa. Koska moinen lenkki on kirjoitettu juoksuohjelmaan ja olin saamaton aamulla, niin lähdin kahdeksan aikaan lenkille. Tänään oli sitten taas sellainen päivä, ettei juoksu kulkenut. Taisin viitsiä hölkätä vajaan 10 minuuttia ja kävelin kotiin.

Selvästi nämä lyhyet lenkit kysyvät motivaatiota enemmän kuin 5 km:n lenkit. Toisaalta selvästi huomaa, että juoksu rupeaa olemaan vaivatonta vähän pidemmän pätkän jälkeen. Ensimmäinen kilometri tai pari menee väkisin ja sitten vasta juokseminen on kivaa. Alle puolen tunnin lenkillä en ilmeisesti viitsi hölkätä sen pahan olon ohi.

Torson lenkin lisäksi tälle päivälle olin suunnitellut tekeväni salilla jalkatreenin. Salille lähtiessäni mietin, että menen käymään salilla, koska olen päättänyt tehdä salitreenin kolmesti viikossa. Asenne oli sellainen, että käyn räpeltämässä jotain ja tulen pois. Kummasti salilla kuitenkin fiilis muuttui ja sain tehtyä oikeasti hyvän treenin. Kotiin kävellessäni mietin, että miten nopeasti lihaskunto on kasvanut.

Käynnistymisvaikeuksia

Aamulla herääminen tuntui vievän aivan kohtuuttomasti aikaa. Kokonaisuudessaan olo oli tosi jäykkä ja kaikki tapahtui todella hitaasti. Vastaava olo oli kevättalvella lääkitysten rukkausten yhteydessä, tosin sillä erotuksella että tänään ei sattunut mihinkään. Ei vaan akka taipunut mihinkään suuntaan eivätkä aivotkaan oikein toimineet. Kaikki tapahtui kuin hidastetussa filmissä. Vähän vastaavaa oloa oli jo eilen ilmassa, mutta jähmeys karisi juoksulenkille.

Taatusti solusalpaaja-aamu ei ainakaan helpottanut käynnistymistä. Silloin nimittäin on maito pannassa, joten aamukahvikin jää juomatta. Totesinkin muutaman tunnin hereillä olon jälkeen, että lienee parempi ottaa pikku torkut ja kokeilla josko sen jälkeen käynnistyisi paremmin. Otin torkut ja toinen käynnistyminen oli huomattavasti parempi - tosin melko hidas sekin.

Päivän liikuntasuoritukseksi olin suunnitellut tunnin kävelylenkin, mutta päätin vaihtaa sen uintiin. Jaksoinkin sahata maauimalan allasta puolisen tuntia ja sitten riitti. Väkeä oli pirusti ja olo oli jotenkin tukkoinen, joten päätin lopettaa ennen lopullista hermojen menetystä.

Kävi mielessä, että voisiko tämä tämän aamuinen ja eilinen heräämisen vaikeus, olla kropan tapa sanoa, että se on väsynyt eikä jaksa. No huomenna on pieni pätkä hölkkää ja ajattelin käydä salilla, mutta lauantaina olen ajatellut pitää ihan totaalisen vapaapäivän liikunnasta, joten luulisi sen helpottavan. Lisäksi kävin tänään syömässä pitsan, vaikka kotonakin olisi ollut ruokaa. Ainakin mieltä se piristi, toivottavasti teki muutakin.

Muutenkin pitää ainakin loppuviikko pyrkiä pitämään huoli siitä, että syön riittävästi. Näillä liikuntamäärillä nimittäin kaloreita kuluukin aika reippaasti. Laskin sykemittarin antamat kulutukset sekä maanantaille että tiistaille ja sain molempina päivinä liikunnalla kulutettua reilun 1000 kcal ja samaan aikaan söin noin 2000 kcal, joten ihmekös, että kroppa rupeaa vähän laittamaan hanttiin. Pitää siis oikeasti kiinnittää huomiota siihen, että syö riittävästi (terveellistä) ruokaa, eikä sorru herkkuihin.

Bulkkilenkki

Tänään oli sellainen aamu, että jos minulla ei olisi ollut tuota juoksuohjelmaa, niin en olisi taatusti lähtenyt lenkille. Aamulla oli heräämisestä lähtien sellainen totaalisen väsähtänyt ja jäykkä olo. Lenkille lähteminen oli kamalan taistelun takana ja selvisinkin matkaan vain, koska ohjelmassa luki niin. Vielä juoksuun pyrähtäessäni 15 minuutin koiran pissityksen jälkeen ajattelin, että hölkkään sen mikä tuntuu kivalta ja sitten käännyn takaisin kotiin. Yllättäen juoksu kuitenkin lähti kulkemaan ja ensimmäisen kilometrin jälkeen ei käynyt pienessä mielessäkään kääntyä takaisin ennen kahta ja puolta kilometriä.

Kaikkiaan tuli juostua 5 km 600 metriä eli täysipainoisesti päivän harjoitus, joka oli 5 km ja 5 min. Pidemmällekin olisi mennyt helposti. Nopeus ei edelleenkään päätä huimaa, mutta sain sentään pudotettua vitosen aikaa noin kahdella minuutilla siitä ensimmäisestä vitosesta. Kuitenkin tärkeämpänä saavutuksena pidän sitä, että sykkeet pysyivät huomattavasti järkevämmissä lukemissa: keskisyke 168 lyöntiä minuutissa. Kokonaisuutena lenkki oli sellainen kiva aamuherätys. Toisaalta kuitenkin sellaista peruspuurtamista, ei millään tapaa herättänyt erityisiä fiiliksiä.

Iltapäivällä kaupungilta kotiin kävellessäni onnistuin sitten astumaan huti asfaltin reunasta ja hetken yritin pysytellä pystyssä, kunnes totesin tavoitteen toivottomaksi ja kellahdin kumoon. Vastaan otin oikeaoppisesti tietenkin polvella ja kädellä. Lopputuloksena polvi on ruvella ja yrittää vähän turpoilla. Ei se kotiin kävellessä juurikaan kipeältä tuntunut ensimmäisten askeleiden jälkeen, mutta kotosalla rupesi vähän oireilemaan. Kovasti nyt toivon, että suuttui vaan tärskystä ja tointuu tuosta pikaisesti.

Salia ja kävelyä

Vaikka eilinen oli rankka päivä sekä juoksu- että salitreenin osalta, ei tänään olossa huomannut jälkeäkään rääkistä. Aavistuksen toisessa polvessa tuntui, mutta sekin oli enemmän venyttelyn puutetta kuin varsinaisesta treenistä johtuvaa. Jalat eivät ole olleet edes jäykät. Ainoa paikka, joka muistutteli eilisestä treenistä, oli selkä ja sekin positiivisen kautta. Olisi pitänyt tämäkin aamu aloittaa juoksulenkillä eikä kipulääkkeellä. Kuitenkin ihan palautumisen vuoksi käsi kävi buranapurkilla.

Kipulääkityksestä voinkin sitten todeta tähän väliin sen verran, että koko tänä vuonna kipulääkkeitä on mennyt melko reilusti. Nyt kesän tullen tarve on selvästi vähentynyt ja päätinkin tämän viikon alusta kokeilla pärjäämistä lyhytvaikutteisemmilla tulehduskipulääkkeillä. Pitkävaikutteisissa on se hyvä puoli, ettei niitä tarvitse ottaa kuin kerran päivässä tai jopa joka toinen päivä, mutta toisaalta tehon saamiseen menee sitten pidempään ja kivun pelon takia niitä tulee syötyä jopa turhaan. Toisaalta pitkävaikutteinen on hyvä, koska sen voi ottaa illalla ja se vaikuttaa vielä aamullakin ja helpottaa liikkeelle pääsyä.

Tänään on sitten ollut juoksuohjelmassa vapaa päivä, eli liikkuminen on koostunut salitreenistä ja tunnin kävelylenkistä koiran kanssa. Salilla oli väkeä ihan hurjasti. Ajattelin kääntyä ovelta takaisin, kun näytti, ettei sekaan mahdu, mutta päätin kuitenkin yrittää ja pienellä joustamisella sain treenin tehtyä. Hyvänä puolena väenpaljoudessa totesin sen, että tuli kerrankin pidettyä riittävän pitkät tauot sarjojen välillä. Lisäsin treeniin painoja edellisestä treenistä melko reilusti ja silti sain kaikki sarjat tehtyä suunnitellusti eivätkä lihakset ainakaan tätä kirjoitettaessa vielä ole kipeät. Kyllä se lihaskuntokin kehittyy treenaamalla.

Ahkeran liikunnan päivä

Helle antoi periksi ja aamulla lämpömittari näytti 18 astetta ja taivas oli aivan pilvessä. Hiukan hirvitti kuitenkin lähteä lenkille, kun edellinen kokemus 18 asteen lenkistä oli erittäin lämmin. Tänään kuitenkin oli tosi viileä keli. Alkukävelyiden aikana meinasi jopa tulla kylmä, kun päällä oli pelkkä t-paita. Juoksuun lähdön jälkeen ei moista ongelmaa enää ollut. Päivän treeninä oli intervallilenkki, jossa 20 minuutin juoksupätkän sisään piti istuttaa 5 minuutin kovaa pätkää. Otin ohjeen ehkä vähän turhan kirjaimellisesti ja oikeasti juoksin ne minuutin pätkät niin kovaa kuin jaloista lähti. Tai siis kolme ensimmäistä juoksin.

Neljäs pätkä jäi 45 sekunnin pätkäksi ja sen lopussa oli oikeasti tosi paha olo. Tuntui, etten millään saa henkeä riittävästi ja sydän ei mahdu rintaani. Ja päätti vatsakin sitten tyhjentää ne pienet vesitilkat, mitä siihen mennessä olin juonut. Eivätkä jalatkaan meinanneet kantaa. Tässä kohti ei tullut pieneen mieleenkään jatkaa edes rauhallista hölkkää vaan lähdin tallustelemaan kotiin päin hyvin rauhallisin askelin. Viimeinen pätkä jäi juoksematta. Nyt muutamaan tunnin päästä, kun treeniä ajattelee, niin ei siitä kokonaisuutena sellaista juoksukammoa jäänyt. Lähinnä taas itsensä voittanut olo - pystyn oikeasti juoksemaan itseni ihan piippuun ja vielä palautumaan siitä.

Jotta itsensä rääkkääminen olisi täydellistä, päätin lähteä käymään vielä salilla. Uhriksi otin yläkropan lihakset, vaikka tänään periaatteessa olisi ollut käsipäivä. Viisaammat sanoivat, ettei selkää pysty treenaamaan täysillä, jos hauikset ovat kipeät. Siispä päätin tänään treenata yläselän ja huomenna rääkkään kädet. Jalkatreeni oli juoksuohjelman takia pakko siirtää loppuviikkoon, koska en halua juosta rankkaa lenkkiä valmiiksi kipeillä jaloilla.

Salitreeni sinällään tuntui hurjan kevyeltä, vaikka painoja jonkin verran lisäsin edellisestä. Olisi kestänyt lisätä enemmänkin. Tiedänpähän seuraavalla kerralla. Taitaa tämä yläkropan treeni olla ainoa salipäivä, johon en ole vielä saanut sellaista hyvää traivia. Kaikki muut treenit ovat menneet ainakin kerran todella hyvän tuntuisesti. Ehkä tässä on osin kyse ihan asenteesta - minusta tämä treeni on tylsä. Silloin siihen ei vaan jaksa panostaa samalla tavalla kuin esimerkiksi jalkatreeniin, vaikka selän hyvinvoinnin kannalta tämä treeni on vähintään yhtä tärkeä kuin jalkatreeni.

Juosten vedessä

Tälle päivälle oli treeniohjelmassa laitettu 20 minuutin intervallilenkki (sis. 5x1 min täysiä). Aamulla kello oli soimassa viideltä, mutten jaksanut herätä vielä siihen aikaan, mutta kuudelta kävin vessassa - silloin lämpömittari pohti, että ylittääkö se 20 asteen maagisen rajan vai ei. Päätin sitten jättää lenkin juoksematta. En todellakaan ollut halukas aloittamaan sunnuntaiaamuani kuudelta, eikä hikoilu tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta.

Totesin sitten, että tänään on oikeasti pakko liikkua jotenkin, sekä kroppa että pää olivat sitä mieltä, ettei toinen lorvimispäivä ole hyvä ratkaisu. Siispä päätin lähteä käymään uimassa. No aurinko paistoi sen verran kirkkaasti, ettei kirkkaiden uimalasieni kanssa uiminen todellakaan ollut nautinto, joten 100 metrin uimisen jälkeen vaihdoin lajia vesijuoksuun. Pari altaanmittaa hölkkäiltyäni totesin, että pirun tylsää hommaa moinen on ja jotain piristystä juoksemiseen tarvitsee, mutten menee ihan lönköttelyksi. Muistin tämän päivän intervallitreenin ja päätin kokeilla miltä moinen tuntuisi altaassa. Kyllähän se kovasti piristi tylsää altaassa sahaamista ja lisäsi huomattavasti treenin rasittavuutta. Ei se kuitenkaan millään tavalla korvaa maalla juostua intervallitreeniä.

Havaitsin jo halliin kävellessäni, että uimapukuni on minulle liian iso. Tai no ei se varsinaisesti vielä roiku päällä, mutta oli vatsan kohdalta löysä. Sitten sattumalta kaupassa käydessäni löysin samanlaisen kokoa pienemmän uimapuvun -70 % alennuksesta. Pakkohan moinen oli mukaan napata. Samalla muistin uimalasiongelman ja ostin sitten uudet tummat lasit. Eipä kaupassa kauhean monia tummalinssisiä ollut, lieköhän joku muukin törmännyt kesäuinnin ongelmiin ja ostanut uudet kesälasit.

Hellettä pitelee

Tänään olisi juoksuohjelmassa 30 minuutin kävelylenkki. Yhtään enempää tällä helteellä ei viitsikään liikkua. Tähtään lenkin vielä siten, että pääsen suoraan saunaan, niin ei tarvitse hikisenä kauhean kauaa odotella. Mutta taatusti en mene kovaa, vaan mieluummin ylirauhallisesti. Koirallekin saa luvan riittää päivän liikunnaksi moinen pikku lenkki. Eipä se kauhean paljon pidemmälle varmasti viitsi lähteäkään tällä ilmalla. Huomiseksi on ohjelmassa 20 minuutin intervallilenkki. Taidan taasen laittaa kellon viideltä soimaan ja katson, miltä keli näyttää. Jos silloinkin on yli 20 astetta, niin saa lenkki jäädä kyllä juoksematta.

Kaiken kaikkiaan minulle alkaisi taas riittää nämä helteet. Tein ensimmäisen helleaallon alussa päätöksen, että en valita lämpimistä keleistä, koska Suomen ilmastoon kuuluu neljä vuoden aikaa. Lisäksi ehkäreuman vaivaavat nivelet ovat huomattavasti paremmat lämpimillä ilmoilla. Kuitenkin viime talvena kuvioon tulleet selkäoireet tuntuvat pahenevan helteellä. En tiedä johtuuko oireilu siitä, että helteillä tulee liikuttua huomattavasti vähemmän vai tekeekö lämpö itsessään jotain. Tuohon selkäänhän ei ole koskaan lämmin auttanut vaan paremman helpotuksen olen saanut kylmähoidosta.

Lisäksi nämä lämpimät kelit vaikuttavat selkeästi venyttelyihin. Vaikka selkä oireilee, niin ilmeisesti lämmin keli pitää lihakset sen verran lämpiminä, että venytyksistä ja liikkuvuusharjoitteista ei juuri tunnu olevan hyötyä. Kroppa mene lähes umpisolmuun ja venytyksiä on tosi vaikea saada tuntumaan.

Hyvinvointikeskukseen tutustumassa

Äitini on jäsenenä paikallisessa hyvinvointikeskuksessa. Niillä on heinäkuun ajan perjantaisin tarjous, jossa saa tuoda kaverinsa mukaan ja äitini päätti, että tänä perjantaina minä olen se kaveri. Mikäs siinä, kyllä minä voin mennä salille ilmaiseksikin. Eli siis avoimin mielin tutustumaan kuntokeskustoimintaan – vahvoista ennakkoasenteista huolimatta. Ja sama se, millaisella salilla minä treenini teen, kun omalle salille en kuitenkaan pääse.

Jo heti ulko-ovelta huokui vastaan sellainen "me muutamme elämäsi" henki ja seinillä oli mitä kummallisimpien lisäravinteiden mainoksia. Jos olisin ollut yksin, olisi kääntynyt ympäri ja painunut uimahallin salille. Kaikki tilat olivat todella hienossa kunnossa ja laitteet uusia. Löytyi verryttelysaarekkeesta liuta juoksumattojakin. Kun sitten päästiin arkisen aherruksen pariin - tällä erää teemana yläkropan lihakset, totesin, että jälleen olen salilla, jossa en saanut tehtyä koko treeniä, koska käytössäni ei ollut levytankoa. Edelleen siis olen aivan tyytyväinen tuohon pieneen kotisaliini, jonne olen saanut värkättyä sopivan ja melko yksinkertaisen treeniohjelman. Meneekö kuntosalitreenaus vähitellen siihen, ettei enää juurikaan käytetä vapaita painoja, koska niissä on loukkaantumisriski, vaan hankitaan toinen toistaan hienompia laitteita.

Sinällään treenistä ei ole mitään erityistä sanottavaa. Tulipa tehtyä, mutta juurikaan itsensä voittamista ei mukaan mahtunut.