Viikko vammasta

Tänään on kulunut viikko nilkkavammasta ja viikko elämäni ensimmäisestä leikkauksesta. Hurjaa pyöritystä tämä viikko on ollut eikä ainakaan vielä ole ollut häiritsevästi tylsiä hetkiä. Asioita on ollut järjesteltäväksi vähintään riittävästi ja selvittelyiden kanssa on saanut aikaa kulumaan melkoisesti.

Jalan kanssa oppii vähitellen elämään paremmin ja paremmin. Liikkuminen kepeillä sisätiloissa käy jopa melko ketterästi. Portaita en ole muutamaan päivään kokeillut. Jalka kestää olla hetkittäin alaspäin, joten senkin puolesta pääsee liikkumaan hieman paremmin, vaikkei jalalle saakaan varata.

Voin kuvitella, että aika tulee vielä pitkäksi, ennen kuin jalka on kunnossa, mutta murehditaan sitä sitten. Nyt eletään päivä kerrallaan ja nautitaan elämän pienistä asioista.

Sukulaiset soittelevat

Tänään on sitten puhelin soinut sukulaisten toimesta vähintään riittävästi. Ilmeisesti tämä vajaa viikko on riittävä aika rauhoittua ja nyt jokaisen kynnelle kykenevän pitää soittaa ja kertoa, miten haluavat olla mukana tsemppaamassa ja tukemassa ja miten ovat pahoillaan jalan puolesta.

Kyllähän se on ihan mukavaa kuulla sukulaisista edes joskus, mutta voisin oikeasti haluta puhua muustakin kuin nilkastani ja tapaturmasta. Minussa on nyt yksi rikkinäinen raaja, joka on lääkärien hoidossa, mutta kykenen keskustelemaan muustakin ja mieluummin miettisinkin niitä muita asioita. En välttämättä halua keskustella puoli tuttujen kanssa siitä, miten saan aamu kahvin kulkemaan tai pääsenkö vessaan jne.

Asioiden hoitamista

Tänään en käynyt yhdessäkään terveydenhuoltolaitoksessa. Vieroitusoireiden välttämiseksi selvittelin nilkkaleikkauksen vaikutusta biologiseen lääkkeeseen ja leikkaushaavan hakasten poistoaikaa ja -paikkaa.

Kuvio olikin helpommin sanottu kuin tehty. Hakasten poisto ja kipsin vaihto piti tehdä terveyskeskuksessa, johon sainkin ajan yhdellä puhelinsoitolla. Hetken päästä hoitaja soitti takaisin, että heillä ei ole töissä ketään, joka voisi tehdä uuden kipsin, joten keskussairaala hoitaa. Ei muuta kuin puhelin käteen ja soittamaan sairaalaan, jossa sanoivat, että pitäisi olla lähete.

No lähetehän minulla oli ja sitä eilen ensiavussa esittelinkin ja kehotin heitä ottamaan siitä kopion. Luin sitä tekstiä puhelimessa heille ääneen ja hoitaja pahoitteli, etten ollut tuonut lappua heille eilen. Hetken selvittelyn jälkeen lähete kuitenkin löytyi ja asiat lähtivät siltä saralta rullaamaan eteenpäin.

Biologisen lääkkeen selvittelyissä selvisi, että minulle on laitettu aikoja myös polvileikkaukseen. Tämä poiki seuraavan puhelinrumban, koska eihän polvea ole järkeä leikata, jos saman jalan nilkka on kipsissä. Päädyttiin, että polvi leikataan, kun nilkka on saatu pois kipsistä. Tämä kuitenkin tarkoittaa, että biologinen lääke jää tauolle nyt ja sitä jatketaan joskus polvileikkauksen jälkeen.

Hiukan taas pelottaa tulevaisuus, kun reumakin lähtee aktivoitumaan.

Muutoksia suunnitelmiin

Kansanviisaat sanovat, ettei vahinko tule kello kaulassa. Niin taisi käydä nytkin. Sunnuntaina ajattelin jatkaa lopputyön parissa. Ennen kuin pääsin työn pariin piti käydä selvittämässä parikin asiaa ulkotöissä. Otin kesäharjoittelijan matkaan ja viimeisellä etapilla tuo vammapolven jalka petti jostain syystä alta ja kaaduin oikein huolella. Polvi otti asiasta osumaa, mutta pahimmat vahingot kärsi nilkka.

Nilkka oli aivan väärässä asennossa eikä kantanut yhtään. Minä tietysti alkuun soitin terveyskeskuspäivystykseen, että mitä pitäisi tehdä. Tuli komento soittaa ambulanssi, että kuljetuksesta saadaan edes jollain tapaa miellyttävä, kun nilkka saadaan lastaan. Tein työtä käskettyä ja matka jatkuikin sitten lanssilla kohti kalakukkokaupungin sairaalaa. Tämä olikin hyvä ratkaisu, koska sain sillä tavoin myös kipulääkityksen matkalle. Olin kuulemma tämän lanssin ensimmäinen potilas, joka puhalsi alkometriin nollatuloksen.

Loppupäivä olikin sitten melkoista hulinaa. Ensimmäinen melkoinen operaatio oli saada nilkka paikalleen ja kipsiin, jotta se saatiin kuvattua likimain oikeassa asennossa ja päästiin arvioimaan vaurioiden suuruutta. Lääkäri sanoi jo tässä kohti, että nilkka vaatii leikkauksen. Kuitenkin leikkauspaikka oli vielä hämärän peitossa - leikataanko siellä vai kotikunnassa.

Röntgenkuvien ja niiden perusteella otetun viipalekuvauksen jälkeen ensiavun lääkäri ilmoitti, että hän keskustelee vielä leikkaavan lääkärin kanssa, mutta nilkka joka tapauksessa operoidaan vielä samana iltana. Näin sitten kävi. Taisin olla ensiavussa noin neljä tuntia ennen kuin siirryin sieltä suoraan leikkaussaliin. Parituntia ruuvailivat nilkkaa kasaan ja leikanneen lääkärin mielestä lopputulos oli hyvä ja nilkka saatiin stabiloitua.

Heräämöreissun jälkeen matka jatkui osastolle, jossa olinkin kaksi yötä. Ensimmäinen yö oli melkoisen kamala ja pyysin lisäkipulääkettä parin tunnin välein. Samaa rataa meni myös ensimmäinen aamupäivä ja lääkärikierrolla lääkärin kotiutuspuheet tuntuivat todella ennen aikaiselta. Hoitajat olivat samaa mieltä, että ensin pitää saada kipu hallintaan.

Ensimmäinen sairaalapäivä menikin sitten torkkuessa, nilkkaa kylmätessä ja fysioterapeutin hätistelemänä myös liikkeellä keppien ja muiden apuvälineiden kanssa. Sain myös yksin liikkumisluvan, joten pääsin nauttimaan liikkumisen vapaudesta edes yksinäisen vessareissujen verran. Pienestä sitä osaa ihminen olla onnellinen.

Seuraavana aamuna olinkin yhtä mieltä lääkärin kanssa kotiin lähdöstä ja päivä menikin sitten lähtöä odotellessa. Jalka oli tähän saakka ollut lastassa, mutta kotiin lähtiessä se kipsattiin ja kipsin jälkeen röntgenkuvaamalla varmistettiin, että nilkka on hyvässä asennossa ennen kotiutusta. Matka kotipaikkakunnalle hoitui sitten paaritaksilla ja olin myöhään illalla perillä.

Kotiin pääsy tuntui hyvältä ja virkisti mieltä, vaikka täällä on portaita enemmän kuin riittävästi ja niiden liikkuminen yksijalkaisesti ei ole erityisen helppoa. Siirrynkin täältä melko pian muutaman kilometrin päähän yksiöön, jossa kaikki toiminnot ovat samassa tasossa, joten portaita ei ole pakko kulkea kuin sinne päästäkseen.

Tänään aamiaisen jälkeen olin istahtamassa nojatuoliin, kun polvilumpio päätti yllättäen muljahtaa pois paikaltaan. Taas soitin ohjeita terveyskeskuksesta ja sen jälkeen soitin lanssin. Lanssipojat saivat polvilumpion melko helposti paikalleen, joten jatkoin matkaa isäni kyydillä kohti terveyskeskusta. Siellä lääkäri tutki polven ja konsultoituaan kokeneempaa kollegaansa lähetti sairaalan ensiapuun.

Sinällään polvilumpion luksaatio ei ole hankalasti hoidettava vaiva, vaan sen hoitoon käytetään ortooseja, jotka tukevat patellan paikalleen. Niitä ei vaan voinut käyttää, koska jalka on melkein polveen saakka kipsissä. Polvilumpion tukemista sitten ihmetelivät pari lääkäriä, kipsimestari, sairaanhoitaja ja fysioterapeutti. Lopputuloksena oli, että paras tulos saataneen kinesioteippauksella ja polven taivutusrajoituksilla. Eli nyt on sitten pidettävä jalka suorana lonkasta alaspäin ja toivottava, ettei luksaatio toistu.

Jostain syystä sitä miettii, uskallanko huomenna herätä ollenkaan. Tuntuu, että lähes kaikki menee pieleen, teki mitä tahansa.

Opiskelijan juhannus

Väittävät, että keskikesän juhlaa pitäisi jollain tapaa juhlia. Minä päätin tällä erää olla juhlimatta ja sen sijaan hyötykäyttää rauhalliset hetket työmaalla ja viettää juhannukset kirjoittamalla lopputyötäni. Minä vain tarvitsen kirjoittamiseen rauhan.

Sen verran kuitenkin nautin keskikesästä, että en pitänyt aamulla erityistä kiirettä töihin hankkiutumisen kanssa, vaan hyvällä omalla tunnolla kävin eilen aamulenkillä. Pitkästä aikaa hölkkäsin muutaman askeleen ja lenkki tuntui todella hyvältä, vaikka en ottanut polvitukeakaan mukaan. Alkaisikohan tuo polvikin viimein parantua?

Lenkin jälkeen heiluttelin hieman kahvakuulaakin. Päätin tehdä 10 etuheilautusta ja ne teinkin. Olisin varmasti jaksanut enemmänkin, mutta päätin tällä erää ottaa asiat rauhallisesti ja mieluummin tehdä liian vähän kuin liikaa.

Päivä menikin työpaikalla kirjallisissa touhuissa. Yllättävän paljon sain aikaan, vaikka työteho oli melko alhainen. Siitä huolimatta tekstiä syntyi huomattavasti enemmän kuin aikoihin. Kuviosta jäi ehdottomasti positiivinen fiilis, vaikka vapaata en pitänytkään.

Työpäivää lyhensi lupaus käyttää työkaverin koiraa lenkillä. Alunperin ajattelin käydä vain lyhyen ja nopean lenkin, mutta jalat veivätkin pidemmälle ja kävin tarkastamassa yhden suositellun lammen pohjukan. Tuli siis käveltyä lähes tunti ja vielä kohtalaisen reippaasti.

Lenkin jälkeen unta ei kauheasti tarvinnut houkutella. Tein ruuan ja nukahdin lähes välittömästi. Yön nukuinkin melko hyvin. Heräsin tosin pikkutunneilla savun hajuun. Tiesin, että vieressä poltettiin juhannuskokkoa, joten en havainnosta kamalasti yllättynyt.

Aamulla heräsin pirteänä ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Tänään en edes yrittänyt lähteä lenkille, joten olin työpaikalla jo kohtalaisen aikaisin ja tänään olen myös ollut melko aktiivinen kirjoittaja ja työ onkin edennyt melkoisesti. Tämän kirjoituksen jälkeen kirjoitan vielä yhden rupeaman ennen kuin lähden kotiin tekemään jälleen ruokaa.

Aamulla havahduin tosiasiaan, että en ole ottanut kipulääkettä moneen päivään ja silti aamulla olen herännyt virkeänä ja olo on ollut muutenkin hyvä. Hermo-oireet jalkapöydistä ovat hävinneet täysin ja ainoa oireileva paikka on oikea keskisormi. Päätinkin aamulla hankkia siihen kortisonipistoksen lähitulevaisuudessa, jos sen avulla pääsisi nauttimaan täysin oireettomasta kaudesta.

Jälleen lyhyillä yöunilla

Eilinen matkustaminen tarjosi jälleen mahdollisuuden nukkua liian lyhyet yöunet. Siitä huolimatta sain luuni liikkeelle ajoissa ja pääsin aloittamaan päivän kokoustamalla. Iltapäivästä oli pakko antaa periksi ja lähteä nukkumaan, koska silmät eivät yksinkertaisesti pysyneet enää auki. Toivottavasti reissaaminen vähenee ainakin hetkeksi ja saan jollain tapaa unirytmin kohdalleen.

Junaillen

Yritimme saada professorin kanssa aikatauluja sovitettua yhteen niin, että hän voisi tulla käymään työpaikallani. Käytännössä tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan aikataulumme menivät melko pahasti ristiin. Päätettiin sitten, että minun on mentävä vuoren luokse ja kävinkin tänään isolla kirkolla jutustelemassa lopputyöstäni.

Mietin moneen otteeseen, mikä on sopiva tapa tehdä tämä reissu ja päätin lähteä käymään päiväseltään. Niinpä aamulla kello soi neljältä ja pakkasin luuni autoon ja ajoin Savon pääkaupunkiin juna-asemalle. Jostain syystä en oikein saanut nukuttua junassa, joten olin jo Helsinkiin päästyäni valvonut melkoisesti normaaliaamua pidempään.

Helsingissä lopputyön läpikäynnin lisäksi hoitelin puhelimella noita työkuvioita ja sainkin ainakin pienen selvyyden asiaan. Nyt on varmistettu selkänoja, jota vasten nojata, kun asiaa aletaan uudelleen vääntämään. Katsotaan, mihin uusi vääntö päätyy.

Kaikkien hoidettujen asioiden jälkeen mietin, että millä aikataululla lähden junailemaan kotia kohti. Päätin tulla kalliimmalla junalla, että saan ensi yöksi edes jollain tavalla järkevän pituiset unet. Junassa sai kuitenkin istua kuin sillit suolassa ja muutenkin matka tuntui huomattavasti ärsyttävämmältä.

Ainakin sen havainnon tein matkustaessani, että junassa istuminen käy ihmeellisen paljon niskan päälle. Loppumatkasta tuntui, ettei jaksa pitää päätä enää pystyssä ja takaraivoon hiipi jännityspäänsärky. Luultavasti yö sitten nukutaankin taas kipulääkkeiden voimalla, vaikka olen niiden käyttöä yrittänyt aktiivisesti vähentää.

Pitkää päivää pakerretaan

Tänään olen tehnyt kohtuuttoman pitkän työpäivän. Viime yönä nukuin reilu 12 tunnin yöunet ja heräsin aamusta ajoissa virkeänä. Pitkät yöunet tekivät hyvää ja aamulla maailma näyttäytyi edellistä parempana.

Valitettavasti päivällä minulle soitettiin työpaikasta, jota on tässä väännetty useampi kuukausi. Olivat eilen tehneet päätöksen, että haluavat vakituiseen työsuhteeseen ihmisen ja lääkärin määräämä uusintatarkastus puolen vuoden kuluttua ei sitä käytännössä mahdollista. Eli en sitä työpaikkaa ainakaan tällä lausunnolla saa.

Minähän en näin helposti anna periksi ja otin jo yhteyttä työterveyshuoltoon, josko lääkäri voisi muuttaa lausuntoaan tai ainakin siirtää uusintatarkastusta aiemmaksi, että saataisiin asiat selviämään koeajan puitteissa. Keskustelin asiasta työterveyshoitajan kanssa melko pitkään ja hän lupasi puhua asiasta lääkärin kanssa. Toivottavasti siltä saralta tilanne paranee.

Huonon päivän kruunasi excelin huolellinen kaatuminen ja samalla noin kolmen kuukauden työn valuminen hukkaan. Työpäivä sitten venahtikin melko pitkäksi ja siitä huolimatta vielä on paljon tekemistä, että pääsen edes lähtöpisteeseen. Nyt on kuitenkin pakko painua nukkumaan, koska huomenna on herätys järjettömän aikaisin.

Univelkaa

Sunnuntaina jatkoin samaa linjaa kuin lauantaina. Tosin sillä erotuksella, että en onnistunut polttamaan itseäni auringossa vaan sen sijaan kastuin oikein huolella vesisateessa. Koiranäyttelypaikkakunta ja tuomari vaihtuivat, mutta pelin henki oli pitkälti aivan sama. Seisoskellaan päivä ulkosalla ja nautitaan hyvästä seurasta.

Päivä taas venyi melko pitkäksi ja pääsinkin lähtemään Savoa kohti vasta puoli seitsemän aikaan. Selkä oikutteli matkalla ja perillä mökillä olin vähän ennen yhtä aamuyöllä. Yöunia vielä häiritsi sinnikäs suonenveto säären etuosan lihaksissa, joten aamulla olo oli kaikkea muuta kuin pirteä kellon soidessa.

Päätinkin tehdä lyhyen työpäivän ja käydä kaupassa hakemassa jotain helppoa ja nopeaa syömistä täksi päiväksi ja ruokatarpeet loppuviikoksi. Kotimatkalla piti ihan aktiivisesti pitää itseäni valveilla. Kotona päätin syödä ja sen jälkeen päivittää tämän blogin ja painua sen jälkeen unten  maille. Jos uni ei riitä aamuun saakka, niin sitten ei riitä, mutta en jaksa pitää itseäni väkisin valveilla yhtään pidempään.

Päivä liikkeellä

Tänään tuli jälleen käytyä koiranäyttelyssä. Tästähän alkaa vähitellen tulla tapa. No nyt on suunnitelmissa missikisoja enää huomiselle ja sen jälkeen en ole ilmoittanut tuota enää minnekään, joten ehkä loppukesä menee muiden harrasteiden merkeissä.

Tänäänkin päivä oli pitkä ja rankka. Onnistuin polttamaan rintakehäni. Sitä ei vaan osaa varoa tuota kesäkuista aurinkoa, kun ei muuten ole erityisen lämmin ja tuulikin käy. Voin jälleen kerran syyttää lähinnä itseäni palaneesta rinnasta, mutta se ei helpota tilannetta yhtään.

Päivän mittaan ihmettelin useampaan otteeseen, miten vähän selkä oireilee. Lihakset olivat edelleen kipeät ja moneen otteeseen niiden jäykkyyden huomasi. Oireisto oli kuitenkin täysin erilaista ja selkää ei juuri tarvinnut huomioida. Aivan loistava fiilis, kun lähes päivittäin huomaa olossa muutoksen parempaan.

Rasittuneet selkälihakset

Eilinen kahvakuulailu alkoi tuntua lihaksissa iltapäivällä. Jännästi selän lihaskipua ja väsymystä kuvaisi herkästi samoilla sanoilla kuin reumaoireita, vaikka syy on aivan eri ja kipukin tuntuu aivan erilaiselta. Kuitenkin kipu jäykistää selkää ja sen lisäksi selkä oireilee etenkin liikkeelle lähtiessä. Siis täysin tyypillisiä reumaoireita kuvaavia sanoja. Olen enemmän kuin tyytyväinen, etteivät SI-nivelet hermostuneet rääkistä, joten oletan saavani kuulat käsiini melko pian uudelleen.

Sain jo aiemmin viikolla lääkäriltä reseptin miedompaan kipulääkkeeseen ja nyt otin illalla totuttua pienemmän annoksen. Toivotaan, että kipulääkityksen vähentäminen onnistuu ja biologinen lääke todella toimii. Jostain syystä tulehduskipulääkkeen vähentäminen tuntuu aina henkisesti todella raskaalta, vaikkeivät kivut lisääntyisikään.

Asennemuutos

Eilen illalla pääsin taas nukkumaan melko järkevään aikaan ja saikin nukuttua pitkät yöunet. Aamulla heräsin melko mielelläni ja pirteänä työpäivään. Kaiken kaikkiaan olo on parantunut viimeisen viikon aikana hurjasti. Ei meinaa ihan uskoa, miten nopeasti olo lähtee paranemaan, kun oravanpyörä lähtee pyörimään positiiviseen suuntaan.

Tänään kävin työpäivän jälkeen oikein hikilenkillä. Kokeilin hölkkäämistäkin ja tuntui todella hyvältä. Toki kunto on huono ja polvikin rasittuu nopeasti, mutta silti hölkkäsin muutaman todella lyhyen pätkän. Henkisesti moinen oli todella tärkeää. Lenkin jälkeen heiluttelin vielä hieman kahvakuulia. Ennen suihkua vielä pulahdin jokeen ja onnittelin itseäni hyvästä liikuntasuorituksesta.

Kaikesta tästä asennemuutoksesta syytän paitsi biologista lääkettä myös hyvää keskustelua ravitsemusterapeutin kanssa. Ravitsemusterapeutti lähinnä kuunteli ja antoi hyviä vinkkejä. Kaiken kaikkiaan pyrki kiinnittämään huomiota siihen, mikä on hyvin nyt, ei siihen, mikä voisi olla paremmin. Tätä olen soveltanut ja se tuntuu mielialassa paljonkin.

Yllättävän paljon oli merkitystä luvalla syödä eineksiä ja toisaalta hyvät vinkit ruokaohjeista. Kummasti sitä on intoa tehdä helppoja ruokia, kun tietää, että saa hyvää ja nopeasti. Myös kaapissa odottavat einekset helpottavat elämää. Niitä syödessä ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa, kuten ei pääsääntöisesti mistään muustakaan syömisestä. Asenne syömiseen on muuttunut melko paljon, mikä tuntuu helpottavan paljon.

Tämä sama asenne tuntuu vaikuttavan melko paljon omaan mielialaan ja jaksamiseen. Jaksamisen kanssa käsikädessä käy myös aikaan saaminen. Kun tuntee, että jaksaa tehdä asioita, tulevat asiat myös tehdyksi eikä mene energiaa siihen murehtimiseen, mitä kaikkea pitää tehdä. Tätä asennetta ei vaan muista pitää yllä, kun menee oikein huonosti. Kun asiat tekee pala kerrallaan, kokonaisuus ei ole tuskastuttavan suuri kuin kokonaisuutta ajatellen.

Ei niin hyvä päivä

Eilisen innoittamana aamulla tarkastelin erityisen tarkasti, millaisia oireita minulla on. Totesin, että pienet nivelet olivat melko arat, mutta aamujäykkyys hävisi melkoisen nopeasti. Samalla huomasin, että nilkkojen ojentaminen oli lähes kivutonta ja sähköiskuoireet ovat pitkälti kadonneet. Taisi se hermoratatutkimuksen tehnyt lääkäri olla oikeassa, että hermo-oireet ovat nivelperäisiä.

Tänään edistettiin taas työhönottoprojektia ja ensimmäistä kertaa takaraivoon hiipi pelko, että entä jos tämä unelmatyöni jää saamatta terveyden takia. Nyt pitää vaan yrittää pitää pää kylmänä. Jos homma menee puihin, niin se menee, mutta sitä on turha murehtia vielä.

Tänään on ollut ensimmäistä kertaa näin vahvana tunne, että vihaan tätä tautia. Olen moneen kertaan kysynyt itseltäni, miksi minä olen sairastunut ja miksi tämä sairaus vaikuttaa tulevaisuuteeni. Melko vähällä olen päässyt näiden tunteiden kanssa, mutta ilmeisesti tämä on jossain kohti käytävä läpi. Minulla on toistaiseksi ollut erittäin vakaa usko, että tauti ei estä minua toteuttamasta haaveitani, mutta tällä hetkellä asia hieman epäilyttää.

Viikko biologista lääkettä

Aamulla töihin ajaessani havahduin siihen, että aamulla mikään ei tuntunut erityisen hankalalta. En pystynyt määrittelemään, että olisin ollut täysin oireeton, muttei toisaalta mikään kipu noussut mieleen. Sitä on kai niin tottunut oireisiin aamuisin, ettei kaikkeen edes kiinnitä huomiota. Huomisaamuna pitää oikein kiinnittää huomiota, sattuuko mihinkään.

Tuosta biologisen aloittamisesta on nyt kulunut viikko ja olen ehtinyt miettiä jo moneen kertaan, onko moisesta lääkkeestä mitään hyötyä. Edellisen aloittamisen yhteydessä muutos tapahtui lähes yhdessä yössä, joten tämä viikkokin on tuntunut pitkältä ajalta. Toisaalta perinteisillä lääkkeillä tehon huomaa vasta viikkojen tai kuukausien kuluttua, joten onhan tämäkin nopea muutos.

Tässä ensimmäisen viikon aikana olen todennut lääkkeen ainakin tarjonneen paremmat yöunet. Olen pääasiassa nukkunut hyvin ja heräilemättä. Uniseuranta kertoo, että pyörin edelleen, mutta en herää jokaisen kyljen käännön yhteydessä. Esimerkiksi viime yönä katsoin kerran kelloa ja seuraava havainto oli herätyskello tuntien päästä. Vaikka lääke ei muuten auttaisikaan, hyvät yöunet kuitenkin auttavat kestämään.

Parantuminen

Jatkoin tänään siitä, mihin eilen jäin eli asuntojen katselulla. Tänään ei tullut vastaan enää mitään kovin houkuttelevaa, joten joudun tekemään valinnan kahden asunnon välillä. Mennäkö ihanaan idylliin vähän kauemmas vai lähelle työpaikkaa ja palveluita.

Ruokamyrkytys piti koko yön kourissaan ja aamulla mietinkin melko tarkkaan lähdenkö päivystykseen vai aamiaiselle. Olo oli todella vetämätön ja nestehukka varmasti melkoinen, vaikka viimeisten tuntien aikana olo helpottikin. Päätin kokeilla aamiaista ja jos se ei auta, niin lähteä päivystykseen. Onneksi aamiainen auttoi ja loppu päivä menikin hyvin, vaikka hieman etova olo kiusasikin pitkin päivää.

Ruokamyrkytys?

Aamupäivästä ajelin todennäköisesti tulevalle kotipaikkakunnalle katselemaan asuntoja ja samalla vähän hemmottelemaan itseäni. Asuntoja tulikin katseltua melkoinen liuta ja jatketaan harrastusta huomenna. Ehkä ensimmäistä kertaa muuttojeni historiassa, minulla on oikeasti mahdollisuus valita hyvistä vaihtoehdoista paras eikä vähiten huonoa.

Yövyn hotellissa ja illalla kävin käveleskelemässä kaupungilla ja syömässä. En tiedä mitä sopimatonta söin, mutta pääruoka ei maistunut ollenkaan ja jouduin lähtemään ravintolasta pahoin voinnin vuoksi. Viihdyinkin vessassa useamman hetken ja hotellille päästyni sama jatkui. Nyt alkaa vähitellen helpottaa ja toivottavasti yö menee muualla kuin vessassa.

Asioiden järjestelyä

En ole koskaan kokenut olevani kovin hyvä pitämään naruja käsissäni ja järjestelmään asioita. Nyt olen joutunut järjestelemään asioita vähintään riittävästi ja alkaa vähitellen tuntua, että pää hajoaa jollain aikataululla, jos asioiden järjestelytarve jatkuu tällaisena.

Nyt on kuitenkin selvitty jälleen yhdestä päivästä ja vähitellen asiat tuntuvat järjestyvän, vaikka niiden järjestely viekin energiaa. Toisaalta on hyvä tuntea saavansa aikaan asioita, kun lähes koko kevät on ollut pitkälti asioiden odottelua ja sen jälkeen taas uutta odottelua. Siinä mielessä on mukava, kun pääsee tekemään asioita.

Joko helteiden helpottaminen tai biologinen reumalääkitys on piristänyt minua melkoisesti.  Yksi syyllinen saattaa tosin olla myös ravitsemusterapeutin tapaaminen. Vähitellen huomaan, miten paljon keskustelusta oli hyötyä. Vaikka pääasiassa keskustelimme tosiaan syömisestä ja ratkoimme siihen liittyviä ongelmia, puhuttiin myös asenteesta arkeen. Huomasin nauttivani pienistä arjen askareista kuten kaupassa käynnistä ja tiskaamisesta.

Helteet tosin saivat ikävästi polvituen hautomaan jalan ihoa ja tällä hetkellä polvitukea ei arvaa käyttää. Tänään olin töissä ilman polvitukea ja selvästi huomasi, miten polvi rasittui, vaikken paljoa liikkunutkaan. Nyt pitää vain toivoa, että iho parantuu nopeasti, että pääsen taas käyttämään tuota tukea. Jos se ei parane, pitänee käydä hakemassa kyynärsauvat avuksi.

Biologisen lääkkeen vaikutus näkyy ainakin hyttysten puremissa. Reagoin melko herkästi hyttysiin etenkin alkukesästä ja nytkin olen hyttysten pistojen peitossa. Tänään aamulla totesin, että paukamat ovat hävinneet lähes täysin ja ne vähätkään eivät kutia. Siis ainakin toimii paremmin kuin allergialääkkeet.

Päivä sairaalassa

Ortopedi laittoi minusta lähetteen ravitsemusterapeutille, kun kävin hänen vastaanotollaan ensimmäistä kertaa. Tänään oli vuorossa erittäin hyvä keskustelu ravitsemusterapeutin kanssa. Meillä meni reilu tunti ja tuli käytyä aika perusteellisesti läpi syömisen ongelmat ja osittain koko tätä elämäntilannetta, jossa energia ei vaan riitä kaikkeen, mitä ihmisen pitäisi tehdä.

Sain hyviä vinkkejä erityisesti ruoka-aineista, jotka voisivat soveltua tähän tilanteeseen. Kaiken kaikkiaan tuli hyvä olo siitä, miten olen joskus tehnyt asiat oikein ja nyt olisi syytä vain pyrkiä takaisin tilanteeseen, joka toimi. Odotin voimakasta moralisointia tai muuten kovin rajua puuttumista siihen, miten olen itseni tähän kuntoon syönyt. Kuitenkin sain lähinnä ymmärrystä ja kehittäviä ehdotuksia.

Ravitsemusterapeutilta lähdin reumapolille biologisen lääkkeen aloitukseen. Oletin, että ensimmäinen aloitus olisi ollut perusteellisempi kuin toinen, mutta tällä kertaa osasin kysellä enemmän, joten keskusteluakin syntyi. Jälleen kerran oli hyvä keskustelutilaisuus hoitajan kanssa. Nyt vaan sitten odotetaan biologisen lääkkeen tehoa ja pelätään sivuvaikutuksia. Toivottavasti tämä sopii paremmin.

Kuumissaan koulunpenkillä

Parisen päivä on pidetty hellettä. Eilinen ihan kotosalla työleirillä. Välillä meinasi tulla oikeasti paha olo, kun oli vaan liian kuum aja piti vielä puunata autoa. Välillä oli pakko tulla sisälle viilenemään, ettei olisi taju lähtenyt. Sitten toiset leimaavat laiskaksi, kun en ehdoin tahdoin halunnut ulos viettämään aikaa.

Tämä päivä menikin sitten koulun penkillä. Viimeinen yhteinen tapaaminen ennen loppujuhlaa. Aamulla lähdin liikkeelle ajoissa ja kävin matkalla hakemassa biologisen lääkkeen. Apteekissa meni yllättävän pitkään, vaikka oletin, ettei siellä olisi kamalaa ruuhkaa aamulla. Oli kuitenkin. Sain myös sangen perusteellisen selvityksen lääkkeen käytöstä ja haitoista, mikä oli täysin odottamatonta. Yleensä reumalääkkeitä hakiessani en ole juuri saanut infoa, vaan on oletettu, että lääke on opastettu jo reumapolilla.

Tänään aamulla koin myös uuden yllättävän reumaoireen. Ensimmäistä kertaa ikinä kaularanka tuntui jäykältä. Ennenkin lihakset ovat olleet jumissa, mutta tämä oli selkeää reumaattista jäykkyyttä. Onneksi se helpotti aamulla melko pian. Toivottavasti tästä ei tule uusi aamuinen riesa.

En ole kesäihminen

Viime päivät ovat olleet melkoisen lämpimiä ja monet ovatkin nauttineet ihanan lämpimistä keleistä. Minulle säät ovat saaneet pääsääntöisesti huonon olon. Mitään ei jaksa tehdä ja silti hiki lentää. Minä en vaan erityisesti viihdy liian lämpimässä ja olen monelta kantilta talvi-ihminen.

Ajelin tänään taas Savosta etelään ja huonostikin toimiva ilmastointi oli todella mukava keksintö. Ajomatka oli lämpötilan suhteen hyvä, mutta selkä ei erityisesti nauttinut pitkästä ajomatkasta, mutta siitäkin lopulta selvittiin. Toivottavasti vähitellen alkaisi riittää tämä jatkuva autoilu ja ennättäisin edes hetken rauhoittua johonkin.