Kansanviisaat sanovat, ettei vahinko tule kello kaulassa. Niin taisi käydä nytkin. Sunnuntaina ajattelin jatkaa lopputyön parissa. Ennen kuin pääsin työn pariin piti käydä selvittämässä parikin asiaa ulkotöissä. Otin kesäharjoittelijan matkaan ja viimeisellä etapilla tuo vammapolven jalka petti jostain syystä alta ja kaaduin oikein huolella. Polvi otti asiasta osumaa, mutta pahimmat vahingot kärsi nilkka.
Nilkka oli aivan väärässä asennossa eikä kantanut yhtään. Minä tietysti alkuun soitin terveyskeskuspäivystykseen, että mitä pitäisi tehdä. Tuli komento soittaa ambulanssi, että kuljetuksesta saadaan edes jollain tapaa miellyttävä, kun nilkka saadaan lastaan. Tein työtä käskettyä ja matka jatkuikin sitten lanssilla kohti kalakukkokaupungin sairaalaa. Tämä olikin hyvä ratkaisu, koska sain sillä tavoin myös kipulääkityksen matkalle. Olin kuulemma tämän lanssin ensimmäinen potilas, joka puhalsi alkometriin nollatuloksen.
Loppupäivä olikin sitten melkoista hulinaa. Ensimmäinen melkoinen operaatio oli saada nilkka paikalleen ja kipsiin, jotta se saatiin kuvattua likimain oikeassa asennossa ja päästiin arvioimaan vaurioiden suuruutta. Lääkäri sanoi jo tässä kohti, että nilkka vaatii leikkauksen. Kuitenkin leikkauspaikka oli vielä hämärän peitossa - leikataanko siellä vai kotikunnassa.
Röntgenkuvien ja niiden perusteella otetun viipalekuvauksen jälkeen ensiavun lääkäri ilmoitti, että hän keskustelee vielä leikkaavan lääkärin kanssa, mutta nilkka joka tapauksessa operoidaan vielä samana iltana. Näin sitten kävi. Taisin olla ensiavussa noin neljä tuntia ennen kuin siirryin sieltä suoraan leikkaussaliin. Parituntia ruuvailivat nilkkaa kasaan ja leikanneen lääkärin mielestä lopputulos oli hyvä ja nilkka saatiin stabiloitua.
Heräämöreissun jälkeen matka jatkui osastolle, jossa olinkin kaksi yötä. Ensimmäinen yö oli melkoisen kamala ja pyysin lisäkipulääkettä parin tunnin välein. Samaa rataa meni myös ensimmäinen aamupäivä ja lääkärikierrolla lääkärin kotiutuspuheet tuntuivat todella ennen aikaiselta. Hoitajat olivat samaa mieltä, että ensin pitää saada kipu hallintaan.
Ensimmäinen sairaalapäivä menikin sitten torkkuessa, nilkkaa kylmätessä ja fysioterapeutin hätistelemänä myös liikkeellä keppien ja muiden apuvälineiden kanssa. Sain myös yksin liikkumisluvan, joten pääsin nauttimaan liikkumisen vapaudesta edes yksinäisen vessareissujen verran. Pienestä sitä osaa ihminen olla onnellinen.
Seuraavana aamuna olinkin yhtä mieltä lääkärin kanssa kotiin lähdöstä ja päivä menikin sitten lähtöä odotellessa. Jalka oli tähän saakka ollut lastassa, mutta kotiin lähtiessä se kipsattiin ja kipsin jälkeen röntgenkuvaamalla varmistettiin, että nilkka on hyvässä asennossa ennen kotiutusta. Matka kotipaikkakunnalle hoitui sitten paaritaksilla ja olin myöhään illalla perillä.
Kotiin pääsy tuntui hyvältä ja virkisti mieltä, vaikka täällä on portaita enemmän kuin riittävästi ja niiden liikkuminen yksijalkaisesti ei ole erityisen helppoa. Siirrynkin täältä melko pian muutaman kilometrin päähän yksiöön, jossa kaikki toiminnot ovat samassa tasossa, joten portaita ei ole pakko kulkea kuin sinne päästäkseen.
Tänään aamiaisen jälkeen olin istahtamassa nojatuoliin, kun polvilumpio päätti yllättäen muljahtaa pois paikaltaan. Taas soitin ohjeita terveyskeskuksesta ja sen jälkeen soitin lanssin. Lanssipojat saivat polvilumpion melko helposti paikalleen, joten jatkoin matkaa isäni kyydillä kohti terveyskeskusta. Siellä lääkäri tutki polven ja konsultoituaan kokeneempaa kollegaansa lähetti sairaalan ensiapuun.
Sinällään polvilumpion luksaatio ei ole hankalasti hoidettava vaiva, vaan sen hoitoon käytetään ortooseja, jotka tukevat patellan paikalleen. Niitä ei vaan voinut käyttää, koska jalka on melkein polveen saakka kipsissä. Polvilumpion tukemista sitten ihmetelivät pari lääkäriä, kipsimestari, sairaanhoitaja ja fysioterapeutti. Lopputuloksena oli, että paras tulos saataneen kinesioteippauksella ja polven taivutusrajoituksilla. Eli nyt on sitten pidettävä jalka suorana lonkasta alaspäin ja toivottava, ettei luksaatio toistu.
Jostain syystä sitä miettii, uskallanko huomenna herätä ollenkaan. Tuntuu, että lähes kaikki menee pieleen, teki mitä tahansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti