Eilisen innoittamana aamulla tarkastelin erityisen tarkasti, millaisia oireita minulla on. Totesin, että pienet nivelet olivat melko arat, mutta aamujäykkyys hävisi melkoisen nopeasti. Samalla huomasin, että nilkkojen ojentaminen oli lähes kivutonta ja sähköiskuoireet ovat pitkälti kadonneet. Taisi se hermoratatutkimuksen tehnyt lääkäri olla oikeassa, että hermo-oireet ovat nivelperäisiä.
Tänään edistettiin taas työhönottoprojektia ja ensimmäistä kertaa takaraivoon hiipi pelko, että entä jos tämä unelmatyöni jää saamatta terveyden takia. Nyt pitää vaan yrittää pitää pää kylmänä. Jos homma menee puihin, niin se menee, mutta sitä on turha murehtia vielä.
Tänään on ollut ensimmäistä kertaa näin vahvana tunne, että vihaan tätä tautia. Olen moneen kertaan kysynyt itseltäni, miksi minä olen sairastunut ja miksi tämä sairaus vaikuttaa tulevaisuuteeni. Melko vähällä olen päässyt näiden tunteiden kanssa, mutta ilmeisesti tämä on jossain kohti käytävä läpi. Minulla on toistaiseksi ollut erittäin vakaa usko, että tauti ei estä minua toteuttamasta haaveitani, mutta tällä hetkellä asia hieman epäilyttää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti