Kutinaa ja raapimista

Taisin havaita viikon puolessa välissä ensimmäisen punertavan laikun käsivarressa. Hyvin samantyyppisen kuin saan alkukesän ensimmäistä hyttysistä, mutta näissä ei ole pistä purureikää. Ne myös kutisevat melko samalla tavalla. Ihmettelin asiaa hieman, mutta lopulta unohdin sen.

Kunnes lauantaiaamuna hieroskelin toista olkavarttani ja huomasin, että kas näitä paukamiahan on lisää. Kyselin asiasta parilta kaverilta, jotka kuvan nähtyään ja kuvauksen kuultuaan konsultoivat puolestani tohtori Googlea. Tohtori Googlehan antaa aina kamalimman mahdollisen vaihtoehdon, joten tälläkin erää sellainen löytyi. 

Syylliseksi epäilin heti itsekin jompaakumpaa viime viikolla aloitettua lääkettä, koska muuten en ole allergisuuteen taipuvainen ja nämä selkeästi vaikuttavat allergisilta oireilta. Sillä sarallahan pahimpana on tarjolla Stevens-Johnson oireyhtymä (SJS), joka on henkeä uhkaava. Siitä tosin useammassa lähteessä mainitaan, että sen sairastamista harvoin tarvitsee epäillä, sen kyllä tietää, että hoitoon on hakeuduttava.

Huolella peloteltuna sitten soitin päivystykseen ja kysyin, miten toimitaan. Kuunneltuaan tilanteeni hoitaja antoi minun jäädä kotiin kahdella ehdolla. Ensiksikin näytille pitää tulla heti, jos eteen tulee mitään hengitysvaikeuksia tai kutina menee sietämättömäksi, eivätkä kotona olevat allergialääkkeet tehoa. Muuten saa odotella maanantaille.

Tätä kirjoittaessani valvon, koska mielikuvitus laukkaa ja sen takia nukkumisesta ei meinaa tulla mitään. Unet ovat taas vaihteeksi sen verran villejä, että on helpompi valvoa kuin herätä nähdäkseen, että ei ole raapinut kättään irti tai tukehdu nukkuessaan.