Koko alku viikon olen kaivannut totaalista kotipäivää. Siis päivää, jonka aikana ei tarvitse pistää nenää ulos saati etsiä päälleen siistejä vaatteita. Tänään vihdoin maltoin viettää moisen.
Eilen illalla otin vähemmän tuota väsyttävää kipulääkettä ja sehän näkyi heti unen laadussa. Odottelin unta melko pitkään ja yö meni pitkälle pyöriessä. Toisaalta tänään en ole ollut ollenkaan niin pöhnäinen kuin parina edellisenä päivänä. Siitä huolimatta päätin pitää pään nollauspäivän ja olenkin pääasiassa pötkötellyt sängyssä ja lukenut hyvää romaania.
Laiskottelupäivä tuntuu tulleen todella tarpeeseen. Vaikka selkä ei erityisesti moista arvostanutkaan, päälle moinen oli erittäin tarpeeseen. En edes muista, koska olen viimeksi viettänyt päivän, jonka aikana minun ei ole pakko tehdä mitään. Toki tuon jalan kanssa ensimmäiset viikot olivat sitä, mutta silloin ei pystynyt. Nyt olisi pystynyt, mutta ei silti ollut pakko tehdä. Piristää kummasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti