Tuntuu, etten osaa koskaan odottaa fyysisen terveyden mukanaan tuomaa henkistä alakuloa. Niin kävi tälläkin kerralla. Jotenkin sitä on tähän saakka mennyt vain odottaen ja peläten tulevaa. Selkeästi on ollut aina jokin tuleva tapahtuma, jota on odottanut. Polven tähystyksen jälkeen ei enää ole mitään isoa ja selkeää, vaan edessä on kuntoutusta ja toipumista.
Loistava väli siis henkiselle romahdukselle. Niinhän se romahdus sitten tulikin. Aina yhtä yllättäen ja lamaavana. Viimeinen laukaiseva tekijä oli, että luin lauantaina ajatuksella läpi ortopedin tekstit ja niissä väheksyttiin minun ymmärryskykyäni.
Tänään olen sitten viettänyt koko päivän sängynpohjalla välillä itkeskellen. Jos jääkaapissa ei olisi ollut valmista ruokaa, en todennäköisesti olisi jaksanut edes miettiä syömistä. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti