Ihmisen pää on kyllä niin kummallinen kapistus, etten ainakaan minä pysy perässä. Leikkauksen jälkeen tapahtumat tuli kuitattua huumorilla ja paljon tapahtumille naurettiinkin. Sellainen mustahuumori jyllää. Hurjaa hirtehishuumoria tulikin heitettyä tuttujen kesken. Yksikin kehotti ajattelemaan positiivisesti - leikkasivat oikean raajan ja selvisin siitä hengissä.
Kuitenkin totuus alkoi vähitellen selvitä ja ensimmäinen reaktio huolestutti minua jo melkein heti reagoinnin jälkeen. Asia ei missään nimessä ollut mikään läpihuutojuttu, joka menee ohi olankohautuksella. Olankohautuksella menikin ensimmäinen viikko.
Ensimmäisen kerran havahduin tilanteeseeni, kun kävin hoitamassa käytännön virastoasioita. Jokaisen käynnin jälkeen päädyin itkemään autoon, koska käynti ei mennyt, kuten suunnittelin. Ensimmäinen vaihe oli se, kun kelan virkailija sanoi, että tarvitsevat lausunnon myös työvoimaviranomaisilta. Tätä olin juuri heiltä kysymässä, mutta silti se oli peruste itkemiselle.
Jatkoin sitten kelasta työvoimatoimistoon, jossa infon työntekijä opasti minut asioimaan eri paikkaan kuin missä olin aiemmin asioinut. Tämä oli niin ison kriisin paikka, että minun oli pakko mennä hetkeksi rauhoittumaan vessaan ennen virkailijalle menoa. Sinällään asiointi meni huomattavasti kivuttomammin ja nopeammin, mutta silti moinen muutos tuntui kohtuuttoman suurelta.
Surkean päivän kruunasi vielä paketti, jota olin yrittänyt hakea edellisenä päivänä omasta postista, mutta se oli vahingossa toimitettu toisaalle. Nyt posti oli sitten päättänyt palvella asiakastaan hyvin ja olivat lähettäneet paketin kohti oikeaa postikonttoria. Niinpä kävin täysin turhaan vielä postissa.
Tämä oli sellainen vastoinkäyminen, että istuin autossa ainakin vartin itkemässä asioiden kurjuutta ja sitä, miten väsynyt ja loppu olen. Siis lopulta päädyttiin siihen tilanteeseen, että olen huijannut jopa itseäni kaikella sillä huumorilla, mitä olen leikkauksesta viljellyt. Lopputulos oli kuitenkin melko totaalinen romahtaminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti