Selkä vai rautakanki?

Sujuvasti sitä unohtaa, miten kelju tämä reuma voi olla halutessaan. Jo muutama yö on mennyt selän kanssa pyöriessä. Tänään aamulla totesin sitten selän olevan todella jäykkä ja löysin selästä kolme selkeästi jäykkää kohtaa, jotka yhdessä jäykistivät lähes koko rangan. Aamulla noustessa tuntui, etten saa selkää suoraksi.

Pitihän selän liikkuvuutta sitten kokeilla ihan virallisilla mittareilla. Seinää vasten seistessäni en saanut takaraivoa seinään eli selkä ei todellakaan suoristunut. Sen jälkeen päätin kokeilla eteentaivutuksen, jossa en yltänyt koskettamaan edes polviini. Taivutuksen kokeileminen oli ehkä virhe, koska ylös pääseminen oli kankeaa.

Hetken pohdin asiaa ja sitten soitin terveyskeskukseen, että mitä tehdään. Lopputulos oli, että kokeillaan alkuun tuon kipulääkkeen annoksen nostoa. Jos se ei auta, niin ensi viikolla pitää pohtia jotain muuta hoitoa. Polven ja nilkan tikkien poisto on edessä ensi viikolla ja toivottavasti sen jälkeen päästään taas aloittamaan noita tauotettuja lääkkeitä.

Virastoasioita ja vastoinkäymisiä

Kuten blogin lukijat tietävät olen ollut sairauslomalla juhannuksesta asti. Sama aika on vakuutusyhtiöllä mennyt selvitellessä kuviota. Tai siis eiväthän he ole varsinaisesti aktiivisesti asioita selvitelleet, mutta asia kuitenkin ollut heillä käsittelyssä. Tämä siitä huolimatta, että olen useampaan otteeseen tehnyt tiettäväksi, ettei minulla ole sairausloman ajalta muita tuloja kuin heidän maksamansa ansionmenetyskorvaus, siis korvaus, josta he eivät ole saaneet aikaan mitään päätöstä.

Eilen marssin sitten todistusten kanssa Kelaan kysymään, onko minun mahdollista saada siltä suunnalta jotain rahaa elämiseen. Kuulemma sairauspäivärahaa voidaan ehkä maksaa, jos saan vakuutusyhtiöltä todistuksen, että heidän käsittelynsä viivästyy. Tästä asiasta en saanut mitään tietoa vakuutusyhtiöstä, vaikka asia taatusti oli heidän tiedossaan tai ainakin asia oli aivan selvä ihmiselle, joka eilen illalla vakuutusyhtiöstä vastasi puhelimeen.

No joku asia ainakin eteni. Kävin myös tapaamassa työvoimaviranomaisia ja he uusivat työnhakuni. Sain myös muuten hyvää palvelua, vaikken varsinaisesti heidän ongelmansa olekaan, koska olen sairauslomalla. No on kuitenkin työnhakua taas jatkettu, kyllä tästä vielä terveiden kirjoihin päästää.

Tänään aamulla asian tiimoilta soitti myös asian käsittelijä. Oli pyytänyt joitakin uusia selvityksiä ja kyseli minulta tietoa tapaturman sattumisesta. Oli kuulemma laittamassa asiaa heidän lääkärilleen lähitulevaisuudessa. Kysyin, miksi asia menee vasta nyt lääkärille, en saanut vastausta. Kuulemma tapaturmaan liittyviä dokumentteja on tullut vielä tälläkin viikolla. No totta kai on, kun jalan hoitoa on jatkettu vakuutusyhtiön näkemystä odottamatta. Ainakaan minä en ymmärrä, miten kaksi kuukautta vamman jälkeen tehtävät hoidot vaikuttavat siihen, onko lähtötapahtuma korvattava.

No tältä osin asia etenee siis kahdella sektorilla. Täytyy todeta, että Kelan osalta uskon asian etenevän, mutta vakuutusyhtiöön en kamalasti luota. No Kelan tavoite aika asian käsittelylle on kolme viikkoa, joten toivottavasti ainakin sieltä tulee hieman rahaa joskus.

Jotta elämän kurjuus olisi lähes täydellistä, joku oli hajottanut autostani ikkunan viime yönä. Päivä menikin sitten tätä kuviota selvitellessä. Valitettavasti autoon ei löytynyt uutta lasia tästä maasta, joten auto on ikkunapuoli ainakin pari viikkoa. Käytännössä tämä tarkoittaa, ettei autolla voi kamalasti mennä ihmisten ilmoille, kun on niin helppo tunkeutua sisälle. Nyt olen siis paitsi rahaton myös autoton, eikä se auton korjauskaan ole ihan ilmaista.

Koiran hammaslääkäri

Kun omat taudit ovat vaihtelevasti hallinnassa, on aika hoitaa koiraa. Koira polo oli jossain yhteydessä halkaissut hampaansa ja tänään se siis pääsi hammaslääkärille. Koiran olo oli varmasti melko vastaava kuin minun vajaa viikko sitten. Pökkyrässä se oli pitkälle iltaan, mutta tyylilleen uskollisena ei voinut käydä nukkumaan vaan piti itseään väkisin hereillä. Ehkäpä aika tekee tässäkin kohti tehtävänsä ja huumeet häviävät koiran elimistöstä.

Se aika, jonka koira pääsi nauttimaan sairaalan palveluista, jäi minulle omaksi vapaa-ajaksi. Kun olin jo aloittanut siirtymisen kohti pääkaupunkia, jatkoin samaa matkaan Heurekaan ihmettelemään ihmisruumiita. Näyttely oli oikeasti kiinnostava ja opettavainen. Harmitti, kun seurassani ei ollut yhtään anatomian ammattilaista. Näyttelyssä olisi mennyt useampi mokoma lisää. Varmasti paljon jäi huomaamatta ja oivaltamatta, mutta paljon myös näin.

Yksi mieleenpainuvimmista asioista oli selkärankareumaatikon luuranko. Selän luutuneen kaaren nähtyäni kummasti oma ryhti oikeni ja tuli loppunäyttelyn aikana tehtyä aika paljon selän liikkuvuutta lisääviä liikkeitä. Minusta olisi ollut erittäin kiinnostavaa nähdä myös pahasti tulehduksen runtelema nivel. Kaikkea ei kuitenkaan voi saada ja jo tälläkin näyttelyllä oli taatusti vaikutuksia minuun. 

Rakkulaa näyttämässä

Aina välillä sitä miettii, olenko luulosairas ja otanko asiat liian vakavasti. Nyt kuitenkin leikattuun polveen on ilmaantunut vesirakkula, jota kävin näyttämässä terveyskeskuksessa. Oli sen verran kummallinen rakkula, että kaksi sairaanhoitajaa ihmetteli yhtä pientä rakkulaa. Lopputuloksena oli, että seuraillaan. Pitää tulla uudelleen näytille, jos tuosta äityy tai tulee lisää.

Terveyskeskuksesta lähtiessäni mietin, että oliko käynti turha. Rakkulan vaarallisuus tai vaarattomuus ei selvinnyt yhtään. Käytin parin hoitajan aikaa ihmettelyyn. Toisaalta sain ammattilaisen arvion, että ainakaan vielä ei ole huolta. Onko tämä mielenrauhan hakeminen sitten turha käynti?

Siipi maassa

Tuntuu, etten osaa koskaan odottaa fyysisen terveyden mukanaan tuomaa henkistä alakuloa. Niin kävi tälläkin kerralla. Jotenkin sitä on tähän saakka mennyt vain odottaen ja peläten tulevaa. Selkeästi on ollut aina jokin tuleva tapahtuma, jota on odottanut. Polven tähystyksen jälkeen ei enää ole mitään isoa ja selkeää, vaan edessä on kuntoutusta ja toipumista.

Loistava väli siis henkiselle romahdukselle. Niinhän se romahdus sitten tulikin. Aina yhtä yllättäen ja lamaavana. Viimeinen laukaiseva tekijä oli, että luin lauantaina ajatuksella läpi ortopedin tekstit ja niissä väheksyttiin minun ymmärryskykyäni.

Tänään olen sitten viettänyt koko päivän sängynpohjalla välillä itkeskellen. Jos jääkaapissa ei olisi ollut valmista ruokaa, en todennäköisesti olisi jaksanut edes miettiä syömistä. Toivottavasti huomenna on parempi päivä.

Polveen tutustumista

Vaikka tiesin, että minulla on taustalla useampia huonosti nukuttuja öitä eikä sairaalassakaan tullut nukuttua kunnolla, yllätyin, miten kevyesti nukuin viime yönä melkein kellon ympäri. Varmasti vahvojen kipulääkkeiden takia selkä ei ottanut asiasta nokkiinsa ja polvi vain nautti, kun sai olla levossa pitkään.

Tämä päivä onkin sitten mennyt asioita hoitaessa ja tutustumisessa jalan rajoitteisiin. Polven rajoitteet ovat kovin erilaiset kuin nilkan olivat. Jotenkin tuntuu, että polvi häiritsee elämää enemmän kuin nilkan kipsi. Siis siitä huolimatta että jalalle saa astua eikä se ole kovin kivulias. Kuitenkin jalan lihakset ovat heikentyneet tässä sairastaessa ja nyt jo jalan nostaminen tuntuu vaikealta. Tilannetta ei tietenkään helpota polven kipu ja turvotus.

Sain myös selvitettyä reumalääkkeiden aloitusta ja muita polveen liittyviä asioita. Tikkien poistaminen on sovittu ja samalla kyselin kyselin myös fysioterapiasta ja painonhallintaryhmästä. Fysioterapiaan pitäisi tulla aika postissa ja painonhallintaryhmästä ei ollut mitää tietoa. Pääsin kuitenkin listalle, että pääsen mukaan, jos ryhmä aloittaa. Vakuutusyhtiön kanssa myös keskustelin.

Tähystelty

Eilen aamulla tieni kävi keskussairaalaan paljon normaalia heräämisaikaani aikaisemmin. Kuitenkin sain luuni liikkeelle ja olin seitsemän jälkeen jonottamassa ilmoittautumiseen. Pienen odotuksen jälkeen hoitaja tuli tekemään alkuvalmistelut ja alkoi odottelu, koska pääsen leikkaussaliin. Tästä odottelusta varoiteltiin, että se voi olla pitkä.

Minun osaltani pitkä odotus tarkoitti reilun puolen tunnin odottamista. Anestesiahoitaja tuli hakemaan leikkaussaliin ja melko pian lääkäri tuli toivottamaan hyviä unia ja lääkitsi tajun kankaalle. Muutaman tunnin päästä heräilin heräämössä polvi ja nilkka paketissa. Ortopedi tuli pyörähtämään siinä sängynlaidalla ja kertoi, mitä oli tehnyt. Siinä lääkepöllyssä en kyllä ihan ymmärtänyt läheskään kaikkea, mitä hän minulle kertoi, mutta jotain ainakin. Polvessa oli ollut siivottavaa ja puhdistustoimet oli tehty. Nilkasta poistettiin nilkan toimintaa häiritsevä ruuvi.

Loppupäivä menikin sitten torkkuessa ja nukutuksesta toipuessa. Minulla oli lupa lähteä kotiin illalla, mutta polvi oli sen verran kipeä, että jäin vielä yöksi. Yhdeksän aikaan illalla, minut olisi laskettu kotiin, joten ilmoitin, että jään yöksi, koska siinä kohti paperitöiden hoitaminen olisi vienyt vielä useamman hetken.

Aamulla lääkäri oli ajoissa kierrolla ja käytännössä herätti. Hänen mielipiteensä oli, että kotiin vaan, joten koko aamupäivä meni kotiutusta odotellessa. Kyllä sitä sai useamman hetken odotellakin ennen kuin sain paperit kouraan ja pääsin lähtemään kohti ravitsemusterapeutin vastaanottoa.

Ravitsemusterapeutilla käytiin läpi kootut selitykset ja hän oikeasti kyseli, miten voisi minua vielä auttaa. Sain minä jotain uusia työkaluja itseni motivointiin ja neuvoja, miten jatkaa eteenpäin. Sovittiin suosiolla, että jatkossa käyn vastaanotolla tiheämmin, niin saadaan parempaa jatkuvuutta painonpudotukseen. Toivottavasti se auttaa.

Loppupäivä onkin sitten mennyt kotona jalan kanssa taistellessa. Polvi on melkoisen turvoksissa eikä oikein taivu. Muutenkin se tuntuu häiritsevän elämää huomattavasti enemmän kuin kipsi koko kipsausaikana. Toivottavasti turvotus vähenee ja polven liikkuvuus paranee pian, koska näin jalan kanssa on hankala elää. Onneksi jalassa ei ole leposärkyä, vaan kipu liittyy polven liikuttamiseen.

Nyt on sitten edessä pitkällinen jalan kuntoutus. Jalan tilannetta ei todellakaan helpota peräkkäiset nilkka- ja polvileikkaukset, koska lihaskunto pääsee melko heikoksi. Tämän kanssa on nyt vain elettävä ja tehtävä tosissaan töitä, että jalan lihakset löytyvät taas. Toisaalta nyt on kaikki tiedossa olevat operaatiot tehty ja pääsen keskittymään kuntoutumiseen ja tiedän, että suunta on vain ylöspäin.

Jännitys tiivistyy

Enpä arvannut maaliskuussa polven teloessani, että mitä kaikkea tulevaisuus tuo tullessaan. Paljon on kuitenkin nähty ja tapahtunut. Ensin oli kuukausien tutkimusrumba polven kanssa. Kun se oli valmis, tuli jonotusvaihe. Kun jonotuksen suhteen oli viimein päästy hyvään vauhtiin, mursin nilkkani. Nilkkaa on nyt paranneltu juhannuksesta saakka.

Huomenna on näillä näkymin kuitenkin se suuri päivä, polvi leikataan. Täytyy todeta, että suunniteltuun leikkaukseen meneminen on paljon raastavampaa kuin tuo nilkan operaatio. Silloin kaikki vain tapahtui ja yritin pysyä mukana mahdollisuuksien mukaan. Nyt on ollut paljon enemmän aikaa ajatella ja pelätä asioita.

Maauimalassa vielä kerran

Ostin uuden vedenpitävän mp3-soittimen, koska oletan joutuvani viettämään uima-altaassa ja vesijuoksemassa tänä syksynä useamman hetken. Pitihän sitä lähteä kokeilemaan, kun viikonloppuna löysin kuunneltavaksi koukuttavan dekkarin. Niinpä tänään menin nauttimaan maauimalasta viimeisen kerran tänä kesänä. En olisi malttanut tulla pois altaasta, kun dekkari oli sen verran jännässä vaiheessa.

Ihmisten ilmoilla

Tänään oli melkoisen toiminnan täyteinen lauantai. Paikallinen lentokenttä täytti pyöreitä ja sitä juhlisti Hornetin ylilento. Sitähän piti tietenkin lähteä katsomaan. Toisaalla oli vielä harrasteautotapahtuma, joten tekeminen ei loppunut kesken.

Lentokentällä oli paljon muutakin nähtävää ja siellä menikin melko pitkään. Hornetin lisäksi nähtiin jos jonkin kokoista lentävää konetta. Kamerankin otin matkaa ja kennolle tallentuikin aika monta hyvää otosta. Matkaan lähdin kahdella kepillä, mikä ei ollut huono ajatus, vaikka kuvatessa kepit tuntuivatkin olevan vain tiellä.

Harrasteautotapahtumassa kepit olivatkin sitten enemmän kuin tarpeeseen. Nilkka kesti reissun yllättävän hyvin, mutta sekä selkä että polvi olivat sitä mieltä, ettei reissusta olisi tullut mitään ilman apujalkoja. Toki nilkkakin rasittui ja oli illalla turvoksissa, mutta huomattavasti vähemmän kuin pelkäsin. Illalla se oli hieman turvoksissa, muttei juuri kipeä. Vähitellen sekin paranee.

Liikuntasuorituksia

Olen eilen ja tänään ylittänyt raja-aitoja ja toisaalta päässyt vähitellen oikeasti liikkumaan. Nilkka ei kovin suurta rasitusta kestä, eikä tuo polvikaan ole kunnossa, mutta olen kuitenkin aloitellut liikkuvaa elämäntapaa.

Eilen päätin kävellä lähikauppaan hakemaan jäätelöä. Matkaa on vajaa kilometri ja luotin sanontaan, ettei matka tapa vaan vauhti. Valitettavasti lähikaupan pakasteallas oli sanonut sopimuksensa irti ja jouduin palaamaan kotiin ilman jäätelöä. Vajaan kahden kilometrin matkaan meni aikaa kuitenkin reilu tunti, joten kävelykuntoni ei ole huipussaan.

Nilkka hieman ärtyi eilisestä, joten tämän päivän liikuntasuorituksen toteutin uima-altaassa. Alkaa olla viimeisiä hetkiä päästä maauimalaan, joten auton keula suuntautui sinne. Ennen lähtöä kaivoin kaapista vielä uimalasit ja muut lelut. Tein alkuverryttelyn vesijuoksemalla ja sen jälkeen sahasin pitkää allasta edestakaisin puolen kilometrin verran.

Uiminen tuntui pitkästä aikaa hyvältä, vaikka menikin lähinnä käsitreeniin. Rintauinnin potkuja ei pystynyt tekemään tuon polven kanssa. Jokainen potku tuntui todella ikävältä nivelessä, joten jätin rintauinti potkut muutamaan potkuun. Vapaauinnissa puolestaan huomasi hyvin, miten rajoittuneet nuo nilkan liikkeet ovat. Sinällään potkiminen ei tuntunut pahalta, mutten kuitenkaan uskaltanut altaan mittaa enempää nilkan kiusaamista.

Vaikka liikuntasuoritukset suorituksina ovat aika mitättömiä, niillä on iso henkinen merkitys. Pääsen liikkeelle ja liikkuminen on hauskaa. Nyt vaan pitää malttaa aloittaa rauhallisesti eikä ahnehtia liian isoja paloja kerralla.

Löhöpäivä

Koko alku viikon olen kaivannut totaalista kotipäivää. Siis päivää, jonka aikana ei tarvitse pistää nenää ulos saati etsiä päälleen siistejä vaatteita. Tänään vihdoin maltoin viettää moisen.

Eilen illalla otin vähemmän tuota väsyttävää kipulääkettä ja sehän näkyi heti unen laadussa. Odottelin unta melko pitkään ja yö meni pitkälle pyöriessä. Toisaalta tänään en ole ollut ollenkaan niin pöhnäinen kuin parina edellisenä päivänä. Siitä huolimatta päätin pitää pään nollauspäivän ja olenkin pääasiassa pötkötellyt sängyssä ja lukenut hyvää romaania.

Laiskottelupäivä tuntuu tulleen todella tarpeeseen. Vaikka selkä ei erityisesti moista arvostanutkaan, päälle moinen oli erittäin tarpeeseen. En edes muista, koska olen viimeksi viettänyt päivän, jonka aikana minun ei ole pakko tehdä mitään. Toki tuon jalan kanssa ensimmäiset viikot olivat sitä, mutta silloin ei pystynyt. Nyt olisi pystynyt, mutta ei silti ollut pakko tehdä. Piristää kummasti.

Väsymystä ilmassa

Nukuin viime yönä 12 tuntia niin, että heräsin kerran käymään vessassa. Herättyäni sain komentaa itseni hereille, muuten olisin voinut jatkaa nukkumista varmaan rajatta. Sain kuitenkin itseni liikkeelle. Koko päivä on kuitenkin mennyt kuin sumussa.

Selkeästi tämä nykyinen lääkitys väsyttää eikä kestä kovin montaa vähäunista yötä, että koko kroppa sekoaa ja palautumiseen menee paljon normaalia pidempään. Onneksi tämä lääke on vain väliaikainen ystävä. Ei käy kateeksi heitä, jotka joutuvat syömään vuosia, vaikka tottumistakin tapahtuu. Kivun lääke on kuitenkin vienyt, joten näin sairauslomalla se on virkansa täyttänyt hyvin.

Sain kuitenkin itseni uima-altaaseen ja juoksin noin vartin. Kokeilin uimistakin, mutta se ei oikein onnistunut, koska uintipotkut olivat tosi hankalat. Muutenkin nilkka tuntui ärtyvän melko helposti, joten tulin pois altaasta melko nopeasti. Tuli kuitenkin lähdettyä ja vesijuoksu tuntui aivan erilaiselta kuin viimeksi.

Piikillä

Tämä päivä onkin mennyt reissusta selviämiseen. Olisin luultavasti nukkunut lähes koko päivän, jos en olisi varannut viime viikolla lääkäriaikaa. Selkä oirehti jo silloin siihen malliin, että kortisonia olisi syytä pistää lähitulevaisuudessa. Normaalista poiketen en venyttänyt piikkiaikaa mahdollisimman pitkään vaan otin puhelimen ajoissa kauniiseen käteen ja pyysin aikaa.

Lääkäri oli melko kiireinen ja hänelle olisi saanut ajanvasta loppukuulle. Hoitaja kävi kuitenkin kysymässä lääkäriltä, mitä minun kanssani tehdään ja lääkäri lupasi pistää minut jollakin puhelinajalla. Näinpä sain ajan melko pian ja sain vielä kokeneen lääkärin pistämään SI-niveliin.

Niinpä jouduin heräämään aamulla melko aikaisin ja ihan kesken unia, että pääsin lääkäriin. Lääkäri oli tapansa mukaan myöhässä, mutta pisti kuitenkin kaksi piikkiä ja kirjoitti sairauslomatodistuksen, etten pääse lähtemään huomenna seminaarireissulle. Selaili lyhyesti sairaushistoriaa ja löysi aika monta syytä kirjoittaa sairauslomalappu.

Loppupäivän olenkin sitten yrittänyt nukkua päiväunia, että saisin kuitattua hieman univelkaa, mutta puhelimeni on estänyt moisen toiminnan melko huolella. Se on soinut tasaisin väliajoin ja onnistunut aina karistamaan unen silmistäni. Toivottavasti se pysyy kuitenkin yön hiljaa.

Reissaten

Tällä erää lähdin kiertämään Savoa ja Karjalaa kaksin koiran kanssa. Ilmoitin koirani vaihteeksi näyttelyyn ja sehän tarkoitti ensin trimmausreissua kasvattajalle ja sen jälkeen siirtymistä näyttelypaikalle ja kahden päivän näyttelyissä pyörimistä. Jalan kannalta reissu ei ollut kovin järkevä, mutta pitääkö sitä aina olla täysin järkevä.

Päälle reissu puolestaan oli erittäin tärkeä. Nyt tiedän, että pääsen halutessani liikkeelle, eikä jalka juuri rajoita tämän tyyppisiä menoja. Ei se kestä rajattomasti tekemistä ja paljon on asioita, joita ei pysty tekemään, mutta tätäkään reissua ei olisi viikko sitten pystynyt tekemään.

Vesijumppaa ja jalkahoitoa

Jatkoin itseni hemmotteluteemalla ja menin aamusta jalkahoitoon. Puolentoista tunnin hemmottelun jälkeen pääsin pehmeillä jaloilla viemään autoni huoltoon. Elämäni ensimmäinen jalkahoitokokemus tuskin jää viimeiseksi niin mukavalta moinen tuntui.

Illalla houkuttelin äitini nauttimaan maauimalan tarjoamista mahdollisuuksista ja menimme vesijumppaan. Yllättävän hyvin nilkka kesti, vaikka monessa hyppy- ja juoksuliikkeessä jouduinkin soveltamaan. Kuitenkin vedessä osallistuminen oli mahdollista, jumppasalissa en olisi pystynyt juuri mihinkään. On ihanaa kun viimein pääsee hieman liikkeelle.

Hemmottelua

Varasin jo joku aika sitten itselleni kampaaja-ajan kipsin poistoa seuraavaksi päiväksi. Se päivä oli sitten edessä tänään ja sainkin taas huomattavasti siistimmän hiuskuontalon. Viimeksi olin käynyt huhtikuussa, joten kyllä nyt todellakin oli aika.

Koska heräsin aamulla ajoissa, kävin aamulla maauimalassa vesijuoksemassa. Vaikka juokseminen onkin tuskaisen tylsää, siinä sai melko hyvin jumpattua sekä nilkan että polven liikkeitä. Lisäksi maauimalassa on pitkä matala osa, jolla sai harjoiteltua melko hyvin nilkan liikkeitä kävellessä.

Vedestä noustessa nilkka tuntui huomattavasti paremmalta kuin veteen mennessä. Valitettavasti parannus oli jossain määrin vain väliaikainen, mutta se kuitenkin antoi uskoa tulevaan. Ahkeraa jumppaamista ja vesijuoksua, niin eiköhän jalasta vielä peli tule.

Jälkitarkastus

Aamulla jouduin heräämään kellon avulla, jotta pääsin seikkailemaan keskussairaalaan. Päivä alkoi röntgenkuvauksella. Kuvattiin nilkka. Keskussairaalan röntgenosasto esitti jälleen omaa parasta osaamistaan. Pääsin pois kuvaushuoneesta viisi minuuttia ennen minulle ilmoitettua aikaa. Hammaskuvaus on ollut toistaiseksi ainoa kuvaus, joka on toteutettu ajallaan, kaikki muut on kuvattu ilmoitettua aikaa aiemmin.

Jatkoin päivää jonottamalla labraan. Muistin taas miksi laboratorioon ei kannata mennä heti aamusta eikä varsinkaan maanantaiaamuna. Jonotinkin sitten kolme varttia. Mietin jo, että minun pitää kertoa vastaanottoon, että tulen jossain kohti myöhemmin. Ennätin kuitenkin hoitaa asian ennen lääkäriaikaa.

Lääkärille menin siis labrasta kiireellä. Ihan turhaan kiirehdin, koska lääkäri oli reilusti myöhässä. Ihmettelin puoli tuntia aikani jälkeen ääneen, missä lääkäri ylipäätään on.  En tiedä, mitä sihteeri teki, mutta hetken kuluttua lääkäreitä marssi liuta vastaanottohuoneisiin. Pääsin sitten lääkärille, jonka kanssa keskusteltiinkin useampi hetki. Lopputuloksena oli, että nilkka on luutunut hyvin ja kipsi voidaan poistaa.

Päivän farssista vastasi sitten nilkan syndesmoosiruuvi, joka on poistettava, koska se häiritsee nilkan toimintaa. Alkuun lääkäri oli sitä mieltä, että nilkasta ei tarvitse poistaa mitään, kun kysyin tuosta ruuvista, lääkäri vasta äkkäsi moisen.

Olimme lääkärin kanssa yhtä mieltä, että poistetaan polvileikkauksen yhteydessä. Lääkäri kuitenkin varmisti asian ja lopputulos oli, että ruuvi pitää poistaa kahden viikon kuluttua. Eipä siinä sitten muuta kuin ruuvin poistoaikaa varmaan, koska minulle sanottiin monelta taholta, että polvioperaatio menee hamaan tulevaisuuteen.

Hain vielä fysioterapeutilta jumppaohjeet ja lähdin sen jälkeen vanhemmilleni soittelemaan tietoa nilkan kipsin poistosta leikkaavalle yksikölle. Hoitaja totesi tekevänsä kaiken voitavansa leikkauksen eteen, jotta saadaan biologinen lääke taas aloitettua. Niin hoitaja tekikin ja reilun kahden viikon kuluttua on edessä polven tähystys.

Eipä siinä sitten muuta kuin puhelin jälleen kauniiseen käteen ja soittamaan sairaalaan, voidaanko ruuvi poistaa polvileikkauksen yhteydessä vai poistetaanko se kahta päivää aiemmin. Hoitajan mukaan tuskin tarvitsee poistaa, mutta varmistaa asian kuitenkin lääkäriltä. Niin varma oli asiastaan, että peruutti ruuvin poistoajan.

Eli summa summarum seuraavat kaksi viikkoa saan olla melko rauhassa jalan hoitoon liittyvissä asioissa. Itse maksettuun jalkahoitoon menen ja sen lisäksi hankkiudun ensi viikolla joku aamu labraan verikokeisiin leikkausta edeltävästi.

Selän mielipide

Eilisestä saunomisesta ei tullut palautetta välittömästi. Usein saunan jälkeen seuraavana aamuna sängystä nouseminen on jäykkää, mutta tänään se onnistui vallan mainiosti. Selkä osoitti hermostumisen merkkejä vasta illalla. En ymmärrä, mikä sen suututti, mutta sen oikaiseminen on todella vaikeaa.

Selkä ei erityisesti arvosta paikalla oloa ja toisaalta nilkka kertoo, että sitä on rasitettu tänään vähintäänkin riittävästi. Pakko oli ottaa sisälläkin käyttöön kaksi keppiä, jotta saan selkää rauhoitettua hieman. Tällä selällä nukkuminen tuskin onnistuu.

Aluevaltauksia jalan kanssa

Tänään olen taas laajentanut elinpiiriäni. Mökiltä järvelle johtaa portaikko, jonka käveleminen keppien varassa on haaste. Portaita on toista sataa, joten ihan pieni jotos niiden kävely ei ole. Tänään kauniina päivänä päätin kuitenkin käydä kokeilemass, onko järvivesi kylmää. Laiturilla kokeilin moista ja totesin veden olevan mukavan lämmintä. Hetken pohdinnan jälkeen päätin kokeilla, mitä jalka tykkää uimisesta ja pulahdinkin veteen.

Vesi oli lämmintä kuin linnun maito ja muutenkin uiminen tuntui hyvältä. Oli todella mukavaa päästä oikeasti liikkumaan melkein kuuden viikon paikalla olon jälkeen. Uintipotkuja jalalla ei oikein vielä voi ottaa, mutta jo käsivedoilla sai itsensä mukavasti hengästymään ja pieni hikin nousi pintaan. Tätä haluan ehdottomasti lisää.

Illalla tarjoutui uusi tilaisuus uimiseen ja käytin sen hyväkseni. Uinnin jälkeen pääsin vielä saunaan, joten pääsin tekemään jalan kanssa melkoisia uusia aluevaltauksia. Saunassa vammajalasta irtosi hirmuiset määrät vanhaa ihoa, mikä ei yllätä, koska onhan jalka ollut toista kuukautta kipsin sisällä lähes koko ajan.

Reviiri laajenee

Painorajoitusten poistuminen on helpottanut jo ihan arkiaskareita merkittävästi. Vaikkei jalka vielä olekaan kunnossa, sen kanssa eläminen helpottuu päivä päivältä. Nyt jo uskaltaa hoitaa asioitaan esimerkiksi keittiössä ilman keppiä ja sisätiloissakin tulee pääasiassa liikuttua yhdellä kepillä.

Sen lisäksi, että sisällä liikkuminen on helpompaa, pääsee kahden kepin kanssa myös ulkona pidemmälle. Eilen askelmittari näytti yli kahta tuhatta askelta. Kävely koostui melko pienistä pätkistä, mutta kuitenkin pääsen taas liikkeelle.

Ilman kipsiä en ole vielä kamalasti astua jalalle. Juuri tänään suihkussa käydessäni kokeilin hieman varata, eikä se ollut kivuliasta. Jalan uudelleen rikkominen kuitenkin pelottaa, joten ilman kipsiä asiat ottaa melkoisen paljon rauhallisemmin. Vähitellen on takaraivoon hiipinyt pelko myös kipsin poistosta. Miten jalan kanssa sitten pärjää?

Jalka on myös särkenyt useampana iltana. Ei mitään sietämätöntä, mutta sen verran, että olen joutunut ottamaan mietoa kipulääkettä saadakseni unen päästä kiinni. Ilmiselvästi jalka siis rasittuu päivän mittaan. No on ainakin käytetty.

Käyttämisestä kertoo myös kipsin kantapää, joka on melko hyvin kulunut. Ei se vielä puhki ole, mutta näkee siitä, että jalalle on astuttu. Fysioterapeutti yritti opettaa minua kävelemään varpaiden varassa, mutta minusta se tuntui epänormaalilta, joten jo vastaanotolla minulle neuvottiin enemmän kävelyä muistuttava liikkumistapa ja sitä olenkin noudattanut. Nyt täyspainovarauksella nilkka (ja kipsi) ei taivu niin paljoa, että jalkaan saisi normaalin rullaavan askeleen, joten kävely on melko tönkköä.

Selkä pitää selkeästi tästä reilummasta liikkumisesta. Se ei ole oireillut ollenkaan niin paljoa kuin vielä muutama viikko sitten. En tiedä, mikä vaikutus on tuolla kipulääkityksellä. Kädet oireilevat kuitenkin jonkun verran, mutta niidenkin kanssa pärjää. Vähitellen on lääkeannosta joutunut nostamaan, mutta vielä on nostovaraa lääkärin ohjeen enimmäisannokseen. Tämä tosin olikin tiedossa