Kun pidin aktiivisemmin kipupäiväkirjaa, huomasin selvästi, että sanallinen kuvailu pysyi samankaltaisena riippumatta siitä, kummalla puolella kipuhuippua oltiin, mutta numeerinen arvo oli ennen kipuhuipun saavuttamista korkeammalla kuin kipuhuipun jälkeen. Tämä minusta ainakin riittävä näyttö siitä, että kivun häiritsevyyden kokee eritavalla riippuen lähimenneisyyden kivuista.
Minä olen huomannut, että minun kipukynnykseni on järjettömän korkealla ja suhtaudun kaiken kaikkiaan kipuun hyvin vähättelevästi. Nilkkamurtuman jälkeen sanoin pitkään, että minua on koskenut vain yksi ainoa hoitotoimenpide - nilkan laittaminen paikalleen ja kipsiin. Nykyään lisään tähän listaan toisen tapahtuman: rannekanavan avarrusleikkauksen avausviillon tekeminen ilman puudutetta.
Reuma on kivulias sairaus, mutta minun arjessa se huonoinakin jaksoina vähemmän häiritsevänä kipuna, vaan enemmän tekemisiä rajoittavat jäykkyys ja voimattomuus. Esimerkiksi, jos käsi ei vain mene nyrkkiin, niin kädellä ei pidellä hiusharjaa. Tai vaihtoehtoisesti jos selkä ei taivu, se ei taivu. Samoin enemmän häiritsee esimerkiksi tavaroiden putoaminen käsistä, kuin varsinaisesti se kipu, joka pakottaa irrottamaan tavarasta.
Aivan varmasti minulla on ainakin toistuvasti kipuoireita, jotka ovat jollekin toiselle lähes sietämättömiä. Ero kokemuksessa ei kuitenkaan tee ihmisestä parempaa tai huonompaa. Se kertoo erilaisesta kipukynnyksestä, erilaisesta kipuhistoriasta ja erilaisesta suhtautumisesta kipuun. Minusta noista mitään ei voi arvottaa hyvä-huono-akselilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti