Toki olo oli edelleen hieman heikko nukkumaan käydessä, mutta lauantaiaamuna herätessä olo oli täysin normaali. Ei mitään viitettä kuumeesta tai muutenkaan erityisen kipeä olo. Totesin selvinneeni säikähdyksellä.
Lauantai-iltana kuume taas nousi ja päätin tällä erää kokeilla, etten ota kuumetta alentavia lääkkeitä. Lopputuloksena menin nukkumaan kuumeisena ja kaikkien kuumeoireiden kanssa. Lihakset olivat niin kipeät, ettei meinannut kärsiä laittaa peittoa päälle. Vaivuin kuitenkin johonkin horrokseen, josta heräsin aamuyöllä. Möngin pöntölle istumaan ja siinä istuessa kuume tuli alas vastaavalla tavalla romahduksena kuin edellisenä iltana.
Sunnuntaiaamuna olo oli jälleen täysin terve, mutta illalla alkoi kuume taas nousta. Tällä erää otin kipulääkettä jo kuumeen noustessa, joten en joutunut kokemaan kuumeen romahtamista ja sain jopa nukuttua hyvin.
Eipä siinä sitten jäänyt vaihtoehtoa kuin soittaa maanantaina terveyskeskukseen, että mitä tehdään. Takaraivossa häämötti vielä keskiviikona edessä oleva tiputus, jota en olisi halunnut perua. Ei osannut hoitajakaan sanoa, mistä moinen voisi johtua, mutta käski kuitenkin tulemaan vastaanotolle, että hän voi arvioida tilanteen ja mitata crp:n.
Tutkittuaan minut hän totesi, ettei hän näe tässä mitään huolestuttavaa, mutta otti kuitenkin pika-crp:n varmuuden vuoksi. Melkoinen yllätys tulikin, kun hoitaja tuli takaisin ja kertoi, että crp oli toista sataa. Eipä siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä päivystykseen lääkärin ihmeteltäväksi.
Ilmoittautuessani päivystyksessä hoitajat ihmettelivät, miten olin ylipäätään tolpillani tuollaisella crp:llä. Pääsin kuitenkin odottelemaan lääkäriä ja lääkäri ottikin minut melko pian vastaan ja tutki huolellisesti. Mitään selkeää syytä hän ei löytänyt tulehdusarvojen nousulle, joten jatkoi tutkimuksia labroilla ja röntgenillä. Mitään syytä ei niistäkään löytynyt, joten päätettiin jatkaa seurantalinjalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti