Tänään on taas harvinaisen vaikea keksiä mitään blogattavaa. En jaksa valittaa väsymyksestä, vatsan toiminnasta tai kipeistä nivelistä. Kaikkia niitä on tässä blogissa viimeaikoina riittänyt huomattavasti enemmän kuin positiivisia asioita. Kuitenkin tuntuu, ettei kamalasti ole sellaisia positiivisia asioita, joita haluaisi hehkuttaa.
Tuota yllä olevaa kirjoittaessani tuli mieleeni, että voisin pohtia mielialan ja taudin yhteyttä. Nimittäin tuntuu, että mieliala ja oireet kulkevat samassa oravanpyörässä. Riippuu monesta asiasta, onko pyörä negatiivinen vai positiivinen.
Kun taudin kanssa elämiseen mahtuu jonkin verran positiivisia asioita, ne lähtevät pyörittämään pyörää positiiviseen suuntaa. Pienikin onnistuminen luo uskoa omiin kykyihin ja luottoa siihen, että ollaan menossa parempaan. Kun mieliala ja usko paranevat, pienet vastoinkäymiset ja kivut eivät tunnu mitenkään erityisen suurilta. Kun pystyy toimimaan oireista huolimatta, se tuo lisää positiivisia kokemuksia. Tätä rataa kuvio jatkuu, kunnes vastaan tulee seinä, joka kääntää pyörän liikkeen.
Vastaava ketju on löydettävissä myös toiseen suuntaan. Kun oireet, kipu tai joku muu seikka vastustaa riittävästi, ei jaksa enää yrittää taistella sitä vastaan ja tuntee epäonnistuvansa jossakin, missä vielä hetki sitten onnistui. Seuraavan ongelman kohdalla ei jaksa enää yrittää samalla intensiteetillä. Mitä vähemmän jaksaa yrittää, sitä todennäköisemmin päätyy negatiiviseen kokemukseen.
Mikä sitten kääntää pyörän suunnan? Positiivisessa päässä se on yleensä joku itsestä riippumaton tekijä. Se voi olla esimerkiksi voimakkaan negatiivinen palaute tai vaikka tosissaan aktivoituva tauti. Negatiivisessa päässä seinä luultavasti löytyy taudin aaltoliikkeen kääntymisestä positiivisempaan suuntaan, jostain erityisen suuresta onnistumisen kokemuksesta tai tehoavasta hoidosta.
Aina kuvio ei mene näin yksinkertaisesti ja tilanteeseen vaikuttaa moni asia. Kuitenkin jo omasta kokemuksesta voin todeta, että mieliala vaikuttaa todella paljon oireiden kokemukseen ja henkisellä tilalla on hurjasti vaikutusta kipujen rajoittavuuteen. Vaikka tämän tietää, aina ei vain yksinkertaisesti jaksa suhtautua positiivisesti.
Esimerkiksi joulun alla reumalääkärin siirtäessä hoitoni terveyskeskukseen oloni oli melkoisen karmea, mutta lääkärin näkemyksen jälkeen olo helpottui aivan päivissä ja koin olevani hyvässä kunnossa lähes koko kevään. Kuitenkin terveyskeskuslääkärin huolestuessa lonkastani löysin myös muita reumaoireita, joiden vuoksi päädyin uudelleen reumapolille. Mikä osuus on reuman aaltomaisella luonteella, mikä henkisillä tekijöillä, sitä ei varmasti pysty kukaan määrittämään. Kumman paljon vaan lupa sairastaa vaikuttaa omiin tuntemuksiin.
Loppuhuomautuksena voin todeta, että en millään tavalla halua tällä vähätellä muiden reumaatikkojen oireita ja tuntemuksia. Olen vain itseäni seuraamalla tullut tähän lopputulokseen. Aina ei mielialaa tosiaan pysty pitämään korkealla, mutta ainakin osaltaan tämä helpottaa suhtautumistani sekä reumaan että vaihtelevaan mielialaani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti