Taas on työviikko takana. Sinällään viikko ei ollut kovin kummallinen. Polven ehdoilla on menty. Toimistotyöt alkavat vähitellen ärsyttää, mutta eipä tuolla polvella mihinkään fyysisiin hommiinkaan pysty.
Mietinkin tässä, että onko tuo polvi parantunut tällä viikolla vai ei. Luotto siihen palautuu vähitellen, mutta ei se missään nimessä kunnossa ole. Se rajoittaa monella tapaa elämää. Öisin se häiritsee nukkumista yhteistyössä selän kanssa ja aamuisin se on melkoisen jäykkä. Päivän mittaan se kyllä vertyy, mutta kyllä siitä silti liikevajaus jää.
Selkeästi kipu on vähentynyt. Öisin en herää jokaiseen kyljen kääntämiseen ja päivisinkin polven olemassa olon unohtaa tasaisin välein. Normaalissa varovaisessa elämässä kipua ei välttämättä tunne lainkaan, mutta paljoa polven ei tarvitse kiertyä, ennen kivun löytämistä. Polvi myös vihlaisee, jos sen varaan yrittää laittaa painoa koukistettuna. Eli portaat kävellään askelma kerrallaan ja ylös noustaan terveen jalan varaan.
Täytyy todeta, etten tapaturman sattuessa olisi uskonut, että vielä vajaan kahden viikon kuluttua käytän polven takia kyynärkeppiä. Nyt arvaan jo hyvinkin touhuta kotona ilman keppiä, mutta ulkona liikkumiseen tarvitsen ainakin henkisen tuen. Muutenkin polvesta huomaa, jos pitkään kävelee ilman keppiä. Silloin polvi kyllä kipeytyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti