Kehonkuva

Tänään keksityin saattamaan opintojani loppuun ja liikunta jäi yhteen rauhalliseen kävelylenkkiin kaverin kanssa. Päätinkin siis pohtia kehokuvaani.

Olen tässä viime aikoina kiinnittänyt huomiota siihen, miten eritavalla itsensä voi nähdä peilistä. Yhtenä kertana peilistä katsoo takaisin lihava ja saamaton ihminen. Toisinaan taas saatan keskittyä ihailemaan esimerkiksi pientä hauistani tai kauniita nilkkojani. Joskus kokonaiskuvakin miellyttää silmää enemmän kuin toisinaan.

Ikinä minua ei ole inhottanut katsoa itseäni peilistä ja olen ollut sinut oman peilikuvani kanssa. Monelle ylipainoiselle tyypillistä peilin välttelyä en ole koskaan harrastanut. Olen aina jollain tapaa ollut tyytyväinen itseeni ja ulkonäkööni. Ehkä kohtuullisen vahva itsetuntoni vaikuttaa siihen, etten ole ikinä hävennyt itseäni ulkonäkösyistä. Ulkonäkö on ollut lähinnä välttämätön paha.

Tokihan voisin olla kauniimpi, mutta kuka nyt ei löytäisi itsestään jotain epämiellyttävää kohtaa. Kun kerran olen tyytyväinen itseeni, en osaa ahdistua toisten ihmisten kommenteista. Läski kommentteja olen kuullut ison liudan, mutta lähinnä suhtaudun niihin toisen käytöksen huonoutena. Harvoin minä niistä olen itseeni ottanut, ainakaan mitään pysyviä henkisiä vammoja en ole saanut.

En tiedä, kuinka paljon oma suhtautuminen vartalon ulkomuotoon vaikuttaa, mutta en juuri huomaa painonpudotuksen muutoksia vartalossani. Vaikka vyötärönympäryksestä on hävinnyt lähes 10 cm ja painoa sen 12 kg, en huomaa eroa ulkomuodossani. Muut ihmiset kyllä väittävät, että eron huomaa, itse en sitä huomaa.  Selitykseksi tähän ei oikein käy, että katselen kroppaani pelistä jatkuvasti. Itse asiassa en edes katsele. Hiusten asentoa voin katsoa tai naamaa, mutta todella harvoin katson koko kroppaa pelistä, vaikka kokovartalopeilistä hiuksiani katselisinkin.