Kun ottaa kolme koiraa narunpäähän ja lähtee aamuaivoilla lyhyelle lenkille,
niin arvatahan saattaa, ettei se vieraassa ympäristössä voi mennä aivan
putkeen. Lopputuloksena vartin pikkulenkistä tuli melkein tunnin lenkki. Löysin
sitten lopulta oikean tien ja lähdin kävelemään sitä ajatuksella, että jos
ensimmäinen pää ei ole oikea, niin toinen sitten on. Muuten hyvä, mutta tie
teki lenkin, jota jäin pyörimään. Olisi pitänyt osata kävellä yksi pätkä
kävelytietä, niin olisi päässyt takaisin kämpille. Kun neljättä kertaa kiersin
samaa lenkkiä, totesin, että joku toinen ratkaisu tähän on keksittävä ja löysin
lopulta ison mutkan kautta reitin kämpille. Jälkeenpäin harmitti, ettei tullut
laitettua navigaattoria päälle. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten sitä
on pyöritty ympyrää.
Päivällä otin sitten koiria mukaan pienemmän kokoonpanon ja kävin puolen
tunnin hölkällä. Juoksu kulki todella hyvin ja vieraat lenkkimaastotkin olivat
mukavaa vaihtelua. Kiitos sykemittarin, pääsen taas juoksentelemaan. Pitkähkö
tauko on saanut aikaan sen, että pakonomaisuus juoksusta on hävinnyt ja voin
todellakin nauttia hölkkäämisestä. Todella mahtava tunne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti