Maltti on valttia

Tänään sain vihdoin soitettua lääkäriajan tuolle nilkalle. Johan se on muistutellut olemassa olostaan parisen viikkoa. Lopputuloksena oli piikki kortisonia ja komento olla rasittamatta jalkaa loppuviikolla. Nilkka olikin piikin jälkeen ollut melko ärjy ja ainakaan vielä ei pienessä mielessäkään ole rasittaa sitä. Jo tavallinen käveleminen on aika haasteellista, joten saa nähdä, miten käy huomisen juoksulenkin. Tämä on niitä keljuimpia asioita, mitä tauti tuo tullessaan - kivun kanssa tulee toimeen ja sitä sietää, mutta nämä pakkolevot ärsyttävät välillä aivan suunnattomasti.

Purkaakseni levon tuomaa keljutusta menin terveyskeskuksesta suoraan salille ja treenasin ylävartalon. Puolentoista viikon salitauko teki osaltaan tehtävänsä ja lihakset tuntuivat hyviltä. Kuitenkin nilkka ilmoitteli olemassa olostaan melko ikävästi puudutteesta huolimatta, joten treeni jäi vajaatehoiseksi, kun yritin välttää jalan rasitusta. Joka tapauksessa hien sain pintaan ja vähän rääkkiä kropalle. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin, ylihuomenna matkaan salille uudelleen ja herättelen loppua kroppaa - vähän nilkasta riippuen.

Kokeilin salilla myös fysioterapeutin ohjeistamia yläselän lihasten harjoituksia. Mikään niistä ei tuntunut erityisen omalta. Osa liikkeistä oli sellaisia, jotka kuuluvat yläkropan treeniin ja siellä ne aion pitää jatkossakin. Muita harjoituksia kokeilin sekä irtopainoilla että kuminauhalla. Salin irtopainot olivat muutamaan treeniin liian painavat ja toisaalta kuminauhalla en saanut liikkeitä tuntumaan oikeassa paikassa. Pitää jatkaa kokeiluita liikkeiden suhteen.