Kunto kohoaa vähitellen

Tänään olisi juoksuohjelman mukaan ollut vuorossa vähän vauhdikkaampi lenkki. Siis mittaa olisi joku parisen kilsaa, mutta vauhti melko kova. Aamulla oli kuitenkin sen verran jumahtanut ja väsähtänyt olo, että päätin uskoa sykemittariani ja hölkkäillä matalilla sykkeillä lyhyehkön lenkin. Siispä lopputuloksena vajaan kolmen kilometrin lenkki 5,5 km/h keskinopeudella - siis todella hiljaa.

Jotain hyödyllistä tuo sykemittarikin on saanut aikaan. Maltan sen kanssa juosta hitaita lenkkejä. Kun joku selkeästi laskee sykerajat ja seuraa niitä, on helpompi pysyä niissä eikä antaa sykkeiden hissukseen nousta ylemmäs. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että haaveet juoksunopeuden kasvattamisesta saa tällä erää heittää romukoppaan. Toisaalta haluan uskoa, että kunto nousee vähitellen myös noilla matalammilla sykkeillä ja sitä kautta vauhtikin kasvaa vähitellen. Intervallilenkit ja kovempi vauhtiset lenkit toki pidän ohjelmassa, mutta pitkät lenkit pyrin juoksemaan sykemittarin ohjaamaan tahtiin.

Sellainen jännä havainto tuli tänään alkuverryttelykävelyllä, että vielä kesän alussa reipas kävely riitti helposti pitämään sykkeet keskialueella. Nyt pitää oikeasti keskittyä kävelemään reippaasti ja pitkin askelein, että sykkeet nousevat pysyvästi kunnonkohotusalueelle. Eli selkeästi kehittymistä tapahtuu, vaikka päivittäisessä elämässä ja lenkeissä sitä ei huomaa.

Alussa juoksukunnon kohoamisen huomasi selvästi juostujen matkojen pidentymisenä. Nyt kuitenkin matkat ovat jo niin pitkiä, ettei niiden pidentäminen ole samalla tavalla palkitsevaa. Pitkään juoksulenkkiin saa uhrattua alku- ja loppukävelyineen puolisen toista tuntia, ei juoksuajan pidentäminen enää kovasti houkuttele. Uskallan väittää, että jaksaisin hölkätä 10 kilometriä, mutta aikaa siihen menee niin paljon, ettei kiinnosta ottaa moista lenkkiä säännölliseen ohjelmistoon.