Aamulla kellon soidessa herääminen tuntui mukavalta ja ensitöikseni lähdin lenkille. Tällä erää juoksukoulun ohjelmassa oli pari lyhyttä hölkkäpätkää, jotka teinkin lenkillä. Tuntui mukavalta juoksennella talviaamussa. Selkeästi kuitenkin huomasi, ettei selkä ollut aamulla yhtä vetreä kuin illalla. Muutamaan otteeseen reippaassa kävelyssä tuntui pientä kipua selässä. Ei mitään pahaa, tai yllättävää, mutta kuitenkin selkeä tuntemus. Itse hölkät tuntuivat todella mukavilta ja rennoilta.
Päivä jatkui sitten koiranäyttelyreissulla. Itse keskityin jännittämään kehän laidalla oman ja tuttavien koirien arvosteluita. Jälleen tuli vietettyä mukava päivä mukavassa seurassa. Snautseri-ihmiset tuntuvat olevan melkoisen hauskaa porukkaa ja ainakaan tuon oman koiran kasvattien omistajien seurassa harvoin tulee tylsää. Tämäkään kerta ei ollut pettymys.
Rotukehän jälkeen pyörimme vähän aikaa näyttelypaikalla. Sitten minun oli aika lähteä ajelemaan kohti kotikuntaani. Koira jäi vielä päivän loppuhuipentumaan kasvattajaryhmään ja sen jälkeen menee yöksi kasvattajalle. Haen sen seikkailultaan huomenna.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aamu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Aamu. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Oma kaappi
Aamulla pääsin heräämään pitkästä aikaa oikeasti hyvästä sängystä. Ostin pari vuotta sitten itselleni hyvät lämpömuovautuvat patjat. Valitettavasti en ole niillä ehtinyt juuri nukkumaan, koska olen keskittynyt lähinnä reissaamaan. Nyt ne kuitenkin olivat käytössä serkullani ja minulla. Yön nukkui melkein samassa asennossa, eikä aamulla silti ollut puutunut olo.
Aamulla pienet nivelet olivat poikkeuksellisen jäykät. En tiedä vaikuttiko iltainen raskas ruoka juomineen vai lähestyvä piikki. Melko nopeasti olo vertyi ja puolen tunnin päästä tuskin muistin mokomaa aamujäykkyyttä.
Aamuteen jälkeen lähdimme aamupalalle kohti vanhempiamme. Illalla ajelimme taksilla kämpille, mutta aamusta ajattelimme olla reippaita ja kävelimme reilun viiden kilometrin matkan mukavassa pakkasessa. Mukava tapa aloittaa sunnuntaiaamu.
Loppupäivä menikin sitten suvun kanssa keskustellessa ja illalla sain vielä tädiltäni kyydin pääkaupunkiin, jotta huomenna voin aloittaa taas ankaran opiskelun. Muutama viikko vanhempieni nurkissa kävi kyllä hermoille ja nyt on kiva olla pienessä kaapissa ihan yksin ja suunnitella elämäänsä melko vapaasti. Eikä yhtään haittaa, että saatavilla on myös pääkaupungin liikuntamahdollisuudet.

maanantai 26. marraskuuta 2012
Hyvästä aamusta
Aamulla päivä avautui vaihteeksi
positiivisissa tunnelmissa. Hyvin nukutun yön jälkeen vain toinen
keskisormi oireili ja sekin vertyi vähitellen. Mietinkin, että
tällaisiin aamuihin voisi hyvin tottua.
Ikäväkseni loppupäivä ei mennytkään
yhtä hyvin. Jostain syystä toinen kyynärpää kipeytyi
iltapäivällä siihen kuntoon, että käden suoristaminen on lähes
mahdotonta. Käsi on myös muuten melko hyödytön, koska kantaminen
ja puristaminen sattuu reippaasti. Kipu ei ole nivelnastan
tuntumassa, joten omatekoinen tenniskyynärpäädiagnoosi ei ole
aivan varma.
Eikä tässä vielä kaikki. Illan
kunniaksi migreeni päätti vielä tulla päivän piristykseksi. Tätä
kirjoittaessani odotan kipulääkkeiden vaikutusta, jotta pääsen
nukkumaan särkyä pois.
torstai 19. heinäkuuta 2012
Hyvä aamu
Aamulla herätessä olo oli yllättävän vetreä. Jotenkin odotin pahempaa, kun kävin vielä illalla saunassa. Toisaalta ilmeisesti paikat tykkäävät tuollaisesta rauhallisesta vaeltelusta enemmän kuin rankemmasta liikunnasta.
Päivän mittaan lonkka on kuitenkin päättänyt sanoa sanottavansa. Sen mielestä missään asennossa ei ole hyvä olla, mutta liikkuminen se vasta kamalaa onkin. Eli lonkalle ei kelpaa mikään ja sen kunniaksi onkin tullut napsittua kipulääkkeitä ihan reippaasti. Olenkin tässä jo pari päivää miettinyt, että ylireagoinko reumapoliaikaa pyytäessäni. En ilmeisesti ylireagoinut.
En kuitenkaan jättänyt tyystin liikkumatta. Käytimme kaverin kanssa koirat koirapuistossa ja sen lisäksi tuli jonkin verran käveleskeltyä pihalla. Mitään rankempaa ei tehnyt mieli harrastaa, vaikka vähitellen pää yrittääkin kehottaa liikkumaan reilusti enemmän. No viimeistään pääkaupunkijaksolla käyn taas jumppaamassa aktiivisesti.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)