Masennuslääkitys - tunteita matkan varrelta

Kokoilin kasaan muutamia mietteitä masennuksen hoidostani. Oli itselle todella hyödyllistä kasata ajatukset yhteen kokoon. Tämä on kirjoitettu vahvasti masennuslääkkeiden näkökulmasta. Olen joutunut muuttamaan käsityksiäni moneen otteeseen ja eri suuntiin. On ollut erittäin hyödyllistä käydä tämäkin läpi.

Joku ehkä muistaa, ettei pääsyni psykiatriseen hoitoon ollut erityisen helppo. Olen kuvannut tilannetta mm. ensimmäisen lähetteen tullessa bumerangina takaisin ja ihmetellessäni hoidon saamisen vaikeutta. Onneksi minulla oli silloin tukena hyvä ja pitkän linjan tk-lääkäri, joka lopulta saattoi minut mielenterveystien alkuun.

Toisella yrittämällä siis pääsin hoitoon ja melko pian hoitaja alkoi pehmitellä minua myös masennuslääkitykseen. Hän teki sen erittäin ammattitaitoisesti ja varovasti. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, miten pitkällisen työn hän kanssani teki, että suostuin edes harkitsemaan masennuslääkitystä. Hän myi masennuslääkityksen minulle nimenomaan kivunlievitystehon kautta, ei niinkään masennusta helpottavana lääkityksenä.

Lääkäri sitten kartoitti tilanteeni ja pitkällisen pohdinnan jälkeen päädyttiin aloittamaan Cymbalta-lääkitys. Suostuin lopulta ottamaan sen kokeiluun lähinnä sen takia, että voin sitten sanoa, että olen kokeillut eikä toimi ja samaan hengenvetoon kieltäytyä muista masennuslääkkeistä, koska eivät sovi yhteen muun lääkityksen kanssa.

Yllätys oli melkoinen, kun seuraavalla kuntoutusjaksolla henkilökunnasta useampi ihminen sanoi ääneen, että olen aivan eri ihminen ja minusta näkee, miten henkinen oloni on helpottunut. Minä en huomannut olossani tai mielialassani mitään eroa. Kipuihin lääke ehkä auttoi hieman, mutta todellakin hieman. Olin kuitenkin edelleen melko vahvasti sitä mieltä, että turha lääke, mutta onpahan kokeiltu. Minun ongelmani eivät ole aivokemiassa vaan ylenmääräisessä kuormituksessa. 

Lääkäri oli jälleen minua sinnikkäämpi ja päätti nostaa annosta, koska lääke sopi ja hoitajakin oli nähnyt eron minussa. Kiltisti kokeilin isompaa annosta. Parissa viikossa annosnoston jälkeen huomasin, miten mielialani alkoi kohentua ja muutenkin tuli tietyllä tavalla varmempi olo, että tulkoot vaan mitä tahansa paskaa niskaan, niin selviän. En ehkä yksin, mutta selviän ja minulla on tässä monta tukea mukana. Sen jälkeen lääke on kulkenut mukana "tukiverkkona".

Täysin se ei ole minua masennuksesta parantanut, mikä ei ollutkaan hoidon tavoite. Toiveissa olisi ollut, että tehoa olisi saatu enemmän ja annosta nostettiin maksimiannokseen. Se kuitenkin toi tullessaan vaan liudan haittavaikutuksia, eikä lisännyt tehoa, joten sen annos pudotettiin. Tällöin psykiatri heitti ilmoille myös ajatuksen lääkkeen vaihdosta. Kyseessä on kuitenkin ensimmäinen kokeiltu masennuslääke ja tosiaan teho ei ole ihan toivottu. Tarvitsin kuitenkin sulatteluaikaa ja parin kuukauden päästä totesin, että voisin kokeilla jotain toista, koska tosiaan ei tiedetä, että tehoaako jonkun muun tyyppinen lääke paremmin.

Päädyttiin kuitenkin seuraavalla lääkärikäynnillä ratkaisuun, että jatketaan vielä hetken aikaa näin, koska juuri oli aloitettu reumaan uusi lääke, eikä lääkäri halunnut sotkea sitä lääkekokeilua. Sitten tuli yllättäen vastaan maksa-arvojen nousu ja sen takia jouduttiin lopettamaan lähes kaikki "turhat" lääkkeet ja tauottamaan loput, ettei tuhota maksaa lääkkeillä. Tässä yhteydessä pudotettiin myös Cymbaltan annosta reilusti ja päätettiin tehdä samalla kokeilu masennuslääkkeen tarpeellisuudesta ylipäätään.

Melko pian selvisi, että masennuslääke ei ole enää masennuksen kannalta olennainen ja on siltä osalta tehnyt tehtävänsä: auttanut minut takaisin jaloilleni. BDI-seulan mukaan masennus on muuttunut keskivaikeasta lieväksi, mikä on minun tilanteessani loistava hoitotulos - niitä kuormittavia tekijöitä kun kuitenkin taustalla on edelleen "riittävästi". Ei ole edes järkevää olettaa, että toipuisin täysin ennen, kun reuman hoidon osalta päästään stabiiliin vaiheeseen, jossa siltä suunnalta ei tule uusia yllätyksiä kuukausittain.

Toinenkin seikka selvisi melko pian masennuslääkkeen annospudotuksen myötä. Se on näytellyt "kaksoisagenttia" lääkityksessäni ja on toiminut samalla erinomaisena kipu(kynnys)lääkkeenä. Sen annoksen pudottaminen toi eteen uuden ongelman - riittävän kivun hoidon. Vaikka masennuksen hoitoon en lääkettä tällä hetkellä tarvitsekaan, se puolustaisi paikkaansa kipulääkkeenä.

Minulla on myös - osin ehkä kuviteltu - olo, että turvaverkko altani on viety pois. Eihän se sinällään haittaa niin pitkään, kun pysyy nuoralla. Entä sitten kun askel taas lipeääkin. Kuinka syvälle sitä pudotaan? En ajatellut ihan hetkeen kokeilla.

Taas uusi lääkäri

Sairaana sitä arvostaisi kovasti hoitokontakteja aina samaan hoitohenkilökuntaan. Valitettavasti tämä on asia, jota voidaan valitettavan usein julkisella puolella vain toivoa. Tämän päivän teemana oli elämäni kolmas psykiatrinen lääkäri. Kaksi edellistä, kun olivat talossa vain lyhyet pätkät, joten kolmatta sairauslomaa kirjoitti kolmas lääkäri. Ensimmäistä ennätin sentään näkemään kahdesti ja puhuin kerran puhelimessakin. Toisen vastaanotolla kävin kerran ja puhelimessa puhuin myös kerran. Toivottavasti hoitosuhde tähän kolmanteen on pidempi.

Käynnillä oli kolme tavoitetta: masennuslääkityksen vaihdon arviointi, psykoterapialähete ja kuntoutustuen jatko. Näistä vain viimeisessä päädyttiin tällä hetkellä toimenpiteisiin. Kuntoutustukea jatkettiin kevät, joten siltä osalta saan olla rauhassa. Minä en ole vieläkään kunnossa.

Masennuslääkityksen vaihdon kanssa tultiin lopputulokseen, että kokeillaan kyllä toinen lääke, mutta se hetki ei ole nyt. Reilu viikko sitten aloitettu biologinen lääke katsotaan nyt ensin, koska uusi masennuslääke on kuitenkin taas lääkitysmuutos, joka voi vaikuttaa esimerkiksi labrakokeisiin. Niinpä ajetaan ensin sisään biologinen lääke ja sen jälkeen kokeillaan uusi masennuslääke. Toivottavasti asiat sujuvat kuten on suunniteltua.

Kaiken kaikkiaan lääkärikäynti oli ihana. Olin vastaanotolla lähes puolitoista tuntia ja missään kohti ei tuntunut, että olisi ollut kiire. Sen lisäksi ennätettiin käydä läpi aika kasa asioita ja koin, että mielialan arviointiin käytettiin riittävästi aikaa. Siis sen lisäksi, että kuviossa huomioitiin myös perussairauteni, jonka aktiivisuus vaikuttaa suoraan mielialaan.

Romahdus

Ihmisen pää on kyllä niin kummallinen kapistus, etten ainakaan minä pysy perässä. Leikkauksen jälkeen tapahtumat tuli kuitattua huumorilla ja paljon tapahtumille naurettiinkin. Sellainen mustahuumori jyllää. Hurjaa hirtehishuumoria tulikin heitettyä tuttujen kesken. Yksikin kehotti ajattelemaan positiivisesti - leikkasivat oikean raajan ja selvisin siitä hengissä.

Kuitenkin totuus alkoi vähitellen selvitä ja ensimmäinen reaktio huolestutti minua jo melkein heti reagoinnin jälkeen. Asia ei missään nimessä ollut mikään läpihuutojuttu, joka menee ohi olankohautuksella. Olankohautuksella menikin ensimmäinen viikko.

Ensimmäisen kerran havahduin tilanteeseeni, kun kävin hoitamassa käytännön virastoasioita. Jokaisen käynnin jälkeen päädyin itkemään autoon, koska käynti ei mennyt, kuten suunnittelin. Ensimmäinen vaihe oli se, kun kelan virkailija sanoi, että tarvitsevat lausunnon myös työvoimaviranomaisilta. Tätä olin juuri heiltä kysymässä, mutta silti se oli peruste itkemiselle.

Jatkoin sitten kelasta työvoimatoimistoon, jossa infon työntekijä opasti minut asioimaan eri paikkaan kuin missä olin aiemmin asioinut. Tämä oli niin ison kriisin paikka, että minun oli pakko mennä hetkeksi rauhoittumaan vessaan ennen virkailijalle menoa. Sinällään asiointi meni huomattavasti kivuttomammin ja nopeammin, mutta silti moinen muutos tuntui kohtuuttoman suurelta.

Surkean päivän kruunasi vielä paketti, jota olin yrittänyt hakea edellisenä päivänä omasta postista, mutta se oli vahingossa toimitettu toisaalle. Nyt posti oli sitten päättänyt palvella asiakastaan hyvin ja olivat lähettäneet paketin kohti oikeaa postikonttoria. Niinpä kävin täysin turhaan vielä postissa.

Tämä oli sellainen vastoinkäyminen, että istuin autossa ainakin vartin itkemässä asioiden kurjuutta ja sitä, miten väsynyt ja loppu olen. Siis lopulta päädyttiin siihen tilanteeseen, että olen huijannut jopa itseäni kaikella sillä huumorilla, mitä olen leikkauksesta viljellyt. Lopputulos oli kuitenkin melko totaalinen romahtaminen.

Mielenterveyden hoitoa

Tänään minulla oli sovittu puhelinkontrolli psykiatrin kanssa. Pohdittiin masennuslääkityksen jatkoa. Viimeksi käydessäni vastaanotolla hän ehdotti annoksen nostoa maksimiinsa. Se ei tuonut kuitenkaan toivottua vastetta vaan tehoa ei löytynyt enää. Päätimme siis pudottaa annoksen vanhaan ja hyväksi havaittuun.

Saman puhelun aikana lääkäri ehdotti, että mietittäisiin myös masennuslääkityksen vaihtoa. Tällä erää kieltäydyin, joten sovittiin että palataan asiaan myöhemmin. Muuttuvia asioita on tällä hetkellä niin paljoa, että en kaipaa lisäksi masennuslääkekokeiluita.

Jälkeenpäin olen kyllä ruoskinut itseäni siitä, että olen kovasti tehnyt töitä luottaakseni lääkäreihin ja nyt olen jälleen torppaamassa yhden lääkärin ammatillista näkemystä ja vahvasti eri mieltä hoitolinjoista. Yritän kuitenkin painottaa itselleni, että ensisijainen tuntemus - ei muutoksia nyt - on aivan oikea ja sen perusteella on aivan järkeenkäyvää ainakin vaatia itselleen lisäaikaa.

Yksi työkykymielipide

Tänään oli vuorossa mielenterveyspuolen lääkärikäynti ja arvio hoidon jatkosta. Oli todella kaksijakoinen lääkärikäynti. Menin alkuun lääkärille, kuten olen tottunut sinne menemään, eli asenteella "hoidetaan nyt nämä hommat pois alta". Muutaman hetkeen jutusteltuamme pääsimme lääkärin kanssa lähelle asian ydintä ja hänkin näki sen kuoreni läpi todelliseen tilanteeseen.

Sanoi vastaanoton lopussa, että jos hän olisi tehnyt työkykyarviota ensimmäisen viiden minuutin perusteella, se olisi aivan erilainen kuin koko vastaanoton perusteella. Tällä erää onneksi oli sitä aikaa. Lopputuloksena oli masennuslääkityksen nosto maksimiinsa. Kokeillaan näin, onko lisäannoksesta hyötyä. Jos siitä ei ole, tai haittavaikutukset ovat liian suuret, pudotetaan se takaisin nykyiseen annokseen.

Minua hätkähdyttävä tieto oli sairausloman pituus. Ajattelin, että olen tyytyväinen, jos saan muutaman kuukauden, mutta lääkäri kirjoitti suoraan loppuvuoden. Harkitsi jopa pidempää pätkää, mutta yhteistyössä päädyttiin vain loppuvuoden sairauslomaan. Voihan sitä sitten jatkaa, jos neljä kuukautta ei ollut riittävästi.

Kaiken kaikkiaan taas pääsin todella hyvälle ja ymmärtävälle lääkärille. Minusta on äärettömän ihanaa, että hoitooni osallistuu pääasiassa ihmisiä, joiden kanssa on helppo hoitaa asioita ja jotka näkevät jaksamiseni jopa paremmin kuin itse olen valmis hyväksymään.

Mielenterveystiellä

Vielä joulukuussa minulla oli erittäin vahva käsitys masennuslääkkeistä ja niiden sopimisesta minun tilanteeseeni. En nähnyt mitään järkevää syytä ottaa lääkitystä käyttöön ja suhtauduin moisen ehdottamiseenkin melko kielteisesti. Minun mielenterveysongelmani johtuvat huonossa tasapainossa olevasta reumasta ja ne hoidetaan tasapainottamalla reuman hoito.

Totuus on kuitenkin tarua ihmeellisempää ja päästyäni mielenterveystoimiston asiakkaaksi omahoitajani otti masennuslääkityksen puheeksi. Hänen osasi markkinoida lääkkeen minulle oikein ja painottaa sitä, että masennuslääkitys auttaa yleensä myös kipuun, koska kyseessä on samat välittäjäaineet. Muutaman viikon sulattelun jälkeen suostuin kokeilemaan.

Masennuslääkkeen aloitus oli tyrmistyttävä. Jo ensimmäisen annoksen jälkeen nukuin yön todella levollisesti ja heräsin aamulla virkeänä. Lääkkeen teho tuntui vain lisääntyvän käytön jatkuessa. Se todellakin on auttanut kipuun. Nyt olen voinut jättää lähes kaikki iltaiset kipulääkkeet ottamatta ja silti nukun paremmin kuin aikoihin.

En tiedä vaikuttaako parantunut yöuni näin paljon virkeyteen vai vaikuttaako masennuslääke muutenkin, mutta olen päivisin huomattavasti aikaansaavempi kuin aikoihin. Nukkumiseen menee vähemmän aikaa, mutta selvästi nukun paremmin ja aamulla herääminen on helpompaa, koska reumakivut ovat huomattavasti siedettävämpiä.

Mielenterveyteni hoito ei missään tilanteessa jää pelkästään lääkityksen varaan, vaan minulla on lisäksi tukena omahoitaja, jonka luona käyn säännöllisesti - alkuun viikottain. Ehdottomasti hän on isona tukena tässä tilanteessa.

Mielenterveystien alussa

Totuus mielenterveyslähetteestä paljastui onneksi toisenlaiseksi. Lääkäri soitti perään ja kertoi laittaneensa lähetteen jo ennen vuodenvaihdetta ja kehotti soittamaan perään, jos mitään ei ole kuulunut. Hän laittoi minulle myös sen lähetetekstin nähtäväksi, eikä se ollut kovin kaunista luettavaa. Tekstin sisältö oli täysin totta, mutta asian lukeminen toisen kirjoittamasta paperista, ei tunnu kovin mukavalta.

Tämä lähete kuitenkin poiki ajan mielenterveyskeskukseen ja muutama käynti siellä on näyttänyt, että asian eteen kannatti todellakin taistella. Tie tälläkin saralla tulee olemaan pitkä, muttei toivottavasti kovin kivinen. Tältä osalta ollaan kuitenkin täysin erilaisen hoidon alussa. Jo nämä pienet askeleet mielenterveydenhoidossa ovat näyttäneet, että hoito tulee olemaan täysin erilaista, kuin mihin olen reuman kanssa tottunut.

En suoranaisesti tiedä, mitä tulevaisuus tuo tältä osalta tullessaan, mutta uskon, että tämän asian jälkeen olen ainakin yhtä kokemusta rikkaampi ja varmasti ainakin tietyllä tapaa vahvempi ihminen. Ainakin alku vaikuttaa lupaavalta.

Voiko hoidon saaminen todella olla näin vaikeaa?

Jos olisin tiennyt, mihin suohon itseni laitan, kun lähdin etsimään psyykkistä tukea, en taatusti olisi lähtenyt edes ajamaan asiaa yhtään eteenpäin. Koen taistelevani tuulimyllyjä vastaan, kun yritän löytää itselleni apua. En voi kuin ihmetellä, miten hoidon saaminen voi olla näin vaikeaa.

Tasaisin välein kuulee valitusta siitä, miten erilaisten fyysisten oireiden kanssa ei tutkita ja hoideta, vaan lääkäri määrää buranareseptin ja lähettää kotiin. Kuitenkin minun kokemukseni on täysin päinvastainen. Minua on tutkittu ja hoidettu jopa liiallisuuksiin ja olenkin moneen kertaan hämmästellyt, miten hyvin minua kohdellaan.

Tämä mielenterveyskuvio on sitten oikein huolella palauttanut minut takaisin maanpinnalle. Ensimmäinen lähetehän palautui takaisin, koska ei kuulemma ole hoidon tarvetta. Lääkäri oli kuulemma luvannut kirjoittaa uuden lähetteen heti saatuaan lisätietoja. Kyselin viikolla tämän lähetteen perään, koska en ole saanut siihen vielä vastausta. Selvisi syy vastauksen puutteelle - lääkäri ei ollut vielä edes laittanut uutta lähetettä eteenpäin.

Vaikka aloitin viikon todella hedelmällisellä keskustelulla psykiatrinen sairaanhoitajan kanssa, tämä tieto pudotti taas aika syvälle. Suurin syy pudotukselle oli se, että vastaus kyseiseen lähetteeseen oli erittäin merkittävässä roolissa tiistaina luodulla vaihtoehtoisella reitillä tuen saamiseksi. Onneksi kuitenkin tiedän saavani apua ainakin jollain aikataululla. Psykiatrinen sairaanhoitaja lupasi tarvittaessa järjestää minut keskussairaalan psykologin puheille, joten ihan tyhjän päälle en tule putoamaan, vaikkei minua otettaisikaan vastaan mielenterveystoimistossa.

Mennyttä ja tulevaa

Vuoden vaihteen tienoilla on tapana pohtia mennyttä vuotta ja suunnitella tulevaa. Otan haastetta niskasta ainakin osittain.

Vuosi 2013 meni hyvin eritavalla kuin olin suunnitellut. Ainoita suuria suunnittelemiani asioita oli työvoimapoliittisen koulutuksen saaminen loppuun. Toisaalta koulutus tähtäsi työllistymiseen, mikä ei toteutunut. Parikin kiinnostavaa työpaikkaa oli tarjolla, mutta ne kaatuivat jossain kohti rekrytointiprojektia.

Niitä yllättäviä asioita mahtui vuoteen huomattavasti enemmän. Vuoden teemana tuntuivat olevan vastoinkäymiset ainakin reumalääkityksen osalta. Jos vuosi 2012 oli reuman hoidon suhteen matalalentoa, vuosi 2013 oli yhtä vuoristorataa. Mukaan mahtui niin hyviä ja oireettomia hetkiä kuin lääketaukoja ja vaikeita aikoja.

Suuremmat vaikeudet terveyden kanssa alkoivat maaliskuussa, kun onnistuin vääntämään polveni. Se kiusailikin jonkin verran pitkin vuotta. Se tuntui paranevan melko hyvin kevään mittaan ja vaihdettu reumalääkitys vei polvesta viimeisetkin kivut. Kuitenkin juhannuksena polvilumpio mitä ilmeisimmin kävi sijoiltaan ja aiheutti välillisesti nilkkamurtuman.

Nilkkaa parannellessa menikin kaunein kesä ja polvi operoitiin melko pian kipsin poiston jälkeen. Kaikkien näiden operaatioiden toipumisen ajan biologinen reumalääkitys oli tauolla ja se toi toipumiseen oman haasteensa.

Kuitenkin jalka vähitellen parani, mutta mennessäni poistattamaan polvesta tikkejä, alkoi flunssa oireilla. Tämän flunssan jälkimainingeissa ilmeni, että poskiontelossa on kysta, joka oli alkuun reumalääkärin mielestä este biologiselle lääkitykselle. Kystakuviota selvitellessä vierähti taas kuukausi jos toinenkin ja juhannukselta alkanut lääketauko jatkui marraskuun lopulle.

Lääketauolla jouduin tekemään valitettavan paljon tuttavuutta myös reumalääkärini kanssa. Johonkin kyselyyn laskin, että kävin pelkästään lääkärin vastaanotolla tai sairaalassa 25 kertaa. Lisäksi olen käynyt hoitajan vastaanotolla ja puhunut lääkäreiden ja hoitajien kanssa puhelimessa lukemattomia kertoja. 

Tuntuu, että valo tunnelin päässä on ollut liian usein vastaan tuleva juna. Onneksi se ei ole tehnyt pahinta mahdollista tuhoa, mutta ei niistä törmäyksistä ole kolhuitta selvitty. Toisaalta kolhut ovat opettaneet paljon ja uskon olevani joltain osalta huomattavasti vahvempi ihminen kuin vielä vuosi sitten.

Yhtään uuden vuoden lupausta en tehnyt vuodelle 2014, mutta useita toiveita silti esitän. Ensiksikin toivon, että vastoinkäymiset terveyspuolella jäävät vuoteen 2013 ja tie lähtee vähitellen nousemaan vakaasti. Osana tähän terveydentilan paranemiseen liittyy myös sopivan ja tehokkaan reumalääkityksen löytäminen.

Toinen suuri toive on oman paikan löytäminen työelämässä. Kovasti toivon, että löydän itselleni sopivaa ja mielekästä työtä, jossa viihdyn. Vaikka selkeää paikkaa ei löytyisikään, haluaisin kuitenkin nähdä selkeän tavoitteen, jota kohti lähden ponnistelemaan. Tällä hetkellä tuntuu, että olen ainakin loppuvuoden 2013 vain ajelehtinut eteenpäin ilman sen suurempaa tavoitetta ja päämäärää.

Kolmas toive liittyy suuresti tämän blogin alkuperäiseen ideaan. Haluan olla siinä kunnossa, että voin aloittaa tavoitteellisesti Teräs-Kaislan rakentamisen. Vuosi 2013 meni sekä painon pudotuksen että kunnon kohotuksen osalta pahasti pakkasen puolelle. Haluan uskoa, että tämä on vain väliaikainen romahdus ja minulla on vielä mahdollisuus saada itseni hyvään fyysiseen kuntoon.

Neljäs edellisiä ehkä pienempi toive liittyy omaan mielenterveyteen. Sitä on koeteltu vuonna 2013 vähintään riittävästi ja todella toivon, että vuosi 2014 tuo mukanaan työkaluja myös omasta mielenterveydestä huolehtimiseen. Sekä sairastuminen krooniseen sairauteen nuorena että vuoden 2013 vastoinkäymiset syövät henkisiä voimavaroja paljon ja nyt koen niiden olevan todella vähissä. Toivottavasti voi vuoden vaihteessa 2014/2015 kertoa olevani henkisesti paljon vahvempi ihminen.

Mielenterveys?

Mielenterveyskuvioita on tullut selviteltyä koko joulukuu. Kuun alussa käydystä terveydenhoitajakäynnistä jäi todella paha maku. Tuntui, että hoitaja vain väheksyi apuni tarvetta ja keskittyi selittelemään, miten terveyskeskuksella ei ole resursseja hoitaa asioita. Kaiken kaikkiaan suhtautuminen oli juuri sellainen, jota pahimmillaan pelkäsin.

Yllätyksekseni hän kuitenkin hoiti asioitani eteenpäin juuri kuten oli luvannut. Lääkäri oli luvannut kirjottaa uuden lähetteen, kunhan toimitan lisätietoja. Tämän lisäksi hän oli selvitellyt työvoimaviranomaisten kautta saatavaa apua. Eli vaikka käynnistä jäi huono maku, asiat kuitenkin etenivät ainakin lähes toivotusti.

Purkauduin asiasta ravitsemusterapeutilleni ja hän selvitti samantien, miten sairaalan psykiatriselle sairaanhoitajalle pääsee. Ainakin minulle aika järjestyi ihan yhdellä puhelinsoitolla. Sain ajan loppiaisen jälkeen, mikä on toki kaukana, mutta ensimmäinen konkreettinen asia, joka tällä saralla on edennyt.

Vein kuitenkin kuntoutuksesta saamani paperit terveyskeskukseen ja nyt odottelen kauhun sekaisin tuntein, mitä mielenterveystoimisto tällä erää päättää. En tiedä, miten reagoin, jos saan sieltä toisen kielteisen päätöksen. Jo ensimmäinen päätös oli riittävän kamala.

Apua henkiseen jaksamiseen?

Posti toi tullessaan tiedon, että mielenterveystoimisto ei ota minua potilaakseen. Kirje tuntui pudottavan minut täysin tyhjän päälle. Kuntoutuksessa useamman ammattilaisen toteama tuen tarve pyyhkäistiin pois muutamalla rivillä tekstiä. En ole riittävän sairas mieleltäni, että minun mielenterveyteeni pitäisi panostaa.

Purnasin tätä asiaa kaverille, joka ymmärsi voimattomuuteni tilanteen edessä täysin. Kynnys ylipäätään hakea apua pään kanssa, on ainakin minulla korkea ja jos sen jälkeen todetaan, etten tarvitse apua, se tuntuu kuin iskulta päin kasvoja.

Kaveri esittikin useamman hyvän idean, kuinka hoitaa asiaa eteenpäin. Ideoissa tärkeintä oli se, että ne eivät olisi juuri vaatineet minulta aktiivisuutta, vaan lähtökohtaisesti hän oli siirtämässä ongelmaa jollekin muulle. En vain keksinyt, mitään tahoa, jolta voisin asiaa kysyä ja jolta löytyisi niitä vaihtoehtoisia avun tarjoajia. Ympärilläni on melkoinen verkko terveydenhoidon ammattilaisia, mutta yhtään sopivaa tähän ongelmaan ei tuntunut löytyvän.

Viimeisenä oljenkortena päätin ainakin yrittää siirtää ongelman terveyskeskukselle. Tartuin heti puhelimeen, että saan kaiken loan niskaani samalla rytinällä. Yllätyin positiivisesti, kun puhelimeen vastannut hoitaja oli melkoisen yllättynyt lähetteen palautumisesta ja harmitteli, ettei pystynyt antamaan minulle lääkäriaikaa täksi päiväksi vaan se menee maanantaille.

Oli vielä kysynyt kollegoidensa mielipidettä järkevästä etenemistavasta ja soitti perään, että vaihdetaan aika hoitajalle, jotta saadaan minulle pidempi aika ja pystytään kartoittamaan tilannetta paremmin. Maanantaina menen siis keskustelemaan hoitajan kanssa, mitä apua tähän kuormitukseen on saatavilla ja miten asiassa edetään. Keskustelu ei taatusti ole helppo, mutta ainakin se vie asioita vähän eteenpäin.

Kuntoutusta

Viikon kirjoitustauko selittyy tällä erää kelan myöntämällä kuntoutuksella. Tämän viikon arkipäivät kuluivat 400 kilometriä pohjoisempana kuntoutuksen aloitusjaksolla.

Viikko oli todella avartava, hyödyllinen ja raskas. Tällä erää suurimmat rasitukset koituivat henkiselle puolelle. Tapasin viikon aikana noin kymmenen erialan ammattilaista ja kävin heidän kanssaan läpi tilannettani. Koska kyseessä oli yksilöllinen kuntoutus, olin melko vähän selkäryhmän matkassa, joten aikaa yksilöllisille tapaamisille jäi riittävästi.

Ainoa asia, johon viikon aikana olin pettynyt oli liikunnan vähäisyys. Joka päivälle oli kyllä tarjolla jotain ohjattua liikuntaa, mutta se oli pääsääntöisesti melkoisen kevyttä eikä juuri selälle toimivaa. Kuitenkin iltaisin oli aikaa ja mahdollisuus hankkiutua mm. uimahallille, joten liikkuminen oli pitkälti omasta aktiivisuudesta kiinni.

Henkiseen jaksamiseen puututtiin paljon enemmän kuin koko tähän astisen sairaushistoriani yhteydessä on puututtu yhteensä. Lopputuloksena pääsimme useamman henkilön kanssa yhteisymmärrykseen, että tarvitsen todellakin myös henkisen puolen hoitoa ja tukea. Tämä on asia, joka on ollut mielessäni tasaisin välein, mutta jonka hoitamiseksi en ole jaksanut tehdä mitään. Joskus selvittelin asioita, mutta en päässyt asiasta selvyyteen. Nyt asia selvitettiin minulle perusteellisesti ja sain jopa aihetta puoltavan suosituksen, joten eiköhän tämäkin suunta lähde vähitellen selkiämään.

Kaiken kaikkiaan viikko meni nopeasti ja reissu oli ehdottoman kannattava. Kotiläksyjä tuli paitsi minulle myös terveydenhuollolle, mutta ne ovat kaikki kohtalaisen helppoja ja selkeitä. Minun kotiläksyni ovat pääasiassa liikuntaa ja oman olon tunnustelua. Terveydenhuollolle tuli paitsi tuo mielenterveysasia myös muutama tutkimussuositus.