Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kengät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kengät. Näytä kaikki tekstit

torstai 3. tammikuuta 2013

Sijoituksia itseeni

Alan tuntea itseni terveyspalveluiden suurkäyttäjäksi. Olen muutamana aamuna herännyt siihen, että rinnassa tuntuu kipua. Sydänperäiseksi kivuksi se on melko erikoista, mutta tulee kuitenkin sydämen tienovilta, joten tänään aamulla otin puhelimen kauniiseen käteen ja soitin terveyskeskukseen. Ei hoitaja mitenkään erityisen huolestunut ollut. Laittoi lähetteen sydänfilmiin.

Menin sitten aamupäivällä labran kautta kenkäkaupoille ja nyt odottelen lääkärin lausuntoa alkuviikkoon. Kenkäkaupasta löytyi hyvin edullisesti mukavan oloiset kengät. Muutama asia niissä on, mistä en yleensä kengissä pidä, mutta menkööt koekappaleina, kun eivät liikaa maksaneetkaan.

Kenkäkauppareissun jälkeen jatkoin terveyteni hoitamista ja kävin apteekissa hakemassa alkuvuoden lääkkeet. Täytyy todeta, että kyllä loppusumma pisti mietityttämään. Biologiset lääkkeet ovat pirullisen kalliita, vaikken ottanut kuin kuukauden annoksen. No kuukauden päästä tulee vielä iso apteekkilasku ja sitten loppuvuosi tuleekin vain pieniä laskuja.

torstai 29. joulukuuta 2011

Kenkäkaupoissa

Tukipohjalliset tarjoavat loistavan tekosyyn hankkia uusia kenkiä. Valtaosa nykyisistä kengistäni on sellaisia, ettei niissä voi pohjallisia käyttää. Toistaiseksi olen kenkävarastostani löytänyt kahdet kengät, joiden kanssa pohjallisia voi käyttää. Toiset on ostettu hetkeä ennen pohjallisten hankintaa, joten silloin osasi jo huomioida pohjalliset. Toiset puolestaan ovat turvakengät.

Olenkin siis ostellut tänä syksynä useita pareja kenkiä. Ensimmäinen ostokseni oli täysin tuettomat lenkkitossut. Aikaisemmin olen aina käyttänyt vahvasti tuettuja tossuja, koska olen ne kokemuksen kautta havainnut hyviksi. Niiden kanssa ei pohjallisia voi käyttää, koska yhteisvaikutus on niin suuri, että askellus menee toiseen suuntaan pieleen ja pahasti. Jotain hyvää tässäkin - tuettomat kengät ovat huomattavasti edullisempia.

Seuraava ostokseni oli vuorelliset kävelykengät. Nämä eivät suoraan tulleet korvaamaan mitään olemassa olevia kenkiä, vaan siistien talvinilkkureiden suhteen kaapissani oli selkeä puute. Edelliset vastaavat kengät olivat korolliset ja ne eivät ole tuntuneet kovin hyviltä reumaan sairatumisen jälkeen, joten olenkin kulkenut muutaman talven joko lenkkareissa tai syyskengissä. Kolmannet olivat tuossa pari viestiä aiemmin mainitsemani vaelluskengät.

Tänään kiersin Helsingin kauppoja ajatuksella löytää mukavat sisäkengät töihin. Lähtökohtaisesti moisen ei olettaisi olevan kovin suuri ongelma. Totuus oli kuitenkin tarua ihmeellisempi. Pääasiassa sisäkengät ovat jonkin sortin sandaaleita, joihin on melko turha kuvitellakaan saavansa pohjallisia siististi. Vaihtoehdoksi jääkin pääasiassa erilaiset avokastyyppiset kengät, joiden löytäminen vuodenvaihteessa on melko haastavaa etenkin, jos huomioi pohjallisen tuomat lisätarpeet - irrotettava pohjallinen ja riittävästi tilaa.

Kaupoista löytyikin puolen kymmentä varteenotettavaa vaihtoehtoa. Muutamasta terveyskengästä sai pohjallisen vaihdettua, mikä oli todella positiivinen yllätys. Eli muutamaan sandaalimalliseenkin kenkään saa tukipohjallisen. Näiden sandaalimallien osalta ongelmaksi muodostui tukipohjallisen väri ja materiaali. Kengät näyttivät huomattavasti kivemmilta ruskeissa sileissä pohjallisissa kuin omissa harmaissani.

Niinpä sandaalit jäivät pois laskuista ja jäljelle jäi kaksi vaihtoehtoa. Toinen oli vähän puukenkä tyyppinen ja toinen umpikärkinen avokas. Valitettavasti kummastakaan kengästä ei ollut tarjolla sopivan kokoista kenkää. Pohjallinen vaatii sen verran reilusti tilaa, että molemmista olisi pitänyt päästä kokeilemaan koko 42. Avokkaan valmistajalla oli tarjolla sandaalimallisia kenkiä sopivassa koossa. Myös "puukengästä" valmistetaan kokoa 42, mutta täydellä hinnalla en niitä raaski ostaa, eikä sopivaa alennusta ole tullut vastaan.

Vielä on hankintalistalla ainakin sisäliikuntakengät ja kesäkengät. Näistä sisäliikuntakengät ovat muutenkin uusimisen tarpeessa, mutta vanhat saavat palvella, kunnes kotiudun jonnekin ja tiedän millaisia sisäharrastuksia alan harrastaa. Salille nuo nykyiset kengät ovat aivan riittävät, mutta johonkin liikkuvampaan jumppaan olisi hyvä saada pohjalliset jalan alle. Kesäkengät puolestaan hankin, kunhan kesä tulee, jos silloin vielä koen tarvitsevani sellaisia.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Rauhallista uintia

Tänään kävin pyörähtämässä uima-altaassa. Päätin jo halliin ajellessani, että uin pitkän ja rauhallisen treenin rintaa. Aikoihin en ole uinut pitkää ja rauhallista treeniä, vaan olen pääsääntöisesti treenannut vapaauintia. Nyt kuitenkin sahasin uima-allasta kolme varttia kohtalaisen matalilla sykkeillä. Pitkästä aikaa se oli todella mukavaa, vaikka alkuun epäilin, että tylsistyn vartin jälkeen.

Uimareissun jälkeen kävin etsimässä itselleni uudet vaelluskenkätyyppiset ulkoilukengät. Edelliseni olivat aivan hyvässä kunnossa, mutta tukipohjalliset eivät sovi niihin, joten niitä ei tule käytettyä. Näillä vesikeleillä tavalliset lenkkarit ovat aika epämukavat jalkineet, koska vesi tulee todella herkästi läpi. Ajattelin moiset ostaa alesta - ja täysihintaisiin päädyin.

Kun pääsin uusien kenkien kanssa kotiin, iloitsin ajatuksesta, että koira on vielä lenkittämättä ja pääsen sen kanssa kävelylenkille. Valitettavasti äitini oli jo käynyt koiran kanssa tunnin lenkillä, joten pakottava tarve jäi puuttumaan ja kenkien kokeilu siirtyi jonnekin tulevaisuuteen.