Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pilates. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pilates. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. tammikuuta 2013

Vatsalihakset rääkissä

Tänään toteutin uhkaukseni ja päädyin pilatestunnille. Edellisellä kerralla pilates tuntui todella tylsältä, mutta joko olen oppinut lajista jotain tai vetäjä oli hyvä. Kuitenkin vajaan tunnin rääkin jälkeen syvät vatsalihakset tuntuvat erittäin liikkuneilta. Muutenkin oli hyvä ja selkeä tunti, joskin vatsalihakseni ovat aivan luvattoman huonossa kunnossa ja hallitsen ne vielä huonommin. Lisää rääkkiä siis.

Olen nyt maanantaista saakka tehnyt myös kyykkyjä fysioterapeutin ohjeen mukaan. Tänään oikein hämmästelin, miten paljon paremmin pääsin kyykkyyn kuin alkuviikosta ja kokonaisuudessaan asento oli paljon vakaampi. Ihanaa huomata kehitystä näin nopeasti.

Poskiontelovaivatkin alkavat olla voitettu kanta. Vähän on vielä tukkoisuutta, mutta kivut ovat tyystin hävinneet. Lääketauotkaan eivät vielä tunnu nivelissä, joten tällä hetkellä olo on hyvä. Kauhulla odottelen kuitenkin lääketauon viimeisiä päiviä. Tosin viimeksikin se pahin hetki tuli lääketauon loppumisen jälkeen.

torstai 10. toukokuuta 2012

Laiskotuspäivä

Tälle päivälle oli suunniteltu hölkkälenkki, mutta yhtään ei huvittanut lähteä, joten lenkki jäi juoksematta. Kyseessä olisi ollut melko reipas kolmen kilometrin lenkki, joka ei kiinnostanut pätkääkään, joten päätin noudattaa periaatteitani, ettei ole pakko juosta, jos ei huvita.

Illalla kävin kuitenkin joogaamassa. Tällä kertaa jooga oli tavallisessa jumppasalissa ja silti siinä tuli hiki. Tunnin jälkeen mietin, että on aika kummallista, että minä olen jäänyt koukkuun tuohon joogaan, mutta pilates on mielestäni lähinnä tylsää. On lajeilla toki eroa, mutta silti voisin kuvitella, että näin jäykkänä ihmisenä pitäisi enemmän lajista, jossa ei vääntäydytä käsittämättömiin asentoihin.

torstai 3. toukokuuta 2012

Juoksua ja pilatesta

Tänään oli taas hölkkäpäivä ja hölkkäilinkin rauhakseen viitisen kilometriä. Vieläkään en päässyt vauhtitavoitteeseeni, vaan hölkkäsin liian kovaa. Kuitenkin lenkki tuntui todella rauhalliselta ja kevyeltä. Hölkällä ei oikeastaan tullut edes hiki eikä muutenkaan kovin liikkunut olo. Tiistainen lenkki tuntui jaloissa, mutta muuten olossa ei juuri huomannut eroa ennen ja jälkeen hölkän.

Illalla oli sitten vuorossa viikon lajikokeilu. Tällä kertaa kyseessä oli pilates. Valta osa liikkeistä oli tuttuja erilaisista jumpista. Niitä tylsiä vatsalihasrääkkejä, jotka joko käyvät vatsalihaksiin tai lonkkaniveliin. Totesin tunnin aikana, ettei homma todellakaan ole minun juttuni. Pidin joogaa hitaana ja tylsänä lajina, mutta siinä tapahtuu paljon kaikenlaista, kun tuohon pilatekseen vertaa. Ne tehokkaat liikkeet olivat kyllä tuttuja fysioterapeutin jumppaliikkeistä, joten mitään uutta ei tullut vastaan. Aika näyttää tarvitseeko toistamiseen mennä.