Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vaatteet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 17. marraskuuta 2012

Kaupunkipäivä

Tänään ajelin tuonne isompaan kaupunkiin ostoksille. En saanut kaikkia tuotteita, joita tarvitsin, mutta sain ainakin hyvää palvelua. Useita tuotteita etsittiin ympäri Suomea ja teinkin treffejä moneen itselleni vieraaseen liikkeeseen. Kaiken kaikkiaan jäi hyvä fiilis, vaikka kaupoilla käyminen olikin kohtalaisen raskasta.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Vaatekaupoilla

Tänään tein hyvien yöunien jälkeen päätöksen uimisen ja vaateostosten välillä. Päädyin välttämättömään pahaan eli vaatekauppaan. Yllätyksekseni löysin melko vähällä vaivalla mukavan oloiset farkut ja vähän muutakin tarpeellista.

Muuten tämä päivä onkin sitten mennyt tekemättä mitään. Olen istunut koneella ja yrittänyt hankkiutua nukkumaan. Olen ollut aivan järjettömän voipunut, vaikka mieliala onkin ollut eilistä parempi. Siitä huolimatta väsymys piinaa eikä mitään saa aikaiseksi.

lauantai 30. kesäkuuta 2012

Ihmisten ilmoilla

Kaveri lupasi tarjota minulle ruokaa, joten pitihän sitä lähteä ilmaisen ruuan perään. Samalla piipahdin alennusmyynneissä ja ostin itselleni kaksi paitaa. Olisikohan nyt kesäpaidat kasassa.

Kaupunkiin lähtiessäni huomasin, miten vähän on tullut laittauduttua. En nytkään kamalasti aikaa ulkonäölleni uhrannut, mutta laitoin hiukset muutenkin kuin vain kampaamalla. Tuntui todella omituiselta ja hankalalta elämä hiusten kanssa. Töihin ei hirveästi viitsi laittaa hiuksiaan, koska viimeistään siinä kohdassa, kun laittaa kypärän päähän, hiukset ovat väkisinkin lytyssä.