Kyllä minä niin mieleni pahoitin

Ihmisten välinen kanssakäyminen on vaikeaa ja tasaisin välein syntyy väärinymmärryksiä ja muita asioita, joista joku toinen ottaa herkästi itseensä. Tällaiset tapahtumat voivat olla joko tahallisia tai tahattomia, mutta yhtälailla ne sattuvat kohteeseen ja saattavat satuttaa yllättävän syvältä oikein osuessaan.

Tänään koin tällaisen tilanteen. Keskustelimme erään ystäväni löytämän jutun innoittamana tatuoinneista ja terveydestä. Jutussa mainittiin mm. että autoimmuunisairaiden on syytä keskustella asiasta lääkärin kanssa ennen tatuoinnin hankintaa. Minulle tällainen ei ollut tullut mieleenkään, tosin ei se tatuointikaan ole millään tasolla ajankohtainen. Luulen, että jos asia olisi ajankohtainen, olisin ymmärtänyt kysyä

Se vähä, mitä olen pelannut biologisen lääkityksen kanssa, on jo osoittanut, että näillä lääkkeillä en tatuointien kanssa leiki. En todellakaan aio käydä reumalääkärini kanssa keskustelua reumalääkkeiden tauotuksista ennen ja jälkeen tatuoinnin oton. Sinällään tähänkin varmasti löytyisi joku selkeä ohjeistus, mutta tatuointi vaan ei ole asia, jonka saamisen arvottaisin niin ylös, että olisin valmis tauottamaan lääkkeitäni.

Tätä keskustelua käydessämme eräs toinen keskusteluun osallistuva henkilö sitten kysyi minulta, että haittaako se kuukauden tai parin tauko. Täytyy todeta, että yllätyin todella. Miten kenellekään säännöllistä lääkitystä saavalle voi edes ehdottaa kuukauden lääketaukoa ja epäillä, ettei siitä olisi mitään haittaa. Eikö lääkkeitä yleensä käytetä sen takia, että niillä hoidetaan jotain sairautta? Harva taitaa syödä niitä ihan huvikseen.

Kun tähän vielä yhdistetään tieto siitä, että ko ihminen tietää - tai ainakin hänen pitäisi - että reumalääkkeeni ovat tauolla turhan pitkiä aikoja ja aivan liian usein. Sitä taustaa vasten on vielä vaikeampi käsittää, että miten mieleen voi edes tulla ajatus siitä, että lääketauoista ei olisi mitään haittaa. Toisaalta, jos tauotus ei haittaa, niin kaiketi koko lääkkeen voi lopettaa samalla perusteella.

Kuullessani (tai näin nettiaikana nähdessäni) tuon kommentin, minulta menivät jauhot suuhun pitkäksi toviksi. Tällä erää toimin viisaasti ja lähdin keskustelusta pois ennen kuin aloitin ydinsodan, koska sellainen olisi tällä temperamentilla tuosta kommentista seurannut.

Poislähteminen laukaisi tilanteen siinä kohti, mutta selvästi asia sai minuun syvemmän jäljen. Kaiken kaikkiaan ainakin vielä olen tilanteessa, jossa pääosa huomiosta keskittyy kauhistelemaan asioita, joita ihmiset suustaan laskevat. Jos vanhat merkit pitävät pakkansa, vasta hieman myöhemmin on se vaihe, jossa minä otan asiasta tosissaan itseeni ja mahdollisesti jopa vaivun syvemmälle masennukseen. Lääkityksen tarpeellisuuden tulen jokatapauksessa pohtimaan ja huolella.

Varausharjoittelua

Olen äärettömän yllättynyt, miten vaikeaa on laittaa painoa tuolle jalalle. Kun on lähes kuukauden välttänyt sille astumista, on henkisesti todella hankalaa astua sille. Varaus ei satu lainkaan, mutta silti sitä jalkaa varoo jatkuvasti ja pitää oikein aktiivisesti joka askeleella astua, ettei se kulje vapaamatkustajana mukana. Toivottavasti astuminen ajan myötä helpottuu.

Muutenkin kävelemään opettelu tulee olemaan vielä melkoinen projekti. En tiedä kauan menee, että jalalle osaa astua normaalisti asiaa ajattelematta. Toisaalta nyt kuitenkin alkaa vähitellen löytymään uskoa, että jalka tervehtyy. Pitkä tie on varmasti vielä edessä, mutta eteenpäin mennään.

Tänään olen selvitellyt myös tuon uuden kipulääkkeen kuvioita. Liian helposti sekään ei näytä menevän, mutta toivottavasti se selviää ajan kanssa. Lääkäri oli kirjoittanut tekstiin yhtä, sairaanhoitajan sanojen mukaan tehnyt toista ja minun reseptini näyttävät kolmatta. Pitänee huomenna soitella perään, että miten tämä kuvio lopulta menee.

Aamupöhnä

Taistelin eilen itseni kanssa pitkään tuosta uudesta lääkkeestä ja päätin kuitenkin kokeilla. Kokeilu toi todella hyvät kahdeksan tunnin yöunet, mutta aamulla olo oli melko pitkään tokkurainen. Aamun tokkuran takia en uskaltanut ainakaan vielä suurentaa annosta. Huomenna pitää kuitenkin melko aikaisin lähteä liikkeelle, joten olisi suotavaa olla ainakin melko skarppina.

Vaikka lääkäri huimauksesta varoitteli, ei sitä ainakaan tänään esiintynyt. Sitä en tiedä, miten tilanne muuttuu, kun annosta kasvatetaan. Hillitöntä hinkua minulla ei vielä ole isoja annoksia kokeilla. Odotan mieluusti, että tuo jalka on paremmassa kunnossa. Aamun kokemuksen perusteella päätin, että otan nyt ainakin alkuun vain tuon yhden annoksen illalla ja soittelen tarvittaessa ensi viikolla terveyskeskukseen kysyäkseni uusia neuvoja.

Mummokävelyä

Päätin pitää tämänkin päivän vapaata koulusta toisaalta eilisen vatsataudin toisaalta selän takia. Vatsatauti tuntuisi olevan voitettu kanta, mutta reumapolin ohjeen mukaan en aloita biologista lääkettä vielä, vaan odotan vielä muutaman päivän. Selällä on asiasta erittäin vahva mielipide ja niinpä olen hoitanut tänään asioita kävellen.

Selkä pitää pienestä liikkeestä, joten ulkoilutin kameraa useamman tunnin. Reippaasti ei selän kanssa pysty kävelemään. Jos askel pitenee liikaa, kertoo selkä mielipiteensä. Samoin liian tiheä askellus saa selän kipuilemaan. Niinpä liikkuminen muistutti mummojen raahustamista paikasta toiseen. Selkä kuitenkin piti.

Tänään selvittelin myös lääkkeiden viemistä ulkomaille. Lähinnä sitä selvitin, miten nykyisten lääkkeideni kanssa saa matkustaa. Lukuisista lääkkeistä löytyi vain yksi lääke, joka tarvitsee erillisiä todistuksia. Tämän todistuksen hankkiminen tuntui olevan erittäin vaikeaa. Se on yksinkertainen paperi, jonka apteekki kirjoittaa. Lomakkeen täyttäminen tuntui kohtuuttoman vaikealta, mutta enköhän saa sen ensi viikolla. Tällä viikolla se ei muutaman yrityksen jälkeen onnistunut.