Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyötyliikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hyötyliikunta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Hyötyliikuntaa

Tänään en varsinaisesti ole harrastanut liikuntaa, mutta jos kysytään asiaa askelmittarilta, niin olen ainakin kävellyt reilusti. Mutta kun se on hyötyliikuntaa, ei se tunnu samalla tavalla aktiiviselta liikkumiselta, kuin lenkille lähteminen.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Lenkki kylälle

Tein viikon viimeisen lenkin tässä lähistöllä. Päädyin kävelemään tuonne lähikylän tienoville ja sen jälkeen hölkkäilin sieltä kotiin. Pääsin siis hölkkäämään pääsääntöisesti kovaa tietä ja se näkyikin vauhdissa. Tuli hölkättyä jopa turhan kovaa, mutta sykkeet pysyivät alhaalla ja tuntui hyvältä, niin päätin nauttia menosta. Kyllä niitä hitaita ja tuskaisia lenkkejä vielä tulee.

Illalla kävin taas ihmettelemässä työmaalla. Tällä erää sain pyöriä ympäriinsä melko vapaasti ja sillä kertyi askeleitakin. Kotiin tullessa askelmittari näytti noin 18 000 askelta, joten päivän mittaan on tosiaan tullut talsittua paikasta toiseen.

perjantai 17. helmikuuta 2012

Hyötyliikuntaa


Tämän päivän liikunnat ovat koostuneet harjoittelupaikassa liikkumiseen. Askelmittarin mukaan askeleita tuli kuitenkin yli kymmenentuhatta, joten ihan lepopäivää tästä ei kuitenkaan tullut, vaikken aktiivisesti liikkunutkaan.

Hyvin huomaa, että liikuntamäärät ovat vähentyneet huomattavasti, kun päivät viettää työmaalla. Ei vaan illalla jaksa samalla tavalla lähteä eikä muutenkaan ole aikaa samalla tavalla. Joku tasapaino levon, työn ja liikkumisen välille pitää löytää. Tällaisenaan liikkuminen jää liian vähälle, mutta en moisesta halua nyt ottaa paineita, vaan ennemminkin pidän tilanteen mielessä.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Kirjat painavat

Minulla on edessä jälleen elämänmuutos ja se tarkoittaa, että jollain aikataululla muutan. Vielä ei ole ihan tarkkaa selvyyttä minne, vai työnnäkö tavarat vain varastoon, mutta asunnosta luovun joka tapauksessa. Tänään sain sitten vihdoin aloitettua pakkaamisen kirjoista. Kirjahylly on tällä hetkellä aika tyhjillään ja hyötyliikuntaa on tullut harjoitettua kantamalla samaa vauhtia kirjat ulos asunnosta - ne muuttavat vanhemmilleni määrittelemättömäksi ajaksi.

Eilen ajattelin tämän päivän vielä lepopäiväksi, mutta noin kymmenettä kertaa asuntooni kiivetessä totesin, että ei tämä taida oikein levosta mennä. Pitää tälle viikolle oikeasti yrittää löytää jostain vapaapäivä. Loppuviikko näyttää onneksi sen verran kylmältä, että luultavasti hölkkälenkit jäävät välistä.

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Liikkeellä

Tänään olen sitten vaihteeksi liikkunut jopa turhan paljon. Aamupäivällä käytiin koiran kanssa lumisateessa tekemässä reilun tunnin kävelylenkki. Sykkeet pysyivät kohtuullisella tasolla, tosin hengitys jälleen hieman rajoitti tahtia. Tekee vaan hyvää kävellä rauhallisiakin lenkkejä välillä.

Iltapäivällä harrastin sitten taivaan mahdollistamaa höytyliikuntaa ja tein lumitöitä sen verran, että isäni sai tehtyä isot alueet lingolla. Tuntui todella hyvältä tehdä lihastyötäkin. Melko paljon vähemmällä selvisin kuin edellisellä kerralla, mutta tuli kuitenkin nautittua ulkoilmasta.

Illalla heitin sitten serkun bussille ja kävin samalla reissulla vesijuoksemassa. Uimista en edes harkinnut, koska raskasta liikuntaa oli kuitenkin tullut harrastettua koko viikonloppu. Juoksin puolituntia matalilla sykkeillä ja samalla seurasin uimaseuran treenejä. Vesijuoksun ehdottomia hyviä puolia on, että samalla voi seurata ympäristön tapahtumia.

perjantai 20. tammikuuta 2012

Hyötyliikuntaa

Aamupäivällä olo oli melkoisen jäykkä. Eipä ole aikoihin ollut herääminen näin vaikeaa. Onneksi jäykkyys helpotti vähitellen ja iltapäivällä sain raahattua luuni uima-altaaseen. Uin puolisen tuntia ja tällä erää otin teemaksi intervallitreenit. 25 metriä on pitkä matka, kun sen yrittää uida täysillä. Selvästi rentous häviää, kun uintiin yrittää saada lisää vauhtia. Rennon letkeää matkavauhtia pystyy kyllä uimaan, mutta vauhdin lisääntyessä tekniikka hajoaa. Ei ole helppolaji vapaauinti.

Illalla tarjoutui sitten mahdollisuus hyötyliikuntaan. Tunnin verran tein lumitöitä ja kyllä siinä lämmin tuli. Sykemittarikin väitti kulutusta vähintään kohtalaiseksi. Kyllä oli mukava nauttia pikku pakkasesta ja tehdä samalla jotain hyödyllistä.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Joulun hyötyliikuntaa

Perinteisesti olemme tehneet isäni kanssa lumitöitä aattoaamuna. Tämäkään joulu ei tehnyt poikkeusta, vaikka lumesta ei täällä etelässä ollut vielä aatonaattona tietoa. Kolmisen varttia iltapäivällä kuitenkin lykittiin sohjoa pois pihatieltä. Raskaammaksi lumityöt olisi saanut, jos lumi olisi tarvinnut nostaa lumipenkan päälle.

Kävelylenkkejä on tullut heitettyä sekä aattona että tänään. Eilinen lenkki oli lähinnä sohjossa kahlaamista ja tänään liukastelua auratuilla ja jäätyneillä kävelyteillä. Kaiken kaikkiaan oman pään kestämisen kannalta on ollut hyödyllistä päästä pois joulutohinasta rääkkäämään kroppaa. Juoksulenkkikin kovasti houkuttaisi, mutta jostain syystä sykkeet ovat jo kävellessä niin korkealla, että juoksemisesta voi vain haaveilla.

torstai 22. joulukuuta 2011

Joulu tulee

Tänään siirryin joulun viettoon vanhemmilleni. Pääni olisi tarvinnut vielä yhden pohdiskelupäivän, mutta joulun ruokaostokset kaatuivat minun ja isäni kontolle. Joten oli pakko suorittaa siirtyminen joulun viettoon hieman aikaisemmin, kuin olisin halunnut.

Päivän liikunnatkin koostuivat pääasiassa hyötyliikunnasta. Kauppareissun ja koiran lenkityksen jälkeen askelmittari näytti ihan mukavia lukemia, vaikkei liikuntaminuutteja sykemittariin juuri kertynytkään. Aina ei vain ennätä liikkua sitä määrää kuin haluaisi.

Olen päättänyt, että en tee uuden vuoden lupauksia, mutta harkitsin sellaisen tekemistä kuitenkin. Ajattelin lähinnä sen tyyppistä lupausta, että etsin itselleni uuden kiinnostavan liikuntalajin ja kiinnitän oikeasti huomiota siihen, että liikun päivittäin reilusti. Aikaa liikkumiseen kuitenkin on, joten ajan puutetta ei voi liikkumattomuudesta syyttää.

tiistai 15. marraskuuta 2011

Hyötyliikuntaa

Tänään kävin taas hoitamassa asioita ja tällä kertaa kulkupeliksi valikoituivat omat jalat. Kävelyä tuli viitisen kilometriä ja samalla selvisi taas liuta asioita. Nyt kun on aikaa, niin jalan on hyvä hoitaa asioita. Sääkin suosi tänään - mikä sitä on kävellä aurinkoisessa pikkupakkasessa. Kaikki vastaantulijatkin tuntuivat hymyilevän.

Asioiden hoitelun jälkeen kävelin salille ja treenasin jalat. Jostain syystä en saanut treeniin hyvää tsemppiä, vaikka painot olivatkin korkeammat kuin edellisessä treenissä. Tsempin puute näkyi myös sykkeissä. No joka tapauksessa viikon ensimmäinen salitreeni on tehty.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

Ukkovarpaat ylös

Tänään olen taas viettänyt pääkaupunkipäivää. Liikunnat ovat koostuneet siis lähinnä hyötyliikunnasta kävelyn muodossa. Askelmittari väittää, että riittävästi on kävelty: 13 000 askelta on kertynyt, eli kovin tehokas lepopäivä tämä ei ole ollut, vaikken ole hikiliikuntaa harrastanutkaan.

Kävin tänään näyttämässä jalkojani fysioterapeutille tukipohjallisten tekoa varten. Jalkani saivat tuomion laiskat jalat ja samalla otettiin mallit jaloista tukipohjallisia varten. Kuullemmat pelkät tukipohjalliset eivät kuitenkaan riitä, vaan jalkapöydän lihaksia pitää myös vahvistaa. Tätä varten sain harjoitteita, jotta jalka löytäisi sen normaalin asennon. Koko homma lähtee liikkeelle siitä, että nostetaan ukkovarpaat ylös muun jalkapohjan pysyessä lattiassa. Muutaman toiston jälkeen ennustan huomiselle kipeitä jalkapöydän lihaksia.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Kävellen

Tänään olen liikkunut paikasta toiseen kävellen. Aamulla kävin hakemassa influenssarokotteen. Varauduin henkisesti jonottamaan pitkään. Tänään oli kuitenkin ensimmäinen päivä, kun he rokotuksia jakoivat. Olin paikalla noin tunnin rokotuskampanjan aloittamisen jälkeen ja sain numeron yksi. Eli ilmeisesti muutkin olivat vältelleet potentiaalista ruuhka-aikaa.

Piikkireissun jälkeen lähdin salille rääkkäämään jalat. Hyvä treeni tuli tehtyä ja sain tehtyä jalat todella perusteellisesti. Nykyään tuntuu salilla menevän aikaa reilusti enemmän kuin alkukesästä. Vaikka tuntuu, että voimat eivät enää samaa tahtia kehitykään, niin kehon hallinta kehittyy kuitenkin jatkuvasti. Kesäkuussa olisi ollut aivan turha edes yrittää jalkakyykkyjä ja nyt niissä pystyy oikeasti nauttimaan siitä, miten lihakset tekevät työtä.

Pimeän tullen käytiin koiran kanssa käveleskelemässä kaupungilla. Sinällään lenkki oli melko normaali, mutta eteen sattui harvinaisen monta törppöä koiran ulkoiluttajaa. Yksi selvästi humalainen jopa usutti rotikkaansa meidän päälle. Koira ei moisia elkeitä osoittanut, mutta kyllä silti vaihdoin puolta varmuuden vuoksi. Toiset sankarit ulkoiluttivat koiriaan irti, eivätkä edes ottaneet niitä kiinni, vaikka erikseen pyysin. Mietin vaan, että onneksi minulla on narun päässä perussosiaalinen koira. No näistä tilanteista onneksi selvittiin säikähdyksellä, mutta muistin taas miksi aamulenkit ovat loistava keksintö.

Tänään oli taas sellainen päivä, että sykemittarini päätti päivittää ohjelman. Jälleen kerran ohjelmaan tuli reilusti lisää minuutteja. Tavoite aika nousi vajaaseen kuuteen tuntiin viikossa ja korkeilla sykkeillä saan harjoitella 45 minuuttia. Käytännössä tämä muutos tarkoittaa sitä, että pääsen sykemittarinkin mukaan jälleen hölkkälenkeille. Mitään hirmuisen kovia hölkkiä ei pääse tekemään, mutta pääsee kuitenkin liikkeelle. Täytyy sanoa, että tätä on odotettu. Nyt vaan pitää malttaa kuitenkin juosta ne lenkit rauhallisesti.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Savon sydämessä

Juuri, kun sai edelliset opinnot loppuun, on aika suunnitella seuraavaa siirtoa elämässä. Tähän siirtoon liittyy töiden hakemisen lisäksi myös pohdintaa siitä, haluanko tehdä insinöörin töitä. Koska elämässä voi tehdä useita siirtoja yhtä aikaa, päädyin hakeutumaan sosiaali- ja terveysalalle. Kutsu soveltuvuustesteihin napsahti postilaatikkoon parisen viikkoa sitten ja vei insinöörin Savon sydämeen kalakukkojen kaupunkiin.

Koska matka oli kohtalaisen pitkä otin tilanteen matkailun kannalta ja lähdin jo eilen hyvissä ajoin junailemaan, jotta saisin viettää iltaa Kuopiossa. Melko vähäiseksi jäi kaupunkiin tutustuminen. Päädyin kuitenkin muikkuravintolaan nauttimaan muikuista. Liikuntaakin ajattelin hyötyliikunnan lisäksi - kävin katsomassa hotellin kuntosalin. Edes salivaatteita en viitsinyt vaihtaa.

Tänään olikin sitten päivän täydeltä soveltuvuuskokeita. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus, vaikkei opiskelupaikka aukeaisikaan. Onpahan kerran tullut harjoiteltua lippusten täyttelemistä ja saa kuviosta ihan kirjallisen palautteenkin, joten oletettavasti tilanteen voi ottaa omaan itseensä tutustumisena.

Hyötyliikuntanäkökulmasta tämä päivä oli huomattavasti parempi. Aamusella kävelin hotellilta koululle ja testien päätyttyä hieman mutkien kautta junalle. Aamulla sykkeet nousivat jostain syytä todella herkästi. Yhdessä loivassa ylämäessä ihmettelin, kun henkeä rupesi ahdistamaan ja vilkaisin sitten sykemittaria - 183 lyöntiä minuutissa. Mielestäni en edes kävellyt kovaa, mutta hidastin tahtia entisestään. Iltapäivällä sykkeet olivatkin sitten huomattavasti matalammat. Toisaalta jalat olivat sen verran kipeät, että tahti hidastui senkin takia.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Jalkojen kiusaamista

Tänään oli taas jalkarääkkipäivä. Aamulla aamupalan jälkeen lähdin suorittamaan päivän hölkkälenkkiä, eli kahta neljän minuutin hölkkäpätkää. Tällä kertaa sykkeet eivät heti pompanneet taivaaseen vaan sain hölkätä pätkät ihan reilulla askeleella. Kaikkiaan lenkille kertyi taas pituutta kolmisen varttia ja kauniista säästä olisi voinut nauttia pidempäänkin.

Kotiin päästyäni päätin painua saman tien salille tekemään jalkatreenin, ettei tarvitse jatkuvasti suihkussa ravata. Päätin tänään treenata jalat, koska käsissä tuntui vielä hieman yläkropan treeni. Tavallisuudesta poiketen muokkasin jalkatreenin järjestystä siten, että kokojalkojen liikkeiden jälkeen tein ensin pohkeet ja vasta sitten reisien lihakset. Pohkeet tahtovat jäädä vähemmälle huomiolle treenissä, kun ensin on tehnyt muut jalkojen lihakset huolella. Tänään oli siis pääpaino pohkeilla ja rankan treenin niille sainkin tehtyä.

Iltapäivälle olin vielä suunnitellut kauppareissun, mutta saimmekin kaverin kanssa idean lähteä aamulla treenaamaan koiria. Aikaista aamuherätystä välttääkseni ajelin vanhemmille jo tänään illalla. Koska vietän viikonlopun äidin ruuissa ja ensiviikonkin hyvin liikkuvasti ympäri Etelä-Suomea, muodostui tämän päivän kauppareissu turhaksi ja vältin jälleen höytyliikunnan. En edes muista, koska olisin viimeksi käynyt kävellen kaupassa. Tilanne pitää ehdottomasti korjata pian.

lauantai 24. syyskuuta 2011

Loistava liikuntapäivä

Tälle päivälle olin suunnitellut viikon raskaimman liikuntapäivän. Alkuperäisen suunnitelman mukaan päivään kuului jalkatreeni, hyötyliikuntaa ruokakauppareissun muodossa ja juoksukoulun juoksulenkki. Suunnitelma oli hyvä, toteutus muotoutui hieman erilaiseksi.

Salille kävellessäni tunnustelin tuota nilkkaa ja totesin, ettei sille yksi lisälepopäivä tekisi hallaa. Niinpä päädyin tekemään jalkatreenin sijaan käsitreenin. Tällä kertaa tuntui paukkuja olevan vietinkin salilla aikaa tunnin verran. Hauikset jäivät ojentajia vähemmälle huomiolle. Jostain syystä olen löytänyt hyvän fiiliksen ojentajien treenaamiseen ja samaa tahtia se fiilis häviää hauisten treenaamiselta. Kultainen keskitie näidenkin suhteen olisi löydettävä.

Kaiken kaikkiaan salilta lähtiessä oli todella hyvä olo ja hymy huulilla. Oli sellainen hyvä liikuttunut olo.  Todellakin tunsi tehneensä hyvän treenin. Juuri tämän olon takia kävin koko kesän salilla. Toisaalta tämän olon vähittäinen häviäminen laski motivaatiota treeniin. Uskon vakaasti, että parin viikon salitauko teki vain hyvää etenkin, jos se palauttaa salitreenin jälkeisen hyvän olon.

Illalla käytiin koiran kanssa tekemässä vajaan tunnin lenkki, jonka aikana suoritin päivän juoksukoulun - juoksin 2-3 minuuttia putkeen. Jälleen kerran oli vaikea juosta riittävän hiljaa, tosin taustalla oli rankahko salitreeni, joten kroppa ei taatusti ollut parhaassa iskussa. Edellisellä kerralla juoksin ihan järjestään nämä lenkit ennen aamupalaa aamulenkkeinä. Nyt olen selvästi siirtynyt enemmän iltalenkkeilijäksi. Kaiken kaikkiaan huomaan, miten juoksujalkaa polttelee ja kova hinku olisi hölkkäillä pidemmälle kuin ohjelman sallimat minuutit. Uskon kuitenkin, että hitaasti hyvä tulee ja sinnittelen lyhyiden hölkkäpätkien seurassa.

Se päivän kolmas suunniteltu liikuntasuoritus, hyötyliikunta, jäi suorittamatta. Osin sen takia, että aamulla nukuin pitkään ja nautiskelin aamupalastakin rauhassa. Osin sen takia, että salilla meni pidempään kuin suunnittelin. Ja osin olin vain laiska. Kävin siis kaupassa, mutta tein sen autolla. Pohdiskelin kyllä vaihtoehtoa, että olisin hakenut koiran kanssa välttämättömät lähikaupasta ja siirtänyt hyötyliikunnan huomiselle. Päädyin kuitenkin tekemään tänään kaikki ruokaostokset.

Selkeästi huomaan, että hyötyliikunta on se osa-alue, josta olen liikunnan saralla pahiten lipsunut. Harvemmin olen kuitenkaan lähtenyt autolla vain kauppaan, vaan kauppareissut olen yhdistänyt muihin tilanteisiin, joissa olen liikkunut autolla, esimerkiksi uimareissuihin. Kuitenkin huomaan, ettei askelmittarin askeltavoite täyty enää läheskään päivittäin - tosin liikunta tavoitteet sekä ajallisesti että kalorikulutuksen suhteen täyttyvät kyllä, joten ihan laakereilleni en ole jäänyt makaamaan, vaikka kävely onkin vähentynyt kesästä.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Rauhallinen kävelylenkki

Tälle päivälle olin suunnitellut pitkähkön kävelylenkin. Kuitenkin jo aamusta selkä vihoitteli sen verran, ettei käveleminen tuntunut kovin järkevältä vaihtoehdolta. Kuitenkin koiran kanssa oli pätkän matkaa käveltävä, joten pitkähkö kävelylenkki typistyi puolen tunnin rauhalliseksi käveleskelyksi lähiympäristössä. Ehkä se vähän helpotti selän tilannetta, mutta ei se kunnossa ole. Huomenna pitää kokeilla kevyttä hölkkää.

Jottei homma menisi ihan valitteluksi, voin todeta, että istumiskyvyttömäksi tekevässä selässä on hyviäkin puolia. Sain useamman päivän suunnittelun jälkeen kaivettua imurin esiin ja sen lisäksi puunasin vielä suihkukaapin lasit oikein perusteellisesti. Hikikin siinä hommassa pääsi yllättämään, joten eiköhän se hyötyliikunnaksi voida laskea.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Liikunan ilo

Aamupäivällä lintsasin hyötyliikuntavelvoitteesta ja kävin kaupassa autolla. Periaatteenahan olen pitänyt, että ruokakauppaan en lähde autolla, jos en muuten joudu autolla liikkumaan. No aamulla oli kuitenkin laiskotus ja kauppalistakin oli melko pitkä, että päätin poiketa periaatteesta ja ajoin autolla toiselle puolelle keskustaa. Tunsin huonoa omaa tuntoa koko matkan.

Lounaan jälkeen lähdin sitten käymään salilla. Tänään oli käsitreenipäivä enkä oikein löytänyt treeniin hyvää virtaa, tuli sellainen pakkotreeni olo. Painoja taisin useampiinkin liikkeisiin saada lisää, eikä treenissä suoritusten osalta ollut valittamista. Se ei vaan ollut millään tavalla sykähdyttävää tai kivaa. Kävikin mielessä, että pitäisikö joko pitää viikon salitauko tai ainakin muokata treeniohjelmaa. Tällä viikolla hyvältä on tuntunut vain yläkropan treeni.

Illalla laitoin makaronilaatikon uuniin ja päätin lähteä sen kypsymisen ajaksi koiran kanssa ihan perinteiselle kävelylenkille. Tulikin tehtyä oikein mukava reilun tunnin kävelylenkki. Säänhaltijakin suosi ja vettä alkoi sataa vasta ihan lenkin lopulla ja taivas varsinaisesti repesi noin 50 metriä ennen kotiovea. Oli kiva pitkästä aikaa kävellä ihan vain kävelylenkki oman olon vuoksi eikä suorittaa mitään.

Nyt parina viime päivänä on taas löytynyt se liikunnan ilo, mikä on jokusen viikon ollut hukassa. Liikunta on ollut sellaista pakollista suorittamista. Toisaalta en tätä ole huomannut ennen kuin ilon palatessa. Osasyyllinen tietysti voisi olla tuo reumatauti, joka on nostellut päätään ja nyt vihdoin tällä viikolla pystyin antamaan itselleni luvan sairastaa. Montaa päivää ei tarvinnut sairastella ja heti rupesi liikunta maistumaan. Pitää vaan jatkossa muistaa nauttia liikunnasta, eikä keskittyä siihen, miten tuntemus eroaa edellisestä kerrasta.

maanantai 15. elokuuta 2011

Sykemittarin paluu

Tänään sain uuden sykemittarini huollosta. Epäilin, että kyseessä olisi ollut 'user error', mutta oli siitä huollossa löytynyt ihan selkeä vika, joka korjattiin. Mittari osaa tehdä treeniohjelmia ja seurata niiden toteutumista. Pohdin pitkään, että otanko kunnonkohotusohjelman vai painonpudotusohjelman ja päädyin kunnonkohotukseen, koska liikkumiseni tavoitteena on ensisijaisesti parantaa fyysistä kuntoa ja pitää huolta selästä, eikä niinkään laihtua. Laihtuminen tulee sitten "sivutuotteena". Jälkeenpäin lueskelin liikuntalajien kuvauksia ja painonpudotusohjelmassa olisi ainakin tuntimääräisesti enemmän liikuntaa.

Joka tapauksessa ajattelin ainakin ensimmäiset viikot mennä aiempien liikuntatottumusteni mukaan ja sitten katsella, mitä sanottavaa mittarilla on treeniin. Jossain kohti varmaan kokeilen sitä painonpudotusohjelmaakin. Toisaalta se on luultavasti melko matalasykkeistä liikuntaa, mikä voittopuolisesti minusta on tosi tylsää. Nyt kun olen oppinut pitämään hengästymisestä ja hikoilusta, haluan myös liikkua kovilla sykkeillä. Pitkiä treenejähän niin ei jaksa kovilla sykkeillä tehdä, mutta kyllä niitäkin pitää mahtua liikunnan joukkoon. Eli jatkan juoksemista, sanoi sykemittari mitä tahansa.

Tämän päivän liikunnat koostuivat hyötyliikunnasta ja salitreenistä. Kävelin salille keskustan kautta. Salilla treenasin yläkropan ja pieni mielipaha tuli taas muutettua lihasenergiaksi tehokkaasti. Eilisestä vetämättömyydestä ja tsempin puutteesta ei ollut tietoakaan. Paukkuja riitti kaikkiin liikkeisiin ja hiki virtasi. Kotiin kävellessä olo oli mitä mainioin.

Tänään illalla sain tehtyä ensimmäistä kertaa fysioterapeutin neuvomat liikkuvuusharjoitukset ja venyttelyt osana normaalia iltavenyttelyäni. Hyviltä liikkeiltä tuntuivat ja paneutuivat juuri sinne ongelmakohtiini, kuten rintarangan liikkuvuuteen. Toivottavasti vaikutus pysyy jatkossakin ja pidemmällä aikavälillä liikkuvuus lisääntyy - tai ei ainakaan vähene.

maanantai 8. elokuuta 2011

Rankka juoksulenkki

Sattumalta osui silmiini kiinnostavan oloinen lenkki valtatien pohjoispuolelta. Sen suuremmin karttaa tarkastelematta päätin lähteä juoksemaan viikon pitkän lenkin uusille reiteille, kun kerrankin keksin reitin, jossa pääsee juoksemaan hiekkapohjalla ilman, että tarvitsee juosta samaa tietä edestakaisin. Jotain olisi tietysti voinut päätellä siitä, että samoissa maisemissa kulkevat pururadat ovat melko rankkoja ja mäkisiä.

Alkulenkistä juoksu kulki kuin itsestään. Ensimmäisen kilometrin jälkeen alkoi vähän tuntua penikoissa epätavallinen alusta, mutta kipu meni ohi todella nopeasti. Noin kahden kilometrin kohdalla alkoi askel painaa ja mietinkin, että totta puhuivat ne viisaat, jotka sanoivat asfaltin olevan kevyin ja nopein alusta juosta. Sykkeetkin olivat niin taivaissa, että päätin kävellä loput ylämäet ja juoksupätkillä keskityin pitämään vauhdin melko rauhallisena. 4,5 kilometrin lenkin loppuun tuli vielä otettua loppukiri, kun tuntui, että jalat haluavat ripeämpää liikettä.

Jälkeenpäin tarkastelin lenkiltä kertynyttä dataa, enkä enää yhtään ihmettele, miksi alkulenkki tuntui kovin raskaalta - koko lenkin keskivauhti oli 8,12 min/km ja lenkin loppupuoli tuli mentyä 9,3 min/km vauhdilla. Eli alku on oikeasti tullut mentyä todella kovaa. Kokonaisuutena tuli tehtyä hyvä lenkki ja ennen kaikkea opettavainen.

Kotiin kävellessä olo oli hyvinkin väsynyt, mutta hetken istuskelu ennen aamupalaa palautti voimat melko hyvin. Kyllä rankka aamulenkki tuntui vielä, kun kävelin verikokeisiin terveyskeskukseen, mutta palauduin kuitenkin sen verran aamupalan voimalla, etten enää lähteissäni harkinnutkaan kilometrin matkan taittamista autolla. Hyötyliikuntaa se hidaskin kävely on.

keskiviikko 3. elokuuta 2011

Liikkeellä koko päivän

Tänään on ollut sellainen päivä, että kotona olen piipahtanut vain syömässä. Aamulla ensimmäiseksi lähdin tekemään intervallilenkin. Tällä erää jopa pysyin kohtuudessa ja juoksin viisi kovaa pätkää ja kävelin välit. Kyllä oli mukava tunne juosta kovaa, kun ei tarvinnut samalla miettiä, että miten selviää palautumispätkästä. Ja muutenkin päätin, että juoksen sen mikä tuntuu hyvältä ja viisi askelta päälle. Ei tullut sitten vedettyä ihan piippuun.

Aamupalan jälkeen lähdin salille rääkkäämään jalkoja. Alun perin minun piti tehdä tänään käsitreeni, mutta huomisesta tuli puoliväkisin lepopäivä, koska minulle tuli Lappeenrantapäivä ja niinä päivinä ei tule juurikaan liikuttua. Sen takia päädyin tänään tekemään jalat salilla, niin voivat vapaasti olla huomenna kipeätkin. Treeni meni todella hyvällä tsempillä. Taas tuli lisättyä painoja melkein jokaiseen liikkeeseen ja silti kotiin kävellessä askel oli vielä hyvin kevyt.

Lounaan jälkeen jatkoin liikkumista tällä erää hyötyliikunnan merkeissä. Kävin kaupungilla asioilla ja siinä samassa tuli sitten tehtyä vajaan tunnin rauhallinen kävelylenkki. Tosin tähän aikaan mahtuu ainakin vartti apteekissa istuskelua, mutta koska sykemittari jäi päälle, niin lasken sen mukaan hyötyliikuntasuoritukseen.

Hyötyliikuntareissulla hain postista myös uuden sykemittarin. Ainakin esitutustumalta vaikuttaa ihan kelpo peliltä, paitsi ettei sykevyön anturi toimi. Onneksi on samaa mallia kuin edeltäjänsä, niin pääsin pikaisesti kuitenkin leikkimään. Vaihtoonhan se lähetin menee. Harmittaa mokoma vaiva, mutta eiköhän siitäkin selvitä.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Hyötyliikuntaa ja turha salitreeni

Tämän päivän liikunnat jäivät aika torsoiksi. Päivällä kävin salilla ajatuksena treenata jalat. Jotenkin en vaan saanut treeniin sitä tsemppiä, mikä kuuluu hyvään treeniin. Lähinnä oli sellainen vetämätön olo ja tyydyinkin tekemään kevyehkön treenin. Toisaalta eivät kaikki treenit vaan voi olla niitä huippuhyviä, joista jää hieno onnistumisen fiilis. Tarvitaan sinne joukkoon myös peruspuurtamista.

Iltasella kävin sitten parissakin kaupassa etsimässä eväsleipiä. Matkahan tietysti hoitui jalan ja koira remmin päässä. Mukava oli kävellä pitkin hiljaisia lauantai-iltaisia katuja. Montaa ihmistä ei tullut vastaan eikä heilläkään tuntunut olevan kiire mihinkään. Sellainen mukava rauha omakotitalolähiössä.