Näytetään tekstit, joissa on tunniste Väsymys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Väsymys. Näytä kaikki tekstit

perjantai 29. elokuuta 2014

Vuoristorataa

Tämän hetkinen lääkitys ei ainakaan helpota pienen ihmisen eloa. Tuntuu, että elämä on jälleen kerran yhtä vuoristorataa. Välillä on lähes oireettomia päiviä ja välillä olo on kuin sekä junan että katujyrän alle jääneellä. On sellaisia öitä, että nukkuminen tapahtuu lähinnä haavemaailmassa. Toisaalta joskus nukkuu sujuvasti 12 tuntia juuri heräilemättä.

Jotenkin koen tämän vuoristorataelämän huomattavasti raskaammaksi kuin jatkuvan kipuilun. Ne huonommat päivät ovat vaan niin paljon raskaampia, kun välillä on niitä hyviäkin päiviä. Jotenkin se herättää usein pelkoja olon pahenemisesta. Lisäksi pahassa kipuvaiheessa kaikki energia menee sen kivun kanssa elämiseen, mutta paremman vaiheen jälkeen on usein hieman enemmän energiaa ja jaksaa sen takia esimerkiksi pelätä pahempaa.

lauantai 22. helmikuuta 2014

Ylivirkeydestä uuvahdukseen

Kortisoni aiheuttaa tunnetusti ylivireyttä ja tällä erää sen vaikutus oli kohtuuttoman suuri. Oli aivan ylivireessä ennen masennuslääkityksen aloittamista. Masennuslääke hieman helpotti tilannetta, mutta virtaa oli silti melkoisesti.

Kahden viikon kortisonikuurin jälkeen ilmoitin lääkärille, etten halua ko lääkettä enää syödä ja sovimmekin, että saan lopettaa sen kuin seinään. Tein työtä käskettyä ja tuntui kuin kaikki energia olisi hiipunut lopetuksen myötä. Toisaalta väsymys ei kuitenkaan ole ahdistavaa, vaan olen vain todella uupunut. Toivottavasti nukkuminen helpottaa.

tiistai 26. marraskuuta 2013

Paluu arkeen

Viime viikonloppu meni melko pitkälti toipuessa kuntoutusreissusta. Vaikka sinällään reissu ei tuntunut kovin raskaalta toipumiseen meni kaksi päivää. Sunnuntai-iltana ajattelin lähteä salille, mutten yksinkertaisesti jaksanut. Toisaalta lepopäivä teki ihan hyvää ja oli taatusti paljon oikeampi ratkaisu kuin väkisin liikkumaan lähteminen.

Maanantaina koitti sitten paluu arkeen ja heti aamusta lähdin salille ensin tekemään kuntosalitreeniä ja sen jälkeen venyttelemään. Pitkästä aikaa itsensä huhkiminen hikeen tuntui todella hyvältä ja kummasti tsemppiä riitti. Todella hyvä treeni tuli jälleen tehtyä.

Tänään oli puolestaan vesijuoksupäivä. Suunnittelin meneväni päivällä salille, mutta en saanut itsestäni irti. Uima-altaassa otinkin sitten takaisin päivän saamattomuuteni. Myös ryhmän vetäjä piiskasi minua oikein huolella, joten hyvä liikuntasuoritus tuli silti tehtyä.

perjantai 11. lokakuuta 2013

Uupelo

Tiistaina hehkutin hyvää oloa ja energiapuuskaa. Hyvä, että hehkutin, oli mukava lukea sitä tekstiä jälkikäteen. Keskiviikkona minut valtasi jonkin näköinen uupumus ja ajoin autolla kahden uimahallin parkkipaikalle todetakseni, ettei huvita mennä pidemmälle. Olin itselleni armollinen, enkä pakottautunut uimaan.

Keskiviikon ja torstain välinen yö olikin sitten lähinnä kammottava. Jostain syystä hyvää asentoa nukkumiseen ei löytynyt millään ja lopulta nousin ylös laskemaan montako autoa läheiselle tehtaalle meni vuoronvaihtoon ja montako sieltä lähti pois. Joskus puolen päivän jälkeen möngin parin tunnin päiväunille.

Torstai on ohjatun vesijuoksun päivä ja sinne kävi tieni tälläkin kertaa. Vesijuoksun jälkeen ohjaaja teippasi selkäni kinesioteipillä. Suhtauduin teippaukseen erittäin epäilevästi, mutta suostuin kuitenkin kokeilemaan. Jo kotiin päästyäni selkä tuntui jotenkin rennommalta.

Yön nukuin hyvin ja aamulla herätessäni yllätyin todella paljon, miten vetreä selkä oli. Aamujäykistely ja hitaus tuntuivat olevan täysin poissa. Sama vaikutus on jatkunut pitkin päivää. Ainoana haittavaikutuksena on tuntunut pientä veren suhinaa korvissa ja muutamaan kertaan päässä on hieman pyörinyt. Ei kuitenkaan mitään häiritsevää, joten annan teippien olla. Nehän saa pois heti, kun haluaa.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Löhöpäivä

Koko alku viikon olen kaivannut totaalista kotipäivää. Siis päivää, jonka aikana ei tarvitse pistää nenää ulos saati etsiä päälleen siistejä vaatteita. Tänään vihdoin maltoin viettää moisen.

Eilen illalla otin vähemmän tuota väsyttävää kipulääkettä ja sehän näkyi heti unen laadussa. Odottelin unta melko pitkään ja yö meni pitkälle pyöriessä. Toisaalta tänään en ole ollut ollenkaan niin pöhnäinen kuin parina edellisenä päivänä. Siitä huolimatta päätin pitää pään nollauspäivän ja olenkin pääasiassa pötkötellyt sängyssä ja lukenut hyvää romaania.

Laiskottelupäivä tuntuu tulleen todella tarpeeseen. Vaikka selkä ei erityisesti moista arvostanutkaan, päälle moinen oli erittäin tarpeeseen. En edes muista, koska olen viimeksi viettänyt päivän, jonka aikana minun ei ole pakko tehdä mitään. Toki tuon jalan kanssa ensimmäiset viikot olivat sitä, mutta silloin ei pystynyt. Nyt olisi pystynyt, mutta ei silti ollut pakko tehdä. Piristää kummasti.

tiistai 13. elokuuta 2013

Väsymystä ilmassa

Nukuin viime yönä 12 tuntia niin, että heräsin kerran käymään vessassa. Herättyäni sain komentaa itseni hereille, muuten olisin voinut jatkaa nukkumista varmaan rajatta. Sain kuitenkin itseni liikkeelle. Koko päivä on kuitenkin mennyt kuin sumussa.

Selkeästi tämä nykyinen lääkitys väsyttää eikä kestä kovin montaa vähäunista yötä, että koko kroppa sekoaa ja palautumiseen menee paljon normaalia pidempään. Onneksi tämä lääke on vain väliaikainen ystävä. Ei käy kateeksi heitä, jotka joutuvat syömään vuosia, vaikka tottumistakin tapahtuu. Kivun lääke on kuitenkin vienyt, joten näin sairauslomalla se on virkansa täyttänyt hyvin.

Sain kuitenkin itseni uima-altaaseen ja juoksin noin vartin. Kokeilin uimistakin, mutta se ei oikein onnistunut, koska uintipotkut olivat tosi hankalat. Muutenkin nilkka tuntui ärtyvän melko helposti, joten tulin pois altaasta melko nopeasti. Tuli kuitenkin lähdettyä ja vesijuoksu tuntui aivan erilaiselta kuin viimeksi.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Rankka reissu

Eilinen sairaalassa seikkailu on tuntunut tänäänkin. Olkalihakset saivat hyvää harjoitusta keppikävelyssä ja ovat tänään kertoneet rasittuneensa. Sellaista tervettä lihaskipua, mutta melko ärsyttävää kuitenkin, kun tuntuu aina kun kepeillä liikkuu mihinkään suuntaan.

Muutenkin tänään olen ollut melko väsyksissä. Eilisen reippailun lisäksi selän takia huonosti nukuttu yö ei ainakaan virkistänyt tänään. Selkeästi alkaa selässä tuntumaan tämä jatkuva paikoillaan olo. Pitäisi keksiä selälle sopivaa liikuntaa, jota tuo jalkakaan ei estäisi.

Toistaiseksi kaikki keksimäni liikunta on torppautunut joko polven taivutusrajoituksiin tai vaateeseen pitää jalkaa alaspäin. Tänään tosin jumppailin hieman selkää muokatuilla jumppaliikkeillä, jos se helpottaisi ensi yötä. Ajattelin myös kokeilla vahvempaa kipulääkitystä ensi yöksi. Toivottavasti auttaa.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Usvassa

Aamulla herääminen oli poikkeuksellisen vaikeaa. Torkutin melkein tunnin. Kun viimein sain luuni ylös sängystä, oli jo kiire. Jostain syystä myös koko päivä on mennyt, kuin en olisi herännyt ollenkaan. Kävin koko työpäivän poikkeuksellisen hitaalla ja muutenkin olo oli kuin olisin kävellyt sumussa.

Äkkiä tuli mieleen kaksi syytä moiseen väsymykseen. Toinen on huonosti nukutussa yössä ja toinen lääkkeissä. Kuitenkin nukuin yöni poikkeuksellisen hyvin ja heräilemättä. Illalla otin normaalit iltalääkkeet, mutten mitään, mikä selittäisi näin väsyneen olon. 

Nyt suunnittelen käyväni ajoissa nukkumaan ja nukkuvani pitkät yöunet. Jos se poistaisi edes osan tästä väsymyksestä olisin melko tyytyväinen. Toivottavasti tällaisia päiviä ei tule heti perään uusia.

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Unipäivä

Tämä päivä on mennyt pitkälti nukkuessa. Tauti tai lääkitys väsyttää melkoisesti. Limaa irrottavat lääkkeet ja aasialainen kanakeitto ovat saaneet rään liikkeelle ja tänään olenkin sitten joutunut niistämään paljon enemmän kuin koko vuonna yhteensä.

Iltapäivällä kävin koiran kanssa tekemässä pikku lenkin. Kovin oli voipunut olo, vaikka melko hissukseen kävelinkin. Oli vaan kertakaikkisen voipunut olo, ei sellainen kuumeinen tuskan hiki, vaan pelkästään väsynyt ja voimaton olo.

Aamulla oli sellainen olo, etten ymmärrä, miksi olen sairauslomalla enkä töissä, mutta päivän mittaan on tullut melko selväksi, ettei loma täysin hatusta heitettyä ollut. Olen nukkunut useammat päiväunet ja silti hereillä ollessa tuntuu, ettei meinaa jaksaa pysyä hereillä.

lauantai 2. helmikuuta 2013

Lääkepöllyssä

Eipä ole useampaan päivään tullut blogiin kirjoiteltua. Selkä on ollut sen verran kipeä ja hankala, että valtaosa energiastani on mennyt pelkästään koulupäivistä selviämiseen. Iltaisin olen lisäksi ollut melko kiireinen ja se yhdistettynä väsymykseen ei ole ainakaan lisännyt kirjoittamisintoa. Niinpä en sitten ole blogia päivitellyt. Ei sitä aina voi jaksaa.

Opinnoissa oli keskiviikkona ulkopuolinen luennoitsija ja halusin mennä kuuntelemaan hänen sanomisiaan. Niinpä hankkiuduin koululle, vaikka ehkä fiksumpi ratkaisu olisi ollut jäädä potemaan. Päivä meni kuitenkin kohtalaisesti riittävän kipulääkityksen, lihasrelaksanttien ja seisomisen turvin. Koulupäivä oli erityisesti henkisesti todella tärkeä, koska kämpillä ajan tappaminen oli todella tylsää ja huone rupesi jopa ahdistamaan.

Keskiviikkoiltana kävin puolestani katsomassa erästä koirapoikaa ihan uteliaisuudesta. Oli todella miellyttävää nähdä oman kurssin ulkopuolisia ihmisiä. Koirakin vakuutti minut. Toivottavasti tältä saralta on enemmän kerrottavaa loppuvuodesta. Aika näyttäköön.

Torstaina koulussa jatkettiin alkuviikolla aloitettua projektia. Minulla piti olla opintoihin liittyvä kehityskeskustelu puolilta päivin. Sovin keskiviikkona, että hankkiudun paikalle ainakin kehityskeskusteluun. Aamulla selkä tuntui melko hyvältä ja lähdinkin koululle jo aamusta. Koululle lähteminen oli virhe. Olin auttamattoman pihalla koko tehtävästä. Lisäksi jouduin istumaan väkisin turhan pitkiä aikoja. Päivästä tuli todella raskas ja kivulias.

Kun teki tehtäviä, joissa joutui oikeasti ajattelemaan, huomasin selvästi, miten lihasrelaksantit ja vahvemmat kipulääkkeet vaikuttavat. Kokoajan tuntui, kuin olisin ollut noin vartin jäljessä tapahtumista. Keskustelun seuraaminen oli poikkeuksellisen vaikeaa ja melko paljon henkistä energiaa kului pelkästään olemiseen. Kaiken huipensi se, että kehityskeskustelut siirrettiin jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Täysin turhaa kärsimystä koko päivä.

Perjantaina oli taas vuorossa ulkopuolinen luennoitsija, jota lähdin kuuntelemaan mielenkiinnolla. Hyvän luennon hän pitikin, mutta minua ärsytti melkoisesti numero, jonka koulutuksemme koordinaattori teki selästäni. En tykkää olla tuolla tavalla huomion keskipisteenä ainakaan kipujeni kanssa.

Muutenkin olen kokenut tuon koordinaattorin asenteen selkääni melko ikäväksi ja vähätteleväksi. Voi toki olla, että tulkitsen asiaa liikaa ja luen rivien välit väärin. Kuitenkin jo vastaus ilmoitukseeni sairauslomasta oli minusta aivan vääränlainen. Sisältö oli kutakuinkin sellainen, että minun olisi syytä olla paikalla eikä kipeä selkä oikein ole syy olla poissa.

Minä koen muutenkin huonoa omaatuntoa kaikista sairauspoissaoloista, enkä todellakaan tarvitse yhtään tilanteeni kyseenalaistamista. Ihan vapaaehtoisesti olen ravannut lääkärissä, syön lääkkeitä, jotka sekoittavat pään ja maksan tästä lystistä vähintään riittävästi. Tokihan selkäkipu on yksi niistä syistä, joita käytetään syynä vilpillisiin sairauslomiin. Silti toivoisi jotain kunnioitusta toisen oireita kohtaan.

torstai 24. tammikuuta 2013

Henkinen väsymys

Tänään on ollut henkisesti raskas päivä. Osallistuin soveltuvuusarviointiin ja psykologitoimistolla meni koko päivä. Kokoajan oli aktiivista tekemistä ja montaa hengähdyshetkeä ei ollut. Testin jälkeen olo oli todella sekava. Pää oli tyhjennetty kaikesta järjellisestä, mutta kroppa olisi halunnut koheltaa.

tiistai 11. joulukuuta 2012

Hassu olo

Enpä kokenut uudestisyntymää viime yönä. Reuma on melko oireeton, mutta olen silti ollut todella väsynyt. Hengityskin on ollut ahtaalla ja päätin, että jos huomennakin olo on tämänkaltainen, soitan reumapolille varmuuden vuoksi.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Uupelo

Tänään on ollut koko päivän olo, etten ole herännyt ollenkaan. Tai vaihtoehtoisesti kuten olisi flunssa ilman kuumetta ja räkää. Kokonaisuudessa on ollut tyhjäpäinen olo. Osa syystä voi olla ihan väsymys, koska viikonlopun reissu oli kuitenkin kohtalaisen raskas.

Tänään oli sitten piikkipäivä ja pistos kirpaisi enemmän kuin hoitajan vastaanotolla. Kävi mielessä, että oliko lääke vielä kylmää, koska se oli pöydällä vain aamutoimieni ajan ja olin niissä poikkeuksellisen nopea. Saattoi se pistos osua jotenkin kipeämpäänkin paikkaan. Kaiken kaikkiaan sai oikein keskittyä, ettei olisi vetänyt kynää pois tunteen tieltä.

Vielä ei vaikutus tunnu, mutta kovasti toivon, että huomisaamuna olo on erilainen, kuten viime kerrallakin. Nyt vaan pääsääntöisesti väsyttää ja mennenkin melko pian nukkumaan.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Työtä ja väsymystä

Eilinen päivä meni melko pitkälti työpaikalla. Tuli tehtyä huomattavasti pidempi päivä kuin alun perin oli tarkoitus. Illalla painuin pehkuihin lähes välittömästi kotiin tulemisen jälkeen. Edellinen yö meni pitkästi vessassa vatsan kanssa, mikä ei ainakaan helpottanut jaksamista.

Viime yö menikin paremmin ja nukuinkin pitkälle aamupäivään. Kahdeksan jälkeen uni oli enemmänkin torkkumista, mutta nopeasti siinäkin meni aika. Koko päivän olo on ollut melkoisen väsynyt. Päätin kuitenkin lähteä etsimään puurokulhoa, koska aamupuuroni levisi taas mikroon. Kulhoa ei löytynyt kovin läheltä, joten etsintäreissu vei koko iltapäivän. Nyt olisinkin taas valmis nukkumaan.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Taas reissussa

Jotta elämä ei pääsisi jumittumaan uriinsa, olen taas muuttamassa elämääni. Eilen annoin tavarat isäni matkaan ja jäin vielä päiväksi nauttimaan pääkaupungin hienouksista. Illalla kävin katsomassa siskoni kanssa maailman huippuhevosia HIHS:ssä. Päivä oli pitkä ja päästiin siskon kämpille yhden jälkeen yöllä.

Nukuin sitten muutaman tunnin ja lähdin hankkiutumaan kotikuntaani kohti. Alkuiltapäivästä pääsin perille, jotta saatoin purkaa edelliset kassit ja pakata seuraavan viikon tavarat. Tällä erää suunta oli entiselle opiskelupaikkakunnalleni ja sainkin matkaseuraksi kaverin, jota en ole nähnyt vuosiin.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Sängyn pohjalla

Tämä päivä on mennyt melko pitkälti sängyn pohjalla. Olo on ollut todella vetelä ja väsynyt. En olisi yhtään yllättynyt pienestä kuumeesta, mutta mittari näytti ihan normaaleita lukemia. Oloa ei missään nimessä helpottaneet kuukautiskivut, jotka ovat tehneet elämän melko haastavaksi. Paikalla olo on ollut ikävää, mutta liikkuminen vielä ikävämpää. Vatsakaan ei ole päästänyt liian helpolla.

lauantai 6. lokakuuta 2012

Vaatekaupoilla

Tänään tein hyvien yöunien jälkeen päätöksen uimisen ja vaateostosten välillä. Päädyin välttämättömään pahaan eli vaatekauppaan. Yllätyksekseni löysin melko vähällä vaivalla mukavan oloiset farkut ja vähän muutakin tarpeellista.

Muuten tämä päivä onkin sitten mennyt tekemättä mitään. Olen istunut koneella ja yrittänyt hankkiutua nukkumaan. Olen ollut aivan järjettömän voipunut, vaikka mieliala onkin ollut eilistä parempi. Siitä huolimatta väsymys piinaa eikä mitään saa aikaiseksi.

torstai 4. lokakuuta 2012

Mystinen väsymys

Eilinen päivä meni pitkälti nukkuessa. Kävin viiden maissa päiväunille, havahduin ottamaan iltalääkkeet ja heräsin kunnolla kuudelta aamulla. Yhtään ei väsymys helpottanut. Aamulla olo oli vähintään yhtä väsynyt.

Tämäkin päivä on mennyt pitkälti väsymyksen kourissa. Liikkumaan lähtemistä en ole oikeastaan jaksanut edes ajatella. Eli toinen lepopäivä on tulossa putkeen.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Kaksijakoinen päivä

Tänään olen saanut sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyvät uutiset tulivat lonkkakuvista - lonkka on terve. Siis reuma ei ole ehtinyt tekemään tuhoja siellä, vaan oireet johtuvat pääasiassa yliliikkuvuudesta ja ylipainosta. Kokonaisuudessa nämä ovat erittäin helpottavia uutisia, ensimmäisestä selviää lihaskuntoharjoittelulla ja jälkimmäisestä vai laihduttamalla. Eli lonkan kunto on nyt omissa käsissä.

Samaan rytinään sain sitten juoksuluvan, juuri viime hetkellä osallistuakseni koulukavereiden kanssa Cooperin testiin. Testistä ei jää jälkipolville juuri kerrottavaa. Kykenin juoksemaan 400 metriä melko hitaasti. Sitten alkoi tuntumaan liikaa lonkassa ja hengästyinkin melko rankasti. Toki taustalla oli parin kuukauden juoksutauko, mutta ei se kaikkea pysty selittämään. Hölkkäsin 1800 metrin vauhtia, mutta en taatusti olisi pystynyt ylläpitämään sitä kahtatoista minuuttia.

Tosin ihan kaikki kropassa ei taida muutenkaan olla kunnossa. Joogatunnin lopulla olin niin poikki, että pystyssä seisominen tuntui turhan haastavalta. Samoin venyttelytunnin alkuverryttely tuntui liian rankalta. Sekään ei ollut mitenkään erityisen rankka. Onneksi oli kaveri mukana, niin selvisin kotiin, muuten kävely olisi voinut käydä ylivoimaiseksi.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Uusia hankaluuksia

Tänään olen sitten noudattanut lääkärin hoito-ohjeita ja syönyt ripulilääkettä. Lopputuloksena ripuli kyllä on helpottanut, mutta tilalle on tullut sekä vatsakivut että ilmavaivat. Pitänee seurailla pari päivää ja miettiä sitten. Ainakin nyt tuntuu, että mieluummin ripuloin kuin kärsin näistä kivuista.

Olen ollut koko viikon todella väsynyt ja olen sitä yhä. Koulupäivästä selviytyminen on jo riittävän haastavaa, joten energiaa ei ole kamalasti riittänyt liikkumiseen. Eikä olo ainakaan helpota huono omatunto liikkumattomuudesta ja selän mielipiteet moisesta. Selkä on ollut aamuisin hankalampi kuin aikoihin, minkä luulen johtuvan juuri vähäisestä liikkumisesta.