Mielenterveys?

Mielenterveyskuvioita on tullut selviteltyä koko joulukuu. Kuun alussa käydystä terveydenhoitajakäynnistä jäi todella paha maku. Tuntui, että hoitaja vain väheksyi apuni tarvetta ja keskittyi selittelemään, miten terveyskeskuksella ei ole resursseja hoitaa asioita. Kaiken kaikkiaan suhtautuminen oli juuri sellainen, jota pahimmillaan pelkäsin.

Yllätyksekseni hän kuitenkin hoiti asioitani eteenpäin juuri kuten oli luvannut. Lääkäri oli luvannut kirjottaa uuden lähetteen, kunhan toimitan lisätietoja. Tämän lisäksi hän oli selvitellyt työvoimaviranomaisten kautta saatavaa apua. Eli vaikka käynnistä jäi huono maku, asiat kuitenkin etenivät ainakin lähes toivotusti.

Purkauduin asiasta ravitsemusterapeutilleni ja hän selvitti samantien, miten sairaalan psykiatriselle sairaanhoitajalle pääsee. Ainakin minulle aika järjestyi ihan yhdellä puhelinsoitolla. Sain ajan loppiaisen jälkeen, mikä on toki kaukana, mutta ensimmäinen konkreettinen asia, joka tällä saralla on edennyt.

Vein kuitenkin kuntoutuksesta saamani paperit terveyskeskukseen ja nyt odottelen kauhun sekaisin tuntein, mitä mielenterveystoimisto tällä erää päättää. En tiedä, miten reagoin, jos saan sieltä toisen kielteisen päätöksen. Jo ensimmäinen päätös oli riittävän kamala.

Tutkimuksia ja terapiaa

Viikko alkoi fysioterapeuttikäynnillä. Polven kuntoutuksen osalta tapasimme viimeisen kerran terveyskeskuksen fysioterapeutin kanssa. Kehuimme puolin ja toisin toisiamme. Fysioterapeutista on ollut oikeasti paljon iloa ja apua. Nyt sain kotiin viemisiksi hirvittävästi kannustavia ajatuksia. Viimeiseksi katseltiin juoksumatolla kävelemistä ja fysioterapeutti totesi, että käytän vammajalkaa hassusti. Niinpä siis jatkossa joudun opettelemaan myös kävelemistä.

Tänään puolestani aloitin aamun käymällä poskionteloiden tietokonetomografiassa. Pelkäsin tutkimusta täysin irrationaalisesti. Jalkaahan kuvattiin murtuman yhteydessä ja se oli melkoisen kivulias kokemus. Tiesin, että tuolloinkaan kipu ei ollut tutkimuksesta johtuvaa, vaan vamman aiheuttamaa, mutta silti sain tutkimukseen kammon.

Tällä erää tutkimus oli odotusten mukaan helppo ja nopea. Taisi kaikkiaan mennä aikaa kymmenen minuuttia. Olin sopinut samalle päivälle myös ravitsemusterapeuttikäynnin, joten väliaika piti käyttää jotenkin. Koska sali oli melkein vieressä päätin lähteä kuluttamaan aikaani sinne. Sattumalta tarjolla oli pilatestunti, joten päädyin kiusaamaan vatsalihaksiani.

Ravitsemusterapeutin kanssa kävimme sitten puolestaan läpi hyvän oloni taustaa ja sitä, miten moista oloa pidetään yllä. Lupauduin myös pitämään ruokapäiväkirjaa kolmen päivän ajan, jotta päästään kiinni esimerkiksi kalkin saantiini. Olen oikeastaan melko ruokapäiväkirjavastainen, mutta tällä erää kuitenkin päätin kokeilla sen tekemistä.

Luuloterve vai -sairas?

Eilen oli taas ravitsemusterapeutin tapaaminen ja lähdin vastaanotolta hyvin sekavissa tunnelmissa. Toisaalta vastaanottokäynnillä sai puhua hyödyllisistä asioista ja ehkä hedelmällinen keskustelu synnytti korvien välissä jotain. Jo ihan sen takia kannatti lähteä.

Toisaalta aihetta käsitellessä käsiteltiin myös asennetta ja ainakin osa sanoista satutti melko pahasti. Sinällään olen sitä mieltä, että asenteella voi muuttaa paljon ja se helpottaa monesta asiasta selviämistä. Kuitenkaan tämän vuoden sairaushistorialla en kamalasti kaipaa korostusta siitä, miten erilaisella asenteella asiat hoituvat helpommin.

Etenkin kun totesin, etten enää edes uskalla toivoa biologisen lääkityksen aloittamista, sain kuulla, suhtautuvani asiaan täysin väärin. Kuitenkin se toivominen ja sitä seuraavat pettymykset ovat henkisesti paljon raskaampia kuin jatkuva matalalento. Jos joka kerta sitä putoaa korkeammalta jalustalta ja syvemmälle suohon, niin miksi ehdoin tahdoin lähteä satuttamaan itseään turhalla toivolla?

Vastaanotolta kävellessäni mietin, että jälleen, että kuvittelenko kaikki oireet ja tekeydynkö vaan sairaaksi. Oli todella vaikea pakottaa itsensä reumapolin sihteeriltä varaamaan pistosaikaa, koska koin, että ongelmani ovat ainakin osin korvien välissä. Tämä tunne sai aikaan otsikon kysymyksen luulosairaudesta.

Nukuttuani yön yli totesin, että ravitsemusterapeutin sanoissa oli kuitenkin totuuden siemen. Päätin kokeilla, mihin saakka pelkkä asenne riittää. Niinpä aloitin aamun aamuhölkällä ja sen jälkeen rauhoituin kahvikupin ääressä aamiaiselle. Pitkäksi venyneen aamiaisen jälkeen lähdin käymään salilla ja kiusasinkin jalkoja oikein huolella. Ainakin tässä kohtaa asenne ratkaisi.

Illalla lähdin vielä ohjattuun vesijuoksuun, jossa otin treenin erityisesti käsille. Hieman altaassa tuntui selässä kipua, mutta se helpotti, joten päätin vain kuvitelleeni sen. Kotiin lähtiessäni vesijuoksuohjaaja huikkasi perääni, että ei kai vaan selkä ole kipeä. Ihmettelin, mitä hän horisee, mutta kuulemma kävelyni näytti siltä. Kielsin itselleni tyypillisesti moisen, mutta ohjaaja tuli hieman painamaan juuri SI-nivelen kohdalta. Meinasi lähteä jalat alta. Eli ilmiselvästi tämän päivän olen kuvitellut olevani luuloterve.

Jostain syystä on aina yhtä vaikeaa antaa itselleen periksi ja antaa lupa sairastaa. Kuvittelin, että tämän vuoden aikana olisi ollut riittävästi aikaa hyväksyä sairastaminen, mutta hyväksyminen lienee aika pinnallista, koska yhden ihmisen kommentit saavat minut epäilemään sairauttani ja oikeuttani sairastaa.

Terapiapäivä

Tuntuu, että pääasiassa päivien täyttäminen vaatii aktiivista työtä ja silti luppoaikaa on vähintään riittävästi. Tänään pääsinkin sitten ihmettelemään muiden minulle järjestämiä aikatauluja. Kummallisesti viikon ainoat menot sattuivat kaikki samalle päivälle. Fysioterapia ja ravitsemusterapia olivat vielä jopa turhan lähekkäin.

Vihdoinkin aloitettiin todenteolla tuon jalan kuntouttaminen ja sainkin tutkimuksen jälkeen heti kotiläksyjä. Tiesin jo ennakolta, että polvi liikkuu hyvin, mutta nilkka on jäykkä ja turvoksissa. Yllätyksekseni jo melko lyhyen pyöräilyn jälkeen turvotus väheni nilkasta melko paljon ja kävelin melkein ontumatta. Tuli komento jatkaa kuntopyöräilyä. Lisäksi selän kannalta vesijuoksu on kuulemma kokeilemisen arvoinen laji. Pitää siis hankkiutua taas uimahallille.

Päivän toinen terapia olikin sitten ravitsemusterapeutin tapaaminen. Siltä suunnalta tuli melko paljon pureskeltavaa. Niistä asioista ehkä jonain toisena päivänä.

Tähystelty

Eilen aamulla tieni kävi keskussairaalaan paljon normaalia heräämisaikaani aikaisemmin. Kuitenkin sain luuni liikkeelle ja olin seitsemän jälkeen jonottamassa ilmoittautumiseen. Pienen odotuksen jälkeen hoitaja tuli tekemään alkuvalmistelut ja alkoi odottelu, koska pääsen leikkaussaliin. Tästä odottelusta varoiteltiin, että se voi olla pitkä.

Minun osaltani pitkä odotus tarkoitti reilun puolen tunnin odottamista. Anestesiahoitaja tuli hakemaan leikkaussaliin ja melko pian lääkäri tuli toivottamaan hyviä unia ja lääkitsi tajun kankaalle. Muutaman tunnin päästä heräilin heräämössä polvi ja nilkka paketissa. Ortopedi tuli pyörähtämään siinä sängynlaidalla ja kertoi, mitä oli tehnyt. Siinä lääkepöllyssä en kyllä ihan ymmärtänyt läheskään kaikkea, mitä hän minulle kertoi, mutta jotain ainakin. Polvessa oli ollut siivottavaa ja puhdistustoimet oli tehty. Nilkasta poistettiin nilkan toimintaa häiritsevä ruuvi.

Loppupäivä menikin sitten torkkuessa ja nukutuksesta toipuessa. Minulla oli lupa lähteä kotiin illalla, mutta polvi oli sen verran kipeä, että jäin vielä yöksi. Yhdeksän aikaan illalla, minut olisi laskettu kotiin, joten ilmoitin, että jään yöksi, koska siinä kohti paperitöiden hoitaminen olisi vienyt vielä useamman hetken.

Aamulla lääkäri oli ajoissa kierrolla ja käytännössä herätti. Hänen mielipiteensä oli, että kotiin vaan, joten koko aamupäivä meni kotiutusta odotellessa. Kyllä sitä sai useamman hetken odotellakin ennen kuin sain paperit kouraan ja pääsin lähtemään kohti ravitsemusterapeutin vastaanottoa.

Ravitsemusterapeutilla käytiin läpi kootut selitykset ja hän oikeasti kyseli, miten voisi minua vielä auttaa. Sain minä jotain uusia työkaluja itseni motivointiin ja neuvoja, miten jatkaa eteenpäin. Sovittiin suosiolla, että jatkossa käyn vastaanotolla tiheämmin, niin saadaan parempaa jatkuvuutta painonpudotukseen. Toivottavasti se auttaa.

Loppupäivä onkin sitten mennyt kotona jalan kanssa taistellessa. Polvi on melkoisen turvoksissa eikä oikein taivu. Muutenkin se tuntuu häiritsevän elämää huomattavasti enemmän kuin kipsi koko kipsausaikana. Toivottavasti turvotus vähenee ja polven liikkuvuus paranee pian, koska näin jalan kanssa on hankala elää. Onneksi jalassa ei ole leposärkyä, vaan kipu liittyy polven liikuttamiseen.

Nyt on sitten edessä pitkällinen jalan kuntoutus. Jalan tilannetta ei todellakaan helpota peräkkäiset nilkka- ja polvileikkaukset, koska lihaskunto pääsee melko heikoksi. Tämän kanssa on nyt vain elettävä ja tehtävä tosissaan töitä, että jalan lihakset löytyvät taas. Toisaalta nyt on kaikki tiedossa olevat operaatiot tehty ja pääsen keskittymään kuntoutumiseen ja tiedän, että suunta on vain ylöspäin.

Ihmisten ilmoilla

Tänään en päässyt jatkamaan elämääni jo totuttuun tapaan, koska minulla oli ravitsemusterapeutin tapaaminen ja kävin samalla reissulla labrassa turvakokeissa. Niinpä aamupäivällä lähdin ulkoilemaan paikalliseen sairaalaan. Vaikka matka ulko-ovelta vastaan otolle ei ollut pitkä, se kävi kuitenkin melko paljon kunnon päälle. Puolimatkassa piti pitää tauko, että pääsin perille. Joko yleiskuntoni on tosiaan heikko tai yhdellä jalalla liikkuminen on raskasta. No tulipa kuitenkin liikuttua.

Ravitsemusterapeutin tapaaminen oli erittäin hyödyllinen, vaikka kovin paljon hyviä asioita minulla ei ollutkaan kertoa. Kuitenkin pystyin kertomaan, että hänen vinkkinsä olivat auttaneet. Viimeisen viikon Savossa pystyin kuitenkin elämään käsitykseni mukaan terveellisesti. Valitettavasti tämä aika jäi turhan lyhyeksi. Antoi kuitenkin hyväksynnän nykyiselle syömiselleni ja sairausajan tavoitteelle, ettei paino nouse.

Melko yllättäen tässä täyslevossa ruokailurytmini on muotoutunut siten, että syön käytännössä kolmesti päivässä; aamupalan, lämpimän ruuan ja iltapalan. Välipalaksi sitten jotain hedelmiä tai marjoja. Kun kulutus on vähäisempää, niin hyvä ettei ole nälkäkään. Nyt kun en pääse edes kauppansa, joku muu hakee minulle herkutkin, joten niitä ei talossa ole kiusaksi saakka.

Asennemuutos

Eilen illalla pääsin taas nukkumaan melko järkevään aikaan ja saikin nukuttua pitkät yöunet. Aamulla heräsin melko mielelläni ja pirteänä työpäivään. Kaiken kaikkiaan olo on parantunut viimeisen viikon aikana hurjasti. Ei meinaa ihan uskoa, miten nopeasti olo lähtee paranemaan, kun oravanpyörä lähtee pyörimään positiiviseen suuntaan.

Tänään kävin työpäivän jälkeen oikein hikilenkillä. Kokeilin hölkkäämistäkin ja tuntui todella hyvältä. Toki kunto on huono ja polvikin rasittuu nopeasti, mutta silti hölkkäsin muutaman todella lyhyen pätkän. Henkisesti moinen oli todella tärkeää. Lenkin jälkeen heiluttelin vielä hieman kahvakuulia. Ennen suihkua vielä pulahdin jokeen ja onnittelin itseäni hyvästä liikuntasuorituksesta.

Kaikesta tästä asennemuutoksesta syytän paitsi biologista lääkettä myös hyvää keskustelua ravitsemusterapeutin kanssa. Ravitsemusterapeutti lähinnä kuunteli ja antoi hyviä vinkkejä. Kaiken kaikkiaan pyrki kiinnittämään huomiota siihen, mikä on hyvin nyt, ei siihen, mikä voisi olla paremmin. Tätä olen soveltanut ja se tuntuu mielialassa paljonkin.

Yllättävän paljon oli merkitystä luvalla syödä eineksiä ja toisaalta hyvät vinkit ruokaohjeista. Kummasti sitä on intoa tehdä helppoja ruokia, kun tietää, että saa hyvää ja nopeasti. Myös kaapissa odottavat einekset helpottavat elämää. Niitä syödessä ei tarvitse potea huonoa omaa tuntoa, kuten ei pääsääntöisesti mistään muustakaan syömisestä. Asenne syömiseen on muuttunut melko paljon, mikä tuntuu helpottavan paljon.

Tämä sama asenne tuntuu vaikuttavan melko paljon omaan mielialaan ja jaksamiseen. Jaksamisen kanssa käsikädessä käy myös aikaan saaminen. Kun tuntee, että jaksaa tehdä asioita, tulevat asiat myös tehdyksi eikä mene energiaa siihen murehtimiseen, mitä kaikkea pitää tehdä. Tätä asennetta ei vaan muista pitää yllä, kun menee oikein huonosti. Kun asiat tekee pala kerrallaan, kokonaisuus ei ole tuskastuttavan suuri kuin kokonaisuutta ajatellen.

Asioiden järjestelyä

En ole koskaan kokenut olevani kovin hyvä pitämään naruja käsissäni ja järjestelmään asioita. Nyt olen joutunut järjestelemään asioita vähintään riittävästi ja alkaa vähitellen tuntua, että pää hajoaa jollain aikataululla, jos asioiden järjestelytarve jatkuu tällaisena.

Nyt on kuitenkin selvitty jälleen yhdestä päivästä ja vähitellen asiat tuntuvat järjestyvän, vaikka niiden järjestely viekin energiaa. Toisaalta on hyvä tuntea saavansa aikaan asioita, kun lähes koko kevät on ollut pitkälti asioiden odottelua ja sen jälkeen taas uutta odottelua. Siinä mielessä on mukava, kun pääsee tekemään asioita.

Joko helteiden helpottaminen tai biologinen reumalääkitys on piristänyt minua melkoisesti.  Yksi syyllinen saattaa tosin olla myös ravitsemusterapeutin tapaaminen. Vähitellen huomaan, miten paljon keskustelusta oli hyötyä. Vaikka pääasiassa keskustelimme tosiaan syömisestä ja ratkoimme siihen liittyviä ongelmia, puhuttiin myös asenteesta arkeen. Huomasin nauttivani pienistä arjen askareista kuten kaupassa käynnistä ja tiskaamisesta.

Helteet tosin saivat ikävästi polvituen hautomaan jalan ihoa ja tällä hetkellä polvitukea ei arvaa käyttää. Tänään olin töissä ilman polvitukea ja selvästi huomasi, miten polvi rasittui, vaikken paljoa liikkunutkaan. Nyt pitää vain toivoa, että iho parantuu nopeasti, että pääsen taas käyttämään tuota tukea. Jos se ei parane, pitänee käydä hakemassa kyynärsauvat avuksi.

Biologisen lääkkeen vaikutus näkyy ainakin hyttysten puremissa. Reagoin melko herkästi hyttysiin etenkin alkukesästä ja nytkin olen hyttysten pistojen peitossa. Tänään aamulla totesin, että paukamat ovat hävinneet lähes täysin ja ne vähätkään eivät kutia. Siis ainakin toimii paremmin kuin allergialääkkeet.

Päivä sairaalassa

Ortopedi laittoi minusta lähetteen ravitsemusterapeutille, kun kävin hänen vastaanotollaan ensimmäistä kertaa. Tänään oli vuorossa erittäin hyvä keskustelu ravitsemusterapeutin kanssa. Meillä meni reilu tunti ja tuli käytyä aika perusteellisesti läpi syömisen ongelmat ja osittain koko tätä elämäntilannetta, jossa energia ei vaan riitä kaikkeen, mitä ihmisen pitäisi tehdä.

Sain hyviä vinkkejä erityisesti ruoka-aineista, jotka voisivat soveltua tähän tilanteeseen. Kaiken kaikkiaan tuli hyvä olo siitä, miten olen joskus tehnyt asiat oikein ja nyt olisi syytä vain pyrkiä takaisin tilanteeseen, joka toimi. Odotin voimakasta moralisointia tai muuten kovin rajua puuttumista siihen, miten olen itseni tähän kuntoon syönyt. Kuitenkin sain lähinnä ymmärrystä ja kehittäviä ehdotuksia.

Ravitsemusterapeutilta lähdin reumapolille biologisen lääkkeen aloitukseen. Oletin, että ensimmäinen aloitus olisi ollut perusteellisempi kuin toinen, mutta tällä kertaa osasin kysellä enemmän, joten keskusteluakin syntyi. Jälleen kerran oli hyvä keskustelutilaisuus hoitajan kanssa. Nyt vaan sitten odotetaan biologisen lääkkeen tehoa ja pelätään sivuvaikutuksia. Toivottavasti tämä sopii paremmin.