Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syvät vatsalihakset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Syvät vatsalihakset. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. tammikuuta 2013

Vatsalihakset rääkissä

Tänään toteutin uhkaukseni ja päädyin pilatestunnille. Edellisellä kerralla pilates tuntui todella tylsältä, mutta joko olen oppinut lajista jotain tai vetäjä oli hyvä. Kuitenkin vajaan tunnin rääkin jälkeen syvät vatsalihakset tuntuvat erittäin liikkuneilta. Muutenkin oli hyvä ja selkeä tunti, joskin vatsalihakseni ovat aivan luvattoman huonossa kunnossa ja hallitsen ne vielä huonommin. Lisää rääkkiä siis.

Olen nyt maanantaista saakka tehnyt myös kyykkyjä fysioterapeutin ohjeen mukaan. Tänään oikein hämmästelin, miten paljon paremmin pääsin kyykkyyn kuin alkuviikosta ja kokonaisuudessaan asento oli paljon vakaampi. Ihanaa huomata kehitystä näin nopeasti.

Poskiontelovaivatkin alkavat olla voitettu kanta. Vähän on vielä tukkoisuutta, mutta kivut ovat tyystin hävinneet. Lääketauotkaan eivät vielä tunnu nivelissä, joten tällä hetkellä olo on hyvä. Kauhulla odottelen kuitenkin lääketauon viimeisiä päiviä. Tosin viimeksikin se pahin hetki tuli lääketauon loppumisen jälkeen.

lauantai 12. tammikuuta 2013

Palloilua

Yö meni muuten kohtalaisesti, mutta vietin vatsakipujen kanssa pöntöllä toista tuntia keskellä yötä. Selkeää syytä vatsakrampille en keksinyt, mutta tovin vessassa istuminen helpotti ja vaikeutti aamua melkoisesti.

Pääsin kuitenkin aamulla ylös sängystä ja kiireisen aamiaisen jälkeen lähdin kohti pallojumppaa. Vajaa tunti rääkättiin itseämme jumppapallon kanssa ja kyllä noinkin yksinkertaisilla välineillä saa hyvinkin hien pintaan. Odotan pelonsekaisin tuntein syvien vatsalihasten mielipidettä. Silti hauskaa oli.

Aamulla herätessä olo oli vähän tukkoinen, mutta päätin kuitenkin lähteä harrastamaan liikuntaa, koska tukkoisuus hävisi, kun pääsi liikkeelle. Jumpan jälkeen saunassa oli kuitenkin melko tukkoinen olo ja iltapäivällä alkoi poskionteloissa tuntua tulehdusoireita. Vielä ei ole kunnon tulehdusta päällä, mutta päätin varoiksi siirtää Trexanin ottamisen ainakin huomiselle.

torstai 20. lokakuuta 2011

Aqua zumba

Aamulla raahauduin uimahallille vesijumppaan. Kassalla kuitenkin oli lappu, että tänään olisi tarjolla Aqua zumbaa. Meinasin siinä kohti kääntyä ympäri, koska olin henkisesti varautunut ihan perinteiseen jumppaan. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja osallistuin jumppaan. Täytyy myöntää, että homma yllätti erittäin positiivisesti. Minä en ole ikinä juurikaan nauttinut mistään tanssimisesta tai muuten liikunnasta, jonka pitäisi näyttää hyvältä. No sitähän toki tämäkin jumppa oli, mutta kaiken kaikkiaan sai hymyn huulille. Veden alla voi olla ihan vapaasti solmussa kaikkine raajoineen, eikä kukaan oikeasti näe.

Illalla lähdin sitten koiran kanssa lenkille. Tarkoituksena oli kävellä reipas lenkki, mutta juoksujalkaa kutkutteli sen verran, että hölkkäilin joitakin pätkiä. Olisikohan lenkistä mennyt joku 40 % hölkäten ja loput kävellen. Tämä tuntuu olevan sangen tehokas tapa pitää sykkeet kurissa. Normaalilla kävelyllä en nykyään saa sykkeitä nousemaan kunnonkohotusalueelle kuin oikein keskittymällä nopeaan kävelyyn. Toisaalta hölkkäämällä sykkeet tahtovat nousta helposti liian korkeiksi. Selkeästi tällaisella sekamuotoisella liikkumisella saa ne sykkeet pysymään kohtuullisina ilman järjettömän suurta työpanosta.

Kaiken kaikkiaan huomaan, että olen vähentänyt huomattavasti hölkkäämiäni matkoja, mutta samalla olen päässyt sykkeiden pudotustavoitteeseen. Eli kaiken kaikkiaan rauhassa pitää vaan edetä ja uskoa sitä sykemittaria. Kyllä se kunto sieltä vähitellen kohoaa, vaikkei aina täysillä vetäisikään.

Tiistainen syvien vatsalihasten treeni selkeästi auttoi löytämään moiset lihakset. Tänään ne ovat olleet niin kipeitä, että jopa syvään hengittäminen sattuu. Enpä ole ennen ajatellutkaan, että vatsalihaksia käytetään apuna hengittämisessä. Olen myös yrittänyt harjoittaa niitä edelleen, mutta ilmeisesti yritän liikaa, enkä enää löydä oikeita lihaksia.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Uusia lihaksia

Tänään oli taas vuorossa käynti fysioterapeutilla. Tällä kerralla teema oli syvät vatsalihakset ja niiden löytäminen. Seuraavan kuukauden kotiläksyksi tuli ko lihaksiin tutustuminen ja jännittämisen harjoitteleminen. Kuulostaa teoriassa helpolta. Käytännön toteutuksen voi nähdä muutaman viikon kuluttua. Odotan vaan mielenkiinnolla, miten kipeiksi nuo syvät vatsalihakset tulevat, kun niitä on nyt rääkätty ensimmäistä kertaa tietoisesti.

Päivän aikana askelmittariin kertyi 15000 askelta, joten ihan hukkaan päivä ei liikuntamielessä mennyt, vaikken aktiivisesti liikuntaa harrastanutkaan. Jalat ovat kyllä sen tuntuiset, että koko päivä on niiden päällä oltu enemmän tai vähemmän.