Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuume. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuume. Näytä kaikki tekstit

tiistai 10. maaliskuuta 2015

Yllätys

Jotta elämästä ei puuttuisi yllätyksiä, nousi minulle perjantai-iltana kunnon kuume. Ehdin jo miettiä kaiken mahdollisen influenssasta hyppykuppaan ennen panadolin ja ketorinin vaikutusta. Kuume tuli niiden vaikutuksesta alas ihan hetkessä. Hikoilun määrän voi jokainen kuvitella, kun vartissa putoaa kehon lämpö 2,5 astetta. 

Toki olo oli edelleen hieman heikko nukkumaan käydessä, mutta lauantaiaamuna herätessä olo oli täysin normaali. Ei mitään viitettä kuumeesta tai muutenkaan erityisen kipeä olo. Totesin selvinneeni säikähdyksellä. 

Lauantai-iltana kuume taas nousi ja päätin tällä erää kokeilla, etten ota kuumetta alentavia lääkkeitä. Lopputuloksena menin nukkumaan kuumeisena ja kaikkien kuumeoireiden kanssa. Lihakset olivat niin kipeät, ettei meinannut kärsiä laittaa peittoa päälle. Vaivuin kuitenkin johonkin horrokseen, josta heräsin aamuyöllä. Möngin pöntölle istumaan ja siinä istuessa kuume tuli alas vastaavalla tavalla romahduksena kuin edellisenä iltana.

Sunnuntaiaamuna olo oli jälleen täysin terve, mutta illalla alkoi kuume taas nousta. Tällä erää otin kipulääkettä jo kuumeen noustessa, joten en joutunut kokemaan kuumeen romahtamista ja sain jopa nukuttua hyvin.

Eipä siinä sitten jäänyt vaihtoehtoa kuin soittaa maanantaina terveyskeskukseen, että mitä tehdään. Takaraivossa häämötti vielä keskiviikona edessä oleva tiputus, jota en olisi halunnut perua. Ei osannut hoitajakaan sanoa, mistä moinen voisi johtua, mutta käski kuitenkin tulemaan vastaanotolle, että hän voi arvioida tilanteen ja mitata crp:n.

Tutkittuaan minut hän totesi, ettei hän näe tässä mitään huolestuttavaa, mutta otti kuitenkin pika-crp:n varmuuden vuoksi. Melkoinen yllätys tulikin, kun hoitaja tuli takaisin ja kertoi, että crp oli toista sataa. Eipä siinä sitten ollut muuta vaihtoehtoa kuin lähteä päivystykseen lääkärin ihmeteltäväksi.

Ilmoittautuessani päivystyksessä hoitajat ihmettelivät, miten olin ylipäätään tolpillani tuollaisella crp:llä. Pääsin kuitenkin odottelemaan lääkäriä ja lääkäri ottikin minut melko pian vastaan ja tutki huolellisesti. Mitään selkeää syytä hän ei löytänyt tulehdusarvojen nousulle, joten jatkoi tutkimuksia labroilla ja röntgenillä. Mitään syytä ei niistäkään löytynyt, joten päätettiin jatkaa seurantalinjalla.

torstai 5. syyskuuta 2013

Uutisia flunssan keskelle

Kyllä se kuumekin löytyi, kun vaihtoi kuumemittaria samoin flunssaan oleellisesti kuuluva räkä löysi tiensä päähäni. Poskiontelot ovat vielä pysyneet kohtalaisesti auki, mutta eiköhän tämäkin ole korjautuva asian tila. Hain jo valmiiksi nenää avaavan suihkeen, jos onnistuisin sen avulla välttämään poskionteloiden tulehtumisen.

Flunssassahan pitäisi levätä, mutta aina se ei ole mahdollista. Niinpä jouduin lähtemään aamulla viemään koiraa eläinlääkärille hampaan poiston jälkitarkastukseen. Reissu venyikin koiran iho-ongelmien vuoksi. Kun puolen päivän jälkeen pääsin palauttamaan koiraa hoitopaikkaansa olin paitsi aivan poikki myös yltä päältä hiessä. Kuumemittarikin kertoi karua tarinaansa levon tarpeellisuudesta.

No nyt on  tämän viikon osalta pakolliset menot hoidettu ja pääsen parantelemaan itseäni rauhassa loppuviikon. Tosiaan toivottavasti tauti helpottaa pian, koska estää reumalääkkeiden aloittamisen.

Mahtui päivään hyvääkin. Eilen selvittelin fysioterapiakuvioita ja julkiselta puolelta ne jäivät pahasti vaiheeseen. Vakuutusyhtiö ei tapansa mukaan osannut sanoa mitään, asia on lääkärin pöydällä. Tänään fysioterapian osastonhoitaja soitti ja kertoi selvittelyiden jälkeen päätyneensä siihen, että minut otetaan julkiselle puolelle jonoon. Kun saan vakuutusyhtiön päätöksen, siirryn tarvittaessa yksityiselle puolelle. Huojentavaa, että tämäkin asia otti askeleen eteenpäin.

Toinen positiivinen yllätys löytyi Kelan asiointipalvelusta. Kävin piruuttani katsomassa, onko sairauspäiväraha-anomukseeni tehty mitään lisämuutoksia. Yllätys oli melkoinen, kun asiasta olikin jo päätös. Sairauspäivärahaa maksetaan, kuten olen hakenutkin. Hieman toki iloa hälventää tieto, että sairauspäiväraha pitää maksaa takaisin, kunhan vakuutusyhtiö saa viimein päätöksiä tehtyä.

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Äitien päivän viettoa

Lämmintä on taas pidetty ja olo on ollut ihan yhtä kurja kuin eilenkin. Tänään kuitenkin hankkiuduin koiran kanssa lenkille, mutta lenkin jälkeen oli vielä karmeampi olo. Illalla lääkkeiden oton yhteydessä mittasin kuumeen ja lämpöä oli jälleen, vaikka aamulla mittari näytti ihan normaaleita lukemia.

Äitien päivää vietettiin syömällä hyvää ruokaa. Muuten ei moista juuri juhlittu. Toki äiti lahjottiin, mutta muuten äitien päivä on lähinnä tavallinen sunnuntai. Minua alkaa rasittaa tämä vanhempien nurkissa majailu ja olen erittäin tyytyväinen, että pääsen huomenna lähtemään takaisin Savoon.

lauantai 11. toukokuuta 2013

Huono olo

Minulla on tänään ollut koko päivän todella vetämätön olo. Ajattelin moisen johtuvan helteestä, mutta iltaa kohti poskiontelot alkoivat oireilla ja muutenkin tukkoisuus lisääntyi. Kuumemittarin ymmärsin työntää kainaloon vasta, kun iltakipulääkkeen jälkeen nousi hiki pintaan. Mittari näytti siinä kohti lievää lämmönnousua, joten veikkaan, että ennen lääkettä lämpö oli kuumeen puolella. Johan minä useamman hetken olinkin terveenä.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Flunssa volume monta

Viime viikolla työyhteisössäni kiersi flunssapöpö ja kamalan suuria ennustajan lahjoja ei tarvinnut, että pystyi ennustamaan sen tarttumisen minuunkin. Tänään aamulla nenä oli sitten aivan tukossa ja muutenkin olo oli melkoisen kipeä. Aamulla lähes ensitöikseni mittasin kuumeen, mutta koska sitä ei ollut, lähdin töihin.

Päivän mittaan räkä vaan lisääntyi ja koko päivän lämpö pyöri hieman koholla, muttei kuitenkaan noussut lähellekään kuumeen rajaa. Niinpä tein päätöksen, että pyysin hoitavasta terveyskeskuksesta nenää avaavia lääkkeitä ja pysyin muuten töissä. Koiran kanssa lenkkeilyn jätin kuitenkin melko lyhyeksi lenkiksi ja loppuillan keskityin lepäämään.

torstai 28. helmikuuta 2013

Voi lentsu

Kyllä se flunssa ilmeisesti päätti kuitenkin tulla. Olo on samantyyppinen kuin ennen joulua flunssassa. Päässä on samanlainen olo, kuin kunnon lentsussa, paitsi räkä käytännössä puuttuu. Yöllä lihaksissa ja nivelissä tuntui kuin olisi kuumetta. Siis sellainen tietynlainen jäykkyys.

Iltapäivällä työmaalla kokeilin kuumemittaria ja se näytti vähän normaalia korkeampaa lämpöä. Kotiin päästyäni toinen mittari näytti lähes kuumetta, joten käytin koiran vain lyhyellä lenkillä ja päätin ottaa loppuillan rauhallisesti. Toivottavasti tämä tauti ei kaada minua tyystin sängyn pohjalle.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Vaihteeksi joku tauti

Tänään on koko päivän ollut vähän toisaikainen olo. Illalla kotiin tullessani ajattelin mielenkiinnosta mitata kuumeen. Melkoinen yllätys kuumemittarissa olikin, kun kuumeen raja meni yli. Otetaan siis rauhallisesti taas pari päivää. Ei jaksaisi yhtään sairastaa flunssaa.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Lepoa

Tälle päivälle olin alun perin suunnitellut joogaa ja venyttelyä. Fysioterapeutti kielsi eilen joogaamisen, joten ajattelin ottaa siihen tilalle keskivartalojumpan. Päivän mittaan olo kuitenkin huononi ja palasin koululta pankin ja apteekin kautta kotiin. Pankista hain uuden tunnuslukulistan ja apteekista kuumemittarin.

Ensimmäinen kuumemittari varmastikin mittasi ihan hyvin, muttei pitänyt lukemaa ylhäällä, joten oli pitkälti käyttökelvoton. Onneksi ostin sen tuosta lähiapteekista ja vaihtaminen oli melko helppoa. Uusi mittari suostui sitten kertomaan mittaustuloksensakin ja lopputuloksena oli pientä lämmön nousua. Päätin sitten jättää kaikki suunnitellut jumpat käymättä ja lepäsin illan kämpillä.

Tein tänään myös eilen saamani jumppaliikkeet. Aika kevyeltä näin alkuun tuntui, mutta luotan ainakin vielä fysioterapeutin osaamiseen enkä tee liikkeistä rankempia. Kaikki liikkeet kuitenkin onnistuivat eivätkä aiheuttaneet kipua. Aika näyttää, onko niistä mitään iloa.

torstai 20. syyskuuta 2012

Nukkuen

Eilen illalla tuli kuumeinen olo ja kuumemittari vähän värähtikin. Koko yö meni kuumeisessa unessa ja aamullakin oli todella väsynyt olo. Kuumemittari kuitenkin heilahti vain aavistuksen ja päätin lähteä panadolin voimalla kouluun,  vaikka olo olikin kuin keitetyllä makaronilla. Päivän mittaan olo ehkä hieman parani.

Kotiin tullessani ensimmäinen tekoni oli päiväunille käyminen. Nukuinkin muutaman tunnin päiväunet ja heräsin kuvaamaan auringon laskua. Väsymys ei tuntunut päiväunista juuri helpottavan, joten aikainen nukkumaan käyminen on edessä.