Opiskelijan juhannus

Väittävät, että keskikesän juhlaa pitäisi jollain tapaa juhlia. Minä päätin tällä erää olla juhlimatta ja sen sijaan hyötykäyttää rauhalliset hetket työmaalla ja viettää juhannukset kirjoittamalla lopputyötäni. Minä vain tarvitsen kirjoittamiseen rauhan.

Sen verran kuitenkin nautin keskikesästä, että en pitänyt aamulla erityistä kiirettä töihin hankkiutumisen kanssa, vaan hyvällä omalla tunnolla kävin eilen aamulenkillä. Pitkästä aikaa hölkkäsin muutaman askeleen ja lenkki tuntui todella hyvältä, vaikka en ottanut polvitukeakaan mukaan. Alkaisikohan tuo polvikin viimein parantua?

Lenkin jälkeen heiluttelin hieman kahvakuulaakin. Päätin tehdä 10 etuheilautusta ja ne teinkin. Olisin varmasti jaksanut enemmänkin, mutta päätin tällä erää ottaa asiat rauhallisesti ja mieluummin tehdä liian vähän kuin liikaa.

Päivä menikin työpaikalla kirjallisissa touhuissa. Yllättävän paljon sain aikaan, vaikka työteho oli melko alhainen. Siitä huolimatta tekstiä syntyi huomattavasti enemmän kuin aikoihin. Kuviosta jäi ehdottomasti positiivinen fiilis, vaikka vapaata en pitänytkään.

Työpäivää lyhensi lupaus käyttää työkaverin koiraa lenkillä. Alunperin ajattelin käydä vain lyhyen ja nopean lenkin, mutta jalat veivätkin pidemmälle ja kävin tarkastamassa yhden suositellun lammen pohjukan. Tuli siis käveltyä lähes tunti ja vielä kohtalaisen reippaasti.

Lenkin jälkeen unta ei kauheasti tarvinnut houkutella. Tein ruuan ja nukahdin lähes välittömästi. Yön nukuinkin melko hyvin. Heräsin tosin pikkutunneilla savun hajuun. Tiesin, että vieressä poltettiin juhannuskokkoa, joten en havainnosta kamalasti yllättynyt.

Aamulla heräsin pirteänä ensimmäistä kertaa tällä viikolla. Tänään en edes yrittänyt lähteä lenkille, joten olin työpaikalla jo kohtalaisen aikaisin ja tänään olen myös ollut melko aktiivinen kirjoittaja ja työ onkin edennyt melkoisesti. Tämän kirjoituksen jälkeen kirjoitan vielä yhden rupeaman ennen kuin lähden kotiin tekemään jälleen ruokaa.

Aamulla havahduin tosiasiaan, että en ole ottanut kipulääkettä moneen päivään ja silti aamulla olen herännyt virkeänä ja olo on ollut muutenkin hyvä. Hermo-oireet jalkapöydistä ovat hävinneet täysin ja ainoa oireileva paikka on oikea keskisormi. Päätinkin aamulla hankkia siihen kortisonipistoksen lähitulevaisuudessa, jos sen avulla pääsisi nauttimaan täysin oireettomasta kaudesta.

Junaillen

Yritimme saada professorin kanssa aikatauluja sovitettua yhteen niin, että hän voisi tulla käymään työpaikallani. Käytännössä tämä ei kuitenkaan onnistunut, vaan aikataulumme menivät melko pahasti ristiin. Päätettiin sitten, että minun on mentävä vuoren luokse ja kävinkin tänään isolla kirkolla jutustelemassa lopputyöstäni.

Mietin moneen otteeseen, mikä on sopiva tapa tehdä tämä reissu ja päätin lähteä käymään päiväseltään. Niinpä aamulla kello soi neljältä ja pakkasin luuni autoon ja ajoin Savon pääkaupunkiin juna-asemalle. Jostain syystä en oikein saanut nukuttua junassa, joten olin jo Helsinkiin päästyäni valvonut melkoisesti normaaliaamua pidempään.

Helsingissä lopputyön läpikäynnin lisäksi hoitelin puhelimella noita työkuvioita ja sainkin ainakin pienen selvyyden asiaan. Nyt on varmistettu selkänoja, jota vasten nojata, kun asiaa aletaan uudelleen vääntämään. Katsotaan, mihin uusi vääntö päätyy.

Kaikkien hoidettujen asioiden jälkeen mietin, että millä aikataululla lähden junailemaan kotia kohti. Päätin tulla kalliimmalla junalla, että saan ensi yöksi edes jollain tavalla järkevän pituiset unet. Junassa sai kuitenkin istua kuin sillit suolassa ja muutenkin matka tuntui huomattavasti ärsyttävämmältä.

Ainakin sen havainnon tein matkustaessani, että junassa istuminen käy ihmeellisen paljon niskan päälle. Loppumatkasta tuntui, ettei jaksa pitää päätä enää pystyssä ja takaraivoon hiipi jännityspäänsärky. Luultavasti yö sitten nukutaankin taas kipulääkkeiden voimalla, vaikka olen niiden käyttöä yrittänyt aktiivisesti vähentää.

Koulunpenkillä

Yö meni pyöriessä vieraassa ja liian pehmeässä sängyssä. Jostain syystä selkä oli kuitenkin aamulla melko hyvän oloinen, eikä ollenkaan niin jäykkä  kuin muutamana edellisenä aamuna. Valitettavasti selän tilanne ei pysynyt näin hyvänä koko päivää, vaan istuminen koulunpenkillä sai selän anelemaan armoa.

Päivän aikana sain aika monta kertaa selittää tuota polven tilannetta. Sympatiaa tuli opiskelukavereilta ja yllättävän helposti apuakin pieniin käytännön juttuihin, kuten tarjottimen kantamiseen ruokalassa. Oikeastaan ainoa ihminen, jonka reaktioihin en ollut tyytyväinen, oli koulutuksen koordinaattori, joka sai tiedon polvivammastani tapaturmapäivänä. Hän ei kysynyt lainkaan polven kohtalosta. Luulisi moisen kuuluvan hyviin käytöstapoihin.

Päivän pahin koitos tuntui olevan kotiin ajeleminen. Vajaan kahden tunnin ajomatka oli melkoisen tuskan takana. Noin lyhyellä matkalla en viitsisi kamalasti pitää taukoja, mutta pakko oli kuitenkin kertaalleen nousta autosta, koska selkä ei vaan kestänyt istumista.

Tänään olen taas huomannut, miten paljon enemmän tuo selkä tällä hetkellä rajoittaa elämää. Polven kipuilun on saanut lähes unohtaa. Portaissa kävellessä kivun tuntee, mutta muuten polvi on ollut selän kipulääkkeiden takia lähes kivuton. Hyvä mennä huomenna esittelemään sitä ammattilaiselle.

Epäonnistunut huiputus

Saimme kotitehtäviä Luulajasta ja eihän pyhäpäivänä olekaan juuri muuta tekemistä, joten käytimme ison osan päivästä kotitehtäväpelin pelaamiseen. Heti aamusta selälläni oli mielipide moiseen harrastukseen, mutta valitettavasti selälle ei ollut mahdollisuutta antaa vaihtoehtoa. No onneksi on kipulääkkeitä.

Iltapäivällä lounaan jälkeen otimme kuitenkin hetken Ruotsin lapille ja lähdimme huiputtamaan viereistä tunturia. Valitettavasti meidän ja taksikuskien välillä oli pienoisia kommunikaatiokatkoksia, joten emme saaneet kyytiä tunturin huipulle, kuten toivoimme, vaan pääsimme laskettelurinteen alapäähän. Emme kuitenkaan lannistuneet tästä, vaan lähdimme kävellen tarkastelemaan ympäristöä.

Päädyimme tunturin rinteessä olevan hotellin pihalle ja näimmekin melko hienoja maisemia. Emme siis päässeet huipulle, mutta ulkoilimme kuitenkin useamman tunnin erittäin raikkaassa talvi-ilmassa. Rauhallinenkin kameran ulkoiluttaminen sai hien kihoamaan pintaan, kun käveli reipasta ylämäkeä. Alaspäin tullessa hölköttelin kepeästi ja se tuntui todella hyvältä. Jos sitä taas saisi kiinni hölkkäämisen aiheuttamasta hyvästä olosta.

Kolmas reissupäivä

Eilen pääsimme perille, joten tänään ei tarvinnut kamalasti matkustaa. Niinpä keskityimme istumaan luennolla ja oppimaan uutta. Päivä oli melkoisen raskas, koska uutta asiaa tuli tuutin täydeltä aivan jatkuvasti.

Selkä ei erityisesti arvostanut päivän istumista, mutta yllättäen se parani päivän edetessä. Olin aivan varma ensimmäisellä kahvitauolla, että päivästä tulee todella tuskainen, mutta jostain syystä selkä päästikin huomattavasti vähemmällä. Toivottavasti paranemissuunta jatkuu samana.

Toinen matkapäivä

Eilinen tahti ajelussa jatkui ja päästiin vihdoin perille Skandinavian pohjoisimpaan tekniseen yliopistoon. Yliopistolla odotti professori valmiina luennoimaan ja iltapäivä opiskeltiinkin ahkerasti. Illalla oli vielä jokunen tunti aikaa ennen ruokaa, joten kävimme muutaman opiskelukaverin kanssa kävelemässä ja tutustumassa ympäristöömme.

Viimeistä viedään

Tänään oli viimeinen koulupäivä. Selkä alkaa selvästi olemaan parempi ja pystyinkin istumaan lähes koko päivän ilman, että selkä suuttui kovin pahasti. Nyt ollaan taas vaiheessa, jossa joutuu etsimään luottoa selkään. Olen toista viikkoa joutunut varomaan tiettyjä liikkeitä ja nyt jaksaa hämmästyttää jatkuvasti, miten niitä liikkeitä voi tehdä ilman kipua. Joka tapauksessa selkä lienee paranemaan päin. Nyt pitää vaan toivoa, ettei takavasemmalta hyökkää jotain tautia, joka taas keskeyttäisi biologiset lääkkeet.

Pakkaaminen

Teoriaopinnot pääkaupunkiseudulla alkavat olla lopuillaan ja jäljellä on enää yksi perinteinen opiskelupäivä ja sen jälkeen reilun viikon linja-autoreissu pohjoiseen. Tänä viikonloppuna kävin kotonani vaihtamassa tavaroita ja pakkaamassa tavarat viikon reissulle.

Selkä ei erityisesti arvostanut matkustamista, mutta aina ei voi suunnitella elämäänsä pelkän selän perusteella. On se selvästi paranemaan päin, mutta vieläkään en uskalla luottaa siihen täysin vaan huomaan välttäväni tiettyjä liikkeitä, jottei selkään sattuisi kamalasti. Kuitenkin selän kanssa näkyy hyvinkin valoa tunnelin päässä.

Lääkepöllyssä

Eipä ole useampaan päivään tullut blogiin kirjoiteltua. Selkä on ollut sen verran kipeä ja hankala, että valtaosa energiastani on mennyt pelkästään koulupäivistä selviämiseen. Iltaisin olen lisäksi ollut melko kiireinen ja se yhdistettynä väsymykseen ei ole ainakaan lisännyt kirjoittamisintoa. Niinpä en sitten ole blogia päivitellyt. Ei sitä aina voi jaksaa.

Opinnoissa oli keskiviikkona ulkopuolinen luennoitsija ja halusin mennä kuuntelemaan hänen sanomisiaan. Niinpä hankkiuduin koululle, vaikka ehkä fiksumpi ratkaisu olisi ollut jäädä potemaan. Päivä meni kuitenkin kohtalaisesti riittävän kipulääkityksen, lihasrelaksanttien ja seisomisen turvin. Koulupäivä oli erityisesti henkisesti todella tärkeä, koska kämpillä ajan tappaminen oli todella tylsää ja huone rupesi jopa ahdistamaan.

Keskiviikkoiltana kävin puolestani katsomassa erästä koirapoikaa ihan uteliaisuudesta. Oli todella miellyttävää nähdä oman kurssin ulkopuolisia ihmisiä. Koirakin vakuutti minut. Toivottavasti tältä saralta on enemmän kerrottavaa loppuvuodesta. Aika näyttäköön.

Torstaina koulussa jatkettiin alkuviikolla aloitettua projektia. Minulla piti olla opintoihin liittyvä kehityskeskustelu puolilta päivin. Sovin keskiviikkona, että hankkiudun paikalle ainakin kehityskeskusteluun. Aamulla selkä tuntui melko hyvältä ja lähdinkin koululle jo aamusta. Koululle lähteminen oli virhe. Olin auttamattoman pihalla koko tehtävästä. Lisäksi jouduin istumaan väkisin turhan pitkiä aikoja. Päivästä tuli todella raskas ja kivulias.

Kun teki tehtäviä, joissa joutui oikeasti ajattelemaan, huomasin selvästi, miten lihasrelaksantit ja vahvemmat kipulääkkeet vaikuttavat. Kokoajan tuntui, kuin olisin ollut noin vartin jäljessä tapahtumista. Keskustelun seuraaminen oli poikkeuksellisen vaikeaa ja melko paljon henkistä energiaa kului pelkästään olemiseen. Kaiken huipensi se, että kehityskeskustelut siirrettiin jonnekin hamaan tulevaisuuteen. Täysin turhaa kärsimystä koko päivä.

Perjantaina oli taas vuorossa ulkopuolinen luennoitsija, jota lähdin kuuntelemaan mielenkiinnolla. Hyvän luennon hän pitikin, mutta minua ärsytti melkoisesti numero, jonka koulutuksemme koordinaattori teki selästäni. En tykkää olla tuolla tavalla huomion keskipisteenä ainakaan kipujeni kanssa.

Muutenkin olen kokenut tuon koordinaattorin asenteen selkääni melko ikäväksi ja vähätteleväksi. Voi toki olla, että tulkitsen asiaa liikaa ja luen rivien välit väärin. Kuitenkin jo vastaus ilmoitukseeni sairauslomasta oli minusta aivan vääränlainen. Sisältö oli kutakuinkin sellainen, että minun olisi syytä olla paikalla eikä kipeä selkä oikein ole syy olla poissa.

Minä koen muutenkin huonoa omaatuntoa kaikista sairauspoissaoloista, enkä todellakaan tarvitse yhtään tilanteeni kyseenalaistamista. Ihan vapaaehtoisesti olen ravannut lääkärissä, syön lääkkeitä, jotka sekoittavat pään ja maksan tästä lystistä vähintään riittävästi. Tokihan selkäkipu on yksi niistä syistä, joita käytetään syynä vilpillisiin sairauslomiin. Silti toivoisi jotain kunnioitusta toisen oireita kohtaan.

Paska akka

Tänään on iskenyt karu totuus päin näköä. Edellisestä biologisesta piikistä on kaksi viikkoa ja tänään tuntuu tauti räjähtäneen käsiin. Sinällään kivut eivät invalidisoineet, mutta pinnaa ne lyhensivät huomattavasti. Päivän opinnot käsittivät mielenkiintoisen ryhmätyön tekemistä. Valitettavasti kaikki ihmiset eivät toimi samoin ja tuntui, ettei ryhmätyö etene ja muut häiritsevät vähintään riittävästi. Pariin otteeseen tuli sanottua todella pahasti.

Eivät niveletkään hurjasti päivästä tykänneet ja kotimatkalla oli todella huono olo sekä fyysisesti että henkisesti. Voisin selittää huonoa käytöstäni kivuilla, mutta minusta ihmisen pitää pystyä käyttäytymään, vaikka sattuukin. Olisi varmasti ollut parempi jäädä kotiin täksi päiväksi. Ei olisi tullut käyttäydyttyä typerästi ja fyysinen olokin olisi varmaankin parempi.

Viimeistä viedään

Niin se vaan kävi, että vajaa vuosi sitten alkanut koulutus on päässyt siihen vaiheeseen, että viimeinen kampusjakso alkoi tänään.  Jo tänään selkä ilmaisi mielipiteensä istumisesta. En odota kovin innolla selän mielipidettä istumisesta. Tämä jakso on melko pitkälti istumista ja oppitunteja.

Illalla kävin hakemassa kuntoilukortin kuukaudeksi. Mietin pitkään, onko mitään järkeä hakea korttia tänään käymättä liikkumassa. Mutta liikkuminen ei huvittanut pätkän vertaa, joten päätin olla liikkumatta. Huomiseksi kaavailin kuitenkin joogaa ja venyttelyä, jos vain mahdun ryhmiin.

Tänään sain myös kuulla, että minusta on puhuttu eilen ja erityisesti on kommentoitu sitä, miten valita, vaikka aihetta ehkä olisi. Minä mielestäni valitan siinäkin seurassa melko paljon, mutta heidän mielestään en valita juuri lainkaan. Oli todella yllättävä mielipide. Tämän kuuleminen sai minut hyvälle mielelle. Minut on pantu merkille, eikä minua pidetä turhasta valittajana, vaikka reumaatikot usein sellaisiksi leimataankin.

Verkostoitumassa

Taas on opinnot ja työ vieneet akkaa siihen malliin, ettei blogille ole ennättänyt edes ajatusta uhrata. Alalla on tällä hetkellä käynnissä suuret messut, joihin mekin uusina alan vaikuttajina otimme osaa. Eilinen ilta meni avajaisjuhlallisuuksissa ja tänään istuttiin sitten seminaarissa ja jatkettiin verkostoitumista.

Sinällään olen positiivisesti yllättynyt tapahtuman lämminhenkisyydestä. Oletin, että henki olisi reilusti asiallisempi ja virallisempi. Käytännössä kuitenkin näin reilusti alan tuttuja ja pääsin tervehtimään heitä. Vaikka en kovin paljoa ihmisiä alalta vielä tunne, yllätyin kuinka paljon tuttuja tuli vastaan.

Sinällään hankalassa vaiheessa oleva selkäni ei erityisesti arvostanut kaikkea istumista. Ilmeisesti uuden autoni penkki ei ole optimaalisin. Se on kipeyttänyt selkäni kaikilla pidemmillä ajomatkoilla, jotka olen sillä ajanut. Pitänee selvitellä, miten siitä saisi selkäystävällisemmän. Eipä seminaarissa istuminenkaan parantanut selkää, joten odotan, että yöstä tulee jälleen hankala.

Vaihteeksi ratissa

Aamulla mietin toisenkin kerran elämän tärkeysjärjestystä. Kun kömmin ylös sängystä, jaloilla oli erittäin vahva mielipide. Tuntui kuin jokaiseen niveleen olisi asetettu puukko, joka tuntui erittäin epämiellyttävältä aina, kun niveltä hieman liikautti. Harkitsin vakavasti sänkyyn palaamista, mutta kokemus on opettanut, ettei herääminen yleensä helpotu. Niinpä päätin kuitenkin vääntäytyä väkisin liikkeelle.

Laitosjakso on nyt jälleen takana ja ensiviikolla alkaa työt Savossa. Rankka pari kuukautta on takana ja osin odotan, että pääsen taas oikeisiin töihin. Tämä on taas niitä hetkiä elämässä, kun matkalaukkuelämä rasittaa. Olisi niin mukava päästä rakentamaan rutiineja elämään ja kotiutua jonnekin. Toisaalta eipä käy elämä liian tylsäksi.

Venyttelypäivä

Yhden ylimääräisen vapaapäivän jälkeen tänään koitti paluu koulun penkille. Pitkä päivä tulikin tehtyä ja ehkä opinkin jotain. Istuminen meni yllättävän hyvin, vaikka lonkka välillä keljuilikin, en tarvinnut kipulääkettä.

Illalla päädyin jättämään joogan välistä ja keskityin pelkästään venyttelyyn. Pitkästä aikaa tein näin ja melko lyhyeltä ja helpolta se venyttely tuntuikin. Joogalla on selvästi paikkansa rauhallisen liikunnan päivässä. Pitää jatkossakin yrittää hankkiutua joogatunnille ennen tiistai-illan venyttelyä.

Vesijumppaa

Tänään alkoi selkä olla sitä mieltä, että jotain liikuntaa olisi syytä harrastaa, mutta nivelet sanoivat painavan sanansa liikunnan muodosta. Niinpä päädyin sitten kokeilemaan paikallista vesijumppaa. Neljänkymmenen minuutin vesijumpassa tuntui jonkun verran kipuja isoissa nivelissä, joten jouduin tekemään melko matalalla teholla.

Henkisesti tämä taudin aktivoituminen tuntuu ottavan taas melko koville. Jotenkin tuntuu, ettei aikaisemmat episodit ole olleet henkisesti näin vaikeita, mutta ihmismieli on erittäin tehokas unohtamaan ikävät kokemukset. Toki tässä on huomioitava, että tällä hetkellä elämäntilanteeni on sellainen, että kamalasti ei olisi aikaa kipuilla ja sairastaa. Opiskelu melko tiivistahtisesti ei kaipaa yhtään ylimääräistä poissaoloa.

Työn ja harrastusten yhteensovittaminen

Olen harjoitellut säännöllistä elämää parisen kuukautta ja huomaan törmääväni ongelmaan ajankäytön ja jaksamisen suhteen. Kun vietti päivät pääsääntöisesti kotona, oli aikaa harrastaa liikuntaa reilustikin. Kun taas käyttää päivästä noin kahdeksan tuntia töissä tai koulussa käymiseen, huomaa iltojen olevan yllättävän lyhyitä. Aamulenkeistä voi vain haaveilla ja illallakin on kotiutumisen jälkeen ehkä neljä tuntia tehokasta aikaa.

Olen huomannut, että jos harrastaa raskasta liikuntaa liian lähellä nukkumaan menoa, se vaikuttaa yöuniin. Niinpä liikkumaan olisi jaksettava lähteä lähes heti kotiuduttua. Vaikka liikkeelle pääsisikin järkevässä ajassa, on turha haaveillakaan tekevänsä kovin pitkää ja raskasta liikuntasuoritusta. Niinpä arkena liikunta tahtoo jäädä melko helposti korkeintaan tunnin suoritteisiin.

Toisaalta urheilusta tulee suunnitellumpaa, koska on pakko miettiä tarkemmin, mitä liikuntaa minäkin päivänä harrastaa. Myös lepopäivien viettäminen tuntuu olevan helpompaa, kun aikaa on kulutettavana vain jokunen tunti, eikä kokonaista päivää. Liikkumaan puolestaan motivoi päivän asioiden nollaus ja liikunnan mukanaan tuomat hyvät yöunet.

Haastetta siis riittää ja opeteltavaa on, mutta kun huomio elämän realiteetit, uskallan silti sanoa, että valtaosa syistä jättää liikkumatta on tekosyitä. Pitää vain asettaa tavoitteet oikealle tasolle ja muistaa olla itselleen armollinen.

Uuden alku

Tänään on sitten otettu ensimmäinen askel uusiin haasteisiin. Edellisen koulun loppumisesta on aikaa alle puoli vuotta ja uusiin opintoihin paneutumisen aloitin tänään. Tämä viikko opiskellaan lähinnä käytännön asioita ja tutustutaan porukkaan. Sen jälkeen tällä porukalla aherretaankin puolitoista vuotta ja toivottavasti alalla vielä reilusti pidempään.

Liikunta ei ole kuulunut tämän päivän ohjelmaa ja tuskin kuuluu pariin seuraavaankaan. Tällainen lepotauko väliin on varmasti aivan paikallaan ja jos selkä alkaa oireilla, niin pitää sitten jossain välissä löytää hetki liikkumiselle, koska muuten noutaja kyllä tulee. Tämä koulutus on varmasti hyvä tapa testata tuon selän todellinen kestokyky.

Savon sydämessä

Juuri, kun sai edelliset opinnot loppuun, on aika suunnitella seuraavaa siirtoa elämässä. Tähän siirtoon liittyy töiden hakemisen lisäksi myös pohdintaa siitä, haluanko tehdä insinöörin töitä. Koska elämässä voi tehdä useita siirtoja yhtä aikaa, päädyin hakeutumaan sosiaali- ja terveysalalle. Kutsu soveltuvuustesteihin napsahti postilaatikkoon parisen viikkoa sitten ja vei insinöörin Savon sydämeen kalakukkojen kaupunkiin.

Koska matka oli kohtalaisen pitkä otin tilanteen matkailun kannalta ja lähdin jo eilen hyvissä ajoin junailemaan, jotta saisin viettää iltaa Kuopiossa. Melko vähäiseksi jäi kaupunkiin tutustuminen. Päädyin kuitenkin muikkuravintolaan nauttimaan muikuista. Liikuntaakin ajattelin hyötyliikunnan lisäksi - kävin katsomassa hotellin kuntosalin. Edes salivaatteita en viitsinyt vaihtaa.

Tänään olikin sitten päivän täydeltä soveltuvuuskokeita. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen kokemus, vaikkei opiskelupaikka aukeaisikaan. Onpahan kerran tullut harjoiteltua lippusten täyttelemistä ja saa kuviosta ihan kirjallisen palautteenkin, joten oletettavasti tilanteen voi ottaa omaan itseensä tutustumisena.

Hyötyliikuntanäkökulmasta tämä päivä oli huomattavasti parempi. Aamusella kävelin hotellilta koululle ja testien päätyttyä hieman mutkien kautta junalle. Aamulla sykkeet nousivat jostain syytä todella herkästi. Yhdessä loivassa ylämäessä ihmettelin, kun henkeä rupesi ahdistamaan ja vilkaisin sitten sykemittaria - 183 lyöntiä minuutissa. Mielestäni en edes kävellyt kovaa, mutta hidastin tahtia entisestään. Iltapäivällä sykkeet olivatkin sitten huomattavasti matalammat. Toisaalta jalat olivat sen verran kipeät, että tahti hidastui senkin takia.