Sieniretki ja salikäynti

Aamupäivällä nenä suuntautui kohti sienimetsää ja kävimme hakemassa syksyn viimeiset suppilovahverot. Sienestäminen ei jää sen takia, että sienet loppuisivat vaan sen takia, että kotoa löytyy todellakin vähintään vuoden tarpeiksi. Reilu puolitoista tuntia käveleskeltiin metsikössä. Vauhti ei ollut hirmuinen, matkaa taittui noin 7 kilometriä. Kotimatka tultiin ihan teitä pitkin ja selvästi huomasi, miten paljon reippaammin sitä kävelee selkeällä tiellä kuin umpimetsässä. Se nyt lienee muutenkin ihan järkeen käyvää.

Iltapäivällä lähdin salille ajatuksena treenata kädet. Kuitenkin sormet ja ranteet olivat niin jäykät ja kipeät, että käsipainojen pitäminen käsissä tuntui todella inhottavalta. Vajaan vartin kokeilin ja toivoin, että nivelet vertyisivät, mutta moista ei tapahtunut, joten lopetin treenin. Siis en käytännössä saanut salilla tehtyä kuin alkuverryttelyt.

Näitä päiviä vaan mahtuu tämän taudin kanssa elämiseen ja säiden viilentyessä ne päivät tuskin vähenevät. Taas huomaa sen, miten vaikea on nauttia niistä päivistä, kun kroppa suunnilleen toimii ja on terve. Kyllä sitä kipupäivinä muistaa, miten viikko sitten ei sattunut yhtään, mutta harvoinpa sitä erikseen muistaa nauttia niistä hyvistä jaksoista. Kipupäiväkirja auttaa tässä jonkin verran, koska ainakin minä unohdan kivun todella nopeasti ja toisaalta laskevasta kipukäyrästä ainakin insinööri näkee kivun suunnan paremmin kuin muistikuvien avulla. Silti pitäisi muistaa nauttia niistä päivistä, kun aamulenkki onnistuu tai salitreenin saa tehtyä täysipainoisesti.

Rauhallista uintia

Aamulla käytiin taas äidin kanssa täyttämässä sienikori. Suppiksia on metsässä niin paljon kuin jaksaa vaan kerätä. Pienimmät saattoi jättää ihan hyvillä mielin kasvamaan ja poimia vain isoimmat ja parhaimman näköiset. Tunnin verran käveltiin rauhakseen ja välillä pysähdyttiin poimimaan sieniä. Selkä tykkäsi moisesta rauhallisesta menosta ja toisaalta toistuvista kyyristelyistä. Kun hinku saada niitä sieniä koppaan on riittävä, viitsii kumartua, vaikka se vähän sattuisikin selkään ja vähitellen selkä vertyy.

Iltapäivällä nautin taas uimahallin läheisyydestä ja kävin uimassa. Tällä kertaa ajattelin kokeilla, miten onnistuisi vapaauinnin uiminen hitaasti ja järkevillä sykkeillä. Alkuun homma tuntui tosi vaikealta ja väkisin meinasi uida turhan kovaa. Kuitenkin puolen kymmenen yrityksen jälkeen joku tuntui osuvan paikoilleen ja sai mukavasti uitua 25 metriä ilman, että sykkeet nousivat liian korkealle. Uin yhteensä puoli tuntia, josta ensimmäinen viisi minuuttia meni lämmitellen rintauinnilla ja lähes kaikki loppuaika siten, että uin 25 m vapaata ja palauttelin takaisin tullessa rintauinnilla. Hienoa huomata, että kunnon kehittyessä uinnistakin löytyy vaivattomuus.

Sienimetsässä

Kauniin lauantaipäivän kunniaksi lähdimme äidin kanssa sienimetsään pienehkön sienikorin kanssa. Hyvää selkäjumppaa taas tuli harrastettua, koska suppilovahveroita oli aivan mielettömästi. Kerättiin kori täyteen ihan hetkessä, vaikka päädyimmekin keräämään lähinnä isoimpia ja jättämään pienet sienet vielä kasvamaan. Kaiken kaikkiaan tunnin verran kuljeskelimme metsässä ja nautimme syksyisestä ilmasta.

Ennen sienimetsään menemistä kävin paikallisesta marketista ostamassa rintaliivejä. Yksissä kehutuissa urheiluliiveissä koot loppuivat yhtä kokoa pienempään rinnan ympärykseen, kun oletin olevan minulle sopivat, mutta otin kuitenkin ihan kokeilun vuoksi sovitettavaksi. Rinnanympärys oli juuri passeli, mutta kuppi liian pieni, eikä isompaa kuppikokoa tietenkään ollut tarjolla. Oikeasti menee hauskaksi tämä vaatteiden ostelu, kun järjestään ottaa rekiltä sovitettavaksi liian isoja kokoja. Tässähän voi melkein nauttia vaatteiden ostamisesta.