Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turvotus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Turvotus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Sukulaisuussuhteiden hoitoa

Koska sairauslomalla on aikaa ja samaan yhteyteen oli useampikin sukulainen Turussa, päätin lähteä isäni kanssa tervehtimään heitä. Reissussa tulikin sitten oltua yksi yö. Käveltyäkin tuli melkoisen paljon enemmän kuin edelliseen viiteen viikkoon. Olen melko yllättynyt, miten hyvin jalka kesti reissun rasitukset. Se oli kyllä sekä eilen että tänään melko turvoksissa, mutta vain hieman arka.

Tuo kipsi on aika hyvä mittari turvotukselle. Eilen ja tänään aamulla kipsi meni hyvin kiinni, mutta päivän mittaan jalka turposi sen verran, että kipsiin jäi reilun sentin rako. Onneksi on ortoosi, niin turvotukselle pääsee antamaan tilaa ja toisaalta saa kylmää heti turvotuksen päälle.

Sukulaisia oli mukava nähdä ja tuli käytyä ihan asiallistakin keskustelua reumaatikkosukulaiseni kanssa. Tähän saakka keskustelu hänen kanssaan on ollut lähinnä voivottelua ja kauhistelua siitä, miten surkeaa elämäni täytyy olla, kun olen melko nuorena sairastunut näin ikävään sairauteen.

torstai 2. elokuuta 2012

Ärsytyspäivä

Taas kirjoitan oirepäiväkirjatyyppisesti luetteloa kipeistä paikoista. Alkaa olla melko yksitoikkoinen tämä blogi. Alkuperäiseen aiheeseen ei juuri ole kerrottavaa - liikun niin vähän, ettei Teräs-Kaislan rakentamisesta tällä hetkellä juuri voi puhua.

Tänään päätti sitten toinenkin lonkka sanoa mielipiteensä. Ensimmäistä kertaa siinä tuntuu jotain tulehduksen tapaista. Lihaskipuja siinä on ollut jopa enemmän kuin tuon toisen lonkan seudussa, muttei tulehduskipua. Tänään siinä on kuitenkin ollut jotain epämääräistä tulehduskivulta vaikuttavaa. Alkaa vähitellen paitsi ärsyttämään myös pelottamaan tilanne. Pienet nivelet tuntuvat lähinnä harmittavilta, mutta isojen nivelten soisi pysyvän kunnossa.

Syöty kortisonikin turvottaa ihan riittävästi. En tiedä mikä osa turvotuksesta on kortisonin aiheuttamaa ja mikä normaalia vaihtelua. Kuitenkin sukkien rannut pysyvät pitkään jaloissa, samoin työtakin hihoista on jatkuvasti jälki jossain kohti käsiä. Kädet eivät tunnu menevän kunnolla nyrkkiin, koska eivät mahdu. Netissä vielä väittävät, ettei näin pienillä annoksilla juuri tule sivuvaikutuksia ja turvotusta. En todellakaan halua tietää mitä isot annokset tarkoittaisivat.

Tänään on kaiken kaikkiaan ollut päivä, jolloin lähinnä vihaan tätä tautia. Yleensä sen kanssa vaan elää ja yrittää sopeutua sen aiheuttamiin ongelmiin. Vaihtoehtoisesti on niin kipeä, että keskittyy vaan siihen, mitä on tekemässä. Tällä hetkellä olen riittävän terve ärsyyntyäkseni kaikista niistä asioista, jotka tarvitsee huomioida. Lisäksi olen taas siinä ikävässä epästabiilissa vaiheessa, jossa kivun pelko kiusaa pahiten.