Olenpa nyt nähnyt psykiatrin, joka ei ainakaan luonut turhaa uskoa masentuneeseen. Vastaanotolla käytiin useampiakin asioita läpi. Kaikkiin psykiatrin kommentti tuntui olevan ei kannata tai ei onnistu. Välillä kyse oli hänen kannastaan muuhun hoitoon, välillä hänen osaamisaluessataan.
Masennuslääkityksen tehostaminen ei onnistu, eikä sitä kannata edes yrittää, kun on niin mittava muu lääkitys. Unen eteen ei voi tehdä mitään, koska kokeilemattomat lääkkeet eivät kuitenkaan toimi. Olemassa olevien annoksia ei voi muuttaa. Tai jos voikin muuttaa, ei siitä ole mitään hyötyä.
Psykoterapiaan en tule pääsemään, minulla ei ole siihen varaa eikä se kuitenkaan hyödytä minua. Omahoitajalla on terapeutin pätevyys, joten psykoterapia tuskin tuo mitään uutta, vaikka kela sen minulle myöntäisikin.
Ammatillista kuntoutusta voi toki hakea, mutta en sitä saa tai jos saankin, se ei onnistu. Turha kuvitellakaan, että minusta saataisiin työkykyistä. Kyllä hän voi jotain lausuntoon kirjoittaa, jos välttämättä haluan, mutta ihan turha on yrittää.
Oikeasti tuli olo, että mitä minä edes yritän. Masennusta ei kannata hoitaa lääkkeillä eikä psykoterapialla. No miten sitä sitten kannattaisi hoitaa? Työkyky tuskin koskaan palautuu. Ei senkään eteen kannata tehdä töitä. Eikö masennuksen hoidossa hoitohenkilökunnan kuuluisi kannustaa eikä lytätä potilasta?
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lääkäri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. joulukuuta 2015
tiistai 17. marraskuuta 2015
Vika ei ehkä olekaan korvien välissä
Reumalääkäri soitti tänään, vaikka varsinainen soittoaika olikin annettu vasta huomiseksi. Hän aloitti puhelun kertomalla, että kuvista ei löytynyt tulehduspesäkettä eikä mitään pahanlaatuista. Tässä kohti heräsi jo kysymys, mitä sieltä sitten löytyi. No paljastuihan asia hetken kuluttua - hyvänlaatuinen lisämunuaiskasvain. Reumalääkäri ei juuri osannut kasvaimesta sanoa mitään. Hän osasi sanoa ainoastaan, että kasvain on hyvänlaatuinen ja harvinainen. Lisäksi hän tiesi, että asian jatkoselvittelyt tekee endokrinologi, jolle hän laittoi lähetteen.
Täytyy todeta, että moinen tieto tuli aivan puskista, enkä oikein tiedä, mitä moisesta pitää ajatella. Toivoisin kovasti, että asiat hoituisivat mahdollisimman nopeasti enkä joutuisi elämään epätietoisuudessa. Se on kuitenkin varmaa, että edessä on hoitosuhde uusiin ihmisiin ja liuta tutkimuksia.

tiistai 8. syyskuuta 2015
Onko tämä reumaa ollenkaan?
Kela lähetti minut kuntoutustutkimukseen saadakseen toisen mielipiteen työkyvystäni. Käytännössä kuntoutustutkimus tarkoitti päivän aktiivisia tutkimuksia isossa yksityisessä kuntoutussairaalassa. Päivään kuului mm. fysioterapeutin ja lääkäreiden tapaamisia.
Päivä alkoi reumatologin käynnillä ja perusteellisen haastattelun ja tutkimuksen jälkeen hän muodosti näkemyksensä reumani tilanteesta. Tai oikeammin heitti ilmaan kysymyksen, onko minulla reumaa lainkaan. Hänen näkemyksensä mukaan ongelmani ydin on yliliikkuvuus ja sen laukaisema fibromyalgia.
Hän ehdotti hoidon jatkoksi ensin selän magneettikuvantamista ja sen jälkeen joko reumanhoidon tehostamista tai lähetettä kivunhoitoon perehtyneelle fysiatrille. Ylipäätään painotti, että kivun hoitoon on panostettava nykyistä enemmän, muttei lähtenyt itse ehdottelemaan mitään kipulääkitystä. Ainoa selkeä kanta lääkitykseen oli, että masennuslääkityksen lopettaminen kesällä oli virhe.

tiistai 21. huhtikuuta 2015
Käden tuomio
Minultahan leikattiin käsi marraskuussa, eikä leikkaus mennyt kuin Strömsössä. Silloin todettiin, että tehdään kädestä arvio 5-6 kuukautta leikkauksen jälkeen. Se hetki oli tänään.
En muista, koska olisin pelännyt niin paljon lääkärille menoa. Kaikki varteenotettavat vaihtoehdot olivat joltain kannalta huonoja. Jos kädelle ei tehdä mitään, se jää jossain määrin voimattomaksi ja huomattavasti huonommaksi kuin ennen leikkausta. Toisaalta taas edelliset kokemukset ovat sellaisia, ettei juuri tee mieli päästää ketään leikkaamaan kättäni enää. Erilaiset tutkimukset ovat henkisesti todella raskaita, enkä ehdoin tahdoin halua enää yhteenkään tutkimuskierteeseen.
Lisäksi kyseessä oli jälleen uuden lääkärin tapaaminen ja minun kokemukseni uusista erikoislääkäreistä eivät ole erityisen mairittelevia. Selvästi mukaan mahtui myös pelko siitä, että oireitani vähätellään. Kokemukseni kirurgeista ei missään nimessä helpottanut tilannetta.
Menin siis vastaanotolle hyvin arkaillen ja mietin moneen kertaan, miten asia pitäisi esittää. Oli todellinen yllätys, että lääkäri oli oikeasti ihminen, joka haluaa kohdata potilaansa. Hän oli myös selvitellyt löydöstä leikkauksen jälkeen ja hänellä olivat seuraavat askelmerkit jo selvillä. Hemangiooman tilaa selvitetään magneettikuvauksella ja leikkauksen vaikutusta hermoihin hermoratatutkimuksella. Sen jälkeen mietitään, mitä kädelle tehdään.
Leikkaussalissa oli puhe lähinnä radiologisesta tulppauksesta, mutta nyt lääkäri otti esiin vaihtoehdon hemangiooman kirurgisesta poistosta. Päätökset tehdään kuitenkin vasta tutkimusten jälkeen. Ajatus uudesta käsileikkauksesta ei houkuttele millään tavalla. Sen verran inhottava kokemus edellinen oli.

torstai 11. joulukuuta 2014
Taas uusi lääkäri
Sairaana sitä arvostaisi kovasti hoitokontakteja aina samaan hoitohenkilökuntaan. Valitettavasti tämä on asia, jota voidaan valitettavan usein julkisella puolella vain toivoa. Tämän päivän teemana oli elämäni kolmas psykiatrinen lääkäri. Kaksi edellistä, kun olivat talossa vain lyhyet pätkät, joten kolmatta sairauslomaa kirjoitti kolmas lääkäri. Ensimmäistä ennätin sentään näkemään kahdesti ja puhuin kerran puhelimessakin. Toisen vastaanotolla kävin kerran ja puhelimessa puhuin myös kerran. Toivottavasti hoitosuhde tähän kolmanteen on pidempi.
Käynnillä oli kolme tavoitetta: masennuslääkityksen vaihdon arviointi, psykoterapialähete ja kuntoutustuen jatko. Näistä vain viimeisessä päädyttiin tällä hetkellä toimenpiteisiin. Kuntoutustukea jatkettiin kevät, joten siltä osalta saan olla rauhassa. Minä en ole vieläkään kunnossa.
Masennuslääkityksen vaihdon kanssa tultiin lopputulokseen, että kokeillaan kyllä toinen lääke, mutta se hetki ei ole nyt. Reilu viikko sitten aloitettu biologinen lääke katsotaan nyt ensin, koska uusi masennuslääke on kuitenkin taas lääkitysmuutos, joka voi vaikuttaa esimerkiksi labrakokeisiin. Niinpä ajetaan ensin sisään biologinen lääke ja sen jälkeen kokeillaan uusi masennuslääke. Toivottavasti asiat sujuvat kuten on suunniteltua.
Kaiken kaikkiaan lääkärikäynti oli ihana. Olin vastaanotolla lähes puolitoista tuntia ja missään kohti ei tuntunut, että olisi ollut kiire. Sen lisäksi ennätettiin käydä läpi aika kasa asioita ja koin, että mielialan arviointiin käytettiin riittävästi aikaa. Siis sen lisäksi, että kuviossa huomioitiin myös perussairauteni, jonka aktiivisuus vaikuttaa suoraan mielialaan.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Se toinen lääkäri
Menin pistosajalle reumapolin toiselle lääkärille, koska en saanut aikaa omalleni. Vastaanotto alkoi tavanomaisesti. Lääkäri kyseli mitä pistellään ja minä totesin, että SI-nivelet ja sitten haluan jonkun näkemyksen akillesjänteestä, joka on oireillut jo pidempään. No tähän lääkäri vastasi "me reumalääkärit emme hoida yleensä akillesjänteitä, ne ovat ortopedien juttuja".
Tämän jälkeen alkoi kyselemään lääkityksestä ja kommentoi erittäin selkeästi, että minulla on tällä hetkellä väärä lääkitys ja ainakin antotapa on väärä. Infektiokierteet ovat vain kuvitelmaa ja minun pitäisi kokeilla ainakin Humira vielä. Ei ymmärtänyt ollenkaan, että en jaksa sitä jatkuvaa taistelua flunssien, lääkkeen tauottamisen ja reuman oireilun välillä. Sen lisäksi kuulemma minulta pitäisi nostaa perinteisten lääkkeiden annosta - muuten hyvä, mutta toinen on jo maksimissaan ja toista en siedä enempää.
No tutki kuitenkin sen akillesjänteen, mutta kyseenalaisti vahvasti tarpeen SI-nivelten piikeille. Pitäisi vaan jumpata selkää enemmän ja ylläpitää liikkuvuutta. Fysioterapeutin jumppaohjeetkit ovat huonot, koska eivät tarpeeksi pakota selkää liikkeelle. Selitä siinä sitten, että tässä on ne jumppaohjeet, jotka 4 fysioterapeuttia ovat todenneet hyviksi ja aika liuta on muitakin kokeiltu. Pisti kuitenkin ne piikit korostaen samalla, että pistää vain, että potilas olisi tyytyväinen. Saa nähdä mitä kirjoittaa tekstiin.
Lopulta pitkin hampain kirjoitti minulle kortisonikuurin. Tosin varmuuden vuoksi määräsi liian pienen pakkauksen, joten pääsen tällä viikolla vielä vinkumaan lisää tk:sta. Lääkelistaa lukiessaan totesi, että minulla on aivan liian voimakas kipulääkitys ja ainakin kipukynnyslääke on turha. Selitin siinä, että se kipukynnyslääke on masennuslääkkeeksi määrätty ja sen annokseen eivät koske kuin psykiatrian polin lääkärit. Ja koska minulla on ko lääke käytössä enkä suostu siitä luopumaan, minun pitäisi sitten pärjätä vain panadolilla sen lisäksi. Eli sekä tulehduskipulääke että miedot opiaatit ovat turhia, koska reumakivut eivät voi olla niin kovia, että niitä tarvitsisi. Hyvä kun ei syyttänyt lääkkeiden väärinkäyttäjäksi.
Tiedänpä taas, että en hänen vastaanotolleen mene. Jos omalle ei saa aikaa julkiselle puolelle, niin menen sitten yksityiselle. Noita epäilyitä oireista on saanut kuulla ihan tarpeeksi, joten en niitä enää halua.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014
Mielenterveyden hoitoa
Tänään minulla oli sovittu puhelinkontrolli psykiatrin kanssa. Pohdittiin masennuslääkityksen jatkoa. Viimeksi käydessäni vastaanotolla hän ehdotti annoksen nostoa maksimiinsa. Se ei tuonut kuitenkaan toivottua vastetta vaan tehoa ei löytynyt enää. Päätimme siis pudottaa annoksen vanhaan ja hyväksi havaittuun.
Saman puhelun aikana lääkäri ehdotti, että mietittäisiin myös masennuslääkityksen vaihtoa. Tällä erää kieltäydyin, joten sovittiin että palataan asiaan myöhemmin. Muuttuvia asioita on tällä hetkellä niin paljoa, että en kaipaa lisäksi masennuslääkekokeiluita.
Jälkeenpäin olen kyllä ruoskinut itseäni siitä, että olen kovasti tehnyt töitä luottaakseni lääkäreihin ja nyt olen jälleen torppaamassa yhden lääkärin ammatillista näkemystä ja vahvasti eri mieltä hoitolinjoista. Yritän kuitenkin painottaa itselleni, että ensisijainen tuntemus - ei muutoksia nyt - on aivan oikea ja sen perusteella on aivan järkeenkäyvää ainakin vaatia itselleen lisäaikaa.

perjantai 5. syyskuuta 2014
Lääkärillä lepoa metsästämässä
Sairauslomalaisen arkeen kuuluu säännöllisen epäsäännölliset lääkärikäynnit. Eilen kävin jälleen lääkärin luona työkykyarviossa ja päivittämässä tilannettani sinne päin. Lopputulemana hän ehdotti loppuvuotta sairauslomalla. No sehän minulle kävi etenkin, kun vastaava sairausloma oli kirjoitettu jo mielenterveyspuolelta.
Lisäksi heitin hänelle puolen kymmentä palloa omaan tilanteeseeni liittyen. Verenpaineisiin hän kommentoi sen verran, että aloitti pienen annoksen verenpainelääkettä. Niskaoireisiin hän totesi, että on se oikeasti kipeä ja yöuniin keksi ehdottaa yhtä lisälääkettä.
Muista lääkkeistä en vielä osaa sanoa mitään, mutta yöunta parantamaan hän määräsi erästä väsyttävää allergialääkettä, mikä oli erittäin hyvä ratkaisu. Nukuin viime yönä 11 tuntia ja olen ollut koko päivän todella energinen. Selvästi yöuni vaikuttaa niin moneen asiaan ja on ihana saada nukuttua jälleen hyvin. Toivottavasti tämä on pysyvä olotila.
keskiviikko 12. helmikuuta 2014
Hyvä lääkärikäynti
Viimeaikojen blogipäivityksistä poiketen keskityn tänään vain yhteen tapahtumaan. Tänään aamulla kävin hampaiden vuositarkastuksessa ja lääkärikäynti oli todella hyvä. Hammaslääkäri teki työnsä hyvin ja ystävällisesti. Minusta oli todella helpottavaa, että lääkärikäynnillä oli yksi simppeli tarkoitus ja se saatiin hoidettua ihan rauhassa. Viimeaikoina lääkärikäynneillä on ollut jopa ahdistavan paljon asioita, joten henkisesti helppo käynti oli mukava lisä tähän väliin.
torstai 30. toukokuuta 2013
Hoitoneuvotteluita
Tänään oli kauan odotettu päivä, jolloin ortopedi kertoo näkemyksensä polven vamman jatkohoidosta. Lääkäri soittikin - totuttuun tapaan myöhässä. Hänen näkemyksensä oli, että vammoille ei välttämättä tarvitse tehdä mitään, mutta jätti asian kuitenkin minun päätettäväkseni. Lopputulos oli, että hän laittoi minut leikkausjonoon.
Hänen puhelunsa jälkeen mietin, että yritänkö soittaa reumapolille soittoaikaa lääkärille, vaikka puhelinaika on aamupäivällä. Päätin kuitenkin olla soittamatta. Reumalääkäri kuitenkin yllätti minut soittamalla ihan oma-aloitteisesti illalla, jotta voidaan sopia hoidon jatkoista.
Melko pitkän keskustelun jälkeen päätettiin aloittaa biologinen lääkitys nyt, vaikka leikkaus on edessä. Alun perin hän oli sitä mieltä, että odotetaan tähystyksen ohi aloitusta, mutta ymmärsi näkemykseni ja kiireeni. Lopputuloksena huomenna reumahoitajan pitäisi soittaa minulle ja sovitaan lääkityksen aloitusajankohta.
Loppuillan vietinkin soittelemalla apteekkeihin ja etsimällä lääkettä. Ikävästi viikonloppu tulee sotkemaan kuvioita ja lääkkeen saaminen alkuviikkoon oli melkoisen hankalaa. Onneksi sitä loppupeleissä löytyi varastosta yhdestä apteekista. Nyt aloittamisen määrittelee reumahoitajan aikataulu.

torstai 23. toukokuuta 2013
Piikillä
Reumalääkärin eilisen ohjeen mukaan selvittelin mahdollisuutta saada piikki selkään täkäläisestä terveyskeskuksesta. Vastaanottohoitaja ei ollut kamalan luottavainen siihen, että lääkäriltä saisi piikin, mutta antoi kuitenkin ajan, että saan jotain ensiapua tuolle selälle.
Lääkäri olisi halunnut kirjoittaa minulle kortisonikuurin, mutta ymmärsi täysin, miksi en sitä halua. Hetken neuvottelun jälkeen pisti kuitenkin kortisonipiikin, koska se on ennenkin auttanut. Tällä erää ei tosin käyttänyt puudutteellista kortisonia, joten pistospaikka on ollut kipeä piikistä lähtien. Toivottavasti kuitenkin auttaa, koska muuten kärsimys meni täysin hukkaan.

keskiviikko 22. toukokuuta 2013
Odotetaan - taas
Tänään oli odotettu reumalääkärin soittoaika. Odotin soittoa jo aamusta, vaikka ilmoitettu aika oli iltapäivällä. Kokemus on aiemmin osoittanut, että lääkäri ei taatusti soita annettuun aikaan. Ei soittanut nytkään, tosin tällä erää soitto tuli vasta soittoaikaa myöhemmin. Jaksan edelleen ihmetellä, miksi lääkärille ylipäätään annetaan tarkka soittoaika, josta lääkäri ei pysty pitämään kiinni.
Reumalääkäri kertoi hermoratatutkimuksesta sen, minkä jo tiesinkin. Siis ei löytynyt hermoista mitään vikaa. Samaa rytinää lääkäri kertoi myös polven magneettikuvan tulokset. Polvesta löytyi useampikin vamman aiheuttava vaurio. Reumalääkärin näkemys oli, että polvi tarvitsee tähystystä, mutta ortopedihan sen päätöksen lopulta tekee.
Koska polvesta löytyi selkeitä vammoja, reumalääkäri ei halunnut aloittaa vielä biologista lääkitystä. Alkaa vähitellen nyppiä tuo biologisen lääkityksen siirtyminen jatkuvasti kauemmas. Kävi jo mielessä, että lääkäri ei sitä haluaisi aloittaa, muttei saa sanottua sitä ääneen. Luultavasti kuvittelen, onhan kaikille aloituksen siirroille ollut perusteltu syy.

torstai 25. huhtikuuta 2013
Lääkäreitä ja tutkimuksia
Otin tämän päivän vapaaksi töistä alun perin, koska illalla selkäni magneettikuvattiin. Sittemmin samalle päivälle tuli myös ortopediaika. Selkäkin oireili sen verran, että kysyin terveyskeskuksesta, mitä sille tehdään. Kysymys poiki toisen lääkäriajan. Koska Savosta on pitkä matka kotipaikalleni, järjestin myös huomisen vapaaksi, ettei tänään tarvitse ajaa yötä myöten mökille.
Ortopedi tutki polven ja totesi, ettei suoraan löydä mitään, mikä vaatisi selkeästi leikkausta. Asian varmistamiseksi laittoi kuitenkin magneettikuvalähetteen, jotta asiasta saadaan varmuus. Totesi kyllä, että mitään kovin pientä vammaa ei lähdetä leikkaamaan, koska on oletettavaa, että kuntoutumiseni leikkauksesta tulee olemaan melko hankala. Löysi heti ensivilkaisulla polven röntgen kuvista alkavaa nivelrikkoa, mikä osaltaan nostaa leikkauskynnystä, koska on oletettavaa, että rusto kuitenkin vaurioituu leikkauksessa.
Ortopedikäynnin jälkeen ajoin hetkeksi kotiin ennen terveyskeskuslääkäriaikaa. Terveyskeskuksessa minut otti vastaan minulle uusi lääkäri, joka ei otteistaan päätellen ollut pistänyt koskaan SI-niveleen kortisonia, mutta pisti kuitenkin näyttämääni kipupisteeseen. Ikinä ennen ei kortisonipistos ole sattunut niin paljoa, mutta toisaalta melko pian piikin jälkeen selkäkipu helpotti hieman. Kauhulla jään odottamaan huomista päivää ja nivelen ärtymistä piikistä.
Illan viimeinen terveydenhuoltoon liittyvä meno oli lannerangan magneettikuvaus. Ajatuskin puolen tunnin paikallaan makaamisesta hirvitti, mutta yllättävän helposti se meni. Nyt sitten jännitetään tuloksia. Jälleen kerran tehtiin henkisesti todella raskas tutkimus. Jos kuvat ovat normaalit, se on taas isku vasten kasvoja ja lisää vaan omaa uskoa, että koko reuma on korvien välissä. Toisaalta eipä se kiva ole, jos kuvista löytyy jotain parantumatonta muutosta.
Illalla kotona odotti vielä kutsu hermoratatutkimukseen, jottei totuus pääsisi unohtumaan. Todennäköisesti nämä tutkimukset tarkoittavat, että joudun reissaamaan melko paljon Savon ja kotipaikkakunnan väliä lähitulevaisuudessakin.

lauantai 6. huhtikuuta 2013
Laihdutuskehotuksen käsittelystä
Olen ollut muutamaan otteeseen tilanteessa, jossa lääkäri ottaa painoni puheeksi. Näistä tilanteista muutamassa lääkäri on onnistunut kylvämään painonpudotuksen siemenen. Ainakin yhtä usein lääkäri on saanut minut vain kohauttamaan olkiani. Selkeästi tilanteissa vaaditaan myös otollista hetkeä eikä pelkästään oikeita sanoja.
Kerroilla, joilla lääkärin sanat eivät ole saaneet aikaan mitään, yhdistää muutamakin seikka. Niissä kaikissa lääkärin oletuksena on ollut, että painon pudottaminen on tietyllä tapaa itseisarvo. Lisäksi asiat on ilmaistu kuin sivulauseessa tai jopa loukkaavasti. Pahimmillaan viime syksyisen ripuliepisodin aikana lääkäri kehotti olemaan iloinen, kun paino putoaa ilman vaivaa.
Nämä vaikuttaneet keskustelut on käyty aivan eri hengessä. Yleensä lääkärillä on ollut joku konkreettisen tuntuinen syy, miksi painoa kannattaisi katsoa. Syy on ollut selkeä terveydellinen ongelma, johon painon pudotus vaikuttaa joko suoraan tai välillisesti. Lisäksi asia on otettu puheeksi minun lähtökohdistani ja jollain tapaa vetoamalla ja olettamatta. Asia on vain otettu faktana pöytään ja jätetty siihen. Toki maaperäkin on ollut otollista.
Ihan järjestään ajatuskulkuni on noudattanut samaa kaavaa. Jokaisen vaiheen kesto on vaihdellut kertojen mukaan, mutta kaikki vaiheet on kuitenkin tullut käytyä läpi. Joskus prosessointi on kokonaisuudessaan kestänyt kuukausia, nopeimmillaan on ollut kyse muutamasta päivästä.
Ensimmäinen vaihe on olkien kohautus. Tässä vaiheessa ajattelen ehkä, että helppohan se lääkärin on sanoa, kun ei joudu sitä työtä tekemään. Toisaalta tässä vaiheessa yritän jättää sanat omaan arvoonsa ja työntää koko ajatuksen taka-alalle. Tämä vaihe tulee käytyä riippumatta siitä, poikiiko keskustelu yhtään mitään muutosta.
Toinen vaihe on selkeää kapinaa koko asian suhteen. Tulee tietynlainen kieltoreaktio. Totean, etten todellakaan ala tähän kuvioon ja toisaalta uskon etten pysty. Paljon riippuu tässä vaiheessa koetusta reaktiosta, mikä on lääkärin sanojen lopputulos. Viimeistään tässä vaiheessa ne tulosta tuottamattomat keskustelut unohtuvat.
Kolmannessa vaiheessa alan vähitellen ottaa niskalenkkiä aiheesta ja hieman lapsellisesti ajattelen vielä näyttäväni näille lääkärille, että minusta on moiseen. Tosin ne ensimmäiseksi mieleen tulevat keinot ovat usein täydellistä syömättömyyttä tai kaalisoppadiettiä. Tässä kohti kuitenkin usko omaan kykenemättömyyteen alkaa heiketä, joten tämäkin on askel eteenpäin.
Viimeinen vaihe on edelleen tietty näyttämisen halu, mutta kuitenkin terveellisemmällä tavalla. Tässä vaiheessa usein etsin jotain ennen kokeilematonta painonhallinta ideologiaa. Viime aikoina olen tässä vaiheessa lähestynyt asiaa niin, että otan alkuun hieman tiukemman lähdön. En tarkoita mitään täydellistä ruokavalioremonttia, vaan muutaman viikon tarkempaa ruokavaliota. Tässä vaiheessa kuitenkin on motivaatiota jonkin verran, joten on myös mahdollisuus hieman suurempiin muutoksiin.

perjantai 5. huhtikuuta 2013
Hoitosuunnitelmia
Vihdoin koitti se päivä, kun pääsin reumalääkärin vastaanotolle. Kyseistä aikaa on siirretty ainakin kahdesti ja matkustamisen vähentämiseksi olen sopinut samalle päivälle fysioterapeuttiajan, jota olen sitten joutunut siirtämään useita kertoja. No viimein aika kuitenkin koitti ja pääsin potkaisemaan hoitoani ainakin vähän eteenpäin.
Reumalääkäri tutkikin minut normaaleiden rutiinien mukaan ja ymmärsi, kun kieltäydyin kyykkäämisestä tuon polven kanssa. Sain häneltä myös pistoksen SI-niveleen ja arvion polven vammasta. Kierukkavammaa hänkin epäili, joten tuskin veikkaukset ovat aivan pielessä.
Biologista lääkettä ei aloiteta vielä, koska lääkäri haluaa tutkia ensin tuon edellisen aiheuttaman jalkapöytäoireen. Lääkitysmuutoksia tehtiin siis melko vähän, ainoastaan yhden lääkkeen annosta nostettiin hieman. Muissa ei nostovaraa ollut, joten toivotaan, että nämä muutokset riittävät, kunnes biologinen lääke saadaan taas käyttöön.
Fysioterapeutin kanssa keskityimme lähinnä tuon polven mukanaan tuomiin tarpeisiin. Sain muutaman liikkeen, joilla vahvistaa jalan lihaksia ja vinkin muutamaan selkälihasliikkeeseen, jotka eivät ärsytä polvea. Sain myös ensimmäisen kerran hoito-ohjeet tuolle polvelle. Turvotus pitää saada laskemaan ja klenkkaaminen pitää lopettaa. Eli käytännössä pitää käyttää tuota kyynärsauvaa reilusti enemmän ja sen lisäksi antaa polvelle kylmähoitoa. Liikkuvuus pitäisi sieltä löytää.
Loppupäivä on sitten mennyt uutisia sulatellessa ja selkää säästäessä. Ainakaan vielä selkä ei ole ollut erityisen arka ja toivonkin, ettei se suutukaan piikistä. Huomenna olen selän suhteen hieman viisaampi.

tiistai 2. huhtikuuta 2013
Totuuden äärellä
Työpäivän jälkeen päätin lähteä uimaan ja tällä erää kokeilinkin ihan uimista vesijuoksun sijaan. Uiminen jäi kuitenkin hyvin lyhyeksi. Polvi ei kestänyt rintauinnin potkuja ja vapaauinnin potkut saivat biologisen lääkkeen aiheuttamat jalkapöydän hermo-oireet hyvinkin aktiivisiksi. Tietysti pullari oli kotona, joten uimisesta ei tullut oikein mitään. Päätin siis jatkaa vesijuoksun parissa, mutta polvi oli suuttunut rintauinnista sen verran, ettei juoksemisestakaan oikein tullut mitään.
Epäonnistuminen uima-altaassa tuntui vain kruunaavan päiväni. Jostain syystä olen ollut alamaissa ja pieni ääni pääni sisällä hokee, ettei tuosta polvesta tule ikinä kunnollista. Sama ääni tosin hokee, että kuvittelen kaikki vaivat ja liioittelen niitä. Toivottavasti se seuraava lääkäriaika tulee pian, jotta pääsen tästä jatkuvasta epätietoisuudesta. On vaan yllättävän raskasta pelkästään odottaa.

torstai 28. maaliskuuta 2013
Polviprojekti etenee
Aamulla polvi kertoi mielipiteensä eilisestä vesijumpasta. Aamulla tarvitsi ottaa keppi mukaan vessareissulle ja muutenkin polvi oli melkoisen hankala. Vertyi se siitä vähitellen, mutta eilinen jumppa ei kuitenkaan tehnyt polvelle hyvää. Toisaalta selkä kiitti.
Olipa jotain konkreettista näytettävää lääkärille. Lääkäri kuunteli asian ja tutki polven jälleen huolella. Tällä kertaa polvi oli ensimmäistä kertaa sen verran kivuton, että lääkäri pystyi tutkimaan sen hyvin. Polvesta löytyi useampikin nivelkierukkavammaan viittaava oire. Käynnin lopputuloksena oli lähete eteenpäin. Nyt sitten keskitytään odottelemaan seuraavaa lääkäriaikaa.
Lääkäri onnistui ilmeisesti hyvin polven kiusaamisessa, koska se oireili enemmän kuin muutamana viime päivänä. Jouduin ottamaan jopa kipulääkettä, mitä en ole joutunut tekemään tällä viikolla aiemmin vielä kertaakaan.
Työpäivän jälkeen ajelin apteekkiin hakemaan reumalääkärin määräämiä kipulääkkeitä. Kun kerran olin tuolla naapurikunnassa, kävin samalla reissulla myös uima-altaassa. Vesijuoksin jälkeen vartin verran ja sitten polvelle riitti. No vähän liikuntaa kuitenkin tähänkin päivää.
Ensimmäisen uuden tulehduskipulääkkeenkin ennätin ottamaan jo matkan päällä ja ainakaan vielä se ei ole aiheuttanut mitään ei toivottuja sivuoireita. Jään jännityksellä seuraamaan, mitä tuleman pitää. Lääke voi olla hyvä, vaikka suhtaudunkin siihen hyvin skeptisesti.
Periaatteessa en pidä ajatuksesta, että tulehduskipulääke ja vatsasuoja ovat samassa tabletissa. Aiemman kokemuksen mukaan vatsasuojaa on syytä syödä vähän pidempään kuin tulehduskipulääkettä. Lisäksi tuota lääkettä pitää syödä säännöllisesti kuurina, joten sen lopettaminen on huomattavasti vaikeampaa kuin nopeampien tulehduskipulääkkeiden. Toisaalta tämähän on toivottavasti vain väliaikainen tilanne, koska tavoitteena on löytää toimiva biologinen lääke.

tiistai 26. maaliskuuta 2013
Lääkärit
Tänään on väännetty sitten kättä parinkin lääkärin kanssa. Ensimmäisen kanssa olin erimieltä siitä, miten polveani pitäisi hoitaa. Hän haluaisi seurata vielä toistaiseksi määrittelemättömän ajan. Minä taas alan olla kypsä polven ehdoilla menemiseen ja haluan vähitellen toistakin mielipidettä. Alkaa olla luotto vähissä tähän lääkäriin.
Illalla puolestaan kinasin reumalääkärini kanssa kipulääkityksestä. Lopputuloksena sain lääkereseptin tulehduskipulääkkeeseen, jota olen ennenkin kokeillut. Silloin vatsa ei kestänyt kyseistä lääkettä vatsasuojalääkityksestä huolimatta. Lääkäri oli kuitenkin vakuuttunut, että juuri tämä lääke on hyvä ja sopii vatsalle. Uskottavahan se oli ja huomenna pitäisi lähteä lääkeostoksille.

perjantai 30. marraskuuta 2012
Hoitoa
Kauan odotettu reumapoliaika koitti
tänään. Ensimmäistä kertaa sain kortisonipiikin reumalääkäriltä
ja oikeastaan pyytämättä. Totesin vain, että sormeen sattuu ja se
on jäykkä. Lääkäri ei kauaa uhrannut aikaa tutkimiseen ja päätti
piikittää. Samaa rytinää kirjoitti reseptin biologisiin
reumalääkkeisiin ja päätti tauottaa yhden pitkään käytössä
olleen lääkkeen, jos se olisi vatsaoireiden taustalla.
Seuraava haaste oli löytää kyseinen
lääke maanantaiksi. Kulutus on sen verran vähäistä, että harva
apteekki pitää tuon hintaluokan lääkettä varastossa. Tilaamalla
sen olisi saanut tiistaiksi kaikkiin apteekkeihin. Onneksi piikkejä
kuitenkin löytyi kolmannesta apteekista ja pääsen aloittamaan
lääkityksen maanantaina.
Olin ajatellut uintireissua reumapolin
jälkeen, mutta koska sain piikin sivujuonteena kiellon kastella
kättä muutamaan tuntiin, jäi uintireissu suunnitteluasteelle. Ehkä
tänä viikonloppuna kuitenkin selviydyn uimahallillekin.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Turhauttavaa odotusta
Viimeksi kotipuolessa käydessäni
minua odotti lääkärinlausunto biologisia lääkkeitä varten.
Kiikutin sen heti seuraavan aamuna kelaan, jotta korvauksista
saataisiin päätös. Kela lupaa sivuillaan käsittelyajaksi 3 tai 4
viikkoa. Epävarmuus johtuu siitä, etten tiedä, onko kyseinen
hakemus ylipäätään lääkekorvaus vai lisäkorvaus.
No hakemuksen viemisestä tuli tänään
kuluneeksi 3 viikkoa, joten päätös pitäisi vähitellen tehdä.
Kuviota ei tietenkään helpota, että olen menossa perjantaina
reumalääkärille ja silloin päätös olisi hyvä olla tiedossa,
koska muuten lääkitysmuutospäätökset siirtyvät taas eteenpäin.
Soittelin hakemuksen perään jo
maanantaina, mutten saanut yhtään tarkempaa tietoa kuin netistä on
luettavissa. Lupasi asiakaspalvelija kiirehtiä päätöstä, mutta
auttaneekohan se lainkaan. Ei ainakaan tänään näkynyt päätöstä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)