Vuosi blogia

Kun vuosi sitten aloitin tämän blogiprojektin, en tehnyt mitään suuria suunnitelmia. Alitajuisesti olin lähes varma, että homma kaatuu viimeistään syksyn tuloon. Kuitenkin juttua on riittänyt ainakin vuodeksi, eikä blogin kirjoittaminen ole tuntunut kohtuuttomalta rasitteelta. Ilmeisesti joku lukeekin näitä lätinöitä tai niin ainakin kävijälaskuri väittää. Tunnustakaa toki.

Vuoteen on mahtunut paljon. Pääasiassa kuitenkin positiivisia asioita. Osasyynä blogin perustamiseen oli reuman aktivoituminen edeltävänä talvena. Jälkeenpäin olen useaan otteeseen harmitellut, ettei silloin tullut pidettyä mitään kirjaa oireista ja tuntemuksista. Aika kultaa muistot. No tulevaisuudessa ehkä tätä blogia voi käyttää hyödyksi menneen muisteluun.

Lähtökohtaisesti olen kirjoittanut blogia lähinnä liikkumisen näkökulmasta, mutta reumankin kulku on osaltaan tullut ilmi. Nyt viime kesän tekstejä katsellessa voi todeta, miten paljon kunto on kohonnut, vaikka välillä tuntuukin, ettei liikkumiselle jää aikaa eikä kehitystä tapahdu.

Vuoden kuluessa myös reumarintamalla on tapahtunut. Tauti ei ole saanut selkeämpää nimeä, mutta diagnoosi on kuitenkin varmistunut, ei tämä itsestään parane. Muutenkin opin vähitellen elämään taudin kanssa. Sinällään reumalääkärini mielestä lääkitys on niin kohdallaan, että siirryin jo vuoden alussa terveyskeskuksen vastuulle. Tosin viimeksi terveyskeskuslääkäri oli sitä mieltä, ettei lääkitys ole riittävä. Seuraillaan kesä ja tehdään syksyllä päätöksiä hoidon jatkosta.

Lenkki

Tänään kävin koulupäivän ja matkustamisen jälkeen koiran kanssa hölkkäämässä. Hölkkä ei oikein kulkenut, mutta jolkottelin kuitenkin vajaan viisi kilometriä. Lenkistä ei juuri jäänyt muuta kerrottavaa.

Lenkin jälkeen keskustelin tuttavan kanssa, joka on minun innostamanani aloittanut saman juoksukoulun kuin minä vajaa vuosi sitten. Oikein havahduin, että vuosi sitten juokseminen oli joko jotain todella epämiellyttävää tai asia, jota olisi kiva tehdä joskus. Missään tapauksessa se ei ollut mitään, minkä voisi saavuttaa lähitulevaisuudessa.

Selässä on tällä hetkellä joku ihme jumitus, jonka pelkäsin tuntuvan juoksulenkillä hengityksessä, mutta en ilmeisesti juossut niin kovaa, että olisin pahasti hengästynyt tai sitten se ei vaikuta hengitykseen. Samoilla seuduilla se kipupiste kuitenkin on, missä kipu on aikaisemmin ennakoinut hengenahdistusta. Toivottavasti tällä kertaa ajatus on väärä ja kyseessä on vain rehellinen lihasjumi, joka laukeaa venyttelyllä ja rentoutumisella.

Lepopäivän jumppaa

Tälle päivälle olin suunnitellut lepopäivää, koska edellisestä on kulunut jo sievoinen tovi. En kuitenkaan malttanut mieltäni, kun pääsin varasijalta syvän veden hydrobiciin. Vesijumppa syvässä vedessä on yleensä rankempaa kuin jalat pohjassa. Tälläkin kertaa näin oli, mutta silti jumppa oli melko kevyt.

Totesinkin saunassa, että vuosi sitten vesijumppa oli hyvä liikuntalaji. Tällä hetkellä se on lähinnä palauttavaa liikuntaa tai nivelten liikuttelua reuman ollessa pahassa vaiheessa. Kaiken kaikkiaan suhtautumisestani vesijumppaan huomaa selvästi kunnon kehittymisen. Toisaalta vedessä saisi aivan varmasti hyvinkin raskasta treeniä, mutta usein jumpat on vain tehty turhan kevyiksi.

Syksyn viimeinen pumppi

Näin se aika vaan kuluu ja joulu lähestyy. Tänään oli vuoden viimeinen maanantaipumppi. Yritin tehdä todella rankan treenin, mutta käytännössä se onnistui vain rintalihasten osalta. Kaikkiin muihin liikkeisiin olisi voinut laittaa vielä reilummin painoja. Aika jännästi myös tuollainen pitkäkestoisempi kunto kasvaa todella nopeasti - lisäsin painoja melkein kaikkiin liikkeisiin ja siitä huolimatta olisi voinut lisätä vielä reilummin.

Jumpan jälkeen pulahdin muutamaksi altaan mitaksi altaaseen. Tällä erää jopa maltoin uida rauhakseen ja nousta pois noin vartin uinnin jälkeen. Harmittavasti altaassa oli taas melkoinen ruuhka, joten ihan täysin ei pystynyt uimisesta nauttimaan, mutta vähän sai kuitenkin liikuteltua kroppaa. Jossain kohti pitäisi ottaa ihan asiakseen suunnitella uintitreeni ja toteuttaa se. Viimeaikoina olen selvinnyt altaaseen lähinnä jonkun toisen suorituksen jälkeen tai muuten ilman motivaatiota.

Istumista ja pumppia

Olen kaksi viikkoa työnhakukurssilla ja jo ensimmäinen päivä tuntui selässä oikein mojovalta. Siis siitä huolimatta, että tietoisesti seisoin tai kävelin kaikki tauot. Lisäksi ihan tarkoituksella kävelin aamulla koiran kanssa reilusti normaalia aamulenkkiä pidemmän lenkin ja vielä koulutuspaikkaan. Huomisaamuna ajattelin kokeilla aamuhölkkää, jos jalat vaan sallivat.

Illalla kävin sitten pumpissa. Tänään oli sellainen olo, että useimpiin liikkeisiin olisi voinut laittaa reilusti enemmän painoja. Nämä siitä huolimatta, että aika moneen laitoin jo enemmän kuin edellisellä kerralla tämän vetäjän jumpissa. Tässä tulee vaan vastaan se, että kun käy vain muutaman kerran kuussa ei edes muista paljon painoja on ollut.

Sellaisen mielenkiintoisen havainnon tein, kun vertailin omia painojani kanssajumppaajien painoihin. Jalkaliikkeissä minulla oli järjestää reilusti vähemmän painoa, mutta sitten ylävartalon ja kädet tein vähintään samoilla painoilla, tietyissä liikkeissä jopa reilusti painavammilla kuin vertailuni kohteet. Kotimatkalla pohdin moista ja tulin siihen lopputulokseen, että elopainoni aiheuttaa melkoisesti lisärasitusta jalkojen lihaksille. Eli saattaa hyvinkin olla, että jalkani tekevät jopa enemmän töitä kuin sen viereisen normaalipainoisen jalat.

Nautiskellen salilla

Tänään sain viimeinkin raahauduttua salille ja treenin kohteeksi valikoituivat kädet. Kotoa lähteminen oli todella hankalaa, mutta kun pääsi treenin makuun, niin olo oli todella mahtava. Kerrankin jaksoin keskittyä olkapäiden treenaamiseen, eikä se vienyt paukkuja muiltakaan lihaksilta.

Jostain syystä salitreenit ovat jääneet melko vähiin viimeaikoina ja silloin harvoin, kun salille eksyy, ei oikein löydy sitä hyvää tsemppiä. Samalla mietin, että kehittyminen on selvästi hidastunut. Tosin viisaammat sanovat, että alkuun kaikki kunto kasvaa rytisten ja alun jälkeen vauhti hidastuu reilusti. Niin ja olihan minulla se flunssakin parisen viikkoa sitten, joten siitäkin palautuminen lienee edelleen käynnissä. Kaikista hyvistä selityksistä huolimatta motivaatio on välillä koetuksella.

Jäykistelyä jumppasalissa

Tänään oli taas voima&venytyspäivä. Tällä kertaa koko treeni tuntui kovin tukkoiselta ja liikkuvuus oli huonohko. Koko päivän on ollut väsy olo, mutta ennen tuota jumppatuntia en tajunnut olevani tänään erityisen jäykkä. Olo oli keskiverto. Kuitenkin jumpassa huomasi, ettei oikein mihinkään taivu ja kaikki liikkeet tuntuivat melko vaikeilta ja jotain liikkeitä piti jopa jättää tekemättä, kun tuntui pahalta. Kokonaisuudessaan tunnista tuli kuitenkin hyvä olo ja kroppa vähitellen vertyi jumpan edetessä.

Iltapäivällä käytiin koiran kanssa tekemässä juoksuohjelman mukainen puolen tunnin kävelylenkki. Mietin siinä lenkkiä kävellessäni, että hirmuisesti kunto on kohonnut kesän aikana. Ensimmäisellä kerralla juoksukoulua nuo kävelylenkit olivat jopa rasittavia. Kyllä nytkin hiki virtasi, mutta lenkki oli ainakin tuplasti pidempi. Eli kävelyvauhti on kasvanut ja samalla sykkeet pudonneet. Kehitystä siis on tapahtunut, sitä ei vaan huomaa, koska muutos on niin hidasta. Tällaiset pienet asiat ovat yllättävän iso osa motivaatiota. Niitä vaan pitää muistaa tasaisin välein kaivaa esiin.

Tavoitteiden asettelua

Etsiskelin tänään netistä jotain juoksuohjelmaa, jonka avulla taas kehittyisin juoksemisessa. Tuntuu, että juoksuohjelma toi treenaamiseen mielekkyyttä. Nykyään lenkit ovat hyvin samantyyppisiä yleensä matalasykkeisiä hitaita juoksuja. Homma muuttuu helposti tylsäksi ja edistyminenkin on paljon hitaampaa, kun ei tarvitse ylittää itseään, vaan kokoajan pysyy siinä tutussa ja helpossa treenissä. Yksin vaihtoehto on edelleen tuon Porin juoksukoulun juokseminen uudelleen, luultavasti sekin tekisi hyvää sykkeille, kun alusta saakka yrittäisi pysyä järkisykkeissä. Lyhyen pätkän juokseminen hitaasti ei ole ollenkaan niin tylsää kuin pitkän pätkän. No päätyi mihin ratkaisuun tahansa, ensin pitää saada jalat siihen kuntoon, että niillä voi juosta - kipeitä niveliä en halua juosten rasittaa.

Tuolla samalla googlailureissulla päädyin triathlonin lajiesittelyn pariin ja totesin, että tuohan voisi olla mukava laji. Treeneissä on vaihtelevuutta reilusti ja pikamatka ei edes minun silmissäni vaikuta mahdottomalta: uintia 500 - 750 m, pyöräilyä 10 km ja juoksua 5 km. Tällä hetkellähän kaikki nuo menevät yksistään, yhdessä en ole kokeillut, paitsi joskus vuosia sitten pyöräillyt uimahallille uimaan ja takaisin kotiin. Tällä kunnolla tuo ei varmasti mene, mutta olisi siinä kuitenkin haastetta ja tavoitetta - esimerkiksi kesälle 2013.

Lajeina pyöräily on minulle varmasti hankalin - en ole säännöllisesti pyöräillyt yli kymmeneen vuoteen. Avovesiuinti tuo toki omat haasteensa, mutta jos tavoitteena on ensisijaisesti päästä maaliin, en uskoisi senkään olevan ylitsepääsemätöntä. Lisäksi ainakin muutamana viime vuonna on Helsingissä järjestetty tapahtuma, jossa uinti tehdään altaassa. Muutenkin sen tapahtuman matkat ovat lyhyemmät ja ainakin nettikeskusteluiden perusteella ilmapiiri on hyvin kannustava. Sellaisesta voisi olla helppo aloittaa.

Tavoitteiden asettamisen lisäksi harrastin tänään myös liikuntaa: kävin uimassa. Tosin altaassa oli sen verran ruuhkaa, että uin vain vartin ja lähdin kotiin. Ei ollut oikein uintifiilis, vaikka itseni hallille sainkin. Uinti ei oikein kulkenut ja muutenkin oli tosi voimaton olo.

Katselin myös uimakouluja - aika passeliin aikaan olisi vapaauintiryhmä naapurikunnan uimahallilla. Tosin sinne oli jäljellä enää varapaikkoja. Mietin, että pitäisikö sinne ilmoittautua vai jättää kevääseen - jos silloin sattuu olemaan tällä seutukunnalla. Toisaalta ei se hukkaan mene, vaikka sen nyt jo syksyllä kävisikin. Taatusti vapaauintini tekniikassa on paljon parantamisen varaa. Vapaauinti on uintityylinä sellainen, joka oikeasti haluaisin oppia hyvin, koska väittävät sitä paitsi nopeaksi myös kohtalaisen kevyeksi uintimuodoksi.

Kunto kohoaa vähitellen

Tänään olisi juoksuohjelman mukaan ollut vuorossa vähän vauhdikkaampi lenkki. Siis mittaa olisi joku parisen kilsaa, mutta vauhti melko kova. Aamulla oli kuitenkin sen verran jumahtanut ja väsähtänyt olo, että päätin uskoa sykemittariani ja hölkkäillä matalilla sykkeillä lyhyehkön lenkin. Siispä lopputuloksena vajaan kolmen kilometrin lenkki 5,5 km/h keskinopeudella - siis todella hiljaa.

Jotain hyödyllistä tuo sykemittarikin on saanut aikaan. Maltan sen kanssa juosta hitaita lenkkejä. Kun joku selkeästi laskee sykerajat ja seuraa niitä, on helpompi pysyä niissä eikä antaa sykkeiden hissukseen nousta ylemmäs. Toisaalta se tarkoittaa sitä, että haaveet juoksunopeuden kasvattamisesta saa tällä erää heittää romukoppaan. Toisaalta haluan uskoa, että kunto nousee vähitellen myös noilla matalammilla sykkeillä ja sitä kautta vauhtikin kasvaa vähitellen. Intervallilenkit ja kovempi vauhtiset lenkit toki pidän ohjelmassa, mutta pitkät lenkit pyrin juoksemaan sykemittarin ohjaamaan tahtiin.

Sellainen jännä havainto tuli tänään alkuverryttelykävelyllä, että vielä kesän alussa reipas kävely riitti helposti pitämään sykkeet keskialueella. Nyt pitää oikeasti keskittyä kävelemään reippaasti ja pitkin askelein, että sykkeet nousevat pysyvästi kunnonkohotusalueelle. Eli selkeästi kehittymistä tapahtuu, vaikka päivittäisessä elämässä ja lenkeissä sitä ei huomaa.

Alussa juoksukunnon kohoamisen huomasi selvästi juostujen matkojen pidentymisenä. Nyt kuitenkin matkat ovat jo niin pitkiä, ettei niiden pidentäminen ole samalla tavalla palkitsevaa. Pitkään juoksulenkkiin saa uhrattua alku- ja loppukävelyineen puolisen toista tuntia, ei juoksuajan pidentäminen enää kovasti houkuttele. Uskallan väittää, että jaksaisin hölkätä 10 kilometriä, mutta aikaa siihen menee niin paljon, ettei kiinnosta ottaa moista lenkkiä säännölliseen ohjelmistoon.

Salitreeni ja tavaroiden kantamista

Tälle päivälle olin suunnitellut jalkatreenin salille. Sinne nenä osoittikin heti aamupalan jälkeen ja sain tehtyä jalat hyvällä tsempillä. Virtaa riitti vielä jalkatreenin lopussa, joten tein selän liikkuvuusharjoitukset jo salilla. Sahausliike oli huomattavasti helpompi tehdä pienellä painolla kuin kuminauhalla. Kuminauhassa tökkii kasvava vastus liikkeen lopussa, irtopainolla vastus pysyy samanlaisena, joten rintakehän saa helpommin avattua loppuun saakka.

Lisäksi innostuin tekemään vatsa- ja selkälihasrääkkiä. Eräs toinen salilla kävijä neuvoi hyvän ja yksinkertaisen selkälihasliikkeen, jota päätin kokeilla. Sain varoituksia, että on sitten pirusti kevyemmän tuntuinen kuin oikeasti on. No helpolta se tuntuikin, joten odotan huomisia lihaskipuja selässä.

Illalla saatiin vihdoin osumaan isäni ja minun aikataulut yhteen ja sain asuntooni kolme uutta pöytää. Niiden kantaminen kolmanteen kerrokseen nosti kyllä hien pintaan. Mutta kyllä siinä hommassa huomasi kunnon parantumisen. Vaikka hiki virtasi ja välillä hengästytti, niin ei tullut kertaakaan totaalisen väsynyttä oloa, vaan hyvin jaksoi tehdä sen puolen kymmentä reissua, minkä tavaroiden siirtäminen sisälle vaati.

Nautittavaa juoksua

Tälle päivälle olin varovasti suunnitellut 5 kilometrin juoksulenkkiä. Kuitenkin ajatuksella, että juoksen sen mikä on kivaa, enkä yritä suorittaa mitään. Lähdin hölkkäilemään ihan uuteen suuntaan - kohti kaupungin keskustaa ja muutenkin ihmisten ilmoille. Tähän saakka lenkkini ovat suuntautuneet rauhallisemmille alueille - osittain sen takia, että en ole halunnut juosta ihmisten keskellä. Tänään aamulla kuitenkin kaipasin vaihtelua normaalin edestakaisin juoksemiseen sijaan.

Oli todella mukava lenkki. Reilun 5 km juoksin ja käytännössä kiersin kaupungin. Alusta saakka olo oli sellainen, että tänään haluan juosta vaan rauhallisen lenkin ja nauttia liikkumisesta. Tästä asenteesta lopputuloksena oli melko matalasykkeinen lenkki, joka ei kuitenkaan ollut mikään yltiöhidas, vaan keskivauhti pyöri samoissa lukemissa kuin tähänkin saakka. Kaikki vain tuntui astetta kevyemmältä.

Osa syyllinen tähän taitaa olla hengenahdistus, joka loisti poissaolollaan ja muutenkin koko kroppa tuntui olevan hyvässä vireessä. Rauhallinen kävely Tallinnassa ja kortisonikuuri ovat selvästi tehneet tehtävänsä. Selkä oli todella vetreän tuntuinen jo sängystä noustessa, eikä mihinkään muuallekaan ole sattunut. Tai no etureidet ovat mieltä kirkon torniin kiipeämisestä, mutta se on tervettä kipua. En pysty edes muistamaan, koska olo olisi ollut näin hyvä. Tähän voisi melkein tottua.

Mietinkin tänään lenkillä, että mikä on se, mitä juoksemiselta haluan. Kun aloitin, tavoitteena oli, että haluan oppia juoksemaan ja löytää siitä sen hyvän olon. Tämän päivän lenkillä tuli selväksi, että tämän olen nyt löytänyt. Kun aloitin juoksemisen Porin juoksukoulussa, luonnolliseksi tavoitteeksi muodostui 10 km:n lenkki. Nyt parin viimeisen viikon aikana juoksuharjoitteiden tekeminen on tuntunut liikaa suorittamiselta, kun edistymistä ei tapahdu samalla tavalla kuin juoksukoulun alussa.

Tänään ajattelinkin, että lopetan juoksukoulun seuraamisen ja tyydyn nauttimaan juoksemisesta. Yritän juosta ainakin kaksi viiden kilometrin lenkkiä viikossa ja sen lisäksi ehkä pari lyhyempää lenkkiä. Kuitenkaan en tavoitteellisesti enää lähde nostamaan juoksukuntoani. Luultavasti kunto kuitenkin nousee vähitellen ja lenkit pitenevät tai nopeutuvat, mutta teen tämän oman fiiliksen mukaan, en suorittamalla vaan nauttimalla.

Unta ja vesijuoksua

Hiukan Tallinnan matka vielä painaa väsymyksenä. Lähinnä kyse on tällä kertaa liian lyhyiden yöunien vaikutuksesta eikä sinänsä reumaväsymyksestä. Viime yönä ehdin kuitenkin nukkua vajaan kuusi tuntia, joten päivällä oli pakko ottaa päiväunet. Nyt tätä kirjoittaessa tuntuu, että olen aivan valmis yöunille. Teen vielä puolen tunnin venyttelyt ja sitten yritän nukkua pitkät ja rentouttavat yöunet.

Tämän päivän liikunta koostui vesiliikunnasta. Aamulla kävin uittamassa koiran ja samalla tuli itsekin pulikoitua vedessä. Iltapäivällä puolestaan kävin hölkkäämässä uima-altaassa puolisen tuntia. Siinä juostessani mietin, että puoli vuotta sitten vesijuoksu tuntui rankalta liikunnalta, vaikka tein sitä rauhallisemmin kuin nyt. Tänään fiilis oli lähinnä puuduttava ja tylsä. Altaassa juoksentelu vaan on tylsää, kun juoksee teitä pitkin maisemat sentään vaihtuvat. Altaassa joutuu tuijottelemaan samaa ympäristöä jatkuvasti. Ainakin tänään liikuntaan tuli vähän pakonomainen maku. Siis liikun liikunnan vuoksi, en nauttiakseni siitä.

Salia ja kävelyä

Vaikka eilinen oli rankka päivä sekä juoksu- että salitreenin osalta, ei tänään olossa huomannut jälkeäkään rääkistä. Aavistuksen toisessa polvessa tuntui, mutta sekin oli enemmän venyttelyn puutetta kuin varsinaisesta treenistä johtuvaa. Jalat eivät ole olleet edes jäykät. Ainoa paikka, joka muistutteli eilisestä treenistä, oli selkä ja sekin positiivisen kautta. Olisi pitänyt tämäkin aamu aloittaa juoksulenkillä eikä kipulääkkeellä. Kuitenkin ihan palautumisen vuoksi käsi kävi buranapurkilla.

Kipulääkityksestä voinkin sitten todeta tähän väliin sen verran, että koko tänä vuonna kipulääkkeitä on mennyt melko reilusti. Nyt kesän tullen tarve on selvästi vähentynyt ja päätinkin tämän viikon alusta kokeilla pärjäämistä lyhytvaikutteisemmilla tulehduskipulääkkeillä. Pitkävaikutteisissa on se hyvä puoli, ettei niitä tarvitse ottaa kuin kerran päivässä tai jopa joka toinen päivä, mutta toisaalta tehon saamiseen menee sitten pidempään ja kivun pelon takia niitä tulee syötyä jopa turhaan. Toisaalta pitkävaikutteinen on hyvä, koska sen voi ottaa illalla ja se vaikuttaa vielä aamullakin ja helpottaa liikkeelle pääsyä.

Tänään on sitten ollut juoksuohjelmassa vapaa päivä, eli liikkuminen on koostunut salitreenistä ja tunnin kävelylenkistä koiran kanssa. Salilla oli väkeä ihan hurjasti. Ajattelin kääntyä ovelta takaisin, kun näytti, ettei sekaan mahdu, mutta päätin kuitenkin yrittää ja pienellä joustamisella sain treenin tehtyä. Hyvänä puolena väenpaljoudessa totesin sen, että tuli kerrankin pidettyä riittävän pitkät tauot sarjojen välillä. Lisäsin treeniin painoja edellisestä treenistä melko reilusti ja silti sain kaikki sarjat tehtyä suunnitellusti eivätkä lihakset ainakaan tätä kirjoitettaessa vielä ole kipeät. Kyllä se lihaskuntokin kehittyy treenaamalla.

Aamulenkki

Tein kuten suunnittelin, eli kello soi viideltä ja muutaman torkutuksen jälkeen nousin ylös ja lähdin lenkille. Ohjelmassa oli siis vitonen vaihtelevalla tempolla. Koska kroppa tuntui pistävän hanttiin kovilla sykkeillä, vaihtelin tempoa lähinnä normaalivauhdin ja hitaan hölkän välillä. Näin sainkin pudotettua koko lenkin vauhdin n. 9 min/km, joka on ihan oikeasti tosi lönköttelytahtia jopa minulle. Tosin oli siellä sitten nopeampiakin pätkiä - nopein 500 m taisi mennä vauhdilla 7,5 min/km. Mutta kiitos hitaan tahdin sykkeet pysyivät kerrankin järkirajoissa, keskisyke oli 157.

Kokeneemmat juoksijat sanoivat, että ensimmäisen 5 km:n lenkin jälkeen on todellinen voittajafiilis, mutta hyvin äkkiä vitosesta tulee sellainen peruslenkki. Silloin mietin, että voiko moinen oikeasti olla mahdollista, mutta näin ainakin minulle on käynyt. Tämän päivän vitonen tuntui juuri sellaiselta helpolta perusjutulta, joka ei enää oikein säväytä. Kunhan nyt vajaan tunnin hölköttelen. En tiedä, mitä mieltä olen tästä tunteesta. Toisaalta on hienoa, että kunto on kohonnut niin paljon, ettei vitosen lenkkiä pidä mitenkään kummallisena, toisaalta miettii taas, että tuleeko tämä olemaan tätä koko loppuikä. Eli ensimmäisellä kerralla todella iloitset siitä matkasuorituksesta ja sen jälkeen lenkistä tulee äkkiä peruskauraa. Eli pitääkö aina vain juosta pidemmälle saadakseen sen voittajafiiliksen.

Jalkarääkkiä salilla

Päivän juoksuharjoitus oli 45 minuutin kävely. Tästä vähän luistin tai oikeastaan suoritin kävelyn hyötyliikuntana. Ensin talsin terveyskeskuksen labraan verikokeisiin ja verikokeiden jälkeen kiersin kotiin punttisalin kautta. Yhteensä kävelyä tuli hieman vajaa tunti, mutta tosiaan kolmessa pätkässä. Niin lämmintä oli päivällä, ettei koira juurikaan innostunut lenkkeilyajatuksesta, joten sen kanssa liikkuminen jäi hyvin vähiin.

Salilla oli yllättäen muitakin ja ensimmäistä kehtasin tehdä treenin kunnolla, vaikka paikalla oli muitakin. Aikaisemmin olen jostain syystä vähän säästellyt ja tehnyt pienemmillä painoilla, jottei tarvitsisi hikoilla ja puuskuttaa niin paljoa. Nyt kuitenkin tein rääkin ihan kunnolla ja välittämättä siitä, että muut saattaisivat, vaikka katsoa. Tosiasiassa eiköhän jokainen salilla keskity omaan treeniinsä ja auttaa toista oikeastaan vain pyydettäessä. Tai näin ainakin kuvio toimii tuolla "kotisalillani".

Kaiken kaikkiaan sain tehtyä täysipainoisen jalkarääkin ja lähes joka liikkeessä suuremmalla vastuksella kuin aikaisemmin. Ja taisin viimeisen sarjan joutua joka laitteessa keskeyttämään hetkeksi, koska en olisi jaksanut loppuun muuten. Eli vähitellen rupeavat löytymään ne "rajapainot". Tähän saakka olen jonkin verran tehnyt säästellen ja oikeaa suoritustapaa etsien. Toisaalta taatusti myös lihaksisto on kehittynyt - nyt jalan ojentajatreenin maksimipainot olivat 25 kg, kun aloituksessa 10 kg tuntui paljolta. Ja samoin muissakin liikkeissä kehitystä tapahtuu vähitellen.

Ehkä hienoin fiilis tuli treenin jälkeen. Kroppa oli rääkätyn tuntuinen, mutta palautui todella äkkiä. Parin tunnin jälkeen ei ollut ollenkaan niin väsähtänyt olo kuin vielä kuukausi sitten. Siis pystyy ottamaan lyhyehkössä treenissä kropasta irti jopa enemmän kuin aikaisemmin, mutta silti palautuminen on nopeampaa. Pikku hiljaa sitä varmasti oppii monessa muussakin kohdassa vaatimaan elimistöltä oikeasti hyviä suorituksia, kun pystyy luottamaan siihen, että palautuminenkin tapahtuu kohtalaisessa ajassa.

Elämäni eka vitonen - nautiskellen

Tänään oli sitten se suuri päivä, mihin tuo Porin kaupungin juoksukoulu tähtää. Eli 5 km lenkki.

Hieman hirvitti lähteä lenkille, koska kaksi edellistä päivää olivat urheilun suhteen suorastaan surkuhupaisia - kokonaan puuttui se fiilis ja kroppa tuntui olevan unessa tai muutoin haluton liikkumaan. Lisäksi toinen polvi kipuili varsinkin perjantaina ja kipupiste oli pikaisen googlettelun perusteella ennemmin nivelrikon aiheuttamaa kuin rasitusvammaa. No eilisillan perusteellisen jalkojen venyttelyn jälkeen vähäinenkin kipu hävisi, joten liekö sittenkin ollut jonkun jänteen kiinnityspaikka. Saattaa se polven kipuilun syykin löytyä siitä, että unohdin viikko sitten uuden lenkkarit vanhemmilleni ja juoksin vanhoilla pari lenkkiä.

Aamulla, kun olo kuitenkin oli kohtalaisen hyvä (eli päkiät, nilkat ja rystyset jäykät, mutta isot nivelet kunnossa) päätin lähteä kokeilemaan sitä lenkkiä. Voihan sen aina keskeyttää. Suunnittelin vielä uudenlaisen reitin, joka kiersi enintään kilometrin päässä tukikohdasta - eli jos polvi oikeasti prakaa, niin kävelymatka kotiin ei ole kohtuuton. Samalla päätin ottaa koekäyttöön uuden juoksuvyöni, kun kuitenkin tiedossa toistaiseksi pisin lenkkini ja vähitellen pitäisi opetella juomaan lenkin aikana.

Tänään jostain syystä sykkeet olivat todella korkealla. Jo koiran pissityskävelyn aikana sydän hakkasi 150 kertaa minuutissa ja kauhistelin, mitähän juoksemisesta tulee. Jos olisin lenkin aikana sykemittariin tuijotellut, niin eipä siitä juoksemisesta olisi mitään tullutkaan, mutta päätin kuitenkin jatkaa, koska juokseminen ei tuntunut pahalta - vaikka sykkeet pyörivät 170 tuntumassa (keskisyke juoksuosuudelta 172). Kuitenkin vain kerran lenkin aikana tuli olo, että nyt on menty liian kovaa ja piti hiljennellä ja hengitellä tosissaan - silloin sykemittari näytti 188 lyöntiä minuutissa. Ennen sama olo on tullut jo viimeistään 180 tienovilla. Heräsi kyllä epäilys, että onko sykemittarin näyttämä muuttunut, kun vaihdoin siihen ennen lenkkiä patterit, mutta en jaksanut tehdä yksinkertaista testiä (laskea "käsin" ne sykkeet).

Kokonaisuudessa olin todella yllättynyt miten helposti lenkki meni ja miten nopealta aika tuntui. Alkumatkasta keskityin katselemaan kelloa, koska se oli huomattavasti helpompaa kuin matkan tarkastaminen. Ajan näkee suoraan sykemittarista, mutta matkan tarkasteluun tarvitsee kaivaa puhelin. Ensimmäisen kerran taisin matkan tarkastaa 2,6 kilsan kohdilla ja silloin olin todella yllättynyt, miten pitkällä jo olen. Viimeiset sadat metrit tulikin sitten juostua puhelin kädessä, ettei lenkistä vahingossakaan tule "liian pitkää". Siinä kohti kun 5 km tuli täyteen, niin olisin vielä jaksanut helposti jatkaa, en tiedä kuinka pitkälle, mutta vajaan kilometrin kotimatka kävellen oli ihan passeli loppuverkka - eikä tuntunut pahalta.

Vauhti ei ollut kovin hurja - aikaa vitoselle meni 44 minuuttia, mutta minulle suurempi voitto oli, että jaksoin ylipäätään juosta koko matkan. Ajasta varmasti olisi voinut nytkin puristaa pois jonkin verran, mutta nopeuden lisäämisen aika on myöhemmin. Mielummin juoksen vähän hitaammin ja pääsen perille nautiskellen kuin voitan sen minuutin tai kaksi ja tulen perille uupuneena.

Se asia, mitä lenkki paljasti oli, että minun pitää opetella juomaan lenkillä. Tuon 44 minuutin aikana vesipullo oli vajentunut reilulla desillä ja senkin join yhdellä kertaa. Määränä se oli sillä rajalla, ettei olisi tullut paha olo. Parempi olisi varmasti ollut ottaa hörppy silloin tällöin. Tämä on asia, mikä pitää opetella, koska pidemmillä lenkeillä on pakko saada sitä nestetankkausta myös suorituksen aikana. Eli juoksuvyö vaan mukaan lenkille useammin ja vähitellen opettelemaan sitä juomista. Nyt on vielä helppo moista opetella.

24 minuuttia kevyttä hölkkää

Tänään oli sitten treeniohjelmassa 24 minuuttia hölkkää - tähän mennessä pisin pätkä, mitä olen yhtä perää hölkännyt. Päätin lähteä juoksemaan tuonne syrjäisemmälle pururadalle, koska se on yhtä isoa mäkeä lukuun ottamatta erittäin tasaista maastoa. Sen jyrkän ylämäen ihan jyrkimmän kohdan jouduin kävelemään, mutta muuten meni kevyesti hölkäten. Se jyrkin kohta on melkein seinäjyrkkä (miten sen pääsee suksilla ylös?).

Ajattelin, että yritän juosta siltä mikä tuntuu hyvältä ja vähän etsiä niitä itselle sopivia sykealueita. Ajattelin, että juokseminen on helppoa, kun sykkeet pysyvät välillä 155-160. Tältä se tuntui tälläkin lenkillä. Ensimmäisen kerran otin hölkkäpätkän omaksi harjoituksekseen ihan vaan nähdäkseni, mihin hölkkäpätkän sykkeet nousevat ja toisaalta millaisella vauhdilla hölkkään. Lopputuloksena keskisyke n. 161 lyöntiä/min ja juoksuvauhti 8,5 min/km. Eli sykkeet olivat suurin piirtein sitä mitä tavoittelin, ja vauhti tulee varmaankin ajan kanssa.

On muuten hieno olo, kun pääsee tekemään noita pidempiä yhtenäisiä hölkkäpätkiä. Nyt kerkesin tuolla pätkällä käymään aika hyvin läpi eiliset lääkärin sanat ja muutenkin pohdittua miten pääni taas järjestän. Ikinä ennen en ole juoksulenkillä moista seesteistä tilaa saanut aikaan. Enkä toisaalta kävelylenkilläkään, koska silloin koiralla on enemmän aikaa keksiä omia juttuja, vauhdin lisäys vaatii koiraakin keskittymään tarkemmin siihen etenemiseen, joten minulle jää enemmän aikaa ajatella. Oli todella puhdistava kokemus, jatkossakin lähden entistä herkemmin pururadalle pohtimaan päässä pyöriviä asioita.

Seuraava pidempi lenkki onkin sitten jo 5 km hölkkä. Luulen, että tämän päiväsellä tahdilla se vitonenkin menee melko helposti. Ei se kevyt lenkki ole, mutta pidän sitä ihan mahdollisena. Huomenna huilailen lyhyehkön kävelylenkin ja salitreenin parissa ja lauantaina tehdään kevyt ja lyhyt hölkkä lenkki. Sunnuntaiaamuna koittaa sitten h-hetki ja fiiliksestä riippuen saatan iltapäivällä käydä treenailemassa kädet salilla - tai jättää treenin alkuviikkoon.

Loppuun on pakko kehua terveyskeskuksen hyvää palvelua. Lenkin jälkeen odotellessani aamupuuron jäähtymistä päätin soittaa terveyskeskukseen sopiakseni uuden lääkityksen turvakoeseurannan yksityiskohdista. Ensimmäisen tuuttauksen jälkeen vastasi ystävällinen naisihminen ja kuunteli asiani. Likimain seuraava kysymys oli "tuossa olisi puolelta aika, onhan sulla auto, niin tulet siihen". Vilkaisin kelloa ja totesin, että 12 minuuttia on ihan hyvä varoitusaika. Mitä sitä valitetaan, ettei terveyskeskukseen saa aikoja?

Pitkästä aikaa juosten

Helteet helpottivat, kuten sääennusteet sanoivat ja tänään aamulla lämpömittari näytti 14 astetta ja taivas oli pilvinen. Oikein optimaalinen juoksukeli, sai laittaa hyvällä omalla tunnolla pitkähihaista ja -lahkeista päälle, eikä tarvinnut miettiä tarvitseeko ottaa matkaan vesipulloa tms. Harmikseni unohdin uudet juoksukengät vanhemmilleni, joten tänään oli tyytyminen vanhoihin lenkkareihin.

Päivän treeninä oli 18 min juoksua (tai oikeammin "Juokse 9 min. Käänny pitämättä taukoa ja juokse 9 min kotiin"). Kun yhdistää oman juoksulenkin ja koiran aamulenkin, niin juoksuun ei voi pyrähtää heti kotiovelta, vaan alkuun tulee väkisin vähintään 10 minuutin kävely. Tällä kertaa käveltiin sitten 20 minuuttia pururadoille ja juoksupätkän alkuun juoksin lyhimmän lenkin (1,2 km) ja sen jälkeen vähän mutkitellen kotiin. Olisikohan juoksumatkaa tullut sellainen vajaa 3 km.

Oli tosi nautittava lenkki. Juoksu kulki todella hyvin ja oli mukavaa. Sykkeet olivat melko korkealla (koko lenkin keskisyke 143 ja kesto 53 minuuttia) eikä mäkinen pururata ollut omiaan ainakaan tasaiselle sykkeelle, mutta silti jaksoin hyvin juosta kaikki mäet ylös saakka. Ja hirmuisen lyhyeltä tuntui tuo lenkki, olin lähtöpaikassa ennen kuin oikeastaan ennätin edes oivaltaa aloittaneeni juoksun. Toiseen kertaan en samaa lenkkiä viitsinyt enää juosta vaan hölkkäilin puistikon kautta kotiin. Tuon 1,2 km:n juoksemiseen meni hieman vajaa 10 minuuttia, että aika ensimmäiselle vitoselle ei niin kauhean kova tule olemaan, mutta sitä voi sitten parannella kunnon kohotessa.

Päivällä oli sitten syytä tehdä jokaviikkoisen perinteen mukaan maanantainen kauppareissu. Sää oli inhimillinen ja ostosten määrä järjen rajoissa, joten ei ollut mitään tekosyytä mennä kauppaan autolla. Niinpä sitten tein kävellen toisen melkein viiden kilometrin lenkin kun kävin hakemassa viikon ruokatarpeet. Hyötyliikuntaa parhaimmillaan.