Näytetään tekstit, joissa on tunniste Soutu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Soutu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Juhlintaa ja soutua

Tänä viikonloppuna on tullut juhlittua isääni kaksi päivää. Ensin hänen syntymäpäiviään ja sen jälkeen isänpäivää. Tämä on siis tarkoittanut, että käytännössä hyvin syömistä, illan istumista ja nauttimista toisen seurasta. Tällä erää istujaiset tuntuivat poikkeuksellisen raskailta.

Päädyin purkamaan ylenmääräistä sosiaalisuutta soutusalille ja soudinkin hyvän tunnin treenin. Jälki käteen katsottuna sykkeet pysyivät aivan liian korkealla tasolla koko tunnin, mutta se ei tuntunut todellakaan pahalta, vaan oikeasti todella hyvältä. Soutamalla on hyvä päättää mennyt viikko ja se antaa hyvät yöunet viikon alkuun.

torstai 7. marraskuuta 2013

Hoitoa ja kuntoutusta

Viikko tuli taas aloitettua tuttuun tapaan reumalääkärin luota piikkikäynniltä. Tällä erää tuli neljä piikkiä eri puolille kroppaa ja komento levätä pari päivää. Arvatahan saattaa kuinka pitkään maltoin levätä. Juuri sen piikkipäivän ja vähän seuraavaa aamua. Sitä on nyt sitten erityisesti tuon ranteen kanssa joutunut pohtimaan, miten elämä tästä eteenpäin, kun olen kipeyttänyt sen liialla rasituksella.

Maanantaihin liittyi myös erittäin positiivinen puhelu. Sain soiton kelan myöntämän kuntoutuksen järjestäjältä ja he kyselivät, miten pian pääsen aloittamaan. Sovimme aloituksen parin viikon päähän, joten silläkin saralla tapahtuu edistystä. Nyt voi vähitellen alkaa miettiä, mitä tavaroita otan mukaan.

Muuten olen pääasiassa liikkunut tämän viikon. Selkä alkaa olla vähän parempi piikkien ansiosta. Selkä ei ole kamalasti hidastanut menoa kuitenkaan. Yllättävät lajit ovat olleet selälle sopivia ja sitten toisaalta tutuista lajeista on tullut isoja yllätyksiä. Esimerkiksi kävely, hölkkä ja salitreeni ovat pääasiassa suututtaneet selkää lisää ja toisaalta soutu soutulaitteella on sopinut selälle erinomaisesti.

Jotenkin aikaisempaan kokemukseeni vedoten epäilin tuota soutua todella vahvasti, koska siinä ollaan hyvinkin linkussa asennossa ja selällä tehdään laajaa liikettä. Kuitenkin selkä tykkäsi siitä todella paljon ja lähdin soutusalista lähes hyppelehtien pois. Sitä lajia haluan siis harrastaa vielä paljon lisää.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Pieni päätös

Tänään aamulla ajellessani uusien tukipohjallisten sovitukseen keskustelin itseni kanssa melkoisen hedelmällisen keskustelun. Lopputuloksena päätin ottaa itseäni ystävällisesti niskasta ja aloittaa pienin askelin elämän hallinnan parantamisen. En yritäkään mitään suurta ja mahtavaa, vaan pieniä askeleita. Eiköhän niistä askeleista tule kirjoiteltua myöhemmin.

Koko päivän yritin saada itseäni salille ja uimaan, mutta lähteminen tuntui todella vaikealta. Iltapäivän vaihtuessa illaksi sain kuitenkin luuni liikkeelle. Päätin, että käyn ensin salilla ja teen sen verran, minkä viitsin tehdä. Tämä oli ilmeisen hyvä lähestymistapa, koska viitsin melko paljon.

Rääkkäsin soutulaitetta parikymmentä minuuttia ja koska laitteille ei ollut ruuhkaa, jatkoi polkemalla toisen mokoman. Sen jälkeen kiusasin jalkojen ja keskivartalon lihaksia sen verran räväkästi, että salilta pois kävellessä jalat tuntuivat vain tutisevan.

Saunan jälkeen päätin kuitenkin käydä pyörähtämässä myös uima-altaassa, jossa jaksoinkin vesijuosta koko määrätyn tunnin. Ensimmäistä kertaa pysyin altaassa koko tunnin ihan yksin. Tähän saakka tunnin pysyminen on onnistunut vain, jos minulla on ollut seuraa tai olen ollut ohjatussa vesijuoksussa.

Illalla oli hyvä olo. En ollut erityisen väsynyt, mutta pystyin onnittelemaan itseäni hyvin tehdystä treenistä. Näillä lajeilla ja tässä kunnossa on todella vaikea saada endorfiiniryöppyä, mutta saapa ainakin onnistumisen kokemuksia. Toivottavasti tämä linja jatkuu.