Näytetään tekstit, joissa on tunniste Combat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Combat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. syyskuuta 2012

Toinen combat

Perjantain kunniaksi aloitin viikonlopun yllättäen liikkumalla. Tällä erää päivän teemana oli combat, jota ennätin viime keväänä kokeilemaan kerran ja josta jäi todella positiivinen mielikuva. Ennen combattia oli mahdollisuus ohjattuun venyttelyyn, joten taas meni hallilla pelkästään jumpissa parisen tuntia.

Venyttely ei ollut kovin hyvä. Tuli kyllä venyteltyä, mutta ohjaajan repertuaariin kuului aika liuta hirmuisen monimutkaisia venytyksiä, joista ei oikein löytynyt sopivaa variaatiota minulle. Laitan muistiin, että tämän ohjaajan venyttelyihin en enää lähde. Venyttelytunti on todella riippuvainen vetäjästä ja huonosta venyttelystä jää ikävä mieliala.

Combat sen sijaan oli hyvä veto ainakin mielialalle. Huomasi kyllä, että kuntoni on melko heikko ja tekniikassakin on toivomisen varaa, mutta hauskaa tuo huitominen silti on. Nyt osasin ottaa rauhallisemmin, joten en ollut ensimmäisen vartin jälkeen aivan kuollut. Toisaalta nyt en saanut samanlaista draivia päälle. Olin mukana ehkä 80 % teholla. Tunnin jälkeen oli kyllä voipunut olo ja yläselän lihakset huusivat armoa. Ihan yhtä vakuuttunut en ole kuin edellisellä kerralla, mutta laji ansaitsee kolmannen mahdollisuuden.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Combat

Useampikin ystävä on kehunut minulle combattia lajina ja kovasta yrityksestä huolimatta en ole päässyt kokeilemaan sitä aikaisemmin. Tänään viimein uskaltauduin tunnille ja totesin todellakin löytäneeni lajin, josta selkä todellakin pitää.

Tunnille mennessä selkä oli todella jäykkä ja alkuverryttelyssä henkikin meni ahtaalle. Päätin kuitenkin kokeilla lajia vartin ja poistua sen jälkeen tunnilta, jos en moisesta pidä. Viisas päätös, koska alkuverryttelyn jälkeen tunti muuttui paljon miellyttävämmäksi ja nyrkkeily mukavasti avasi jumituksia selästä. Vajaan tunnin nyrkkeilyn ja potkimisen jälkeen lähes kaikki viitteet selän jäykkyydestä tuntuivat vain muistoilta.

Tämä lajikokeilu oli sangen onnistunut. Saunassa tunnin jälkeen laskeskelin, että olen kokeillut vajaata kymmentä lajia ja niistä rakastunut kolmeen lähes välittömästi ja niiden lisäksi yhden liikuntaohjelmaan. Helpolla en halua itseäni päästää, joten ne huippulajit ovat hydrospinning, kahvakuula ja tuo combat. Lisäksi hyvältä on tuntunut jooga, vaikkei se samalla tavalla sytytäkään.