Ihmisten ilmoilla

Tänään en päässyt jatkamaan elämääni jo totuttuun tapaan, koska minulla oli ravitsemusterapeutin tapaaminen ja kävin samalla reissulla labrassa turvakokeissa. Niinpä aamupäivällä lähdin ulkoilemaan paikalliseen sairaalaan. Vaikka matka ulko-ovelta vastaan otolle ei ollut pitkä, se kävi kuitenkin melko paljon kunnon päälle. Puolimatkassa piti pitää tauko, että pääsin perille. Joko yleiskuntoni on tosiaan heikko tai yhdellä jalalla liikkuminen on raskasta. No tulipa kuitenkin liikuttua.

Ravitsemusterapeutin tapaaminen oli erittäin hyödyllinen, vaikka kovin paljon hyviä asioita minulla ei ollutkaan kertoa. Kuitenkin pystyin kertomaan, että hänen vinkkinsä olivat auttaneet. Viimeisen viikon Savossa pystyin kuitenkin elämään käsitykseni mukaan terveellisesti. Valitettavasti tämä aika jäi turhan lyhyeksi. Antoi kuitenkin hyväksynnän nykyiselle syömiselleni ja sairausajan tavoitteelle, ettei paino nouse.

Melko yllättäen tässä täyslevossa ruokailurytmini on muotoutunut siten, että syön käytännössä kolmesti päivässä; aamupalan, lämpimän ruuan ja iltapalan. Välipalaksi sitten jotain hedelmiä tai marjoja. Kun kulutus on vähäisempää, niin hyvä ettei ole nälkäkään. Nyt kun en pääse edes kauppansa, joku muu hakee minulle herkutkin, joten niitä ei talossa ole kiusaksi saakka.

Päivä sairaalassa

Ortopedi laittoi minusta lähetteen ravitsemusterapeutille, kun kävin hänen vastaanotollaan ensimmäistä kertaa. Tänään oli vuorossa erittäin hyvä keskustelu ravitsemusterapeutin kanssa. Meillä meni reilu tunti ja tuli käytyä aika perusteellisesti läpi syömisen ongelmat ja osittain koko tätä elämäntilannetta, jossa energia ei vaan riitä kaikkeen, mitä ihmisen pitäisi tehdä.

Sain hyviä vinkkejä erityisesti ruoka-aineista, jotka voisivat soveltua tähän tilanteeseen. Kaiken kaikkiaan tuli hyvä olo siitä, miten olen joskus tehnyt asiat oikein ja nyt olisi syytä vain pyrkiä takaisin tilanteeseen, joka toimi. Odotin voimakasta moralisointia tai muuten kovin rajua puuttumista siihen, miten olen itseni tähän kuntoon syönyt. Kuitenkin sain lähinnä ymmärrystä ja kehittäviä ehdotuksia.

Ravitsemusterapeutilta lähdin reumapolille biologisen lääkkeen aloitukseen. Oletin, että ensimmäinen aloitus olisi ollut perusteellisempi kuin toinen, mutta tällä kertaa osasin kysellä enemmän, joten keskusteluakin syntyi. Jälleen kerran oli hyvä keskustelutilaisuus hoitajan kanssa. Nyt vaan sitten odotetaan biologisen lääkkeen tehoa ja pelätään sivuvaikutuksia. Toivottavasti tämä sopii paremmin.

Yllätyksiä vaa'alla

Löysin tänään työpaikalta henkilövaa'an ja päätin suuremmin miettimättä hypätä siihen. Tulos yllätti minut täysin. En voi sanoa yllättyneeni positiivisesti, mutta kyllä se yllätys kuitenkin oli positiiviseen suuntaan. Tämän vaa'an mukaan matkaa parin vuoden takaiseen alimpaan painoon oli vain muutamia kiloja. Olin odottanut paljon pahempaa tilannetta. Totuus paljastui kuitenkin työhousuja sovittaessa. Ehkä paino on pudonnut, mutta vyötärön ympärys ei juurikaan.

Iltapäivällä olen sitten miettinyt, miten saisin painoa alas terveellisesti ja helposti. Jokainen hävitetty gramma helpottaa mahdollisesta polvileikkauksesta toipumista, joten laskusuunta olisi melkoisen tarpeellinen. Toivon, että järkevä tapa hahmottuu mahdollisimman pian ja löydän itsestäni sen pienen määrän energiaa, mikä järkevästi syömiseen tarvitaan.

Onnistumisen kokemuksia

Tänään tuli tehtyä todella pitkä päivä. Koulupäivä alkoi normaalia aikaisemmin ja oli normaalia pidempi. Tiesin tämän jo ennakolta ja otin liikuntarepun matkaan jo aamulla. Suunnitelmasta kuitenkin unohdin aivan totaalisesti syömisen. Päivällä syön kyllä yliopistolla, mutta päivällisen syön yleensä kotona. Nyt en ennättänyt ennen jumppia kotiin ja toisaalta tiedän kokemuksesta, että jos lounas on syöty puolilta päivin ja olen kotona yhdeksän jälkeen, syömiset eivät pysy kasassa.

Niinpä päädyin käymään uimahallin kahviossa ennen ensimmäistä jumppaa. Olen kerran syönyt siellä salaatin ja se oli todella herkullinen. Niin ajattelin syödä nytkin. Valitettavasti olin paikalla viisi minuuttia keittiön sulkeutumisen jälkeen, joten jouduin tyytymään vitriinin tuotteisiin. Sen sijaan, että olisin ottanut herkullisen näköisen lihapiirakan, päädyin ottamaan ruisleivän meetvurstilla. Leipä oli siihen väliin juuri passeli: ei liian raskas ennen jumppaa, mutta vei pahimman nälän.

Jumppien jälkeen oli edessä kotimatkan haaste. On liian helppoa painua keskustaan ja käydä hampurilaisella. Tällä erää kuitenkin kävelin viereisestä ovesta kauppaan ja ostin myöhäiseksi iltaruuaksi lohisalaatin ja juotavaa jogurttia. Niitä oman pöydän ääressä nauttiessa totesin, että tämän päivän syömiset onnistuivat hyvin, vaikka haasteita oli vähintäänkin riittävästi. Kyllä minä olen hyvä.

Niin kävin tänään joogaamassa ja venyttelemässä, perustiistain perus liikkuvuustreeni. Olin edelleen melko notkea. Joogassa tosin lonkka hieman vihoitteli tietyissä asennoissa. Muuta mainittavaa jumpista ei juuri jäänyt käteen.

Ruokavaliohoidoista

Kun reumasairauksista etsii tietoa netistä, ei yleensä kovinkaan kauaa mene, ennen kuin löytää jonkun kokemuspohjaisen kertomuksen reumasta ja ruokavaliosta. Tämän hetken trendi tuntuu olevan, että lähteestä riippuen vähähiilihydraattinen, gluteeniton tai tärkkelyksetön ruokavalio parantaa kaikki reuman oireet. Kun vielä rajoittavaan ruokavalioon lisätään liuta erilaisia lisäravinteita ja super foodeja, reuman paraneminen on lähes varmaa.

Kaikista reumalääkkeistä pääsee eroon erittäin nopeasti ja samalla sivuvaikutukset lakkaavat. Esimerkiksi sosiaaliset rajoitteet eivät ole sivuvaikutuksia. Onhan ihan normaalia, ettei esimerkiksi kahvireissulla pysty syömään mitään tarjottavaa.

Nettiin voi kirjoittaa kuka vaan ja oikeastaan juuri sitä, mistä haluaa kirjoittaa. Niinpä netti tuntuu olevan pullollaan niitä ihmisiä, jotka ovat parantuneet uuden ruokavalion myötä. Toisaalta ne, jotka ovat ruokavaliota kokeilleet ja todenneet sen toimimattomaksi, eivät yleensä jaksa osallistua aiheesta käytävään keskusteluun ainakaan kovin pitkään kokeilun jälkeen.

Reumani puhkeamisen aikoihin koin karppauksen hyväksi tavaksi pudottaa painoa ja olin useampaan otteeseen melko vähähiilihydraattisella ruokavaliolla. Sairastumisen myötä ote ruokavaliosta lipsui pahemman kerran ja jaksoin panostaa syömisiini seuraavan kerran ehkä puolen vuoden kuluttua. Silloin aloitin aiemmin hyväksi havaitulla karppauksella. Jo kolmantena päivänä oireilevien nivelten määrä lisääntyi huomattavasti ja kokeilu jäi siihen.

Olen myöhemminkin muutamaan otteeseen kokeillut erilaisia vähähiilihydraattisia tai -tärkkelyksisiä ruokavalioita samalla tuloksella. Kun syön ravitsemussuositusten mukaista ruokaa, olo pysyy kohtalaisena. Kun ruokavalioon lisää enemmän joko hiilihydraatteja tai rasvaa, niin reuma aktivoituu. Tilannetta ei tietenkään helpota ruokavaliomuutoksesta seuraava henkinen stressi. Asia pitää omaksua ja se kuluttaa melko paljon henkisiä voimavaroja.

Lisäksi koen erittäin epämiellyttävinä elämääni rajoittavat asiat. Jos ruokavaliosta jättää pois jonkin merkittävän osan, se yleensä tuottaa tilanteita, joissa ei voi ottaa haluamaansa herkkua. Vaikken päivittäin käykään kahvilla kavereiden kanssa, haluan niillä kerroilla syödä sitä, mitä tekee mieli, enkä vain tyytyä mustaan kahviin.

Jos joku saa avun ruokavaliosta reuman hoidossa, niin ei se minulta ole pois. Minä kuitenkin mieluummin syön lääkkeeni ja nautin ruuan mukanaan tuomista pienistä iloista, kuin elän kovin rajoittavalla ruokavaliolla. Oli tässä kyse medikalisoitumisesta tai lääketehtaiden edun puolustamisesta, luotan mieluummin hoitoihin, joista on tieteellisesti todistettua näyttöä.

Housut

Tänään kaivoin kaapista housut, jotka ovat olleet lähes kuukauden päivät käyttämättä. Kun vedin ne jalkaan, niin totesin niiden löystyneen melkoisesti. Vaikka olen täällä Savossa ilman vaakaa, niin vaatteet puhuvat omaa tarinaansa siitä, mihin suuntaan paino on menossa.

Kuukausi sitten pelotti tämä hyppy tyhjyyteen, eli melko täydellinen elämän muutos. Päivisin olen töissä ja iltojen aika on hyvin rajallinen. Edellisen kerran olen ollut vastaavassa tilanteessa ennen tämän kunnonkohotusprojektin alkamista ja silloin ruokailut menivät hyvin vahvasti eineslinjalle. Sen takia olenkin erittäin yllättynyt, että olen kaikista näistä muutoksista huolimatta pystynyt pitämään yllä viime vuonna opeteltuja elämäntapoja.

Toki esimerkiksi liikunta on jäänyt huomattavasti vähäisemmäksi kuin kotona ollessa, mutta työpäiviin kuuluu sen verran höytyliikuntaa, että olen aika huoletta jättänyt rauhallisen liikunnan harrastamatta ja keskittynyt vain kuntoa kohottaviin treeneihin. Niitäkään en ole tehnyt joka päivä, mutta silti askelmittari on näyttänyt paljon positiivisempia lukemia. Keskiverto työpäivänä 10 000 askelta tulee melko helposti.

Kauppamatka mökiltä on melkoinen, joten ihan pienien kiusauksien perässä ei tule kauppaan lähdettyä. Tämä on tuonut myös tullessaan sen, että muutamaan otteeseen olen illalla todennut olevani nälkäinen, mutta koska kotona ei ole ollut kaurapuuroa kummempaa ruokaa, olen vain kärsinyt nälän. Pitkän päälle se ei ole pysyvä tapa laihtua ja juuri sitä, mitä olen koko projektin välttänyt, mutta lyhytaikaisesti se toimii. Ei ainakaan tule päättömiä ahmimiskohtauksia niin helposti.

Herkkukaupassa

Minun on jo jonkun aikaa tehnyt mieli vetää syöminen ihan överiksi ja syödä yksi päivä, mitä sattuu. Olen jo jonkin aikaa pohtinut, että mistä moinen halu on lähtöisin. En usko sen olevan nälkää, eikä mitään erityistä mielitekoakaan. Enemmän sellainen henkimaailman juttu, että silloin tällöin pitää syödä itselleen paha olo.

Tänään ei ruuan laittaminen juuri houkuttanut, joten päätin antaa itselleni luvan hakea herkkuja kaupasta ja viettää niiden seurassa koko illan. Ensimmäinen yllätys tuli vastaan jo kaupan kassalla. Ennen ostoskassi on täyttynyt lähinnä sipsihyllyn ja karkkihyllyn sisällöstä. Tällä erää kassiin päätyi päiväysjuustoa, mutakakkua, pähkinöitä ja viinirypäleitä. Kaiken kaikkiaan ostokset olivat terveellisempiä ja niiden määrä oli hyvinkin kohtuullinen.

Olen viimeisen vuoden aikana selvästi oppinut kuuntelemaan mielihalujani aivan eri tavalla ja toisaalta päässyt eroon siitä, että on pakko ostaa tiettyjä herkkuja, kun on antanut itselleen luvan herkutella. Tämä salliva linja on selkeästi hyvä tapa lähestyä syömistä. Koska ei voi repsahtaa tai sortua johonkin herkkuun, tulee kuunneltua paljon paremmin, mitä oikeasti haluaa. Eikä tule sellaista luovuttamisoloa läheskään niin helposti. Herkuttelu on osa elämä, eikä siitä tarvitse syyllistää itseään turhaan.

Ulkona syöminen

Tänään olen sitten nautiskellut eilisen liikuntapäivän saldosta. Koko päivä on mennyt kuin horroksessa eikä liikkuminen ole juuri kiinnostanut. Nyt iltasella rupeavat vielä lihakset kipeytymään, joten voi olettaa, että huomenna olo on todella jäykkä.

Tänään käytiin koiran kanssa kävelemässä harjulla. Jostain syystä tuolta harjulta tuntuu löytyvän aina positiivinen fiilis. Tänäänkin keli oli erittäin harmaa ja utuinen. Oli vielä liikkeellä illan hämärtyessä, joten lähtökohtaisesti keli oli hyvin masentava. Kun katseli udun läpi kaupungin yli merelle, tuli kumman hyvälle mielelle. Merelle ei edes tuollaisella kelillä näkynyt. Silti mieli piristyi huomattavasti. Muistin taas, miksi pidän tästä kaupungista niin hurjasti.

Pohdiskelin lenkillä myös painonpudotuksen haasteita. Huomasin alkuviikosta Savon reissulla, että ulkona syömisestä tulee pidemmän päälle huono olo. On todella vaikeaa osata syödä järkeviä määriä, kun tilauksen joutuu tekemään listalta. Itse tekemäni ruuan kanssa olen melko hyvin oppinut arvioimaan tarpeellisen määrän ruokaa. Ulkona syödessä kuitenkin tuntuu, että kohtuus ei pysy asiassa mukana.

Tiistaiaamuna pohdin tätä hotelliaamiaisella. Normaalisti kotona syön aamiaiseksi puuroa marjoilla, muutaman hedelmän ja kupin kahvia. Hotelliaamiaisella havahduin kolmannen lautasen kohdalla. Olin siinä kohti syönyt sen aamupuuron lisäksi pekonia, juustoa, leikkeitä, pari karjalan piirakkaa, munavoita. Kolmannella lautasella oli viinirypäleitä, omena ja kahvipulla. Kaiken tämän ahdoin itseeni noin puolessa tunnissa - normaalisti aamiaisen tuhoamiseen menee vähintään tunti.

Saman ilmiön kanssa taistelin pyöriessäni Kuopion torilla kalakukko repussa. Nimittäin jotain ruokaa piti saada, mutta oli todella vaikea päättää, mitä tarvitsi. Äkkiseltään löysin siitä järkevältä etäisyydeltä puolen kymmentä pikaruokapaikkaa. Kävin ainakin kolmen ovella ennen kuin päädyin täytettyyn leipään. Tämän jälkeen pohdiskelin, miten kiva olisikaan saada kahvia ja jotain makeaa. Päädyin kuitenkin ensin kävelemään asemalle. Asemakahvilasta ajattelin ottaa sen jälkiruokakahvin. Tarjolla ei vaan ollut mitään houkuttelevaa leipomusta, joten päädyin ostamaan kahvin seuraksi omenan. Kahvia nautiskellessani totesin, että ratkaisu oli todellakin oikea.

Nämä ovat niitä haasteita, joiden kanssa tulen kamppailemaan vielä pitkään. Nyt uskallan jo sanoa, että kotona osaan syödä kohtalaisesti sen mukaan, mitä kroppa tuntuu tarvitsevan ja muutenkin huolehtimaan sopivasta ruokavaliosta. Ongelmia tulee, kun itse ei tee ruokaa tai kun yrittää syödä järkevästi kodin ulkopuolella. Onneksi pidempiä reissuja tulee tehtyä harvemmin ja yhden päivän herkuttelusta ei tule samanlaista oloa kuin pidemmästä syömisestä.