Mennyttä ja tulevaa

Vuoden vaihteen tienoilla on tapana pohtia mennyttä vuotta ja suunnitella tulevaa. Otan haastetta niskasta ainakin osittain.

Vuosi 2013 meni hyvin eritavalla kuin olin suunnitellut. Ainoita suuria suunnittelemiani asioita oli työvoimapoliittisen koulutuksen saaminen loppuun. Toisaalta koulutus tähtäsi työllistymiseen, mikä ei toteutunut. Parikin kiinnostavaa työpaikkaa oli tarjolla, mutta ne kaatuivat jossain kohti rekrytointiprojektia.

Niitä yllättäviä asioita mahtui vuoteen huomattavasti enemmän. Vuoden teemana tuntuivat olevan vastoinkäymiset ainakin reumalääkityksen osalta. Jos vuosi 2012 oli reuman hoidon suhteen matalalentoa, vuosi 2013 oli yhtä vuoristorataa. Mukaan mahtui niin hyviä ja oireettomia hetkiä kuin lääketaukoja ja vaikeita aikoja.

Suuremmat vaikeudet terveyden kanssa alkoivat maaliskuussa, kun onnistuin vääntämään polveni. Se kiusailikin jonkin verran pitkin vuotta. Se tuntui paranevan melko hyvin kevään mittaan ja vaihdettu reumalääkitys vei polvesta viimeisetkin kivut. Kuitenkin juhannuksena polvilumpio mitä ilmeisimmin kävi sijoiltaan ja aiheutti välillisesti nilkkamurtuman.

Nilkkaa parannellessa menikin kaunein kesä ja polvi operoitiin melko pian kipsin poiston jälkeen. Kaikkien näiden operaatioiden toipumisen ajan biologinen reumalääkitys oli tauolla ja se toi toipumiseen oman haasteensa.

Kuitenkin jalka vähitellen parani, mutta mennessäni poistattamaan polvesta tikkejä, alkoi flunssa oireilla. Tämän flunssan jälkimainingeissa ilmeni, että poskiontelossa on kysta, joka oli alkuun reumalääkärin mielestä este biologiselle lääkitykselle. Kystakuviota selvitellessä vierähti taas kuukausi jos toinenkin ja juhannukselta alkanut lääketauko jatkui marraskuun lopulle.

Lääketauolla jouduin tekemään valitettavan paljon tuttavuutta myös reumalääkärini kanssa. Johonkin kyselyyn laskin, että kävin pelkästään lääkärin vastaanotolla tai sairaalassa 25 kertaa. Lisäksi olen käynyt hoitajan vastaanotolla ja puhunut lääkäreiden ja hoitajien kanssa puhelimessa lukemattomia kertoja. 

Tuntuu, että valo tunnelin päässä on ollut liian usein vastaan tuleva juna. Onneksi se ei ole tehnyt pahinta mahdollista tuhoa, mutta ei niistä törmäyksistä ole kolhuitta selvitty. Toisaalta kolhut ovat opettaneet paljon ja uskon olevani joltain osalta huomattavasti vahvempi ihminen kuin vielä vuosi sitten.

Yhtään uuden vuoden lupausta en tehnyt vuodelle 2014, mutta useita toiveita silti esitän. Ensiksikin toivon, että vastoinkäymiset terveyspuolella jäävät vuoteen 2013 ja tie lähtee vähitellen nousemaan vakaasti. Osana tähän terveydentilan paranemiseen liittyy myös sopivan ja tehokkaan reumalääkityksen löytäminen.

Toinen suuri toive on oman paikan löytäminen työelämässä. Kovasti toivon, että löydän itselleni sopivaa ja mielekästä työtä, jossa viihdyn. Vaikka selkeää paikkaa ei löytyisikään, haluaisin kuitenkin nähdä selkeän tavoitteen, jota kohti lähden ponnistelemaan. Tällä hetkellä tuntuu, että olen ainakin loppuvuoden 2013 vain ajelehtinut eteenpäin ilman sen suurempaa tavoitetta ja päämäärää.

Kolmas toive liittyy suuresti tämän blogin alkuperäiseen ideaan. Haluan olla siinä kunnossa, että voin aloittaa tavoitteellisesti Teräs-Kaislan rakentamisen. Vuosi 2013 meni sekä painon pudotuksen että kunnon kohotuksen osalta pahasti pakkasen puolelle. Haluan uskoa, että tämä on vain väliaikainen romahdus ja minulla on vielä mahdollisuus saada itseni hyvään fyysiseen kuntoon.

Neljäs edellisiä ehkä pienempi toive liittyy omaan mielenterveyteen. Sitä on koeteltu vuonna 2013 vähintään riittävästi ja todella toivon, että vuosi 2014 tuo mukanaan työkaluja myös omasta mielenterveydestä huolehtimiseen. Sekä sairastuminen krooniseen sairauteen nuorena että vuoden 2013 vastoinkäymiset syövät henkisiä voimavaroja paljon ja nyt koen niiden olevan todella vähissä. Toivottavasti voi vuoden vaihteessa 2014/2015 kertoa olevani henkisesti paljon vahvempi ihminen.

8 satunnaista asiaa itsestäni

Kaveri heitti haastella, joka oli todella kiinnostava. Niinpä tavoistani poiketen otin haasteen vastaan, vaikken sitä eteenpäin lähetäkään. Lisäksi tämä haaste luultavasti poikkeaa ainakin osin blogin aiheesta, mutta itsetutkiskelu lienee aina paikallaan.

1. Minulle on huomauteltu lapsesta saakka matalista jalkaholveista ja vasta nyt asialle katsotaan aiheelliseksi tehdä jotain.

2. Liikuin tästä kunnonkohotusprojektistani ensimmäiset kolme kuukautta pakolla ennen kuin totesin olevani koukussa liikuntaan.

3. Olen hyvin kärsimätön tulosten suhteen. Kaiken pitäisi näkyä heti tai viimeistään huomenna. Kuukauden päästä on jo tosi kaukana

4.  Minun on todella vaikea kuunnella tautiani. Jos olen päättänyt lähteä tunnin hölkälle, niin saan käydä todella suuren taistelun itseni kanssa, että saan jättää lenkin välistä tai lyhentää sitä - vaikka joka askel sattuisi todella.

5. Teen syömisistäni itselleni aivan liian vaikeaa, vaikka ulospäin yritänkin väittää, että syön rennosti enkä stressaa.

6. Inhoan ryhmäliikuntaa enkä voisi kuvitellakaan lähteväni porukassa juoksulenkille. Koen ne tilanteet kilpailuksi ja itseni reilusti muita huonommaksi. Siksi puurran mieluummin yksinäni ja haen ryhmäliikunnasta vain uusia ideoita.

7. Lapsena ja nuorena toivoin salaa, että minulla puhkeaisi joku krooninen sairaus, ettei aina tarvitsisi jaksaa. Nyt toivoisin kovasti, että tämä krooninen sairauteni paranisi.

8. En halua puhua ihmisten kanssa laihduttamisesta tai liikunnasta. Muutaman hyvän ystävän kanssa asiasta saatan keskustella, mutta yhtään vieraampien kanssa koen aiheet todella ahdistaviksi, vaikka minulla nykyään olekaan mitään hävettävää.

* * *

Kävin tänään myös kävelylenkillä ja vesijuoksemassa.