Eilen ja tänään olen tehnyt perinteisen vuosittaisen rallirupeaman. Jotta kilpailijat pääsevät ajamaan Suomen mestaruudesta, jonkun täytyy järjestää kilpailut. Olen jo vuosia päätynyt tekemään yhtä lähikunnan rallia. Tapahtumina ne ovat antoisia, mutta todella raskaita. Nytkin olen nukkunut useita tunteja huonosti ja lentänyt kaksi päivää paikasta toiseen.
Reumakin on ollut melko ärhäkällä päällä. Luulen, että tällä erää suurimpina syyllisinä ovat olleet riittämätön lepo ja stressi. Yöllä jalat jopa herättelivät ja lonkka on kiukutellut koko päivän. Kipulääkettä kuluu ja siitä huolimatta huomaa, ettei toimintakyky ole täydellinen.
Tänään kun kotiuduin reissusta kotona odotti iloinen yllätys: reumapoliaika. Täytyy kyllä nostaa hattua hoitoketjun toiminnalle. Maanantaina pyysin lähetettä ja toissa päivänä oli päivätty tuo aikakirje. Lähete ei ole kovin pitkään maannut missään vaiheessa prosessia. Salaa uskalsin toivoa, että saan ajan tietooni kahden viikon lomani aikana, mutten uskonut toiveeni toteutumiseen.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stressi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Stressi. Näytä kaikki tekstit
lauantai 14. heinäkuuta 2012
lauantai 23. kesäkuuta 2012
Tunteiden vuoristorataa
Ainakaan vielä en ole varsinaisesti huomannut eroa olossa, vaikka kortisonia onkin mennyt kaksi päivää. Ehkä aamujäykkyys oli hieman vähäisempää, mutta selkeää eroa ei ole ollut havaittavissa. Väsymyskin on entisellään. Annetaan kortisonille kuitenkin vielä aikaa. Toivottavasti se pian toisi helpotuksen.
Tänään minulle tarjoutui mahdollisuus laskea Vaikkojoessa olevia koskia veneellä. Mukavasti siinä pari tuntia menikin ja puolen kymmentä koskea tuli koettua. Oli mahtava kokemus, vaikka veneessä istuminen tuntuikin epämiellyttävältä sekä selässä että jalkojen nivelissä. Reissu oli kuitenkin kaikkien kipujen arvoinen.
Samalla reissulla selvisi, että minulle on varattu mökki heinäkuun puoleen väliin ja minun pitäisi olla Savossa elokuun puoleen väliin. Kovasti moinen kuvio nyt stressaa ja ahdistaa, vaikka asialle saattaa hyvinkin olla ihan luonnollinen selitys. En kuitenkaan pääse sitä kuulemaan ennen maanantaita, joten yritän tässä itselleni selittää, ettei siitä kannata vielä paiseita ottaa. Loppupeleissähän majoittumiseni ei ole minun ongelmani, koska firma on luvannut minut majoittaa.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)