Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hydrospinning. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Hydrospinning. Näytä kaikki tekstit

perjantai 11. tammikuuta 2013

Hydrospinning

Tänään mukavan lyhyen koulupäivän jälkeen sain paikan uima-allaspyöräilytunnille, joten sinne oli lähdettävä. Tauon jälkeen ensimmäiseksi tunniksi tunti oli hyvä, mutta kokonaisuutena melko tylsä. Paljon tehtiin melko tylsiä käsiliikkeitä eikä tehty oikeastaan lainkaan kovia spurtteja. Kiva laji hydrospinning silti on, vaikkei kaikilla tunneilla viimeisiä mehuja kropasta puristetakaan.

Illalla spinningin jälkeen olo oli todella hyvä, mutta onnistuin suututtamaan selän ihan vain istumalla koneen ääressä huonolla tuolilla. Illalla nukkumaan käydessä rintarangassa tuntui jäykkä kohta ja sänkyyn oikaistessa tuntui, ettei selkä yksinkertaisesti oikene.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Jäykät venyttelee

Yksi opiskelukaverini hokee tuota yllä olevaa lausetta aina, kun venyttely tulee puheeksi. Tämän päiväsessä ohjatussa venyttelyssä totesin olevani aivan oikeassa paikassa, vaikka tuo määritelmä pitäisikin paikkansa. Tällä erää venyteltiin seinän avulla. Aika erilainen venyttelytunti, mutta sangen tehokas. Pääsin kerrankin käsiksi niihin jäykkiin lihaksiin.

Aamupäivällä kävin kesätauon jälkeen hydrospinningissä ja kyllä se on mukava laji. Valitettavasti kunto loppui kesken toisen tunnin puolessa välissä, joten tehot jäivät melko alhaisiksi. Jumpan jälkeen olin todella väsynyt ja vetämätön. Kävin uimahallin kahviossa syömässä salaatin. Kerrankin voin olla ylpeä itsestäni, kun en ottanut mitään lihapiirakkaa.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Aamuliikuntaa

Tämän päivän aikataulu näytti siltä, että hetken kalenteria selailtuani päätin lähteä aamulla jumppaan. Tiistai aamuisin on tarjolla hyvän ohjaajan vetämä hydrospinning, joten tieni kävi sinne. Päivälle oli suunniteltu myös hölkkälenkki, joten päätin herätä aamulla aavistuksen aikaisemmin ja hölkätä uimahallille.

Hölkkä oli tälläkin erää intervallilenkki. Tänään onnistuin ensimmäistä kertaa juoksemaan selkeät intervallit ja rauhalliset hölkät sinne väliin. Tämä toki laskee lenkin keskinopeutta, mutta tekee lenkkeilystä huomattavasti miellyttävämpää ja nopeitakin pätkiä jaksaa juosta melko hyvin.

Hydrospinning oli puolestaan tavanomainen. Hauskaa se edelleen on. Aamuspinning on hieman lyhyempi kuin iltaspinning, mutta hyvin sillä saa kropan hereille kuitenkin. Valitettavasti puolen välin jälkeen alkoivat molemmat polvet hieman kipuilemaan ja jouduin polkemaan lopputunnin vajaalla teholla. Altaasta noustessakin polvet tuntuivat ikäviltä.

Päivä olikin huomattavasti normaalia lyhyempi ja sain tehtyä asiat hyvissä ajoin, joten pääsin illalla venyttelyyn. Jo venyttelyyn mennessä arvelin, ettei tänään liikkuvuus ole parhaimmistoa, mutten arvannut olevani aivan näin jäykkä. Toinen lonkka esti monet venytykset ihan tyystin ja vaati muissakin huomiota. Muutenkaan venyttely ei tuntunut erityisen nautittavalta, joten tuli tehtyä puolella teholla. Silti tuo lonkka ärtyi venyttelystä ja kotimatka oli melko haastava.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Hydrospinning

Tänään kävin ennen viikonlopun viettoon lähtemistä pyöräilemässä uima-altaassa. Sinällään pyöräilyssä ei ollut mitään uutta ja ihmeellistä. Kohtalaisen kevyesti otin koko tunnin. Tunnin puolen välin jälkeen toinen polvi suuttui jostain ja lopputunti menikin lähinnä poljeskellessa, koska polvi ei juuri kestänyt voiman siirtämistä polkimeen. Toivottavasti oli joku ohimenevä hämminki.

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Combat

Useampikin ystävä on kehunut minulle combattia lajina ja kovasta yrityksestä huolimatta en ole päässyt kokeilemaan sitä aikaisemmin. Tänään viimein uskaltauduin tunnille ja totesin todellakin löytäneeni lajin, josta selkä todellakin pitää.

Tunnille mennessä selkä oli todella jäykkä ja alkuverryttelyssä henkikin meni ahtaalle. Päätin kuitenkin kokeilla lajia vartin ja poistua sen jälkeen tunnilta, jos en moisesta pidä. Viisas päätös, koska alkuverryttelyn jälkeen tunti muuttui paljon miellyttävämmäksi ja nyrkkeily mukavasti avasi jumituksia selästä. Vajaan tunnin nyrkkeilyn ja potkimisen jälkeen lähes kaikki viitteet selän jäykkyydestä tuntuivat vain muistoilta.

Tämä lajikokeilu oli sangen onnistunut. Saunassa tunnin jälkeen laskeskelin, että olen kokeillut vajaata kymmentä lajia ja niistä rakastunut kolmeen lähes välittömästi ja niiden lisäksi yhden liikuntaohjelmaan. Helpolla en halua itseäni päästää, joten ne huippulajit ovat hydrospinning, kahvakuula ja tuo combat. Lisäksi hyvältä on tuntunut jooga, vaikkei se samalla tavalla sytytäkään.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Päättämätön selkä

Eilen illalla tämä akka simahti hyvissä ajoin ja sainkin nukuttua peräti 11 tuntia. Aamulla olo ei silti ollut erityisen virkeä. Vain pienin terä väsymykseltä oli nujerrettu. Kuten aina sikeästi nukutun yön jälkeen selkä päätti ryhtyä hankalaksi. Aamulla olin tosi jäykkä. Eteentaivutukset onnistuivat kohtalaisen hyvin, mutta sivutaivutukset ja kierrot olivat lähes olemattomat. Lisäksi selkää ei saanut suoraksi, joten tänään minulta olisi saatu mitattua takaraivo-seinä-mitta.

Selästä huolimatta tai sen vuoksi lähdin hydrospinningmaratonille. Näin sunnuntaiaamuisin on tarjolla kaksi hydrospinningiä peräkkäin ja pitihän sitä omaa kestävyyttään kokeilla. Poljin siis vedessä vajaan puolitoistatuntisen ja jälkimmäisen tunnin loppupuolella huomasi, miten jalat olivat aivan puhki. Kaiken kaikkiaan tarjolla olivat hyvät tunnit.

Kun nousin toisen tunnin jälkeen altaasta tuntui, kuin joku olisi viiltänyt puukolla toisen SI-nivelen seutuun ja piti taas hetki töpötellä aivan pikkuaskelin ennen kuin selkä antoi peräksi normaaleille askeleille. Hieman taas pelästytti, että tuliko tehtyä selälle karhunpalvelus. Ainakin loppupäivän kokemusten perusteella, selkä pääsääntöisesti tykkäsi pyöräilystä.

Illalla oli vielä venyttelytunti ja selkä taas yllätti. Kierrot ja sivutaivutukset olivat edelleen hyvin rajalliset, mutta selkä taipui eteenpäin jopa paremmin kuin normaalisti. Sain ensimmäistä kertaa aikuisiällä heitettyä selällään jalat pään yli ja vielä maahan, eikä tuntunut missään kohti edes pahalta.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Pettymys

Tänään kävin taas hydrospinningissä ja ensimmäistä kertaa olin pettynyt. Tunti oli lähinnä käsiliikkeiden tekoa samalla, kun jalat polkivat tasaisen tappavaa tahtia eteenpäin. Tämä puolestaan teki jumpasta paitsi vesijumppamaisen myös huomattavan kevyen. Hydrospinningissä ihastuin juuri siihen, että sykkeet nousevat ja taistellaan omaa jaksamista vastaan. Siitä saa samoja endorfiineja kuin intervallilenkistä tai tehokkaasta salitreenistä.

Taidan pistää kyseisen jumpan mieleen ja jatkossa yritän käydä muiden vetäjien spinningeissä. Onneksi vaihtoehtoja löytyy ja jos ei löydy voi aivan omaehtoisesti pitää lepopäivän tai käydä vaikka juoksemassa. Ajallisesti vaan tämä iltaspinning on sangen mainio, mutta niin paljon riippuu ohjelmasta ja ohjaajasta

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Tehopäivä

Tänään olen lentänyt lähes koko päivän. Aloitin aamun hydrospinningillä ennen aamupalaa. Uima-altaassa polkemisessa on jotain kummaa hohtoa ja puolen tunnin pyöräilyn jälkeen olo oli erittäin virkeä. Jopa niin virkeä, että aamupalan jälkeen päätin painua vaatekaupoille ja parturiin.

Päivän opiskelurupeaman jälkeen oli viikon ensimmäinen lajikokeilu. Tällä kertaa vuorossa oli jooga ja heti suosiolla lämpimässä tilassa. En kuolettavasti ihastunut lajiin, mutta ymmärrän, mikä siinä koukuttaa ihmisiä. Jäi vähän vastaava fiilis kuin aikanaan ensimmäisestä pumpista. Myöhemmin jäin koukkuun pumppiin, joogasta en vielä tiedä.

Joogan jälkeen jatkoin samassa lämpimässä tilassa venyttelyiden parissa. Oli todella hyvä venyttelykerta, joka paneutui lähinnä jalkalihaksiin ja selän liikkuvuuteen. Venyttelyn jälkeen oli todella hyvä ja rentoutunut olo. 

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Notkea kuin näkkileipä

Helsingissä oleskelu on saanut aikaan hingun kokeilla uusia liikuntalajeja. Toistaiseksi olen pidättäytynyt erilaisissa jumppakokeiluissa. Tänään oli vuorossa spinningin toinen mahdollisuus, tällä kertaa tosin uima-altaassa. Suhtauduin melkoisella varauksella ajatukseen, mutta varautuneisuuteni osoittautui turhaksi ja laji oli todella miellyttävä. Sykkeet sai mukavasti ylös ja vesi toi eri tavalla haastetta.

Illalla kävin vielä harrastamassa lihashuoltoa venyttelytunnin merkeissä. Ohjaajan sanoja lainatakseni, kaikilla on niitä päiviä, jolloin kokee olevansa notkea kuin näkkileipä. Tänään minulla oli hyvinkin sellainen päivä, joten venyttely tuli todella tarpeeseen. Salista lähtiessä oli mukavan rentoutunut olo, eivätkä jalat kiristäneet ollenkaan niin paljoa kuin mennessä.